Tähtitossutyttö

By Virpi Anders

Vapautumistarina kontrolloivan äidin kourista – huumaavaa rakkautta unohtamatta.Hädin tuskin pystyssä pysyvää antikvariaattia pyörittävä Niila on vasta parantelemassa erohaavojaan, kun hän kohtaa liikkeessään tähtitossutyttö Sonjan. Suloinen Sonja on kiehtovan omalaatuinen tapaus, mutta myös erittäin voimakkaasti sidottu äitiinsä. Asiaa ei ole mukava selitellä potentiaalisille poikaystäväkandidaateille. Niila vetää Sonjan äidin helmoista oikeaan elämään ja tarjoaa huumaavia kokemuksia, jotka ovat jääneet Sonjalta aiemmin väliin.Millaista onkaan suudella ensi kertaa, saati rakastua päätä pahkaa? Niila tutustuttaa tähtitossutyttönsä aikuiseen elämään askel kerrallaan tytön äidin katseelta salassa.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 4, 2023
• ISBN: 9788727030616

Book preview

Tähtitossutyttö

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 Virpi Anders and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727030616

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Pieni kirjakauppa

N iila vilkaisi kelloaan. Puoli kymmenen.

Jenna istuisi jo varmaan junassa, matkalla pohjoiseen. Istuisi ja lukisi naistenlehteä, helmenväriset kynnet vaaleaa hiussuortuvaa näpläillen. Juna lähtisi puolen tunnin päästä, mutta Jenna olisi jo ajat sitten etsiytynyt paikalleen. Mitään ei jätetty viime tinkaan, kaikki tehtiin harkitusti ja ennakoiden.

Ajattelisiko Jenna Niilaa, kun juna lähtisi liikkeelle?

Tuskin. Se, mikä oli loppu, oli loppu. Jennan mieli olisi jo tiiviisti tulevassa, Niila olisi korkeintaan pieni, hiipuva jomotus suunnitelmien ja laskelmien alla.

Niila ravisti Jennan kuvan mielestään ja ylitti kadun. Pari korttelinväliä, ja hän olisi perillä siellä, mikä oli ollut lopullinen syy heidän välirikkoonsa.

Siellä se näkyi vihreän markiisin alla. Mimosa oli ilmeisesti paikalla jo, pihalle oli nostettu kyltti, jossa luki koristeellisin tussikirjaimin Libretto etsii: 60- ja 70-luvun Aku Ankkoja. Kunto hyvä, hinta hyvä. Tuo lehtesi näytille niin neuvotellaan.

Kyltin koristeellinen ulkoasu ja reipas teksti olivat Mimosan käsialaa. Mimosa oli aarre tradenomityttö joka viis veisasi toimistoista ja uraputkesta, koska rakasti vanhoja kirjoja ja horrorsarjakuvia. Huhki kaupassa kuin omassaan ja pyöritti pientä verkkoantikvariaattia myymälän lisäksi. Olisi ollut niin mukavaa, kun olisi voinut maksaa Mimosalle sen, minkä tämä olisi ansainnut. Joskin kaupan tuotto olisi sitten kokonaan valunut tämän taskuun. Ja Niilankin piti elää.

Kerran he olivat istuneet olusilla pienessä ja sijaintiinsa nähden hämmästyttävän rauhallisessa kulmakuppilassa, ja Niila oli muutaman kaljan jälkeen sanonut Mimosalle tästä palkka-asiasta.

Tyttö oli keskeyttänyt oitis, laskenut mustakyntisen kätensä Niilan käsivarrelle.

– Tsot. Jos haluaisin rahaa, suorittaisin taloushallinnon jatkotutkinnon ja menisin johonkin meklaritoimistoon kiipeämään pukumiesten reisiä pitkin. Tämä on elämänvalinta.

Jos sä haluaisit kiivetä pukumiesten reisiä pitkin, niin pitäisi varmaan vaihtaa lookia, oli Niila hymähtänyt ja silmännyt Mimosan mustan- ja violetinpuhuvaa olemusta, liehuhihaista paitaa, aniliinia lettipehkoa ja mustia huulia.

– Älä sano. Näkisit mun uuden korsetin ja saappaat, kyllä niitä pukupelletkin tuijottaisi!

– Tuskin niitä toimistossa haluttaisiin nähdä.

– No, en minäkään halua pukumiehiä tuijotella. Elikkäs jätetään nämä finanssikeskustelut, pyöritetään Librettoa ja ollaan onnellisia.

Niin he olivat tehneet, ja Niila oli helpottunut. Voi kun olisi voinut ottaa Mimosan asenteen ja siirtää sen implanttina Jennaan.

