Ajan Loppu

By Rina Rovio

Sara kaipaa elämäänsä lisää väriä ja seikkailua. Lomamatkallaan Meksikossa hän tutustuu historianopiskelija Peteriin, joka opastaa hänet mayojen historialliseen maailmaan.
Alueelta on kadonnut useita punahiuksisia naisia jälkiä jättämättä. Kunnes yksi ruumis löytyy. Agentti Corbes tutkii katoamisia. Miten uraanin salakuljetus ja alueella vaikuttava uskonnollinen lahko liittyvät toisiinsa? Ja miten mayojen profetia ihmiskunnan tuhosta vaikuttaa tapahtumien kulkuun? Talvipäivänseisaus 21.12.2012 on vain muutaman päivän päässä. Tapahtumat vyöryvät vauhdikkaasti ja Sara saa oman osansa seikkailusta.

Viihteellisen jännitystarinan tapahtumat sijoittuvat Meksikon Mayan Rivieran eksoottisiin maisemiin maailmanlopun tunnelmissa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Jan 28, 2015
• ISBN: 9789523181632

Rina Rovio

Rina Rovio on espoolainen, vuonna 1972 syntynyt kirjailija. Osan elämästään hän on viettänyt ulkomailla ja kirjoissaan hän kuvailee kokemuksiaan maista, joissa on oleskellut. Rina Rovion mielenkiinnon kohteina ovat myös uonto ja historia ja nämä teemat näkyvät hänen kirjoissaan vahvasti.

Book preview

Luku

1. Luku

Ulkona satoi räntää. Sara Lehti keikutti neuvotteluhuoneen tuolia ajatuksissaan, palaveri oli vasta alkamaisillaan. Hän siemaisi kulauksen kahvia ja yritti koota ajatuksiaan. Ajatukset vaeltelivat väkisinkin kohti lähestyvää lomaa. Meksiko. Jo pelkkä nimi sai hänet hykertelemään.

Palaveri alkoi. Taas uusi prosessimuutos, Sara sai huokauksensa vaivoin pidätettyä. Vaivihkaa hän silmäili muiden kokoukseen osallistujien reaktioita. Nuutuneita katseita, mutta henkilöstö oli liian kuuliasta sanoakseen mitään ääneen. Akateemisen kiltteyden negatiivinen puoli.

Maailmanlaajuinen talouden alamäki näkyi yrityksessä. Osa johtajista yritti tasoittaa tilannetta tehostamalla prosesseja ja toimintamalleja. Koulutuksiin kuluva aika oli Saran mielestä ajantuhlausta, projektit olivat muutenkin punaisella. Hän sinnitteli palaverin lävitse ja suunnitteli mielessään työn alla olevan ohjelmiston datamallia.

Sara palasi työpisteelleen. Sen siniharmaita sermejä koristivat Matissen ja Mirón värikkäät paperijulisteet. Kuvat eivät olleet riittäneet piristämään enää pitkään aikaan. Saraa ärsytti työtuolin kitinä ja tietokoneen lonksuva näppäimistö. Syvään huokaisten hän avasi tietokoneen, siellä odottaisi parisenkymmentä tyhjänpäiväistä meiliä joihin pitäisi vastata tämän päivän aikana.

Sara tunsi kiusausta avata nettiselain ja lukaista päivän uutiset. Hän antoi houkutukselle periksi. Sanomalehtien sivustojen mainokset yleensä ärsyttivät, mutta nyt Helsingin-Sanomien yläpalkki veti Saran huomion puoleensa. Stockmann myi matkalaukkuja 20% alennuksella.

Sara päätti lähteä ostoksille varhaisella lounaalla, hänellä ei ollut kunnon työvirettä tänään. Saran toimisto sijaitsi Munkkiniemessä ja nelosen raitiovaunulla pääsi hetkessä kaupungin keskustaan. Sara istuutui raitiovaunun peräosaan, vielä oli hyvin tilaa eläkeläisten lomassa. Seuraavalla pysäkillä vaunuun ahtautui koululaisia ja kymmenkunta Seurasaaresta palaavaa turistia, he lähestulkoon täyttivät vaunuosaston. Sara piti ihmisten tarkkailusta. Kaksi koulutyttöä, arviolta 14-vuotiasta hihittelivät ja kikattelivat keskenään vilkuillen välillä vaunun etuosassa olevaa teinipoikaa.

