Sumujen kartano

By Tuija Lehtinen

Historiallista romantiikkaa menneen ajan Puolasta.Zofia Karamzov on varsovalainen neito, johon moni kiinnittää huomiota. Onhan vapaaherran tyttärellä tulipunaiset, kiharat hiukset, jotka ylettyvät vyötärölle saakka. Yksi Zofian hurmaamista miehistä on nuori mies nimeltään Pavel. Zofian ja Pavelin rakkaustarina ei kuitenkaan pääty onnellisesti, ja Zofia joutuu lähtemään kotiopettajattareksi kartanoon. Kartanoon muuttaminen on suuri elämänmuutos. Se tuo Zofian elämään kuitenkin myös hyviä asioita – voiko Zofia rakastua vielä uudestaan? Sumujen kartano on Tuija Lehtisen rakkauskertomus täynnä tunnetta. Se on julkaistu alun perin nimellä Minna Skog. Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 24, 2023
• ISBN: 9788728407493

Book preview

Sumujen kartano

Cover images: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407493

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Varsovan kevät oli säteilevän kaunis, puistot olivat vehreitä ja kukkaloisto silmää hivelevän viehättävä. Kaikki vaikutti rauhalliselta, kaupunki odotti kesää seurapiiritapauksineen, ja poissa oli kylmän, ankaran talven pimeys. Riehakkuus oli tarttunut ihmisiin, eikä vähiten niihin kolmeen nuoreen naiseen, jotka päivänvarjoineen ja kädet toistensa käsipuolessa kulkivat pääkatua pitkin. Heidän puheensa pulppuili tanssiaisissa, kavaljeereissa ja suurenmoisessa vapaudessa, joka koulun loputtua avautui heille. He olivat valmiit valloittamaan Varsovan nuorten herrojen ja upseerien sydämet, eikä kenelläkään heistä ollut mielessäkään mitään vakavaa, vain kevyttä flirttailua, josta he olivat kuulleet vanhempien, jo vuoden pari seurapiireissä liikkuneiden, neitojen kertovan.

Nuo kolme tyttöä olivat ulkonäöltään täysin erilaiset, ja heistä huomiotaherättävin, vaikkei ehkä kaunein, oli Zofia Karamzov, vapaaherra Karamzovin tytär, pitkä hoikka punertavatukkainen nuori nainen. Zofian teki huomiotaherättävän näköiseksi juuri tukka, paksuna runsaana kiharamattona vyötärölle asti ulottuva tukka, joka näytti aivan liian raskaalta kruunulta hennon siron kaulan ja pienten kolmikulmaisten kasvojen yläpuolelle. Mieluiten Zofia piti hiuksiaan auki, mutta se ei tietenkään sopinut silloin, kun hän oli kodin ulkopuolella. Vaikka hiukset olivatkin taidokkaalla nutturalla, niin niiden kesyttömyyden arvasi, ja monet olivat ne silmäykset, joita Zofiaan oli jo herrojen taholta luotu pienillä virallisilla perhekutsuilla.

Muut kaksi olivat Zofian hyviä ystäviä, vaalea klassisen kaunis Anna ja tumma slaavilaisen eloisa Maria. Anna oli aatelista sukua hänkin ja haaveili avioliitosta jonkun rikkaan, vähän iäkkäämmän herran kanssa, joka turvaisi hänelle ylellisyyden. Sillä, kuten Anna tapasi viileästi hymyillen sanoa:

— Nuorilla herroilla ei ole muuta omaisuutta kuin kiihkeä intohimoinen luonne, ja minä en kertakaikkiaan voi ajatella suotuvani köyhän upseerin vaimoksi.

— Minä otan kenet vain, kunhan on rakkautta, Maria puuskahti siihen. — Ja minä haluan monta lasta.

— Sinä et koskaan ole chick, Anna moitti häntä nenäänsä nyrpistäen.

