Tuntematon määränpää

By Tuija Lehtinen

Ihastuttava historiallinen romanttinen tarina upseerin ja opettajattaren kesäisestä kohtaamisesta.Vastavalmistunut opettajatar, neiti Madeleine Appelgren, vierailee ystävättärensä häissä. Rakkauden juhlan humussa Madeleine tapaa upseeri Magnus Lejonstjernin, joka kiinnostuu Madeleinesta heti, eikä epäröi kertoa sitä. Miehen suora lähestymistapa sekä hämmentää että närkästyttää Madeleinea, mutta saa myös hänen sydämensä sykkimään. Hääjuhlan lopuksi Madeleine kuulee kuitenkin sattumalta jotakin, mikä kääntää hänet Magnusta vastaan. Suunnatessaan juhlista kohti opettajattaren velvollisuuksia, Madeleine on karkottanut miehen ajatuksistaan, eikä usko tapaavansa häntä enää koskaan. Mutta kuinka käykään, kun Magnus saapuu odottamatta jälleen Madeleinen elämään?Tuntematon määränpää on alunperin julkaistu kirjailijanimellä Minna Skog.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 14, 2023
• ISBN: 9788728407356

Book preview

Tuntematon määränpää

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1986, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407356

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Boijen kesäkartano sijaitsi järven rannalla kymmenkunta kilometriä itään Riihimäeltä, ja se oli kaunis vaalea kaksikerroksinen rakennus. Sen yläkertaa kiersi parveke, joka julkisivun puolelta oli yhtenäistä tilaa, mutta toiselta puolen erottivat sermit ja ohuet seinät makuu- ja vierashuoneet toisistaan. Pieniltä parvekkeilta oli hurmaava näköala järvelle koivikon lomitse, ja kun Madeleine Appelgren oli katsellut aamuauringossa kimaltavaa vettä muutaman hetken, tuli kiusaus vastustamattomaksi. Hän vilkaisi huoneeseen, korkeassa katosvuoteessa nukkuvaa Alinea, ja mietti, herättäisikö tämän mukaan uimaan. Mutta Aline näytti näkevän jotain niin suloista unta, että tämän herättäminen olisi ollut melkeinpä rikollista. Alinen poskien hymykuopat olivat näkyvissä, ja Madeleine arveli hänen uneksuvan huomisesta. Huominen olisi Alinen elämän tärkein päivä tähän asti; huomenna Aline vihittäisiin.

Madeleine ei ollut vielä koskaan tavannut Alinen sulhasta, mutta näinä muutamina, häitä edeltävinä päivinä, jotka hän oli viettänyt Boijen kartanossa, hän oli kuullut tästä paljon. Jakob Euren oli helsinkiläisen vapaaherra Eurenin vanhin poika, ja Aline oli tavannut hänet pari vuotta sitten, tullessaan esitellyksi Helsingin seurapiireissä. Madeleine muisti, että jo ensimmäisissä kirjeissä, joita Aline oli hänelle koulukaupunkiin, Haminaan, lähettänyt, oli ollut mainintoja Jakobista. Miten täydellinen kavaljeeri tämä oli, miten sulava tanssija ja miten komea. Kirjeistä olisi nähnyt rakastumisen, jos olisi koonnut ne kasaan ja syventynyt niihin kunnolla. Kenestäkään muusta kun Aline ei ollut yhtä useasti kertonut. Jotenkin Madeleine ei vain ollut osannut suhtautua asiaan vakavasti. He olivat samanikäiset Alinen kanssa, mutta Aline oli tuntunut aina jonkun verran nuoremmalta ja lapsellisemmalta.

Kun hääkutsu oli saapunut, oli Madeleine lukenut sen kymmeneen kertaan ennen kuin oli uskonut. Suloinen, herttainen ja lapsenkasvoinen Aline astumassa avioon! Se oli outo, vieras asia, jollakin tapaa kumman kiihottavakin, ja vasta kutsun luettuaan Madeleine oli käsittänyt, että Aline oli ehkä aikuistunut hänen ohitseen. Aline oli ollut seurapiiritapahtumassa ne vuodet, jotka hän oli viettänyt tyttöopistossa. Kumpikin heistä oli tahollaan valmistautunut tulevaisuuteen, mutta kovin erilaiseksi heidän elämänsä tulisi muodostumaan: vasta kutsukirjeen tultua Madeleine tajusi selkeästi kuilun heidän välillään.

Aline Boije oli aatelista sukua, paroni Boijen nuorin tytär, ja aikanaan olisi ollut oletettavaa, että Alinelle ja hänen sisaruksilleen olisi hankittu kotiopettaja sivistystä antamaan. Mutta paroni Boije oli älykäs ja kauaskantoisesti ajatteleva mies, ja hän näki Venäjän valtakunnan perustan horjuvan ja keisarivallan heikkenevän. Hän aavisti, että tulevaisuus toisi suuria muutoksia Suomen suuriruhtinaskuntaankin. 1900-luvun alku oli epävarmaa aikaa ja jos jonkinlainen vallankumous tulisi, täytyi lasten olla vahvoja ja järkeviä selvitäkseen siitä. Siksi paroni oli laittanut lapsensa tavallisiin kouluihin vaimonsa vastustuksesta huolimatta. Vaimonsa napinoihin paroni oli rauhallisesti tuumannut, ettei mikään ollut niin epävarmaa kuin titteli. Kruunupäitä tippui yhdessä yössä, ja jonakin aamuna lehdessä voisi lukea, että aatelisarvot oli poistettu ja kaikki olivat herroja, rouvia ja neitejä. Paronitar Boije ei suostunut edes ajattelemaan moista ja yritti käännyttää miehensä mielen. Hän ei onnistunut, ja niin Aline Boije tuli 9-vuotiaana helsinkiläiseen tyttökouluun samalle luokalle kuin Madeleine. Ystävyys syntyi heti, ja se oli vain vahvistunut vuosien aikana.