Meilahden sairaalan kohdalla raitiovaunuun juoksi vaaleansinisissä sairaalavaatteissa kiihtyneen oloinen mies. Aasialaista syntyperää olevan miehen leuka oli kiristynyt määrätietoiseen etunojaan, hänen matkaansa ei keskeytettäisi. Silmäkulmassa oli tähdenmuotoinen arpi, samanlainen mikä muodostuu kun iho takertuu piikkilanka-aitaan. Kanssamatkustajat loivat häneen kummeksuvia katseita. Äiti pienen lapsen kanssa vaikutti pelästyneeltä ja siirtyi raitiovaunun etuosaan istumaan. Sara huomasi miehen toisen käden olevan huomattavan turvoksissa. Mies piteli turvonnutta kättään koholla ja pysytteli oven tuntumassa. Hän pälyili levottomana ympäriinsä.

Sara tunsi olonsa varautuneeksi. Miekkonen oli ihan selvästi lähtenyt sairaalasta ennen aikojaan. Sara epäröi, hänen teki mieli nousta ulos seuraavalla pysäkillä ja ilmoittaa kadonneesta. Mutta kenelle, sairaalan puhelinvaihteelleko vai kenties poliisille? Vaikka miehen käsi oli turvonnut, siinä ei näkynyt ruhjeita. Entä jos tyyppi olikin vain lähtenyt lounaalle. Sara naurahti mielessään, hän taisi katsoa aivan liikaa televisiota.

Mies sairaalavaatteissaan poistui Oopperatalon pysäkillä. Hän paineli kovaa kyytiä katua ylös ja kääntyi ensimmäisestä risteyksestä oikealle. Koko matkan mies puhui kännykkäänsä kiihtyneesti. Saraa tunsi olonsa helpottuneeksi. Moni kanssamatkustaja jäi katsomaan miehen perään.

Raitiovaunu pysähtyi suoraan tavaratalon eteen. Sara ihasteli näyteikkunoita ja astui pääovesta sisään. Räntäisen päivän hämärä vaihtui kosmetiikkaosaston kirkkaaseen päivänpaisteeseen. Voiteiden ja hajuvesien tuoksu houkutteli ja Sara vietti tovin tuoksuja kokeillen. Cliniquen Happy tuoksu sai Saran mielen haikeaksi, se oli hänen entisen miesystävänsä lempituoksu. Kohtalon ivaa, Sara mietti lakonisesti. Mielensä syövereissä hän kutsui tuotetta UnHappy:ksi.

Sara ja Sami olivat olleet yhdessä yli kahdeksan vuotta. He olivat tutustuneet parikymppisinä rock-festivaaleilla ja rakastuneet lähes ensisilmäyksellä. Pariskunta oli kuin luotu toisilleen, molemmat älykkäitä ja urheilullisia. Heitä yhdisti kalliokiipeilyharrastuksen lisäksi ammatti, molemmat olivat ohjelmistosuunnittelijoita. Saran ystävät olivat järkyttyneitä Samin pettämisen tultua julki, paria oli pidetty täydellisenä.

Kaikki päättyi, kun Sami palasi työmatkaltaan. Sara tunsi matkalaukusta tunkevan tuoksun. Vieraan naisen hajuvesi, se tuli Samin likaisesta paidasta. Sillä hetkellä Sara tunsi elämänsä seisahtuvan, tuoksu ei voinut merkitä kuin yhtä asiaa. Sami sai illalla tekstiviestin suihkussa ollessaan, eikä Sara kyennyt hillitsemään itseään. Viesti oli lyhyt: Kaipaan sinua, Sami! Nähdäänkö keskiviikkona? Kävi ilmi, että samasta numerosta oli viestitelty jo useamman kuukauden ajan.

Muistot saivat kyyneleet Saran silmiin ja hän puristi hajuvesipulloa kiukkuisesti. Tästä kaikesta oli vierähtänyt aikaa kolme kuukautta, eikä hän ollut vielä päässyt asian ylitse.

