Merimiehenä ja herrana

By Frederick Marryat

Orvoksi jäänyt Jacob Faithful kasvoi ja varttui vaatimattomissa oloissa Lontoossa Thamesin varrella. Elämä vei hänet laivaston mukana maailmalle, mutta nyt Jacob on palannut takaisin kotikonnuilleen. Joen varressa häntä odottavat vanhat tuttavat. Jacob auttaa ystäviään, sopii vanhoja kaunoja ja joutuu jännittäviin seikkailuihin. Myös rakkautta on ilmassa. Itsenäisyyttä kaipaava Jacob saa nyt elantonsa kyytisoutajana joella. Kyytisoutajan työ alkaa kuitenkin tuntua yksitoikkoiselta. Olisikohan muita vaihtoehtoja? Kohtalo puuttuu peliin, kun Jacob värvätään vasten tahtoaan Immortalite-sotalaivan miehistöön. Jännittävä meriseikkailu voi alkaa! "Merimiehenä ja herrana" on Jacob Faithfulista kertovan seikkailutrilogian viimeinen osa.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 29, 2020
• ISBN: 9788726304046

Frederick Marryat

Frederick Marryat (1792-1848) was an English naval officer and novelist. Born in London, Marryat was raised in a prominent merchant family by Joseph Marryat, a member of Parliament, and his American wife Charlotte. He joined the Royal Navy in 1806 as a midshipman on the HMS Imperieuse, serving under Lord Cochrane. Throughout his naval career, he served on several ships and was present at battles against the French fleet off the coast of Spain. On the HMS Spartan, he fought in the War of 1812 and participated in raids on New England. After the war, he worked as an inventor and artist, patenting a new lifeboat and making a famous sketch of Napoleon on his deathbed in Saint Helena. He retired from the Royal Navy in 1830 to pursue a career as a professional writer, producing nautical novels and finding success with Mr. Midshipman Easy (1836). He frequently based his stories on his own experiences and earned a reputation as a member of Charles Dickens’ influential literary circle. His novels of adventure on the high seas would inspire countless storytellers, including Mark Twain, Ernest Hemingway, and Joseph Conrad.

Book preview

www.egmont.com

Ensimmäinen luku

Kapteeni Turnbull panee kotinsa järjestykseen -- Rouva Turnbullista sellainen menettely on tuiki järjestyksenvastaista -- Kapteeni suorittaa vanhoja temppujaan harppuunalla -- Hän maksaa vaimonsa kunniavelat ja antaa sen vaatijalle sopivan kuittauksen -- Monsieur ja madame Tagliabue poistuvat barbaarimaisten englantilaisten seurasta.

Kekkereiden jälkeisenä sunnuntaina [kts. Elon aallokossa] minusta tuntui, etten ollut kylliksi muistanut kapteeni Turnbullia, ja kun arvelin hänen pitävän minua epäystävällisenä, koska en ollut mennyt hänen luoksensa, lähdin saateltuani Maryn kirkkoon jalkaisin astelemaan hänen huvilalleen, joka sijaitsi Brentfordin läheisyydessä. Soitin porttivahdin majan kelloa ja tiedustin, oliko isäntä kotosalla.

Kyllä, sir, vastasi majassa asuva vanha nainen, joka oli hyvin puhelias ja hyvin ystävällinen minulle, ja myöskin rouva on kotona.

Kävelin sadan askeleen pituisen ajotien, joka vei ulko-ovelle, soitettuani kelloa avasi minulle oven sellainen palvelija, jota en aikaisemmin ollut talossa nähnyt. Missä herra Turnbull on? kysyin.

Hän on omassa huoneessaan, sir, vastasi mies. Mutta teidän täytyy ilmoittautua, jos suvaitsette, koska kaikkia vieraita ei lasketa hänen puheilleen.

