Kymmenen pisteen mies

By Tuija Lehtinen

Urahaaveita ja sydämentykytyksiä!Minttu on valmis insinööri, taitavakin, mutta naisille ei tahdo alan töitä irrota. Ensin pitää osoittaa olevansa vielä parempi kuin yksikään mies, jos aikoo edes haaveilla työpaikasta. Hetken Mintulla vaikuttaisi käyneen onni, ja työtäpelkäämätön nuori nainen pääsee unelmiensa paikkaan – kunnes paljastuu, että sielläkin hänen odotetaan lähinnä keittävän kahvia ja vastaavan puhelimeen. Kaiken lisäksi kuvioihin ilmestyy vielä entuudestaan tuttu mies – mies, jonka kelkkaan Minttu ei todellakaan aio lähteä. Suuret tunteet myllertävät Mintun elämää, ja joskus rakkaus saattaa yllättää siellä, missä sitä vähiten odottaa...Työpaikkaromansseja, jyrkkiä uraportaita ja pakan sekoittavaa rakkautta. Unelmia ja uranaisia -kirjat ovat ihanan viihdyttäviä rakkaustarinoita työelämän liepeiltä. Kirjojen tarinat ovat itsenäisiä ja ne voidaan lukea vapaassa järjestyksessä.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 8, 2023
• ISBN: 9788728406861

Book preview

Kymmenen pisteen mies

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406861

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1. luku

Miehemme maailmalta …

P elkääkkönää töitä?

Minttu tuijotti kysyjää suoraan silmiin, toivoi ettei ääni vapisisi eikä epäröinti vahingossakaan paistaisi mistään ja kajautti sitten kirkkaalla, varmalla äänellä, ettei pelännyt mitään.

— Sietäisi pelätä, mies virnisti ja antoi katseensa liukua tytön farkkuasuista vartaloa pitkin. — Tuommoisen hennon tytön sietäisi pelätä ihan kaikkea. Miehiä varsinkin.

— Ja meidän Penaa etenkin, joku uppo-outo ääni pisti väliin raollaan olevan oven takaa.

Meidän Pena eli insinööritoimisto Tekno-poikien kolmesta omistajasta nuorin, sulki oven ja hymyili Mintulle entistä leveämmin. Siis niitä miehiä, joille maine naismaailmassa oli julmetun tärkeä, tyttö ajatteli. Mutta yritäpä vain jotakin, niin näet, ettei Pesosen Minttu työpaikan vuoksi mitä tahansa suostu tekemään. Joku ihmisarvo se pitää säilyttää, vaikka sitten pitäisi roikkua kortistossa kuukausikaupalla.

— Sinä olet näköjään ollut harjoittelemassa konefirmassa, Pena mutisi tutkien Mintun papereita. — Ja olet suorittanut tutkinnon englanninkielisestä tekniikan sanastosta. Se on hyvä se.

Mitäpä muuta siellä konefirmassa olisi tehnyt, Minttu mietti Penan selaillessa hänen todistuksiaan. Suurella innolla hän oli mennyt sinne töihin kesäisin ja harjoittelujaksoksi, oli kuvitellut suunnittelevansa vaikka mitä ja saavansa elävän legendan maineen koneinsinöörinä. Saikin Minttu. Nopeimman keskuksen ja konekirjoittajan tittelin, sekä näppärimmän varastonhoitajan. Siinä ne fiksut hommat joita hänelle, naiselle, oli annettu. Työtodistuksesta ne eivät onneksi näkyneet, joten tämä Pena ehkä luulisi, että hän oli tehnyt totistakin työtä.

— Pesonen Minna Tarja Tuulikki, ikää kaksikolme, Pena nyökytteli päätään ja vilkuili aina silloin tällöin Minttua kulmiensa alta, ihan komeiden tuuheiden kulmien, sillä raameja tällä Penalla totisesti oli. — Millä nimellä sinua kuttustaan?

— Olisihan se pitänyt arvata jo noista silmistä, ne on aika lailla minttuliköörin väriset, mies totesi ja unohtui hetkeksi tuijottamaan tytön vihreisiin silmiin, joissa käväisi ärtymys.

