Jossain kukkivat mantelipuut

By Tuija Lehtinen

Hurmaava historiallinen rakkaustarina intohimoisista tunteista ja suurista seikkailuista.Koulumamsellina työskentelevä Rakel on pelkkä kauppiaan tytär, mutta haaveilee silti jostakin suuremmasta. Kun koulun johtaja Varvara Stepanova kertoilee Pietarin hovista ja huimaavista juhlista, Rakelin sydämessä alkaa läpättää. Voi kun hän saisi kokea jotain samanlaista! Eräänä päivänä kouluun saapuu oppilaaksi paronintytär, ja hänen mukanaan huhut siitä, että paroni haluaa löytää tyttärelleen sopivan seuralaisen Pietariin. Voisiko se olla Rakel? Entä mikä häntä Pietarissa odottaisi? Uskomattomat seikkailut, kiehtovat hovikiemurat ja suuri rakkaustarina?Jossain kukkivat mantelipuut on alunperin julkaistu kirjailijanimellä Johanna Koivu.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jul 27, 2023
• ISBN: 9788728407585

Book preview

Jossain kukkivat mantelipuut

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407585

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

KOULUMAMSELLIN HAAVEET

Hanénin kauppapuoti sijaitsi Tulliportinkadulla, pienen matkan päässä Kimnaasin torilta satamaan päin. Sen ohi kulkivat monet maalaiset tuodessaan tavaraansa myytäväksi torille ja monen askel kävisi kuin ohimennen Hanénin puodissa ja osa tavaroista vaihtui siellä johonkin ulkomailta tuotettuun, ja Hanén puolestaan myi maalaistuotteita hyvään hintaan niille, jotka eivät torille ehtineet. Sanoivat että Hanén oli hyvä kauppias, sen verran ovela kuin olla pitikin, muttei paha eikä ahne mies. Hanénin taitavuutta osoitti jo se, että hän oli selvinnyt Krimin sodan aiheuttamista vaikeuksista paremmin kuin monet muut. Hanénin puodissa oli koko sodan ajan riittänyt myytävää, jos ei nyt ihan yhtä paljon kuin kauppias Raninin puodissa, niin eivät tiskit koskaan tyhjinä ole olleet. Monet kuopiolaiset olivat joutuneet myymään liikkeitään pakkohuutokaupalla, mutta kauppias Hanén oli selviytynyt vastoinkäymisistä.

Rakel, kauppiaan seitsemästä lapsesta keskimmäinen, tunnusti kyllä isänsä ansiot, mutta napinoi hiljaisessa mielessään joskus, vaikka tiesikin osansa hyväksi tässä elämässä. Ei puuttunut mitään, ruokaa oli aina ja vaatteitakin. Ja kartanon uudisrakennuksetkin olivat hyväkuntoisia. Kartano ei tässä tapauksessa tarkoittanut suurta tilaa maa-aloineen, vaan korttelin osaa, jossa oli nelisen rakennusta: puoti, asuintalo, talli ja varastotiloja. Kauppias oli ostanut sen saatuaan porvarioikeudet kaupungissa, oltuaan sitä ennen vuosia puotipoikana ja konttoristina. Hanén oli kulkenut pitkän tien kauppiaaksi, tunsi kansan ja sen mieltymykset, osasi puhua kansan kieltä. Sille oli alussa vähän naurettu, että kauppias ruotsinnutti nimensä, Hannikainen se alun perin oli ollut. Vaan tekiväthän niin monet muutkin, se oli eräs tapa päästä sujuvammin asioimaan etelän kauppiaiden kanssa. Puheet, että kauppiaan Ebbarouva olisi nimenmuutosta vaatinut, ettei tavallinen Hannikainen olisi tälle kelvannut tukahtuivat aikojen myötä kokonaan.

Jos äiti oli nimenmuutosta vaatinut, niin siitä Rakel oli yksinomaan kiitollinen. Ainoana lapsista Rakel jollakin lailla ymmärsi äitiään, jonka suku oli puolittain aatelista, mutta sotien melskeessä köyhtynyt, ja äiti oli joutunut tekemään naimakaupan alempisäätyisen kanssa. Rakel ymmärsi äitiä siinä suhteessa, että tämä oli halunnut säilyttää edes pienen palasen mennyttä ruotsalaistyylisellä nimellä, ja joskus heidän lasten ollessa ihan pieniä, oli äiti kertonut tarinoita paremmilta ajoilta. Mutta ei äiti enää kertonut, nyt hän oli sopeutunut kauppiaan rouvan rooliinsa ja oli Hanénin kauppiastaitojen vuoksi kohonnut yhdeksi kaupungin huomattavimmista porvarisrouvista.