Minun täytyy huomauttaa lukijalle, etten ollut pikkutakkisillani. Ansaitsin enemmän rahaa kuin kustannuksiini tarvitsin, ja olin puettuna, kuten merillä ja joella nimitetään, _pitkään asuun_, siis sellaiseen pukuun, jollaista useimmat miehet maissa käyttävät. Ilmeisesti palvelija piti minua herrasmiehenä; ja mitä pukuun tuli, olikin minulla kenties oikeus saada se kunnioitus osakseni. Useita ihmisiä pidetään tässä maailmassa sellaisina vähäisemmillä perusteilla kuin minua saattoi pitää.

Mainitsin nimeni. Mies jätti minut ovelle ja palasi pian, pyytäen minua seuraamaan häntä. Minun täytyy myöntää olleeni aika pahasti ällistynyt. Missä oli _herra_ Mortimer, ja missä olivat ne kaksi pramealiveristä palvelijaa, joiden pitkien, puuvillaisten olkalippujen päissä riippui pienten malspiikkien kaltaisia esineitä? Jopa liverikin oli muuttunut ja oli nyt yksinkertainen, ruskea, vaaleansinisellä kauluksella varustettu takki.

Pian minulle kuitenkin kerrottiin, mitä talossa oli tapahtunut, astuttuani kapteeni Turnbullin huoneeseen -- hänen työhuoneeseensa, kuten rouva Turnbull sitä nimitti, vaikka Turnbull itse tahtoi välttämättä nimittää sitä hytikseen, mikä nimitys varmasti olikin sopivampi, koska se sisälsi kaksi pientä kirjahyllyä ja muun tilan täyttivät lempiharppuunat, pyöriäisenkallot, hainleuat, korallit, lukuisat karhuntaljat, ruskeat ja valkeat, sekä pari sellaisen laivan mallia, jotka olivat kuuluneet hänen veljelleen ja hänelle itselleen ja joita oli käytetty Grönlannin kalastuksessa.

Se oli eräänlainen museo, jossa hän säilytti kaikkea, mitä oli koonnut matkoillaan. Nurkissa virui eskimojen kapineita, koruja ja pukuja; ja matoilla oli siellä täällä hänen omien tappamiensa harvinaisten eläinten, kuten esimerkiksi sinikettujen nahkoja. Huoneen koristuksiin kuului myöskin hänen meriarkkuunsa, joka oli täynnä erilaisia esineitä, ja se harmitti kovasti rouva Turnbullia, joka usein koetti käyttää vaikutusvaltaansa päästäkseen siitä eroon, mutta turhaan. Huonekaluina oli vain kaksi sohvaa, iso pöytä keskellä lattiaa ja kolme tai neljä jykevää tuolia. Ainoat koristeluun tähtäävät esineet olivat kymmenkunta lasilevyillä ja puitteilla varustettua väripainosta, jotka kuvasivat mursunpyyntiä ynnä muuta sentapaista ja jotka olivat otetut kapteenien Cookin ja Mulgraven matkakuvastoista, sekä pari hänen veljensä piirrosta, kuten esimerkiksi se, joka kuvasivat _Williamin_ tilaa tammikuun viidennenkolmatta päivän aamuna, jäävuoren sitä uhatessa.

Kapteeni Turnbull oli aamupuvussaan eikä ilmeisestikään voinut oikein hyvin; hän ainakin näytti vaivaantuneelta ja kalpealta. Rakas Jacob, olit kovin ystävällinen tullessasi tänne. Tosin aioin nuhdella sinua siitä, ettet ole käynyt aikaisemmin, mutta olen liian iloissani tulostasi kyetäkseni nyt sitä tekemään. Mutta minkä tähden olet pysytellyt poissa niin kauan?

Olen tosiaankin ollut sangen tiukasti työssä, sir. Stapleton luovutti minulle veneensä, eikä minun ole sopinut syrjäyttää hänen etujaan, jos olisinkin syrjäyttänyt omani.

Aina oikeata menettelyä, poika. Entä kuinkas olet menestynyt?

Olen oikein onnellinen, sir, tosiaankin oikein onnellinen.

