Rakkauden pakolainen

By Tuija Lehtinen

Hurmaava historiallinen romanssi menneen ajan SuomestaCecilia Ringvall on älykäs tyttö, professorin tytär, joka haluaisi opiskella yliopistossa, mutta sukupuoli tekee sen mahdottomaksi. Hän on myös hyvin kaunis, mikä harmittaa kovasti Cecilian äitipuolta Gertrudea, joka pyrkii toisaalta edistämään oman tyttärensä Madeleinen pääsyä hyvään avioliittoon ja toisaalta estämään poikaansa Carlia rakastumasta Ceciliaan. Se tosin on jo myöhäistä, sillä Carl on korviaan myöten hullaantunut. Cecilia lähetetään varmuuden vuoksi pois kotoa, lääkärin apulaiseksi ruukkipaikkakunnalle. Uudessa kodissaan Cecilia tapaa myös julman ruukinpatruunan ja tämän aviottoman pojan, kylmäkiskoiselta vaikuttavan isäntärenki Jannen. Kaikessa pyörityksessä Cecilian on löydettävä oman sydämensä ääni – mutta onko hänen mahdollista seurata sitä?Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 4, 2023
• ISBN: 9788728407554

Book preview

Rakkauden pakolainen

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407554

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Syksy oli tullut Helsinkiin. Sen huomasi siitä, että tuuli ryöpytti puiden lehdet alas ja ne pyörivät jaloissa. Sen huomasi meren harmaaksi käyneestä väristä ja tuulen kirpeästä tuoksusta, jonka Cecilia kuvitteli tulevan jostakin kaukaa Jäämereltä asti, jostakin, missä isot valkoiset jääkarhut tallustivat tyynen arvokkaina ja huikaisevaa ikijäätikköä riitti silmänkantamattomiin. Talvi, Cecilia värähti niin vilusta kuin mielihyvästäkin. Hän oli talvi-ihminen, rakasti lunta ja pakkasta, mutta perimmäinen syy talvirakkauteen oli kylläkin se, että yliopisto oli täydessä käynnissä lumen kuukausina.

Professorit ja muut opettajat olivat jo palanneet kesäasunnoiltaan, Cecilia pani merkille kulkiessaan kohti Kruununhaan kaupunginosaa raskas kori käsivarrellaan. Niin, paluun huomasi siitä, että palvelustyttöjen joukko kansoitti taas katuja ja torilla oli ollut tuttuja kasvoja tinkaamassa maalaisten tuotteista. Monet näistä palvelustytöistä luulivat, että hänkin oli yksi heistä. Että professorin tytär Cecilia Ringvall oli palvelijatar. No, ei se paljon puuttunut, Cecilian oli myönnettävä. Heidän perheensä ei ollut mikään kovin varakas, rakas isä oli auttamattomasti hajamielinen ja helläsydäminen, antoi tarvitseville apua huomaamatta, ertä oma perhe jäi niin huonoon asemaan. Joskus isän toimet raivostuttivat Ceciliaa ja hänen teki mieli äyskäistä isälle rumasti, mutta eihän nuori nainen niin tehnyt. Ei varsinkaan niin hyvän kasvatuksen saanut kuin hän. Cecilia huokaisi syvään, kiirehti askeliaan, ohitti kaukaa Uspensakin katedraalin ja antoi hetken mielikuvituksensa laukata sen venäläistunnelmissa, siirtyi ajatuksen siivin Pietariin. Tanssiaisia, komeita kavaljeereja, Cecilia ajatteli säihkyvin silmin ja havahtui pilvilinnoistaan ajurin huutoon. Vossikka meni niin läheltä, että hän horjahti, oli kaatua, mutta samantien vahva käsivarsi tarttui häntä kyynärpäästä, ja kun Cecilia valmistautui kiittämään, hän näkikin tutut kasvot.

— Neiti Ringvall on taas kaukana Pohjoisrannasta, nuori vaalea mies sanoi ja pudisti moittivasti päätään.