Sara suunnisti matkalaukkuosastolle ja teki ostopäätöksen nopeasti. Hän valitsi kaksi keskikokoista matkalaukkua suurilla pyörillä, tulevalla reissulla hänen täytyisi itse selvitä laukkujensa kanssa. Eron yhteydessä Sami oli saanut heidän vanhat matkalaukkunsa, Sara ei ollut niitä kelpuuttanut. Sami oli pari kertaa tullut käymään ja anellut anteeksiantoa. Hän oli rukoillut Saraa ottamaan itsensä takaisin, mutta Sara oli pysynyt järkähtämättömänä. Yhden yön suhteen olisi vielä voinut antaa anteeksi, mutta Samin ja toisen naisen suhde oli tekstiviestien perusteella kestänyt useita kuukausia. Mutta nyt hän yritti haihduttaa Samin mielestään, oli aika alkaa elää omaa elämää ja nauttia siitä.

Päästyään tavaratalosta ulos, Sara havaitsi räntäsateen vaihtuneen lumisateeksi. Pakkanen oli kiristynyt. Tällainen sää sopi paremmin joulukuuhun. Sara raahasi matkalaukut raitiovaunuun ja edelleen työpaikkansa parkkihalliin. Hän käväisi kahvilassa ostamassa itselleen lounasvoileivän ja palasi työnsä ääreen. Loppupäiväksi Sara uppoutui työhönsä. Hän rakasti sitä, mutta viime aikoina monet turhat palaverit olivat katkoneet hänen työpäiväänsä ja saaneet hänet turhautumaan. Itse työhön Sara suhtautui intohimoisesti, suunnitelupalaverit olivat antoisia ja koodatessaan hän parhaimmillaan pääsi flow-tilaan. Silloin tehtävään syventyminen oli täydellistä ja koodaus sujui omalla painollaan soljuen - kuin virta.

Päivän päätteeksi Sara sai sähköpostiviestin Meksikon matkailusivustolta. Hän oli rekisteröitynyt sivustolle saadakseen uutisia ja tiedotteita. Saapunut sähköposti vaikutti mainokselta: Löydä kolme maya-hieroglyfiä Jukatanin niemimaan turistinähtävyyksistä ja voita viikon lisäloma. Sara tulosti etsittävät hieroglyfit, ainahan niitä voisi puolileikillään etsiä.

Sara taittoi tulosteen design-laukkuunsa, joka muistutti puolikuuta. Laukut olivat hänen heikkoutensa ja tämä oli hänen löytönsä tuoreelta kotimaiselta suunnittelijalta. Sara oli panostanut laukkukokoelmaansa tuhansia euroja, hän sai tyydytystä kantaessaan luksuslaukkuja. Joka kerran avatessaan laukkunsa kaupan kassalla hän tunsi suunnatonta mielihyvää. Kenties se oli jäänne lapsuuden prinsessaleikeistä. Sami oli aina suhtautunut Saran paheeseen halveksivasti, mutta olihan sitä ihmisillä turmiollisempiakin paheita.

Sara kaarsi tummanvihreän Alfa Romeonsa kotipihan parkkipaikalle. Viimeinen jyrkkä ylämäki oli ollut haasteellinen, paksu hanki peitti alleen liukkaan jääkerroksen. Sara huokaisi, kukaan ei ollut tehnyt lumitöitä. Sara asui pienessä kahdeksan asunnon taloyhtiössä. Hän asui pari-talossa ja seinänaapurina asui vilkas eläkeläisrouva. Seinien läpi kantautuvat äänet antoivat ymmärtää, etteivät eläkeläisrouvan illat olleet kovinkaan yksinäisiä.

Sara kävi vaihtamassa pihatöihin soveltuvat vaatteet ja tukevat talvisaappaat korkeakorkoisten tilalle. Hän haki varastosta lumikolan ja ryhtyi töihin. Oikeastaan lumen luonti oli ihan mukavaa ja toimi samalla myös kuntoiluna. Saatuaan tien ja parkkipaikat puhtaiksi lumesta, Sara käyskenteli omalla aidatulla piha-osuudellaan ja ihaili lumen muovaamia veistoksia. Japanilainen kukkapenkki näytti lumoavalta lumen peittämänä. Ruusupenkistä törrötti yksi kuivahtanut ruusu lumen alta. Sara harrasti intohimoisesti puutarhanhoitoa ja kutsuikin pikkupihaansa puutarhaksi.