Ei ollut kauaa siitä, kun Niila oli karvaan selvästi tajunnut, että Libretto oli Jennalle vain kiusallinen riippakivi, jota Niila hänen mielestään pyöritti vain tunnesyistä, lapsuutensa ja äitinsä takia. Nainen oli ollut varma, että kestäisi vain tovin suostutella mies luopumaan kirjakaupanrähjästä. Mitä nuhruinen antikvariaatti olisi voinut tarjota hänen rinnallaan? Jenna oli sentään ekonomi, huippuarvosanoin valmistunut. Eikä vain fiksu, vaan kauniskin. Parin vuoden takainen Miss Pääkaupunki.

Jenna oli opiskeluvuosinaan tehnyt mallintöitä ja juontokeikkoja, mutta julistanut, että ne olivat huvia ja maustetta. Työ ja elämän rakentaminen olivat jotain muuta.

Niilasta tuntui näin jälkeenpäin mietittynä, että Jenna oli rakentanut heidän molempien elämää kuin tiilitaloa. Piirustukset olivat olleet vaalealla ekonomikaunottarella selkeästi päässä, heidän molempien puolesta. Ja koska järki oli elämän rakentamisen ainoa työkalu Jennalle, ei hän voinut edes kuvitella, että Niila toimisi toisin, antaisi tunteen vaikuttaa päätöksiin.

Ja kun Jennalle oli selvinnyt, että näin todella oli, hän ei ollut ensin tajunnut sitä. Ja sitten hän oli raivostunut.

Latoessaan kirjoja hyllyyn teeman mukaan ja järjestellessään sarjakuvia siisteiksi kiiloiksi Mimosan tekemien koristeellisten kylttien alle Niila mietti, että kukaan ei sentään ollut täydellinen. Hän muisti, miten kaunis, järkevä Jenna oli menettänyt malttinsa ja näyttänyt suorastaan vastenmieliseltä kiljuessaan ja kiroillessaan. Fiksu maailmannainen Jennasta oli kuin pois puhallettu ja tilalla oli hemmoteltu pikkutyttö, joka polki raivoissaan jalkaa, kun ei saanutkaan, mitä tahtoi.

– Sä et voi olla tosissasi, Jenna oli sanonut epätoivoisena rauhoituttuaan. Mä en usko sitä. – Mä kieltäydyn uskomasta sitä. Olen miljoona kertaa näyttänyt sulle mustaa valkoisella, laskenut kannattavuutta ja kustannuksia ja tulos on yksiselitteinen. Tuo kauppa pitää myydä ja mieluummin heti, niin kauan kuin joku hullu sen ostaa. Silloin siitä saa ehkä omansa pois, eikä se ole esteenä meidän tulevaisuudelle.

– Meidän tulevaisuudelle? Sinäkö sen yksin suunnittelet? Etkä ole edes kysynyt, mitä minä haluan?

Niila muisti oman hiljaisen äänensä, yhteen purrut hampaansa. Hän inhosi raivokohtauksia ja Jennan ymmärtämättömyys oli sattunut rajusti.

– Niila hei..

Jenna oli tullut hänen vierelleen. Nyt siinä oli taas ollut kaunis viljanvaalea nainen siisteissä farkuissaan ja tyylikkään keväisessä twinsetissä. Jenna oli laskenut kätensä hänen käsivarrelleen ja kallistanut päätään tavalla, joka oli aina ollut Niilasta vastustamaton. Mutta lumous oli mennyttä. Prinsessa oli muuttunut, jollei nyt sammakoksi, niin ihmiseksi, joka oli hänelle pohjimmiltaan vieras, eikä Niila enää tuntenut samoin kuin ennen.

Nyt, muutama viikko myöhemmin hän tunsi kitkerää ikävää. Jenna oli tänään lähtenyt vanhempiensa luo pohjoiseen. Hän oli sanonut, että heidän molempien pitäisi miettiä, laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Ja harkita sitten yhteistä tulevaisuuttaan uudelleen.

Niila oli tuntenut olonsa kylmäksi. Jos Jenna olisi rynnännyt heti yhteenoton jälkeen vanhempiensa luo, hän olisi ymmärtänyt. Mutta kaksi ja puoli viikkoa? Niin, Jennan määräaikainen työ oli päättynyt vasta eilen. Tietenkään ei tullut kuuloonkaan rynnätä tiehensä tunnesyistä kesken töiden. Olisi tullut ikävä kuoppa ceeveehen. Jopa parisuhdekriisi voitiin kääräistä sievästi hyllylle odottamaan oikeaa aikaa.

Kuluneet päivät olivat olleet hyytäviä. Kumpikin oli paiskinut pitkiä päiviä töissä. Jenna oli kirjoittanut raporttia ja Niila tehnyt inventaariota kirjakaupassa. Vähäisen yhteisen aikansa he olivat viettäneet television äärellä ja yöllä oli sängyssä ollut iso kuilu kahden peittoon pakkautuneen nukkujan välissä.

Totta puhuen Jennan lähtö oli enemmän helpotus, kitkerästä ikävästä huolimatta.