Jos äiti olikin tyytyväinen asemaansa, niin Rakel ei sitä ollut. Rakel halusi jotain — jotain aivan erilaista. Hän ei uskaltanut itselleenkään oikein tunnustaa, mitä se erilainen oli, saati että olisi ääneen sanonut. Kauppias Hanénin talossa ei suvaittu haihatteluja, vaan lapset pyrittiin kasvattamaan tervejärkisiksi, työteliäiksi ihmisiksi.

— Rakel on tullut isoäitiinsä, kauppias tapasi sanoa, kun yhytti tyttären tuijottamassa unelmoiva katse suurissa vihertävissä silmissään jonnekin kaukaisuuteen. — Yhtä kaunis ja yhtä haaveellinen. Vaan kyllä se haaveellisuus siitä katoaa, kun tyttö saa sopivan puolison.

— Ei Rakelilla ole kiire naimisiin, Ebba-rouva sanoi siihen tyynnyttelevästi ja silmäili ylpeänä kaunista tytärtään.

Rakel oli Hanénin lapsista, tyttäristä, kaunein. Muut kolme olivat hyvin tavallisen näköisiä pyöreäkasvoisia tyttöjä, seitsemänvuotiaista kaksosista, kuopuksista, saattaisi ehkä vielä kehkeytyä sieviä, mutta vanhempi sisar Maria, jo yhdeksäntoistavuotias, ei enää sievistyisi. Joskus Maria säälitti Rakelia, Marialla ei ollut toivoakaan hurmata ketään korkeampiarvoista herraa ja päästä parempiin naimisiin. Mutta ei Maria sellaista kaivannutkaan, joten hän ei ollut yhtään onneton, vaan odotti tulevaisuudelta luottavaisesti aviopuolisoa, joka olisi yhtä hyvä mies kuin isä.

— Sinä olet ylpeä, Rakel, Maria sanoi silloin tällöin. — Ei ihminen saa olla ylpeä. Silloin elämässä pettyy usein. Ei saa toivoa mahdottomia, sitä tulee vain onnettomaksi, kun ei saavutakaan sitä mihin pyrkii.

— Minä saavutan, Rakel sanoi kiihkeästi. — Minusta ei tule tavallista porvarisrouvaa, vaan minä pääsen vielä seurapiireihin. Helsinkiin, Pietariin, jonnekin kauas täältä Kuopiosta…

Siihen Maria yleensä pudisteli säälivästi päätään ja meni juttelemaan asiasta vanhimman veljensä Gabrielin kanssa. Gabriel oli totinen nuori mies, ei ymmärtänyt leikkiä yhtään, mutta hyvä kauppias hänestä varmuudella aikoinaan tulisi. Gabriel oli sitä mieltä, että Rakel pitäisi naittaa mahdollisimman pian, että tämä järkiintyisi. Ei ollut hyvä, että nainen oli ailahtelevainen, oli Gabrielin mielipide ja hänen vaimonsa oli jos mahdollista vieläkin yksitotisempi kuin hän. Mutta kuuliainen kuten vaimon piti olla.

— Se koulu pilasi Rakelin, oli Gabrielin mielipide. — Sai päähän omituisia ajatuksia. Eikä minusta Varvara-neiti ole koskaan ollut sopiva henkilö nuoren tytön tuttavaksi. Huhutaan niin paljon kaikenlaista.

Mistä huhuttiin, sitä Gabriel ei paljastanut Marialle. Ei se olisi ollut sopivaakaan nuoren naisen korville. Huhuttiin todella paljon, vaan silti kauppias antoi Rakelin mennä Varvara Stepanovnan kouluun ja myöhemmin sitten koulumamselliksi neidin palvelukseen. Tämä taisi olla niitä ainoita asioita, jossa Gabriel oli eri mieltä isänsä kanssa. Ei nainen laajaa sivistystä tarvinnut, oli Gabrielin mielipide. Ylpeäksi ja nokkavaksi vain tuli. Sen näki erittäin hyvin Rakelista. Mutta Rakel oli aina kietonut isänsä pikkusormensa ympäri, kaunis, äkkipikainen Rakel.

— Ei koulumamselli pääse seurapiireihin, Maria yritti sanoa Rakelille, kun tämä ilmoitti päätöksestään ryhtyä töihin.

— Varvara-neidin koulu ei olekaan mikä tahansa koulu, Rakel hymyili siihen. — Oppilaat ovat kaikki herrasväkeä, minä tutustun sitä kautta moniin tärkeisiin ihmisiin.

— Voi Rakel, Maria huokaisi. — Silloin kun sinä itse olit oppilaana Varvara-neidillä, niin silloin jo sinä sanoit, että pormestarin ja kuvernöörin tyttäret pitävät sinusta ja että pääset käymään heidän luonaan. Ethän sinä päässyt, Rakel. Vain parille nimipäiville, ja kun koulu oli ohi, niin neidit eivät muistaneet sinua ollenkaan.

— Minä olin liian kaunis heidän rinnallaan,