Sisälle päästyään Sara sytytti takkaan valkean ja lämmitti edellispäiväistä juusto-tomaattikeittoa illalliseksi. Hän kääriytyi lämpimään huopaan ja nautiskeli illallistaan sohvalla valkoviinin kera. Viini oli Alsacen alueen puolimakeaa Rieslingiä. Sara katseli olohuoneen ikkunoista hitaasti leijuvia lumihiutaleita. Ulkona oli jo aivan pimeää.

Voi kunpa keittiön kaapista löytyisi suklaata jälkiruuaksi, Sara ajatteli toiveikkaasti.

Sara löysi kokonaisen levyn Fazerin sinistä suklaata ja vajosi uudelleen sohvan syövereihin. Valkoviini ja suklaa muodostivat pikantin makuelämyksen. Saran ajatukset ajautuivat takaisin Samiin. Kaipuu oli ollut välillä niin voimakasta, että hän oli tuntenut fyysistä kipua. Tosin parisuhde oli jo pitkään ollut enemmän kumppanuutta ja tottumiseen perustuvaa kuin oikeaa rakkautta. Kaipuukin taisi olla vain samanlaista aavesärkyä kuin raajansa menettäneet joskus kokevat.

Aivan huomaamattaan hän oli tullut syöneeksi kokonaisen suklaalevyn. Ja puoli pakettia jäätelöä. Sekä pussillisen suolapähkinöitä. Jossain vaiheessa nautiskelu oli muuttunut ahmimiseksi. Saraa etoi. Päästäkseen eroon huonosta olostaan hän kävi vessassa tyhjentämässä vatsalaukkunsa. Hetken aikaa hän tunsi olonsa kevyeksi ja helpottuneeksi.

Pettämisen tuottama suuttumus ja loukatuksi tuleminen kaiversivat yhä Saraa. Hän oli aiemmin tottunut torjumaan vieraiden miesten lähentely-yrityksiä. Itsetunto oli saanut kolauksen, vaikka hän tuntui edelleen olevan haluttu muiden parissa. Sara ei ollut tietoinen omasta viehätysvoimastaan vasta kuin aikuisiällä. Sironkauniit kasvot, punaiset luonnontaipuisat hiukset ja urheilullisen sopusuhtainen vartalo olivat monen miehen mielestä vastustamaton yhdistelmä.

Sara tiesi, että oli aika päästää irti ja antaa elämän jatkua. Juuri siitä syystä hän oli myös päättänyt matkustaa talvilomallaan jonnekin lämpimään ja ihanaan paikkaan. Meksikon hän oli valinnut sattumalta, sinne sai halpoja äkkilähtölentoja. Hotellin Sara oli tilannut itse netistä, se vaikutti mukavan ylelliseltä täysihoitoineen. Maya Rivieran hohtavan valkoiset hiekkarannat ja turkoosi vesi olivat houkuttelevia. Mahtavaa, loma alkaisi kolmen päivän kuluttua.

2. Luku

Agentti Nick Corbes perehtyi viimeisimpään raporttiin Cancunista. Corbes oli tutkinut lahkoa jo kolmen vuoden ajan. Aluksi ’Puhdas Totuus’ -lahko oli vaikuttanut tyypilliseltä uskonnolliselta lahkolta, se täytti kaikki vinoutuneet tunnusmerkit: karismaattinen johtaja ja sisäänpäin lämpiävä yhteisö, johon tulokkaat toivotettiin rakastettavasti sisään.

Toiminnan salaisuus ja sulkeutuneisuus mahdollistivat pitkälle menevän vallankäytön, joka sai myös tässä tapauksessa hyvin outoja piirteitä. ’Puhdas totuus’ -lahkon naispuolisten jäsenten painoindeksin tuli olla hyvin alhainen, alle 17. Osa lahkon naisista oli selvästi anorektisia.

Lapsille oli perustettu omia kouluja erillään muusta yhteiskunnasta. Kouluista teki erikoisen se, että kaikkien oppilaiden oli opeteltava sellonsoittoa viimeistään 8 vuotta täytettyään. Lapset myös kasvattivat oman ruokansa kasvimaalla ja kasvihuoneissa, osa koulupäivästä kului puutarhanhoidossa. Tämä toisaalta oli suotavaa eikä mitenkään erikoista. Silmiinpistävää kuitenkin oli, että lapset tekivät töitään samantahtisesti hyräillen tai laulaen aina monotonista sävelmää. Sävelmä oli aina sama ja yksinkertaisuudessaan hypnotisoiva.