Ei, eihän Maria ollut täysin chick, mutta silti Zofia piti hänestä enemmän kuin Annasta. Maria oli rikkaan kauppiaan tytär, jolla oli seitsemän sisarusta. Vanhin jatkaisi kauppatoimintaa, mutta toiseksi vanhin veljistä oli armeijan palveluksessa ja hänen mukanaan oli kauppiaan taloon tullut eräs toinen upseeri, jonka ajatteleminen sai punan kohoamaan Zofian poskille. Hän oli Pavel Mokotow, vanhaa krakovalaista sukua, joka oli joutunut luopumaan laajoista tiluksistaan sotien myllerryksessä ja päätynyt pohjoisemmaksi. Satunnaisista puheista Zofia oli saanut sen käsityksen, että Pavel Mokotowin äiti oli katkera omaisuuden menetyksestä ja siitä, että puolisosta oli tullut virkamies hallinnon palvelukseen, ja samojen huhujen mukaan arvoisa rouva Mokotow toivoi, että pojan naimakaupan myötä suvun tila kohentuisi. Että Pavel voisi jättää uransa ja alkaa hallita jotain suurta maatilaa kartanonherrana.

— Minun pitää mennä sovittamaan pukua ompelijalle, Anna sanoi huomattuaan kirkon kellosta ajan. — Tuletteko te illalla soitannolliseen iltaan?

Zofia nyökkäsi heidän molempien puolesta, ja Anna kiirehti kohti sivukujaa jolla kaupungin arvostetuin ja kallein muotiliike sijaitsi. Mariakin valmistutti tanssiaisasunsa siellä, mutta Zofian piti tyytyä vanhaan huononäköiseen Emilia-neitiin, sillä hänen perheensä ei ollut mikään varakas. Emilia-neiti oli taitava, mutta Zofiasta välillä auttamattoman vanhanaikainen. Onneksi hän itse oli sen verran näppärä käsistään, että voisi tehdä pukuihin rohkeampia muutoksia sen jälkeen, kun Emilia-neiti olisi luovuttanut ne hänelle. Tanssiaisissa parin viikon kuluttua hän olisi yhtä häikäisevä kuin Anna ja Mariakin.

— Mennäänkö meille? Maria ehdotti. — Pöly käy kurkkuun, alkaa janottaa.

Zofia oli heti valmis lähtemään kauppiaan suureen ja meluisaan taloon, eikä vähiten siksi, että siellä voisi sattumoisin tavata Pavel Mokotowin. Rykmentillä, johon Pavel ja Marian veli kuuluivat, oli tiedossa jonkun viikon oleskelu kaupungissa, ja seurapiirit olivat tervehtineet ilolla heidän tuloaan, olihan nyt tarjolla yllin kyllin kavaljeereja juhliin ja tiedettiin, että upseerit olivat verrattomia juhlijoita. Hivenen vallattomia toki joskus, mutta silti niin rakkaita. Ja kun Zofia näki talon edessä neljä armeijan hevosta kiinnitettynä suureen jalavaan, niin hänen sydämensä hypähti riemusta.

— Kaunottaret, Marian tukeva isä hymyili leveästi, kun he menivät sisälle kaupan kautta. — Siellä salissa teitä odottaa malttamattomasti neljä uljasta upseeria, kuin neljä villihevosta — ehkä minun olisi parempi antaa teille esiliinat eteen ja pitää täällä turvassa.

— Isä, te sitten jaksatte, Maria naurahti ja suuteli isäänsä poskelle. — Onko äiti salissa?

— Ostoksilla, kauppias tukisti leikillisesti tytärtään tummasta hiuskiehkurasta. — Joten te olette siellä ilman valvovaa silmää. Maria, sinä saat elämäsi kurituksen, jos karkaat jonkun kanssa. Ja te myös, Zofia, kauppias heristi sormeaan Zofialle, joka punatukkaisten ärsyttävään tapaan oli herkkä punastumaan. Kauppias tulkitsi sen kuitenkin ujoudeksi eikä pieneksi syyllisyydeksi, työnsi heidät sivuoven kautta halliin, missä he seisahtuivat hetkeksi suuren peilin ääreen ja tarkastivat asujaan.