Niila purki tätä kahvitauolla Mimosalle. He istuivat kaupan keittonurkkauksessa kirjalaatikoiden keskellä. Mimosa oli keittänyt Reilun kaupan kahvia. Hänellä oli kädessään kokojyväsämpylä ja sen välissä tofuviipale ja herneenversoja. Hän silmäili tutun inhoavasti Niilan lihapiirakkaa. Niila oli tottunut näihin mutkattomiin katseisiin ja haukkasi piirakastaan palan aidosti nauttien.

Jos sä syöt tuollaista rasvatöhkää, jonka sisällä on kuolleen eläimen rippeitä, niin ei ihme, jos se nainen jätti sut.

Niila hymähti ja Mimosa vakavoitui.

Aikuisten oikeasti, Niila – Jenna oli koko ajan, sori nyt vaan, ihan liian muovinen sulle. Se näytti siltä kuin sillä olisi ollut sekä pään että sydämen paikalla taloushallintoohjelma, koko ajan auki. Ajattele nyt tuota, kun sä sanoit, että Librettoa ei myydä. Jos se olisi huutanut sulle raivarinsa lopuksi, että haista jätkä paska ja rynnännyt jonnekin tiehensä, niin teillä olisi voinut olla mahdollisuus vielä.

– Ai miten niin? Minä inhoan huutavia naisia.

Niila hörppäsi mukistaan pitkän kulauksen. Kahvi oli hyvää ja vahvaa, niin kuin Mimosan seurakin tällaisena aamupäivänä.

– Inhoat, inhoat joo. Mutta ihan rehellisesti, se olisi ollut aitoa, vai mitä? Se olisi ollut inhimillistä. Jos tunteet kuohuvat, ei silloin ajatella ceeveetä. Sen verran mäkin sua tunnen, että laskelmointia inhoat vielä enempi kuin huutamista. Vai mitä?

– Näin on, Mimosa. Niila hymyili.

– Niin, ja jos et halua luopua Libretosta, niin voithan sä aina mennä mun kanssa naimisiin. Me tykätään tästä kaupasta molemmat. Eli meillä on paljon yhteistä.

Nyt he jo nauroivat kumpikin. Tämä oli yhtä iso vitsi molemmille. Niila ja Mimosa lykkäsivät toisistaan hurjasti, he saattoivat työskennellä, ryypätä ja nukkuakin samassa sängyssä. Mutta seurustelu oli ajatuksena ihan yhtä mahdoton kuin jos he olisivat olleet sisko ja veli. Se vain oli niin, ei heistä kumpikaan ollut koskaan haikaillut muuta. Siksi he pystyivät heittämään asiasta läppää täysin mutkattomasti. Kumpikin oli sinkku, kumpikin odotti elämältä kumppania sitä jakamaan ja kummallekin oli selvä, etteivät he toisistaan sitä löytäisi.

Oli aika palata töihin.

– Ai niin, Niila. Stadin Hessu kävi taas tuomassa kassillisen.

– Mitä maksoit sille? Niila uteli ja Mimosa vilautti hänelle käsinkirjoitettua kuittia.

– Ehkä toi on paljon, Mimosa sanoi kiireesti. Mutta kun siellä oli kaksikin Marvelin ensipainosta, seiskytluvun lopun Yöjuttuja pari vuosikertaa…

– Mikä kunto?

– Ihan pakasta vedettyjä. Ainahan Hessun lehdet on! Kuinka joku voi olla lukematta tuoreita Yöjuttuja? Noita ei varmaan ole edes avattu.

Kaikki eivät ole niin kauhufriikkejä kuin yksi tumma mimosankukka jonka tunnen, Niila sanoi hajamielisesti. Stadin Hessun saama summa oli antikvariaattivinkkelistä iso, mutta Marveleita ei tarvinnut edes hyllyttää. Yksi puhelinsoitto ja ne oli myyty. Tai kaksi. Hänellä oli kahdenkin keräilijän yhteystiedot ja paremmin tarjoava saisi lehdet. Ja sitten Jenna sanoo, että minä en ole bisnesmies, hän virnisti mielessään.

– Mutta kun nyt siellä Hessun kassissa oli jotain, mikä ei kuulu tänne, Mimosa sanoi ja ojensi Niilalle kellastuneen käsikirjoituksen. Se oli kirjoitettu vanhalla mekaanisella koneella, kakkosrivivälillä ja niputettu siististi sinikirjaviin 50-luvun pahvikansiin.

– Petojen evoluutio – Vampyyrien uusi sukupolvi, tavaili Niila kansilehdeltä. Kirjoittanut joku, jolla ei ole nimeä, vain pelkkiä kirjaimia E.vH.

– Se perinnön jättänyt setävainaa varmaan. Se, jonka vintin sisältöä Stadin Hessu kantaa tänne myytäväksi, tuumi Mimosa.

– Tämä pitää palauttaa. Ei tällä ole mitään myyntiarvoa. Ollaanko me ikinä