Erään perheen tarina

By Wilkie Collins

Williamilla on onnea, kun hän pääsee palvelijaksi herra ja rouva Norcrossin talouteen. Onhan perhe rikas ja hyvämaineinen. Kun herra Norcross menehtyy, nuori leski jää asuttamaan suurta maatilaa palvelijoiden kanssa. Rouva Norcrossilla riittää kosijoita. Williamin yllätykseksi leski ei kuitenkaan valitse uudeksi puolisokseen hyvämaineista herrasmiestä, vaan lipevän James Smithin. Kukaan ei silti aavista, minkälaisia kauheuksia Smithin historiaan kuuluu..."Erään perheen tarina" on Wilkie Collinsin jännittävä pienoisromaani.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 1, 2021
• ISBN: 9788728045381

Wilkie Collins

Wilkie Collins, hijo del paisajista William Collins, nació en Londres en 1824. Fue aprendiz en una compañía de comercio de té, estudió Derecho, hizo sus pinitos como pintor y actor, y antes de conocer a Charles Dickens en 1851, había publicado ya una biografía de su padre, Memoirs of the Life of William Collins, Esq., R. A. (1848), una novela histórica, Antonina (1850), y un libro de viajes, Rambles Beyond Railways (1851). Pero el encuentro con Dickens fue decisivo para la trayectoria literaria de ambos. Basil (ALBA CLÁSICA núm. VI; ALBA MÍNUS núm.) inició en 1852 una serie de novelas «sensacionales», llenas de misterio y violencia pero siempre dentro de un entorno de clase media, que, con su técnica brillante y su compleja estructura, sentaron las bases del moderno relato detectivesco y obtuvieron en seguida una gran repercusión: La dama de blanco (1860), Armadale (1862) o La Piedra Lunar (1868) fueron tan aplaudidas como imitadas. Sin nombre (1862; ALBA CLÁSICA núm. XVII; ALBA CLÁSICA MAIOR núm. XI) y Marido y mujer (1870; ALBA CLÁSICA MAIOR núm. XVI; ALBA MÍNUS núm.), también de este período, están escritas sin embargo con otras pautas, y sus heroínas son mujeres dramáticamente condicionadas por una arbitraria, aunque real, situación legal. En la década de 1870, Collins ensayó temas y formas nuevos: La pobre señorita Finch (1871-1872; ALBA CLÁSICA núm. XXVI; ALBA MÍNUS núm 5.) es un buen ejemplo de esta época. El novelista murió en Londres en 1889, después de una larga carrera de éxitos.

Book preview

I

Herra James Smith

Ensimmäinen palveluspaikkani, joka minulla oli elämässäni, ei ansioon katsoen ollut erittäin edullinen. Hyvä puoli siinä oli, että opin ammattini perin pohjin, mutta palkkaani en saanut säännöllisesti. Isäntäni eleli taloudellisesti ahtaissa oloissa, ja hänen palvelijansa, samoin kuin hänen muutkin velkojansa, saivat kärsivällisesti odottaa.

Mutta toinen palveluspaikkani korvasi kaiken, mitä edellisessä oli puuttunut. Minulle oli onni todellakin myötäinen päästessäni palvelemaan herra ja rouva Norcrossia. Tämä isäntäni oli hyvin rikas mies. Hän omisti suuren Darrock Hall-nimisen maatilan Cumberlannissa, samoin toisen maatilan Yorkshiressä ja sitä paitsi hänellä oli Jamaikassa suuria omaisuuksia, jotka tuottivat melkoista voittoa. Länsi-Intiassa oli hän tullut tuntemaan erään kauniin nuoren naisen, joka oli kotiopettajattarena eräässä englantilaisessa perheessä; hän rakastui tyttöön ja meni hänen kanssaan naimisiin, vaikka olikin tuota neitosta kahtakymmentäviittä vuotta vanhempi. Häiden jälkeen matkustivat he Eurooppaan, ja juuri silloin pääsin minä heidän palvelijakseen.

Minä palvelin uutta isäntääni kolme vuotta, hänen kuolemaansa saakka. Hän ei jättänyt jälkeensä yhtään lapsia. Hän kyllä arvasi, että hänen nuori vaimonsa menisi uusiin naimisiin, mutta hän testamenteerasi kuitenkin hänelle kaiken omaisuutensa, jonka myöhemmin tulisi siirtyä rouvan toisissa naimisissa syntyville lapsille; ellei lapsia syntyisi, lankeisi omaisuus nimitetyille sukulaisille ja ystäville.

Isäntäni kuoleman jälkeen en kuitenkaan joutunut puille paljaille, sillä leski piti minut edelleen palveluksessaan. Minä olin hoitanut herraani koko hänen sairautensa ajan ja osoittanut siinä niin suurta huolellisuutta, että olin saavuttanut lesken täydellisen suosion.

