Kartano ja kolme morsianta: -

By Tuija Lehtinen

Kartanoromantiikkaa 1870-luvun Suomesta.Koivumäen kartanon Henrik-isäntä on kuollut ja testamentannut koko omaisuutensa pojalleen. Häkellyttävän testamentista tekee se, ettei Henrik ole tavannut pikkukylän piian kanssa saamaansa Eeli-poikaa sitten tämän syntymän. Komea ja villi Eeli on kasvanut äitinsä kotikylässä koko elämänsä, kuvitellen isänsä unohtaneen hänet tyystin, ja uutinen kartanon herruudesta tulee hänelle täytenä yllätyksenä.Henrikin sisar, leskikenraalitar de Greer tyttärineen, ei todellakaan aio noin vain hyväksyä raisua maalaispoikaa kotinsa uudeksi isännäksi. Vähitellen mökin Eelistä kuitenkin sukeutuu herraskainen Elias, ja kauniit serkut alkavat kilvan tavoitella hänen suosiotaan. Sitten kartanoon saapuu kuitenkin Eelin kotikylästä pappilan sinisilmäinen Ulla...Kartano ja kolme morsianta on sykähdyttävä rakkaustarina, joka vie 1800-luvun Suomen maaseudulle ja kartanoihin. Tarina on julkaistu alun perin nimimerkillä Minna Skog.Seurapiirejä ja suuria tunteita on sarja ihastuttavia historiallisia rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 28, 2023
• ISBN: 9788728407592

Book preview

Kartano ja kolme morsianta

Cover image: Shutterstock

Kirja ilmentää aikaa, jona se on kirjoitettu, ja sen sisältö voi olla osittain vanhentunutta tai kiistanalaista.

Copyright © 1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728407592

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

PASTORIN SUURI UUTINEN

Pastori Sand oli tohkeissaan, erittäin kiihtynyt, ja tämä tila oli hänelle niin vieras, että hänen vaimonsa peläsi pahinta. Ehkä pastori oli saanut jonkun kohtauksen, jymähtäisi kohta kuolleena maahan, pastorska mietti hätäisenä pastorin säntäillessä kirkon ja työhuoneensa väliä. Miten perheen sitten kävisi, pastorska pohti itku silmissä, lasten ja hänen. Ei kukaan sukulainen ottaisi heitä huollettavakseen, yhdeksää ihmistä eikä kukaan nuori pappikaan olisi innokas naimaan häntä.

— Rauhoittuu, pastorska huomautti, kun pastori seuraavan kerran tohelsi salin läpi, missä pastorska istui paikkaamassa lasten vaatteita. Tilkkua tilkun päälle, reppanoita lapset olivat, huonommin puettuja kuin monet kylän köyhät. Mutta minkäs teit.

— Nyt on isoista asioista kysymys, pastori pysähtyi sanomaan ja hautautui sitten työhuoneeseensa paksun kirkonkirjan kanssa.

— Isä sai eilen kirjeen Helsingistä, arvokkaan näköisen kirjeen, puuttui puheeseen hiljainen, tyyni ääni, ja kun pastorska vilkaisi ovelle, niin hän näki toiseksi vanhimman tyttären tulleen sisälle.

— Niin sai. Vaan kun ei siitä mitään sanonut, niin ajattelin, että parempi olla kysymättä. Kun niin monesti on jo petytty.

Tyttö nyökkäsi, asettui ompelukorin ääreen ja otti hajamielisesti käsiinsä lähimmän vaatekappaleen, pyöritteli sitä käsissään, ei oikein osannut aloittaa korjausta. Kirje jännitti häntäkin, vaikkei hän sitä myöntänyt. Kun oli niin usein petytty. Jos nyt, tyttö, Ulla, ajatteli, jospa se kirje nyt toisi tiedon, että isä oli hyväksytty johonkin varakkaampaan seurakuntaan. Että he pääsisivät pois täältä syrjäisestä kolkasta, Kiteen perukoilta. Johonkin vilkkaampaan paikkaan — johonkin, missä heillä tytöillä olisi mahdollisuus tutustua — niin, Ulla punastui ajatuksiaan — soveliaisiin herrasmiehiin, jotka olisivat valmiita ajattelemaan pappilan mamselleja naimisiinmenomielessä.

— Mitä sinä pidät Hakkilan isännästä, Ulla? äidin ääni keskeytti tytön unelmat.

— Hyvä mies hän kai on, mutta vanha. Äitihän tietää, että hänellä on viisi lasta.

— Äidittömiä rassuja, pastorska huokaisi. — Eikä isäntä nyt niin kovin vanha ole, lähempänä neljääkymmentä vasta.