Minusta on hauska kuulla sitä, Jacob. Kunpa olisit aina onnellinen! Istuuduhan nyt tuohon toiseen sohvaan, ja pidetään pitkä neuvottelu, kuten intiaanit sanovat. Minulla on jotakin kerrottavaa sinulle. Otaksuttavasti olet pannut merkille muutoksen -- vai mitä?

Kyllä, sir, panin merkille sen, ettei herra Mortimeria näkynyt.

Aivan niin. No niin, _herra_ Mortimer eli John Snobbs, se lurjus, on tällä hetkellä Newgaten vankilassa odottamassa tuomiotaan, ja aion lähettää hänet matkalle terveyttään hoitamaan. Sain sen vintiön kiinni vihdoinkin enkä armahda häntä sen paremmin kuin armahtaisin syöttiin tarttunutta haikalaa. Mutta siinä ei ole kaikki. Täällä oli oikea kapina ja yritys riistää laiva minulta; mutta nyt ovat kaikki kapinoitsijat raudoissa, ja heidät on määrätty rangaistaviksi. Jacob, raha on liiankin usein ainoastaan kirous, saat uskoa sen.

Ette tapaa monta samanmielistä ihmistä, sir, vastasin nauraen.

Ehkä en, koska ne, joilla sitä on, ovat tyytyväisiä sen heille suomaan tärkeyteen, eivätkä tunnusta tätä kirottua tosiseikkaa, ja koska ne, joilla ei sitä ole, aina kaipaavat sitä, ikäänkuin se olisi ainoa, mitä maailmassa kannattaa tavoitella. Mutta nyt kerron sinulle, mitä oikein on tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi sinut näin, ja sitten saat arvostella.

Koska kapteeni Turnbullin kertomus kuitenkin venyi lähes kolme tuntia kestäväksi, esitän asian suppeasti lukijan tiedoksi. Kävi selville, että rouva Turnbull oli alkanut ajaa yhä pitempiä matkoja vaunuissaan ja lisännyt tuttaviensa lukumäärää sekä monenlaisia kulujaan, kunnes kapteeni Turnbull oli pannut sitä vastaan hyvin voimakkain sanoin. Hänen moitteensa eivät kuitenkaan saaneet osakseen sellaista huomiota kuin hän oli odottanut; ja hän oli lisäksi sattumalta saanut tietää, että ne rahat, joita hän oli yhtenään antanut vaimolleen viimemainitun viikoittaisten laskujen maksamiseksi, oli käytetty toisella tavoin ja ettei kahden viimeisen vuosineljänneksen laskuja ollut ainuttakaan suoritettu. Se aiheutti sananvaihdon, ja kapteeni oli halunnut tietää, millä tavoin mainitut rahaerät oli kulutettu.

Aluksi rouva Turnbull, joka katsoi viisaimmaksi esiintyä röyhkeästi ja, jos suinkin mahdollista, saavuttaa välttämättömän ylivallan, vastaukseksi vain keikautti halveksuvasti päätänsä, niin että hänen hattunsa kolme keltaista strutsinsulkaa heiluivat hänen poistuessaan huoneesta ja astuessaan vaunuihinsa.

Tämä ei ollut ihan tyydyttävää kapteeni Turnbullista, joka oli asiallinen mies; hän odotti uhallakin, kunnes vaunut palasivat, ja vaati sitten täsmällistä vastausta. Rouva Turnbull omaksui ylpeän kannan, puheli hienouden vaatimista kustannuksista, siitä, että hän tiesi, mihin hänen arvonsa häntä velvoitti ynnä muusta semmoisesta. Turnbull vastasi puhumalla välttämättömistä kustannuksista ja vetosi siihen, että hänen arvonsa velvoitti häntä suorittamaan kauppiaittensa laskut. Silloin rouva Turnhull puhui hyvistä tavoista, mitä parhaasta seurasta ja useista huvituksistaan. Turnbullin mielestä hänen vaimonsa oli nauttinut yhtä paljon huvituksia kuin useimmat naiset saivat siitä alkaen, kun he olivat muuttaneet tähän taloon.

