Rakkaudesta sinuun

By Tuija Lehtinen

Rakkautta ja dramatiikkaa 1800-luvun Itävalta-Unkarissa!Renen menneisyydessä on tapahtunut asioita, joista hän ei halua puhua. Nuorukaisen onneksi turvapaikka on löytynyt Calub basan romanileiristä, jossa hänen tarinansa saa pysyä piilossa ja ikävät asiat jäädä taakse. Leiriin on päätynyt myös ruhtinaantytär Mariza. Marizan matka sulhasensa luo on päättynyt yhtäkkiä, kun hän on joutunut ryöstön uhriksi. Nyt nuori nainen on leirissä vankina, vailla pakenemismahdollisuuksia tai ylellisyyksiä, joihin hän on tottunut, täysin vangitsijoidensa armoilla.Kun kahden nuoren katseet eräänä päivänä kohtaavat, kaikki muuttuu. Rene ei saa Marizan kirkkaita sinisiä silmiä mielestään, eikä Marizankaan ole helppoa unohtaa salaperäistä nuorukaista. Mutta millainen voisi olla menneisyyttään pakenevan miehen ja vankeuteen pakotetun naisen rakkaustarina? Onko Renellä ja Marizalla keinoja kääntää tapahtumien suunta? Onko rakkaus vaarojen ja vaikeuksien arvoista?Kirja on alun perin julkaistu kirjailijanimellä Johanna Koivu.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 4, 2023
• ISBN: 9788728407547

Book preview

Rakkaudesta sinuun

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407547

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Leiri alkoi pikkuhiljaa herätä uuteen päivään. Koirat vankkureiden alla venyttelivät, oikoivat takkuisia laihoja vartaloitaan ja lähtivät yöstä jäykin jäsenin tutkimaan, oliko yö muuttanut mitään ympäristössä. Koirien liikehdintä herätti karhut, ne kalisuttelivat kahleitaan ja kohosivat puolittain ylös, surkeat, alistuneet eläimet, jotka enää harvoin näkivät unissaan muistumia vapaudesta. Karhut olivat kulkeneet leirin mukana pitkiä aikoja, tanssineet lukemattomien ihmisten edessä, saaneet palkakseen ruokaa tai sitten kepinlyöntejä, jos laiskuus oli yrittänyt vallata ne. Karhujen raskas urahtelu havahdutti Renenkin. Hän hivuttautui varovasti ulos teltasta ja katseli vielä hiljaista leiriä. Kohta ilman täyttäisi puheensorina, riidat ja lasten kimeät äänet, mutta tämä pieni hetki rauhaa oli hänen.

Rene kulki ääneti telttojen ohi, päätyi joen rantaan ja riisui ylävartalonsa paljaaksi. Vesi oli kirpaisevan kylmää, kevät oli vasta alullaan ja talvi oli ollut kova. Niin leirin väki ainakin sanoi, totuutta Rene ei tiennyt, sillä hän oli ollut heidän mukanaan vasta vajaan kuukauden. Mutta nyt ruokaa riitti, hädänpäivää ei ollut. Muutenkin Calub basan leiri oli varakas mustalaisleiri, eikä se varakkuus johtunut tanssikarhuista eikä pelkästään kerjäämisestä. Jostakin muualta leiri oli rahaa saanut, ja Renellä oli aavistus, mihin se liittyi.