Ei, Ulla ajatteli ahdistuneena, ei äiti sitä! En minä halua emännäksi Hakkilaan, vaikka se kohtalaisen vauras talo onkin, en! Työllä sanovat isännän edellisen vaimonsa tappaneen, työllä — mutta kai katovuosien nälälläkin siihen oli osuutensa. Ei, minä en halua sinne. Anna hyvä Jumala sen kirjeen tuoda tieto siitä, että me pääsemme täältä pois, anna!

Ullan rukouksiin ei vastattu. Kirje, jolta hän paljon odotti, sisälsi jotain aivan muuta. Se lojui avonaisena pastori Sandin pöydällä ja sen vieressä oli pölyinen ja kellastunut paksu kirja, joka sisälsi parinkymmenen vuoden takaiset tiedot pitäjän syntyneistä ja kuolleista, naimisiinmenneistä ja kastetuista. Kahteen kohtaanpastori oli kiinnittänyt huomiota, ja hänen kasvoilleen levisi tyytyväinen hymy, kun hän siveli sormillaan haalistunutta tekstiä. Totuuden tekstiä, kuten pastori voitonriemuisena ajatteli.

— Te uskoitte, että koko juttu on sairaan miehen höpinää, pastori tuumasi kirjeelle. — Toteutitte kuitenkin vainajan viimeisen tahdon ja ryhdyitte ottamaan selvää. Ah — minä voin sieluni silmillä nähdä teidät siellä Helsingissä, jakamassa jo omaisuutta muille sukulaisille, kirjeen unohtaneina. Mutta te tulette hämmästymään, totisesti hämmästymään!

— Ulla, hae trillat, pastori huusi työhuoneestaan, ja tyttö nousi kuuliaisesti käsityön ääreltä. — Saat lähteä ajamaan.

— Ota hattu päähän, Ulla, pastorska huolehti. — Aurinko porottaa, eikä ole soveliasta pappilan mamsellin ajella paljain päin. Minne sitä ollaan menossa?

— Tärkeitä asioita, tärkeitä asioita, pastori myhäili ja taputteli valtavaa vatsaansa. — Minä olen menossa Hartosen Riikan luo.

— Mutta, pastorska häkeltyi. — Mutta eikös Riikka ole eriuskoinen. Eihän hän kirkossakaan käy. Mitenkä sitä sinne?

Pastori ei suostunut sanomaan enempää. Ei naisväen tarvinnut tietää joka asiasta, juoruaisivat vain sen kylällä. Ullallekaan hän ei matkan aikana paljastanut käyntinsä syytä, mumisi vain epämääräisiä, kun tyttö yritti urkkia. Niinpä pastori huomaamattaan lupasi, ettei Ullan tarvinnut mennä Hakkilan isännälle, asia, jota pastori sittemmin yritti vääntää toiseksi, mutta koska Ulla oli pappilan kahdeksasta lapsesta omapäisin, niin hän piti päänsä.

Hartosen Riikalle, Ulla mietti ohjatessaan vanhaa, hidasta ja huononäköistä hevosta. Riikka oli aikoinaan kuulemma pessyt pyykkiä paremmalle väelle, sille vähälle, mitä seudulla oli. Mutta viimeiset viitisentoista vuotta Riikka oli pysytellyt mökillään, hoitanut poikaa ja elää kituuttanut jotenkin eteenpäin läpi katovuosien ja nälänhädän. Poika ei ollut Riikan, sen Ulla tiesi, mutta eipä juuri muuta asiasta, sillä pastori Sand oli ollut seudulla vasta viitisen vuotta, eikä seutu suinkaanollut niin juoruilevaa kuin pastori oletti.

Riikan poika, Ulla mietti ja tunsi poskiaan kuumottavan. Eeliksi tätä kutsuttiin, jumalattomaksi Eeliksi, komeaksi Eeliksi, milloin miksikin. Ulla oli nähnyt Eelin jonkun kerran näiden viiden vuoden aikana, ja joka kerta mies oli katsellut häntä avoimen uteliaasti, tutkivasti, ei ollenkaan niin kuin olisi saanut. Se katse poltteli aivan omituisesti, syntiä se kai oli, Ulla huokaisi sitten itsekseen. Ei semmoisia saanut ajatella. Vaan komea mies Eeli oli, siitä ei päässyt mihinkään. Eeli oli pitkä, harteikas ja notkea liikkeiltään. Hänellä oli paksu, kihartuva mustanruskea tukka ja vähän vinot rusehtavat silmät. Suu, leveä ja aistillinen — Ulla punastui sanavalinnalleen — paljasti hyvät valkoiset hampaat, ja kun Eeli nauroi, niin siihen ei voinut olla yhtymättä.

— Mitenkähän muorin naama muuttuu, pastori hykerteli. — Ja Eelin, aijaijai…

Mitähän oli tekeillä, Ulla mietti hermostuneena, kun isä käski hänen odotella trillojen vieressä pihalla. Asia oli yksityisluontoinen, ei kuulunut muille. Niinpä Ulla vei hevosen