Mutta asiaan: minkä tähden laskut olivat maksamatta ja mitä rouva oli tehnyt rahoilla? Käyttänyt ne _neularahoiksi_. Neularahoiksi! Kolmekymmentä puntaa viikossa _neuloihin!_ Sillä rahalla olisi saanut harppuunoita riittävästi kolmen vuoden matkaa varten. Rouvan täytyisi puhua totta. Viimemainittu ei suostunut virkkamaan mitään, vaan osoitti hajusuolaansa ja nimitti puolisoaan raakalaiseksi. Missään nimessä kapteeni ei tahtonut käydä narrista. Hän antoi vaimolleen mietintöaikaa seuraavaan aamuun saakka. Seuraavana aamuna lähetettiin heille kaikki laskut, kuten oli pyydetty, ja niiden yhteinen määrä oli kuusisataa puntaa. Ne suoritettiin ja kuitattiin.

Ja nyt, rouva Turnbull, suvaitsetko ilmaista minulle, mitä olet tehnyt näillä kuudella sadalla punnalla?

Rouva Turnbull ei siihen suostunut -- hän ei suvainnut itseään kohdeltavan sillä tavoin. Kapteeni Turnbull ei ollut nyt valaanpyyntialuksessa voidakseen rehennellä ja peloitella mielensä mukaan.

Rouva vaati, että häntä kohdeltiin oikeudenmukaisesti. Saada pesäeron, eläkkeen ja avioeron. Hän saisi kyllä ne kaikki, jos se häntä huvitti, mutta rahaa hän ei enää saisi; se oli varmaa. Silloin hän saisi hermokohtauksen. Niin kävikin, ja hän virui koko päivän sohvalla, odottaen miehensä nostavan hänet siitä pois. Mutta sellainen ei pälkähtänyt kapteenin päähänkään.

Hän kävi vuoteeseensa; ja kun hän oli rauhaton, nousi hän makuulta hyvin varhain ja näki ikkunastaan, että aidan viereen ajettiin rattaat ja että siinä saapuneet henkilöt hyppäsivät aidan ylitse, tulivat taloon ja kantoivat palatessaan rattaiden luokse kaksi isoa laatikkoa. Hän sieppasi harppuunan, poistui talosta toista tietä ja saapui rattaiden luokse juuri silloin, kun laatikot oli nostettu niille ja ne olivat lähtemäisillään liikkeelle. Hän luikkasi rattaillaolijoille, mutta vastauksen sijasta hevosta piiskattiin, ja hän oli vähällä jäädä sen jalkoihin.

Silloin hän sinkautti harppuunansa hevoseen, joka kaatui, ja molemmat rattailla olleet miehet suistuivat pyörtyneinä päälaelleen maahan. Hän sitoi miehet, kävi porttivahdin majasta noutamassa apua, noudatti poliiseja ja luovutti miehet heille.

Kävi ilmi, että laatikot oli lähettänyt herra Mortimer, jonka tapana oli jo jonkun aikaa lähetellä niitä. Näissä laatikoissa oli hänen parhaita viinejään ja erinäisiä muita tavaroita, mikä samalla todisti, että herra Mortimerilla oli täytynyt olla väärät avaimet. Jätettyään syylliset ja tavarat kahden konstaapelin huostaan kapteeni Turnbull palasi taloon kolmannen konstaapelin seuraamana; oven avasi herra Mortimer, joka seurasi häntä hänen työhuoneeseensa, ilmoitti hänelle heti lähtevänsä pois talosta, olleensa aina ennen tekemisissä _herrasmiesten_ kanssa ja vaati, että hänelle maksettaisiin hänelle tuleva palkka.

Kapteeni Turnbullin mielestä se vaatimus oli tuiki oikeutettu ja luovutti senvuoksi hänet konstaapelin haltuun. Pahasti tyrmistyneenä sellaisesta herrasmiehelle sopimattomasta käyttäytymisestä Snobbs marssitettiin muiden muassa Bow-kadulle.