Corbes tiesi, että uskonnolliset lahkot ja niiden johtajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen manipuloinnin keinoja. Tavoitteena oli uhrin persoonallisuuden murtaminen ja korvaaminen uudella, ryhmän ideologian mukaisella identiteetillä.

Aivan kuten aivopesussakin, mutta fyysisen pakotuksen sijasta käytetään hypnoosin ja ryhmädynamiikan keinoja, Corbes puhui itsekseen syvissä mietteissä.

Uhri ei yleensä osannut olla varuillaan, koska hän piti manipuloijia ystävinään. Nämä ohjasivat tietoisesti hänen valintojaan haluamaansa suuntaan, mutta uhri itse oli täysin tietämätön koko prosessista.

’Puhdas Totuus’ -lahkoon oli vuosien saatossa liittynyt arviolta 12 700 jäsentä, se oli kultiksi varsin suuri ja laajalle levinnyt. Erikoista tässä lahkossa oli, että se oli onnistunut keräämään jäseniä ympäri maailmaa, eikä lahko pitänyt mitään yksittäistä tukikohtaa. Pikemminkin lahkon kokoontumistilat vaihtuivat noin kerran vuodessa ja tämä tapahtui globaalisti jokaisessa solussa. Soluja oli löydetty ympäri Eurooppaa, Etelä-Amerikkaa ja Aasiaa.

Lahkolla ei ollut rahasta pulaa ja CIA oli saanut selville, että lahko teki myös kannattavaa liiketoimintaa internetissä myymällä verkkosivujen suunnittelupalveluja ja pieniä mobiilisovelluksia. Osan tuotteistaan he myivät Facebook ja Apple Store -sivustojen kautta. Toiminta oli hajautettu niin pieniin osiin ja ympäri maapalloa, ettei tiedustelupalvelulla ollut välttämättä kokonaisnäkemystä toiminnasta. Se mitä he olivat onnistuneet saamaan selville, kieli kuitenkin suurista rahavirroista.

Agentti Corbes lisäsi kaksi uutta kuvaa seinälle. Seinä oli jo entuudestaan punahiuksisten naisten kuvien täyttämä. Jukatanin niemimaan kartta sisälsi yhdeksän punaista nuppineulaa Mayan Riviera alueella. Corbes kiinnitti kymmenennen aivan Playa del Carmenin viereen.

Kymmenes uhri ja nyt jokin on mennyt pieleen, hän huokaisi.

Muista naisista oli vain yksi kuva, ja CIA epäili lahkon siepanneen heitä jäsenikseen. Tai pelastaneen, tuo kai riippuu näkökulmasta, Corbes ajatteli lakonisesti mielessään. Toisessa tuoreessa kuvassa näkyi, että sieppaus oli tällä kertaa epäonnistunut – punahiuksisen naisen ruumis makasi tien vieressä olevassa pensaikossa ruhjoutuneena ja kädet selän taakse sidottuina. Ilmeisesti uhri oli yrittänyt paeta liikkuvasta autosta ja väliaikaisesti onnistunutkin – vauhti vain oli ollut liian suuri.

Toisessa juuri seinään päätyneessä valokuvassa hymyili kolmekymppinen kaunis punaverikkö. Naisella oli pirteät pisamien koristamat kasvot ja kauniit vihertävänharmaat silmät. Nainen oli pukeutunut ratsastusasuun ja piteli kypärää kädessään. Taustalla näkyi kaunis raudikko valmiiksi satuloituna.

Aiemmin lahkon naiset olivat edustaneet kaikkia naistyyppejä ja rotuja. Nyt kuitenkin Jukatanin niemimaalla oli tammikuusta lähtien kadonnut tai siepattu valkoihoinen nainen kerran kuukaudessa. Kaikilla kadonneilla naisilla oli ollut luonnostaan punaiset hiukset.

Aiemmin lahko oli houkutellut jäseniään perinteisesti, mutta nyt se oli siirtynyt arveluttavimpiin toiminta-tapoihin. Toistaiseksi tiedustelupalvelu ei ollut saanut vedenpitäviä todisteita sille, että naiset olisi siepattu ’Puhdas totuus’ – lahkoon.