— Miten teidän kesänne sujui, maisteri Wegelius? Cecilia uteli sivuuttaen moitteet. — Tehän olitte jossakin Hangon lähellä.

— Kesä oli onneton, maisteri hymyili. Kaksi villiä poikaa, jotka käyttivät opiskelun sijasta kaiken tarmonsa tehdäkseen minut raajarikoksi. Hemmoteltuja, sietämättömiä lapsia! Monesti aioin jo pakata arkkuni ja palata kaupunkiin. Mutta sitten, maisteri virnisti, ja hänen ikänsä paljastui hienon tittelin ja muodinmukaisen asun alta, häijynkurinen nuorukainen vilahti hetkeksi esiin. — Sitten herra ja rouva menivät viikoksi purjehtimaan tuttaviensa kanssa ja minä pieksin ne pojat joka päivä.

— Ei ikinä, Cecilia huudahti nauru silmissään. — Te ette voi olla niin julma. Ettehän te meitäkään koskaan kurittanut.

— Te olittekin enkeleitä, neiti Ringvall, maisteri kumarsi hänelle kevyesti. — Te ja teidän sisarenne. Veljenne, aloittaako hän opiskelun yliopistossa?

— Carl, Cecilian kasvoille levisi kiusaantuneisuus. — Carl on kyllä kirjoittautunut yliopistoon, mutta — minusta tuntuu, ettei hän ota sitä oikein vakavasti.

— No, kyllä se alkaa sujua, maisteri vakuutti. — Antakaa minä kannan koria, neiti Ringvall. Joko te, hän jatkoi saatuaan korin Cecilian vastusteluista huolimatta, — joko te astutte Helsingin seurapiireihin tänä sesonkina?

— Madeleinen vuoro on ensin. Eivätkä seurapiirit minua kovin kiehdokaan, maisteri.

— Cecilia-neiti, maisteri huokaisi. — Te ette voi sanoa noin, teillä olisi varmasti suuri menestys. Teidänlaisellanne kaunotarella. Minä jo etukäteen kadehdin niitä herroja, jotka saavat tanssittaa teitä, mutta, maisterin ilme kirkastui. — Jos te ette osallistukaan, niin ehkä meillä on sitten tilaisuus nähdä teidät yliopistolla?

— Te teette minusta pilaa maisteri, Cecilia hymähti, pysähtyi ja tarttui koriin. — Meidän tiemme eroavat tässä, älkää vaivautuko saattamaan minua.

— Yhtä äkkipikainen kuin aina, maisteri pudisti päätään ja leikki pilkahteli hänen silmissään. — Sanokaa isällenne terveisiä, minä ta, paan hänet yliopistolla, ja jos hän sallii, tulen joskus käymään. Mikäli olen tervetullut?

— Tottahan te, Cecilia mutisi ja väitteli miehen katsetta.

— Rouva äitinne ei juuri hyväksy minua, mies sanoikin kuivasti ja iloisuus hävisi. — Uskotteko muuten, Cecilia-neiti, hän tavoitteli sitten kevyempää aihetta ja viittasi Pohjoisrannan ja Maneesinkadun kulmauksessa olevaa kolmikerroksista kivitaloa, Mellinin taloa, joka oli valmistunut edellisenä vuonna. — Uskotteko, neiti Ringvall, että jonakin päivänä rakennetaan kymmenen kertaa näin korkeita taloja.

— Te puhutte mielettömiä, Cecilia naurahti. — Mistä niihin riittäisi asukkaitakaan edes? Miten ne pysyisivät pystyssä ja kuka niin korkealla pystyisi muuraamaankaan?