Turnbull noudatti luoksensa molemmat muut liveriasuiset palvelijat, vakuutti heille, ettei hän enää mitenkään tarvinnut heidän palveluksiaan, koska hänellä oli se äärimmäisen rahvaanomainen luulo, että heidän oli täytynyt olla selvillä tästä kotivarkaudesta. Hän suoritti heille palkan sekä kehoitti heitä riisumaan liverinsä ja poistumaan talosta. Molemmat suostuivat siihen. Myöskin _he_ olivat aikaisemmin aina olleet tekemisissä _herrasmiesten_ kanssa.

Turnbull otti haltuunsa ruokakaluston säiliön avaimen, jotteivät lautaset ehkä pitäisi häntä liian rahvaanomaisena jäädäkseen taloon, ja asteli sitten talliin. Hevoset hirnuivat ikäänkuin ilmaistakseen olevansa perin valmiit syömään aamiaistaan, mutta ovi oli lukossa. Hän huusi kuskia, mutta ei saanut vastausta. Palatessaan tallilta hän näki kuskin perin tomuisena tulevan portista pihalle ja tiedusti, minkätähden mies ei nukkunut kotosalla eikä huolehtinut hevosista. Mies oli emännän eikä isännän kuski ja osasi selittää menettelynsä tyydyttävästi emännälle, mutta ei isännälle, joka maksoi hänelle palkan, otti pois liverinsä ja lähetti hänet muiden jälkeen. Myöskin kuski lähti hyvin mielellään -- oli aina ollut _herrasmiesten_ palveluksessa sitä ennen.

Kapteeni kohtasi emännän kamaripalvelijan, joka ilmoitti hänelle, että rouva Turnbull on ihan liian sairas tullakseen aamiaiselle. Se oli sangen onnellista, koska aamiaista ei ollut tarjolla. Turnbull pukeutui, nousi parihevosten vetämiin vaunuihin ja ajoi Valkean hevosen ravintolaan, haukkasi aamiaisensa, meni Bow-kadulle ja haastoi herra Mortimerin eli Snobbsin sekä hänen rikostoverinsa oikeuteen. Hän palkkasi välittäjän myymään hevosensa ja luovutti vaununsa vaunusepälle. Pestattuaan väliaikaisen palvelijan Turnbull palasi huvilaansa.

Oikein hyvin käytetty aamu. Hän tapasi vaimonsa seurustelusalissa; rouva oli perin pahasti ällistynyt ja tyrmistynyt hänen menettelynsä johdosta ja siitä, että herra Mortimer oli poissa, palvelijat olivat poissa ja hänen täytyi vaivata omaa palvelijatartaan saadakseen kupin teetä. Uusia syytöksiä -- taaskin kiivastelua -- taaskin avioerouhkaus ja vaunujen tilaaminen, jotta hän voisi lähteä kysymään neuvoa. Ei kuskia -- ei vaunuja -- ei hevosia ei mitään, kuten hänen palvelijattarensa selitti. Rouva Turnbull sulkeutui huoneeseensa, ja toinen päivä kului niin vähäisessä aviollisessa tyytyväisyydessä kuin odottaa sopikin.

Tällä välin uutiset kiisivät kaikkiin suuntiin, Brentford oli niitä täynnänsä. Kapteeni Turnbull on elänyt liian leveästi -- hänen varansa ovat lopussa -- hänet oli kutsuttu Bow-kadulle -- velkojia oli tulvimalla käynyt esittämässä hänelle laskujaan -- palvelijoita oli erotettu -- vaunut ja hevoset oli ulosmitattu. Rouva Turnbull, olento-poloinen, oli hysteerinen -- eikä kukaan ollut siitä hämmästynyt; kaikki olivatkin sitä odottaneet.