Corbes oli varma, että heitä pidettiin suojassa ulkomaailmalta. Huhtikuun sieppaus oli tallentunut erään hotellin videonauhalle ja sen perusteella sieppaajat oli tunnistettu lahkon jäseniksi. Ja nyt viimeisimmän uhrin pään peittona oli huppu, jota koristi lahkon tunnus. Kullanvärinen tähti, jonka keskellä oli silmä.

Corbes soitti puhelun informaatio-osastolle.

Anne, olen lähettänyt sinulle aiemmin kuvan ’Puhdas totuus’ -nimisen lahkon käyttämästä symbolista. Siinä on kuusisakarainen kolmioista tehty tähti, jonka keskellä on silmä. Tekisitkö nyt nettihaun ja etsisit symbolia sisältäviä sivustoja, Corbes pyysi.

Aloitin haun heti kun lähetit symbolin. Varoituksen sananen vain, näiden vuoksi ei kannata pidättää hengitystään. Heksagrammi ja silmä ovat hyvin yleisiä symboleita. Nämä molemmat symbolit ovat olleet käytössä niin vapaamuurareilla ja illuminateilla kuin myös islamissa ja kristinuskossakin. Tässä kuvassa olevan tähden keskellä oleva silmä muistuttaa egyptiläisten Horuksen silmää, Anne kertoi.

Usein myös näiden symboleiden merkitys on sama, silmää on käytetty suojaksi pahaa vastaan. Tai sitten se symboloi kaiken näkevää silmää. Heksagrammi puolestaan kuvastaa makrokosmosta tai jumalaa.

Kiitos Anne, näin vähän pelkäsinkin että tuo symboli olisi liian yleistä alkuperää, Corbes huokaisi.

Nick Corbes oli perheineen usein lomaillut Mayan Rivieralla, mutta tänä vuonna he olivat tehneet poikkeuksen ja matkustaneet Havaijille. Nickin vaimolla ja 9-vuotiaalla tyttärellä oli molemmilla punaiset hiukset, eikä hänellä ollut pienintäkään aikomusta riskeerata heidän turvallisuuttaan.

Corbes oli päässyt todistamaan läheltä, mitä nämä lahkot saivat aikaan. Seitsemän vuotta sitten erään kollegan vaimo oli sekaantunut uskonnolliseen kulttiin. Hän oli jättänyt perheensä, aviomiehensä ja kaksi- ja neljävuotiaat lapsensa, ystävänsä ja vetäytynyt eristyksiin kokonaan. Lisäksi hän oli antanut omaisuuttaan pois kultin hyväksi. Puheluihin vaimo ei ollut vastannut lainkaan eikä hän ollut suostunut lausumaan sanaakaan miehellensä tämän yrittäessä hakea vaimoaan pois. Anelut ja rukoilut eivät olleet auttaneet, eivät edes äidinvaistoon vetoavat kuvat omista lapsista.

Hämmästyttävää oli, että vaimo oli ollut älykäs ja korkeasti koulutettu biokemisti. Mutta tämä oli varsin yleistä muissakin lahkoissa, keskimäärin jäsenillä oli korkea älykkyysosamäärä. Kollegan vaimo oli menetetty lahkolle, tämä oli kieltäytynyt yhteydenpidosta kuusi vuotta sitten ja hakenut aviomiehelleen lähestymiskiellon. Kiellon perusteena oli ollut henkinen häirintä.

Corbes nojasi tuolissaan taaksepäin ja huokaisi syvään. Hän tarkasteli kuvaseinämään kiinnitettyjen naisten kasvokuvia. Tästä episodista teki erikoisen se, ettei naisista oltu nähty jälkeäkään heidän katoamisensa jälkeen. Yleisesti lahkon naiset saivat liikkua varsin vapaasti muun yhteiskunnan joukossa ja valtaosa heistä kävi normaalisti päivätöissä.