— Uskokaa vain, maisteri vakuutti ja siirtyi puolestaan hän unelmiinsa. — Jonakin päivänä …

Kaikenlaista, Cecilia ajatteli erottuaan maisterista. Maisteri Wegelius oli monen mielestä suuruudenhullu, tavoitteli unikuvia, mutta jos häntä alkoi kuunnella, niin hyvin pian tempautui mukaan kuvitelmiin. Mutta kuvitelmilla ei eletty. Maisteri oli köyhä mies, koko opiskeluaikansa samalla kotiopettajana toiminut. Sitten hän oli professorinkin perheeseen tullut joitakin vuosia siten. Isä oli valinnut hänet oppilaidensa joukosta, parhaan. Oikeastaan Cecilia olisi halunnut mieluummin kouluun, mutta Gertrude-täti oli sanonut, ettei se ollut sopivaa heidän säädylleen. Ja isä oli tietenkin uskonut tätiä.

Täti varmaan ihmettelisi viipymistä, Cecilia tajusi samassa ja kiiruhti puolijuoksua Maneesinkatua, joka Mellinin talon jälkeen oh lähinnä tavallista yksikerroksista puutaloasutusta, tyypillisiä empireajan taloja. Alueella asui paljon virkamiehiä ja yliopiston professoreita, jotka aikanaan olivat saaneet ostaa tontit edullisesti, koska sijainti oli otollinen yliopistoa ajatellen. Ne olivat pelkkiä asuinkortteleita, kauppoihin piti mennä keskustaan, mikä harmitti Gertrude-tätiä tämän tästä. Mutta muuten täti piti alueesta, sillä se oli säätyläisaluetta, jossa pääkieli oli ruotsi.

Professori Ringvallin talo oli ulospäin hivenen rapistunut, mutta sisältä se oli remontteerattu muutama vuosi sitten. Silloin, kun Gertrude-täti muutti taloon lapsineen. Se oli tätä nykyä professorin arvolle sopiva, mutta Cecilia kaipasi niitä aikoja, jolloin koti oli ollut koti. Nyt se oli edustushuoneisto, jota niin hän kuin isäkin vierastivat. Isä vietti yhä enenevässä määrin aikaa yliopistolla tekemässä tutkimuksiaan ja vieraantui perheestään. Kun taas Cecilia oli kahlehdittu kotiin.

— Tämä on väärin, Cecilia mutisi puoliääneen riisuessaan hattua ja kevyttä hartiahuivia yltään. — Minä haluaisin yliopistolle opiskelemaan, mutta en pääse, koska olen tyttö.

— Saitko sinä kaiken? Gertrude-täti tuli eteiseen kuultuaan oven käyvän. — Vie äkkiä keittiöön, Manta jo odottelee.

— Kyllä täti, Cecilia nyökkäsi ja jätti kertomatta, että oli tavannut maisteri Wegeliuksen. Täti ei pitänyt maisterista, piti tätä röyhkeänä, ja syy oli se, että maisteri oli kovin sanoin aikanaan haukkunut Carlia laiskaksi vetelykseksi. Carl oli tädin lemmikki, joten viha oli syttynyt maisteria kohtaan. Mutta koska professori kerrankin piti päänsä, niin maisteri ei joutunut talosta ulos, vaan opetti heitä nelisen vuotta.

— Kaali puuttuu, Manta urahti katsastettuaan korin. — Cecilianeidin pää on tainnut taas olla täysi kaikenmaailman hömpötystä, kun tärkeimmät unohtui. No, eiköhän näillä tämä päivä pärjätä.

Kaali, Cecilia irvisti itsekseen ja pakeni pieneen huoneeseensa. Manta olisi voinut vielä pyytää avuksi, eikä häntä tänä päivänä yhtään innostanut hyöriä ahtaassa kuumassa keittiössä. Ei tänään, kun paljon muuta mielenkiintoista oli mielessä. Yliopisto, Cecilia mietti heittäytyessään kapealle vuoteelleen virkatun peiton päälle. Moinen lojuminen olisi tädille kauhistus, mutta harvemmin täti hänen huoneeseensa tuli, entiseen palvelijan huoneeseen, joka oli kunnostettu häntä varten. Pieni se oli ja vaatimaton. Vain muutamia koristeesineitä oli kirjoituspöydän päällä, äidin perintöä, samaten kuin ryijy seinällä. Niitä