Petercumb Hallin Petersit kuulivat siitä ja ravistelivat päätänsä, pahoitellen nousukkaiden lukuisuutta maailmassa. Smith pyysi, ettei hänen ylhäisyytensä loordi vikomtti Babbleton mainitsisi isälleen hänen ylhäisyydelleen Spring-gunsin markiisille mitään siitä, että hänet oli viety Turnbullien luokse vierailulle, sillä muutoin hän, Smith, ehdottomasti menettäisi nykyisen toimensa ja elämismahdollisuutensa. Ja monsieur ja madame Tagliabue olivat vieläkin ällistyneempiä; mutta heillä oli syvät tunteet, ja he päättivät käydä Turnbullilla seuraavana aamuna, ainakin monsieur Tagliabue päätti, ja madame tunnusti sen toimenpiteen viisaaksi.

Seuraavana aamuna oli järjestys hieman palautunut; pestatun palvelijan huostaan oli luovutettu riittävästi ruoka-astioita, ja loput oli pantu lukon taakse. Keittäjättären piti olla kuukautensa täyteen; sisäkköä ei lainkaan haluttanut erota palveluksesta; ja emännän kamarineito taas oli valmis jäämään niin kauaksi aikaa kuin suinkin saattaisi lohduttaakseen emäntä-parkaansa ja ottamaan vastaan, mitä viimemainittu olisi halukas hänelle antamaan palkkioksi, vaatteita, pukuja ynnä muuta sellaista, vaikka hän ei tietenkään voinut vahingoittaa arvoaan jäämällä liian pitkäksi aikaa sellaisen perheen palvelukseen, jolla ei ollut vaunuja ja jonka palvelijalla ei ollut liveriasua. Kapteeni Turnbull sai kuitenkin jonkinlaisen aamiaisen ja oli juuri syönyt sen, kun monsieur Tagliabue ilmoitettiin ja otettiin vastaan.

Ah, monsieur Turnbull, toivottavasti madame voi paremmin. Madame Tagliabue vain itki koko eilisillan kuultuaan kovin huonot uutiset velasta ja kaikesta muusta.

Olen hyvin kiitollinen madamelle, vastasi Turnhull äreästi. Entä, sir, mitä suvaitsette haluta?

Ah! Monsieur Turnbull, tunteeni ovat suuresti teidän puolellanne; mutta kunhan herrasmies ei vain menetä _kunniaansa_, mitäpä rahasta väliä? (Turnbull tuijotti hölmistyneenä.) Nähkääs, monsieur Turnbull, kunnia on herrasmiehestä kaikki kaikessa. Jos herrasmies on velkaa jollekulle lurjusmaiselle kauppamiehelle eikä maksa hänelle, ei se suuria merkitse; mutta kunniavelat hän aina suorittaa. Jokainen herrasmies maksaa ne. Kas tässä, monsieur Turnbull (ja pieni ranskalainen veti taskustaan paperikaistaleen) on pieni madame Turnbullin kirjoittama paperi, jonka hän antoi madame Tagliabuelle, ja jossa hän tunnustaa jääneensä _écarté_-pelissä velkaa kaksisataa puntaa. Sellainen, nähkääs, monsieur Turnbull, on, kuten herrasmiehet sanovat, kunniavelka, jollaisen jokainen herrasmies suorittaa, sillä muutoin hän menettää arvonsa ja koko maailma nimittää häntä heittiöksi. Madame Tagliabue ja minä pidämme liian paljon teistä ja madame Turnbullista ollaksemme pelastamatta arvoanne, ja senvuoksi tulin hänen toivomuksestaan pyytämään teitä järjestämään tämän pienen velan -- tämän _vähäisen kunniavelan_. Ja monsieur Tagliabue laski velkakirjan pöydälle, kumartaen perin kohteliaasti.

Turnbull tarkasti paperia; monsieur Tagliabuen kuvaus piti paikkansa. Siispä, mietti kapteeni, on koko juttu nyt selvä; tämä lurjusmainen ranskalainen pari oli petkuttanut rahat hänen vaimoltaan.

Suvaitkaa, monsieur Tagliabue, virkkoi