Rakkaus sotkee suunnitelmat

By Tuija Lehtinen

Hurmaava rakkaustarina antikvariaatin omistajan lemmenseikkailuista.Satumarja on nuori nainen, joka on työskennellyt pitkään kirjastossa. Nyt kirjastotyö saa jäädä kuitenkin taakse – Satumarja aikoo nimittäin perustaa divarin yhdessä tätinsä Emman kanssa. Mutta onko idea liian rohkea? Saavatko ystävykset firman kannattamaan? Satumarja ei arvaa, että suuret elämänmuutokset seuraavat usein toisiaan. Satumarjan ja Emman elämään astelee nimittäin kerralla useampikin komea mies. Mutta miten rakkaus mahtaa vaikuttaa Satumarjan ja Emman liikeideaan?Rakkaus sotkee suunnitelmat on ihastuttava romanttinen kertomus rakastetulta viihdekirjailijalta Tuija Lehtiseltä. Amorin nuolet lentävät hersyvällä huumorilla varustetussa tarinassa.Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 18, 2023
• ISBN: 9788728406953

Book preview

Rakkaus sotkee suunnitelmat

Cover image: Shutterstock & Unsplash

Copyright ©1980, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406953

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Miesten ympäröiminä

E nsimmäinen, toinen ja kolmas kerta, huutokauppameklari kohotti nuijansa ja pamautti sen pöytään niin että kajahti. — Kirjalaatikko tälle vaaleatukkaiselle neidille, hän hymyili ja nyökkäsi tyttöön päin.

Tyttö lähti liikkeelle maksamaan ostostaan ja nikkasi ohimennen silmää punapäiselle naiselle, joka oli huutanut toisella puolella pihaa samaa laatikkoa — taas kerran systeemi oli pitänyt, muut huutajat olivat jättäneet leikin kesken, luullen heidän ryhtyvän kunnon kilpalaulantaan, mitä he eivät suinkaan olleet tehneet. Kirjalaatikko oli sitten irronnut melkein huomaamatta sillä hinnalla, minkä he olivat arvioineetkin.

— Nimi tuohon, sihteeri komensi ja otti ahneesti rahan vastaan.

Tyttö katseli laatikkoa arvioiden ja päätti sitten peruuttaa auton lähistölle, sillä yksin hän ei sitä kantaisi ja rikostoveruutta punapäiseen naiseen ei oikein voinut paljastaa …

Punapää ehti kuitenkin ensin. Hän oli peittänyt tukkansa huivilla ja huikkasi auton ikkunasta vaivihkaa tytölle.

— Satumarja, saatko takaloossiin yksin vai tulenko nostamaan?

Helppohan ne metrin matka oli nostaa ja tehtyään sen Satumarja katseli vielä uteliaana ympärilleen. Jospa olisi jotain muuta, mitä hän haluaisi ostaa — vaikka tuo kirstu, siellähän saattoi olla sisällä ties mitä …

— Satumarja, nainen autossa sanoi astetta äkäisemmin. — Me lähdetään nyt, minun pitää vielä juoksuttaa Prinssiä.

— Hevoset, Satumarja tuhahti ja asettui autoon.

— Hauskempia kuin monet miehet, punatukkainen Emma virnisti.

— Miehistä puheenollen, Satumarja muisti äkkiä asian, joka oli kiusannut häntä koko huutokaupan ajan. — Se »homehattuinen» mies ei ollut siellä.

— Ei ollut, minäkin huomasin, Emma keskittyi peruuttamaan auton ulos pihasta ja jatkoi vasta, kun he olivat päätiellä. — Minä ihmettelin samaa — sehän on ollut säännöllisesti kuin kello joka huutokaupassa ja tutkinut kirjapinoja ja …

— Ja vienyt pari kasaa, Satumarja sanoi synkästi. — Nytpä veti lyhyemmän korren.

— Siellä paha, Emma mutisi, kun näki vastaantulevan auton ajajan vilaukselta. — Mikähän sitä viivytti tänään ….