Corbes perehtyi raporttiin, jossa kuvattiin Jukatanin alueen lahkolaisten liiketoimintaa. Varsin monella oli oma yritys, jonka työntekijät koostuivat pääsääntöisesti muista lahkolaisista. Yrityksiä oli IT-alalta kuljetus- ja siivousliikkeisiin. Raportin mukaan lahkolaisia oli Meksikossa muuallakin kuin Jukatanin alueella, siellä täällä oli useamman kymmenen henkilön ryhmittymiä. Mutta Jukatanin keskittymä oli suurin, lahkolaisia oli erään arvion lähemmäs tuhatneljäsataa jäsentä.

Corbesia hämmästytti lahkon kyky toimia eri uskontoryhmien parissa. Heillä oli soluja niin islamistisissa kuin kristinuskonnollisissa maissa. Ilmeisesti lahkon usko ei nojannut mihinkään nykyisistä uskonnoista. Corbes piti varsin todennäköisenä, että lahkon taustalla oli aivan omanlaatuisensa uskonto ja karismaattinen johtaja. Corbes havahtui ajatuksistaan, kun tunsi kevyen kosketuksen olkapäällään.

Diane Keynes, päivää. Otit yhteyttä yksikköömme.

Corbes nousi jalkeille ja kätteli lyhyttä naista, jolla oli älykkään valpas katse. Naisella oli lyhyt, tummanruskea polkkatukka ja hän oli pukeutunut siniharmaaseen jakulliseen housupukuun. Nainen piteli toisessa kädessään paksua mappia, ilmeisestikin tapauksen kansiota.

Diane Keynes oli paikallisen profilointitiimin vetäjä. Hän oli pidetty ja arvostettu asemassaan autettuaan ratkaisemaan monia tapauksia profilointitaitonsa ja loistavan tiiminsä avustuksella. Koulutukseltaan hän oli psykoanalyytikko.

Nick Corbes, soitin sinulle eilen. Kiitos kun pääsit tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla. Oletko jo ehtinyt perehtyä tapaukseen? Corbes kysyi ja viittasi naista istuutumaan.

Diane Keynes nyökkäsi vastaukseksi ja silmäili seinällä olevia kuvia. Hän pysähtyi tuoreimman kuvan kohdalla ja käännähti Corbesin puoleen:

Hänestä en ole vielä kuullutkaan. Mitä on tapahtunut?

Nainen löydettiin tienposkesta 14 kilometrin päästä Playa Del Carmenista pohjoiseen. Emme vielä tiedä tarkemmin ruumiinavauksen tuloksia, mutta ulkoiset vammat antavat aiheen olettaa että nainen on tipahtanut auton kyydistä kovassa vauhdissa. Tai hypännyt. Tai mahdollisesti hänet on työnnetty tielle.

Tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon et taida itse uskoa? Diane lausahti ystävällisesti.

Myönnettäköön. Itse pitäisin varsin todennäköisenä, että nainen on yrittänyt paeta sieppaajiltaan. En näe mitään syytä, miksi tämän yhden naisen kohdalla sieppaajat olisivat toimineet toisin, Corbes vastasi nyökytellen.

Muista kadonneista naisista ei ole jälkeäkään, joten uskon kaappaajien pitävän naisista visusti huolta. Muutenhan kaikki vaivannäkö olisi turhaa. Ei aitoja punapäitä kasva puissa, varsinkaan Meksikossa. Mutta meidän on pidettävä mielemme avoimina myös muille vaihtoehdoille, Corbes jatkoi.

Niin tietysti. Raporteissa mainittiin, että Jukatanin alueen lahkokeskuksissa ei ole näkynyt naisista jälkeäkään. Olette varmasti tarkistaneet myös muut solut, ulkomaiset mukaan lukien? Diane kysyi.

Kyllä, vesiperä myös siellä. Malesian ja Ranskan keskuksissa meillä on jo myyrät onnistuneet soluttautumaan sisälle, tosin vasta työntekijöiksi lahkolaisten yrityksiin. Varsinaisiin kokouksiin emme ole vielä onnistuneet pääsemään. Tosin tiedämme varsin tarkkaan, missä niitä järjestetään ja olemme videoineet kaikki sisäänmenijät. Englannissa on näkynyt pari punapäätä, mutta ei kuitenkaan ketään siepatuista. Ja siinä maassa on paljon luonnostaan punahiuksisia, Corbes vastasi.

"Aivan. Muuten, oliko raporteissa kaikki, mitä tiedämme