Madeleine Appelgren ei ollut suoraan aatelista sukua, mutta hitunen sinistä ehkä hänenkin veressään vielä virtasi. Hänen äitinsä oli arvostettua pappissukua ja isän isoäiti oli syntyjään von Emmeritz, mutta nainut aikoinaan ohi säätynsä, tavallisen kauppiaan, eivätkä von Emmeritzit olleet enää halunneet olla tekemisissä hänen kanssaan. Tämän isoisoäitinsä mukaan Madeleine oli ristitty, ehkä siksi, että tämä nuori nainen oli toiminut rohkeasti, ottanut elämän omiin käsiinsä, eikä Madeleinen vanhemmilla juuri muuta perintöä ollut antaa tyttärelleen. Madeleinen isä oli kirjuri ja äiti oli tehnyt ompelutöitä kotona pienessä sivukadun kahden huoneen ja keittiön asunnossa. Elämä oli ollut niukkaa, muttei Madeleine muistanut koskaan kuulleensa nurkuvaa sanaa äidin huulilta. Isä joskus oli tuskastunut, surrut sitä ettei voinut kustantaa heille ylellisempää kotia ja helpompia oloja.

— Siellä on hyvä olla, missä on rakkautta, äiti sanoi siihen aina. — Mitään ei puutu, kun rakastaa.

Vanhemmat olivat rakastaneet toisiaan syvästi, ja Madeleine oli pelännyt äidin murtuvan, kun isä oli toista vuotta sitten menehtynyt sydänkohtaukseen. Mutta äiti oli tuntunut vain ryhdistyvän. Ei tullut kysymykseenkään, että Madeleine lopettaisi Haminan tyttöopiston ja etsisi jotain työtä. Isä oli iloinnut ajatuksesta, että tyttärestä tulisi opettaja, ja olisi mieletöntä keskeyttää nyt, kun päämäärä oli niin lähellä. Madeleinen äiti oli ottanut enemmän ompelutöitä, että pieni leskeneläke voitiin kokonaan laittaa Madeleinen koulumaksuihin. Ja kun Madeleine oli vielä saanut osan maksuista suoritettua sillä, että antoi alkeispianotunteja haminalaisten tyttärille, oli isän toive toteutunut. Keväällä Madeleine oli saanut luokkansa parhaan päästötodistuksen ja johtajatar oli kirjoittanut ylistävän suosituksen paikanhakua varten.

Kesä oli kulunut jännittäessä sitä, hyväksyikö mikään koulu opettajakseen vastavalmistunutta nuorta naista. Se oli kulunut myös muutossa, sillä Madeleinen äiti oli päättänyt jättää Helsingin. Hänen lapseton vanhempi veljensä oli jäänyt talvella leskeksi ja oli pyytänyt sisartaan seuraksi pappilaan asumaan. Madeleine oli vastustellut asiaa; kenties hän saisi paikan helsinkiläisestä koulusta ja sitten he voisivat asua taas yhdessä.

— Madeleine rakas, Maddy, Maddy, äiti hymyili hänelle. — Sinä olet jo kauan huolehtinut itse itsestäsi ja tottunut tekemään omat päätöksesi — sinusta paluu entiseen tuntuu nyt miellyttävälle, mutta hyvin pian sinä kokisit sen ahdistavaksi. Minulle sinä olet yhä se pieni tyttö, jota pitää neuvoa joka asiassa — vanhempien on niin vaikea tajuta, että lapsesta tulee aikuinen, ja sinä tuskastuisit pian minun kyselyihini.

— En minä usko tuota äiti, Madeleine nauroi. — Sano vain suoraan, että sinä kaipaat maalle ja pappisilmapiiriin.

— Hyvä on, minä kaipaan maalle viettämään kissanpäiviä Amos-enon pappilaan ja sitä, että voin ommella omaksi ilokseni, en kiireellä. Ja sinä olet tervetullut sinne siksi, kunnes sopiva koulu löytyy.

Pappila oli ollut hiljainen ja rauhallinen paikka, ja Madeleine olisi varmasti jo pitkästynyt siellä, ellei olisi opettanut ranskaa lähikartanon kahdelle nuorelle neidille. Ne rahat hän oli aikonut säästää pahan päivän varalle, jos sopivaa työpaikkaa ei heti löytyisi. Opettajista oli puutetta, ja monella syrjäkylällä olisi ilomielin otettu Madeleine vastaan. Äiti oli kumminkin pyytänyt, ettei ainokainen lähtisi aivan synkimpään korpeen, ja toistaiseksi Madeleine oli noudattanut hänen pyyntöään. Mutta koko talvea hän