Ei tästä mitään tule, Minttu ehti jo manata. Huhupuhetta koko homma, että Tekno-pojilla olisi huutava pula työvoimasta. Tai ehkä niillä oli; huutava pula MIEHISTÄ, hän vain oli tulkinnut asian omalla tavallaan. Mokoma Makkonen, Minttu kirosti kurssikaverinsa, joka asiasta oli uhonnut, kuullut sen tutun tutulta ja oli yllyttänyt Mintun todistukset kännyssä juoksemaan kaupungin läpi töitä norkumaan.

— Tiedätkö sinä mitään lämpökeskuksista?

— Tottakai, Minttu vakuutti tomerasti, vaikkei siihen hätään olisi mitään pystynyt sanomaan. Tärkeintä kuitenkin oli, ettei Pena alkanut epäillä hänellä olevan aukkoja sivistyksessä.

— Sanaston? Englanninkielisen?

— Siinä kuin muunkin sanaston.

— Loistavaa, Pena hykerteli. — Se on sitten totista työtä, Minttu. Jatkuvuudesta en osaa sanoa, tämmöisissä toimistoissa kun periaate on, että niin kauan palkka juoksee kun hommia on. Tämä tämänkertainen kylä riittänee muutamaksi kuukaudeksi, mutta mitä sitten — se on arvoitus.

— Minä siis saan paikan? Minttu kysyi epävarmasti, uskomatta oikein korviaan, sillä niin monesti tässä vaiheessa oli pahoitteleva naamio kasvoilla sanottu: valitan, meillä on pätevämpiä hakijoita, kokeneempia tällä alalla. Eli suomennettuna: paikalle oli hakemassa mieskin, paremmin tai huonommin paperein, siitä ei niin väliä.

— Saat saat, Pena virnuili. — Sinä menit kumman kalpeaksi, tarvitko sinä tekohengitystä?

— Yritäkin, Minttu sähähti ja heilautti uhmakkaasti paksua mustaa tukkaansa, unohti täysin olevansa esimiehen luona ja sitten oli jo liian myöhäistä esittää katuvaa, alistunutta tyttölasta. Vaan eipä ollut tarvekaan, sivusilmällä Minttu näet näki, että Penaa heti kiehtoi villivarsan kesyttäminen. Pah, tyttö ajatteli lähtiessään tutustumiskierrokselle miehen perässä, pomo näkisi vielä, ettei hän ollut mikään taputeltava yksilö. Pysyköön pomo vain sihteerissään.

— Ai, sanoi se sihteeri, kun Pena esitteli Mintun hänelle ja antoi tytön verokirjan.

— Hei, Minttu hymyili ja ojensi kätensä, johon toinen nyrpeä ilme kasvoillaan tarttui.

Yhdistetyn sihteerin, puhelinkeskuksen ja juoksutytön nimi oli Eila. Hän oli pari kolme vuotta Minttua vanhempi, näytti väsyneeltä ja tympäytyneeltä. Vähän väritön yksilö, oli Mintun tuomio, sitä tyyppiä nainen, joka vihasi tunkelijoita eli tässä tapauksessa häntä, kun hän tuli työskentelemään tasa-arvoisena miesten kanssa. Lisäksi Eila näytti luovan palvovia katseita Penaan, mustankipeitä myös, joten jos Eilan kanssa halusi jonkinlaisissa väleissä pysyä, niin piti osoittaa, että pomo-Pena oli ilmaa. Noin periaatteessa Minttu halusi olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa, oli helpompi hengittää, kun tiesi ettei kukaan nakertanut maata pois jalkojen alta.

— Eilalla on markkinoiden uusin kirjoituskone, Pena esitteli ylpeänä ja silitteli koneen pintaa hipaisten siinä ohimennen Eilan kättäkin.

Olkoon vaikka kaksi, se ei Minttua kiinnostanut. Mitä pirua kirjoituskoneista, kun tärkeämpääkin oli. Ne lämpövoimalat, keskukset, mikä käynnissä oleva projekti sitten olikin. Eteenpäin, Minttu hoputti äänettömästi Penaa, ja vastahakoisesti mies luopui Eilan pyhäköstä.

Toimisto oli keskisuuri. Paikanpäällä oli tilat parillekymmenelle miehelle, joista töissä oli reilu puolet. Muut olivat joko komennuksella tai työmatkalla jossain. Vähän ahdasta pöytien ja piirustuslautojen välillä näytti olevan, mutta se ei haitannut Mintun mielestä yhtään.