Kauimpana telttarykelmässä oli Calub basan, leirin päällikön teltta. Se ei eronnut muista kuin sijaintinsa sekä vartijansa takia. Teltan ulkopuolella näet nukkui suuri mustanruskea, takkuinen karhu, joka ei päästänyt ketään ohitseen. Vain Calub basan ja tämän vaimon. Karhun päällikkö oli kasvattanut pennusta lähtien ja eläin jumaloi häntä. Zazu-karhu ei tanssinut koskaan ihmisille, se oli liian arvaamaton siihen, saattoi tehdä äkkiä hyökkäyksen jotakuta kohti, ja sen seurauksena leirin oli jatkettava matkaa nopeasti. Zazun julmat kellertävät hampaat olivat irvistelleet Renellekin pahasti, kun hän oli leiriin tullut, Zazu piti häntä muukalaisena ja oikeassa eläin olikin. Leirin miehiin verrattuna Rene erosi heistä kuin yö päivästä. Hänellä oli lyhyehkö, kihara musta tukka ja pähkinänruskeat silmät, kun taas kaikilla leirissä oli pitkä musta tukka, pikimustat silmät ja rehottavat tuuheat parrat. Parran Renekin oli kasvattanut sulautuakseen joukkoon, muttei se ketään hämännyt, ei Zazu-karhuakaan.

Sinä olet puoleksi meikäläisiä, Calub basa sanoi hänelle, kun hän anoi lupaa saada matkata leirin mukana. — Sinä olet outo lintu, mutta saat jäädä, jos vannot noudattavasi heimomme ikivanhoja lakeja.

Rene vannoi noudattavansa ja ajatteli mielessään, että olisi hyvin helppo livistää yön selkään, jos lait osoittautuisivat liian rajoittaviksi. Hyvin pian hän huomasi, että leirissä oli käynnissä muita asioita, jotka olivat tärkeämpiä kuin hänen menneisyytensä pohtiminen. Niinpä hän jäi, sopeutui leiriin toistaiseksi ja aikoi erota siitä, kunhan he pääsisivät vielä etelämmäs. Joukossa oli turvallisempaa kulkea kuin yksin ja vaivattomampaa saada syödyksi, lähes rahattomana.

Niin, bulibasan, päällikön, teltta oli tarkasti vartioitu ja kun oltiin liikkeellä, olivat myös päällikön vankkurit hyvin eristetyt. Ne kulkivat jonon ensimmäisenä ja Zazu-karhu tallusti niiden perässä, pitäen oviaukon suojissaan. Parina aikaisena aamuna Rene oli ehtinyt nähdä vilauksen tytöstä, jota näin vartioitiin. Bulibasan vaimo, kookas voimakas nainen, johdatti tämän joen rantaan ja ne taisivat olla ainoita hetkiä, jolloin tyttö sai olla ulkona. Jonkun toisen leirin tyttö, Rene veikkaili, ryöstetty morsiameksi päällikön pojalle, uljaalle ja kiivasveriselle Hotulille. Hotul kierteli telttaa ja vaunuja kärsimättömän näköisenä tämän tästä, ja Rene tiesi, että oli paras pysyä poissa hänen tieltään, jos halusi jatkaa matkaa Calub basan leirin kanssa. Ei hän Hotulia pelännyt, ei yleensäkään ketään, mutta olisi ollut järjetöntä hakea ikävyyksiä jonkun mustalaistytön vuoksi.

— Kylmä, kajahti silloin Renen selän takaa, ja hän tajusi että päällikön teltassa oltiin hereillä ja tyttöä ehkä kohta tuotaisiin peseytymään joen rantaan. — Siirry Zazu, päällikön vaimo komensi ja karhu urisi äkeästi, epäluuloisesti vieraan ohittaessa sen.