Joskus Zofia suorastaan kadehti Mariaa ja tämän perhettä. Hän oli itse tavallaan ainoa lapsi, sillä ikäero sisareen oli toistakymmentä vuotta ja tämä oli vuosia sitten mennyt naimisiin venäläisen tilanomistajan kanssa, ja Zofia oli viettänyt hyvin yksinäisen lapsuuden ennen kuin oli päässyt kouluun. Sisar asui kaukana Moskovan takana tätä nykyä, eikä hänen nimeään usein mainittu kotona, sillä vanhemmat eivät olleet oikein sulattaneet sitä, että hän oli nainut venäläisen. Zofian vanhemmat olivat hyvin puolalaismielisiä ja isä varsinkin uskoi, että jonakin päivänä Puola kohoaisi takaisin kunniaan, saavuttaisi ne mitat, jotka Preussin kuningaskunnalla oli ollut. He lakkaisivat olemasta osa Venäjää — eikä vapaaherra Karamzov ollut ainoa, joka hautoi mielessään näitä aatteita. Niitä sikisi niin upseerien kuin älymystönkin keskuudessa, mutta niistä puhuttiin vielä kuiskaillen. Zofiaa eivät poliittiset juonittelut kiinnostaneet, ei sinä päivänä, kun kauppiaan salista kantautui riehakasta naurua, joka muuttui kohteliaaksi hymyksi, kun he Marian kanssa astuivat peremmälle.

— Maria, veli riensi suutelemaan häntä molemmille poskille ja kumartui sitten Zofian käden ylle. — Te kaunistutte silmissä molemmat.

— Imartelija, Maria naurahti heleästi, ja oli kuin kotonaan vieraiden keskuudessa, tottunut kun isoon perheeseen oli. Mutta Zofiaa ujostutti, hän istahti silmät alas luotuina rokokootuolille ja hypisteli hennon ruohonvihreän pukunsa helmoja ja suuntasi vasta hetken kuluttua katseensa kepeästi jutteleviin herroihin. Kahta hän ei tuntenut lainkaan, mutta toinen tutuista oli Pavel Mokotow ja miehen katse siirtyi nopeasti seinällä olevaan gobeliiniin, kun Zofia vilkaisi häntä. Pavel oli yhtä hämillään kuin Zofia ja alkoi jutella kiivaasti vieressään seisovan tumman miehen kanssa.

Pavel Mokotow oli ristiverinen mies, jolla oli suuret tummansiniset silmät ja ohuet viikset kaunismuotoisen suunsa yllä. Hän oli hoikka vartaloltaan ja liikkui sulavasti. Miehen hymy oli lämmin, ja siihen hymyyn Zofia oli ensimmäiseksi mieltynytkin. Se oli rehellinen, ystävällinen hymy. Ehkä Pavel oli vähän pehmeä upseeriksi, mutta hänellä ei tainnut olla valinnanvaraa perheen köyhdyttyä.

— Soitannollinen ilta, sanoi toinen Zofialle tuntemattomista upseereista, Marian pyydettyä heitä mukaan. — Millainen tilaisuus se on, Maria-neiti?

— Aivan liian kesy sinulle, Marian veli naurahti silmää iskien, ja toisen kasvoille levisi pieni pilkallinen hymy.

— Tuletteko te? Pavel kysyi Zofialta siirtyen tämän viereen.

Zofia nyökkäsi, ja hänen puvunvihreät silmänsä unohtuivat Pavelin tummansinisiin, eivätkä he aikoihin tajunneet ympärillä käytävää keskustelua. Sitten tunnelman rikkoi äskeisen tumman puhujan raikuva nauru ja särkyvän lasin ääni, kun tämä heitti samppanjalasinsa olkansa yli lattialle, ja Marian veli heitti omansa, ettei vieras tuntisi oloaan noloksi. Vaikka, Zofia ajatteli vilkaistessaan