Paitsi minua piti hän edelleenkin palveluksessaan kamarineitsyensä Josephinen, jonka vanhemmista toinen oli ollut mulatti, toinen valkoihoinen, ja jonka hän oli ottanut mukaansa Länsi-Intiasta. Jo heti alussa teki minuun hyvin vastahakoisen vaikutuksen tuon naisen mielistelevä ja liehakoiva käytös sekä hänen rumat, ruskeat kasvonsa, ja minua kummastutti suuresti emäntäni kiintyminen häneen. Aika sitten osoittikin, että kamarineitsyeeseen kohdistuneet epäluuloni eivät olleetkaan perusteettomat. Siitä saan puhua kauempana kertomuksessani.

Kaikkein ensin on minun nyt mainittava, että emäntäni lakkautti oman talouden Englannissa ja lähti matkalle mannermaalle, ottaen mukaansa minut ja kamarineitsyensä.

Me kävimme mm.. Pariisissa, Genuassa, Venetsiassa, Florensissa, Roomassa ja Neapelissa ja viivyimme muutamissa paikoissa moniaita kuukausia. Huhu kertoi emäntäni rikkauksista, ja hänen ympärillään vilisi herroja, niin englantilaisia kuin ulkomaalaisia, jotka koettivat päästä hänen suosioonsa ja tekivät hänelle naimatarjouksia. Mutta kenenkään ei onnistunut tehdä häneen voimakkaampaa ja pysyväisempää vaikutusta; ja kun me sitten runsaamman kuin kahden vuoden oleskeluajan jälkeen ulkomailla taas saavuimme kotiin, oli emäntäni edelleenkin leski, eikä näyttänyt ollenkaan halukkaalta muuttamaan elintapojaan.

Me matkustimme ensin Yorkshiressä olevalle maatilalle, mutta emäntäni ei pitänyt muutamista siellä olevista naapureista, jonka vuoksi me muutimme Darrock Halliin, mistä oli sopiva tilaisuus silloin tällöin tehdä retkeilyjä sisäjärville. Eräällä sellaisella matkalla esitettiin emännälleni muuan vieras herra, jolla oli tuo tavallinen ja melkein epämieluisaksi käynyt nimi James Smith.

Hän oli nuori, jokseenkin kaunis mies. Hänellä oli tumma tukka, jonka hän oli antanut kasvaa tavallista pitemmäksi, ja hänen musta leukapartansa oli mallikelpoisin mitä koskaan olen nähnyt.

Hän näytti olevan kevytluonteinen, iloinen mies, ja liukkaan puhekykynsä vuoksi näytteli hän huomattavaa osaa seurueessamme. Hyvin köyhä hän oli -- sen kuulin hänen palvelijaltaan -- mutta hänen oli onnistunut tehdä muutamia edullisia sitoumuksia. Sitä paitsi hän oli gentlemanni kiireestä kantapäähän saakka, huolimatta vapaasta, huolettomasta luonteestaan.

Mitä kiehtovia puolia emäntäni hänessä löysi, sitä en voi käsittää; mutta kun hän kutsui muutamia ystäviään joksikin aikaa vierailulle Darrock Halliin, ei hän myöskään unohtanut pyytää mukaan herra James Smithiä. Darrockissa vietettiin sitten vähän aikaa hyvin iloista elämää, ja herra Smith kotiutui siellä mainiosti, käyttäytyen niin, kuin olisi tuo tila ollut hänen omansa. Minua ihmetytti, kuinka rouva Norcross saattoi kärsiä sellaista, mutta vielä suuremmaksi nousi kummastukseni, kuullessani, että herra Smith ja emäntäni aikoivat mennä naimisiin. Viimemainittuhan oli antanut rukkasia monille rikkaille ja paljon huomatuimmissa yhteiskunnallisissa asemissa oleville kosijoille kuin tämä. Meni kerrassaan yli ymmärryksen, että hän uskoi itsensä niin kevytmielisen ja köyhän miehen huostaan kuin herra James Smith.

Mutta avioliittoon he joka tapauksessa menivät ja vietettyään kuherruskuukautensa ulkomailla, palasivat he Darrock Halliin.

Minä tulin pian huomaamaan, että uudella herrallani on sangen vaihteleva luonne. Oli päiviä, jolloin hän oli niin hyvä ja ystävällinen palvelijoita kohtaan kuin pyytää saattaa; väliin taas tuntui siltä, kuin joku paha henki olisi häntä riivannut. Hän sai kiivaita suuttumiskohtauksia, hänen päähänsä pälkähti mitä merkillisimpiä tuumia, eikä hän tahtonut kuulla mitään esityksiä eikä vastaväitteitä. Minua todellakin ihmetytti, että hän, niin huvinhaluinen ja vaihteluun tottunut kuin oli, saattoi tyytyä Darrock Hallissa vallitsevaan yksitoikkoiseen elämään. Mutta syyt siihen näyttäytyivät pian. Herra James Smith oli oikeastaan tuskin mikään urheilija, ei ainakaan maalla; eivät häntä myöskään huvittaneet sellaiset hommat kuin lukeminen tai musiikin harjoittaminen; yhtä vähän oli hänellä halua päästä valtiopäiville edustamaan vaalipiiriä. Ainoa mistä hän piti oli purjehtiminen. Darrock sijaitsi parin penikulman päässä merenrannasta, jossa oli mainio satama, ja