Rene kuuli kahden hameen kahisevan. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa, joko kulkea avoimesti naisten ohi tai piiloutua pensaikkoon ja nähdä leirin vanki kerrankin läheltä. Hän mietti sen verran liian kauan, että oli myöhäistä kohdata tulijat avoimesti. Niinpä hän vetäytyi taaemmas, jähmettyi paikalleen ja melkein pidätti hengitystään. Päällikön vaimo ei laskenut tuntematonta tyttöä hetkeksikään mustien silmiensä naskalinterävästä katseesta. Tyttö keräsi hameensa helmat ylemmäs, kahlasi veteen ja hänen liikkeissään oli jotain niin väsyneen lohdutonta, että Rene uskoi hänen yhtäkkiä vajoavan pohjaan, hukkuvan. Kuinkahan kauan hän oli ollut vankina, Rene mietti. Ja miksiköhän? Oliko joku tytön heimolaisista tappanut jonkun Calub basan heimon jäsenistä, tai loukannut muuten ja kostoksi tyttö oli viety. Mutta miksi leirillä ei oltu kiireisiä, levottomia, taaksepäin ei katseltu. Öisin ei ollut vartijoita, toisen leirin hyökkäystä ei pelätty — se oli omituista, ja muutaman hetken kuluttua se ei enää ollutkaan. Tyttö lähti palaamaan rantaa kohti päällikön vaimon tiuskaistessa jotain ja yhtäkkiä tytön katse kohosi alistuneesta tuijottelustaan. Rävähtämätön, taivaan sineä kirkkaampi sini tavoitti Renen ja nopeasti mies painoi sormensa huulilleen, kun tyttö aikoi ilmaista hänet.

Tyttö ei ollut mustalainen. Sen kertoi silmien puhdas sini ja vaalea iho, ruumiinrakennekin oli aivan erilainen kuin täkäläisten ihmisten. Kuka tyttö oli, Rene mietti tytön palatessa vartijansa luo. Oli kuka tahansa, älykäs tämä oli, sillä päällikön vaimo ei epäillyt mitään, marmatti vain muuten kylmyydestä ja vaivasta, jota tytöstä oli.

— Päästäkää minut vapaaksi, tyttö sanoi kovaäänisesti. — Minä en usko, että te enää hyödytte minusta mitään. Teille olisi jo maksettu, jos asiat olisivat sujuneet.

— Vaiti, vanhempi nainen kivahti ja silmäili tyttöä synkästi. — Sinä olet erehdys, suuri erehdys, mutta joskus meidän on tehtävä kauppoja tärkeiden ihmisten kanssa. Ja jos, nainen naurahti käkättävästi. — Jos sinua ei kukaan huoli takaisin, niin me annamme sinut vaimoksi jollekulle miehistä. Aina löytyy joku utelias.

— Ei, tyttö parahti ja vilkuili kauhistuneena ympärilleen. — Ei sitä, te tiedätte, että minut tapettaisiin heti, muut naiset …

— Luuletko sinä muutenkaan kestäväsi tätä elämää, toinen tuhahti ja tarttui kovakouraisesti tyttöä käsipuolesta. — Ala joutua!

Tyttö vilkaisi vielä olkansa yli, tavoitti Renen katseen ja mies luki äänettömän avunpyynnön hänen silmistään. Tyttö oli tajunnut, ettei hän ollut leirin väkeä ja alkanut siksi noin kovaäänisesti puhua. Toivo tytön silmissä kuoli, kun Rene ei liikahtanutkaan vapauttaakseen hänet. Mutta se oli mahdotonta, ja Rene toivoi tytön käsittävän sen. Koko leiri olisi heti hereillä ja heidän kimpussaan, jos hän kävisi päällikön vaimon kimppuun. Ehei, jos — JOS hän yrittäisi auttaa tyttöä, niin siihen pitäisi olla tarkka suunnitelma.

Tyttö lukittiin jälleen vankkureihin, karhu siirrettiin teltan luota niiden oviaukon eteen, ja kun muu väki kömpi ulos, istui päällikkö vaimonsa kanssa syömässä kuin mitään poikkeavaa ei olisi sattunutkaan. Eikä ollutkaan.

Kuka tyttö oli, Rene mietti aterioidessaan piirissä muiden naimattomien nuorten miesten kanssa. Tärkeän henkilön tytär, mutta ei hän matkoillaan ollut kuullut, että kenenkään ruhtinaan tytär olisi ryöstetty. Ellei se sitten ollut jo kovin vanha asia. Sen Rene tiesi, että näillä levottomilla Transilvanian alueilla saattoi tapahtua mitä tahansa. Itävalta-Unkari oli laaja maa, mutta eri kansallisuuksien repimä, pieniä