Satumarjakin näki »homehattuisen» ja mies muljautti häntä aika pahasti kiitäessään vastakkaiseen suuntaan. Mies tajusi varmasti, että kirjat oli jo myyty. Olikohan mies kilpailija, Satumarjan päähän pälkähti äkkiä, ja tunsi itsensä levottomaksi. Mies oli sen näköinen, ettei hän kilpailijoita suvaitsisi — julma nenä ja kylmät silmät ja kaiken huipuksi se leveälierinen homeenvärinen hattu.

— Älä nyt omantunnontuskia tunne, Emma huomasi hänen murheellisen ilmeensä. — Tuo mies olisi riemusta kiljuen ostanut ne kirjat eikä olisi yhtään surrut meidän poissaoloamme. Sinun pitää karaistua, Satumarja, et sinä muuten pärjää!

Ei hän pärjäisikään, Satumarja myönsi. Liikealalla oli kovaa ja sinne hän aikoi työntää nokkansa, hän aikoi perustaa vanhojen kirjojen myymälän, divarin. Sellaista ei vielä hänen kotikaupungissaan ollut ja oli aika tuoda sivistys kaikkien ulottuville. Satumarja hymyili itsekseen, sivistystä tosiaan, pääosan myynnistä muodostaisivat kuitenkin kaiken maailman lehdet …

— Se nuori tyyppi oli siellä, Emma jatkoi muisteloja huutokaupasta.

— Mikä? Ai se »peilityyppi». Mutta ei se huutanut nyt mitään.

— Ei niin, Emma sanoi painokkaasti.

Satumarja vilkaisi Emmaa ja tajusi, mitä tämä ajoi takaa. Siis sillä »homehattuisella» ja peiliaurinkolasit omaavalla nuorella miehellä oli sama systeemi kuin heilläkin kilpailijoiden karistamisessa — kyllähän se sopi kuvioihin. Miehet liikkuivat aina erikseen ja huusivat kuin tuntemattomat, mutta hinta ei koskaan kohonnut korkeaksi … Sääli, sillä jotenkin se nuori mies ei sopinut homehatun kumppaniksi, hän oli niin rehellisen tuntuinen — tosin miehen silmiä ei koskaan näkynyt niiden inhottavien peilien takaa, joten katse saattoi kyllä olla luihukin. Jokin siinä miehessä kiusasi Satumarjaa — ehkä juuri se tuntemattomuus. Hän olisi halunnut repiä ne lasit miehen nenältä ja katsoa kokonaisuutta, sillä alku ainakin lupasi hyvää.

— Hiljaa, Satumarja ärähti, kun Emma alkoi hyräillä häämarssia.

— Miten sinä puhut tädillesi, Emma oli kauhistuvinaan. — Nykyajan nuorilla tytöillä ei ole sitten lainkaan häpyä. Kun minä olin nuori …

— Niin ukki sai etsiä sinua haulikon kanssa milloin minkin tyypin tallista, ja tuskin ne jutut aina hevosiin liittyivät, Satumarja keskeytti. — Joten minun ja sen peilityypin suhde on todella platoninen sinun toilauksuusi verrattuna.

Emma purskahti nauruun ja aloitti yhden lukemattomista miesjutuistaan, joka oli tietysti varoittava juttu — näin pieni viaton veljentytär ei saanut missään tapauksessa tehdä.

Satumarja kuunteli toisella korvalla ja naurahti aina oikeassa kohdassa, mutta hänen ajatuksensa pyörivät vastustamattomasti liikehommissa. Vieläkään hän ei tiennyt, oliko haukannut liian suuren palasen alkaessaan perustaa divaria. Oliko liian rohkeaa luopua turvallisesta työpaikasta kirjastossa ja liittyä yhtiökumppaniksi Emman kanssa — Emmalla kun ei ollut hajuakaan kirjallisuudesta, hän eli kokonaan hevosille. Mutta rahaa Emmalla oli ja into kokeilla aina uutta, eikä Satumarjalla ollut rohkeutta kieltäytyä, kun tämä teki ehdotuksensa asiasta.

Ja kaikki oli oikeastaan Yrjänä Kukkosen syytä, Satumarja mietti Emman puheen soluessa katkeamattomana virtana. Yrjänä Kukkonen oli eräs kirjaston ahkerimpia kävijöitä, nuori komea mies ja