Haluan olla sinä

By Virpi Anders

Kestääkö rakkaus, kun pelko kiristää otettaan?Diana Wallin on kadehdittu ja ihailtu toimitusjohtaja, jonka elämä saa karmivan käänteen, kun joku alkaa vainota häntä. Työkaveri, toimistoassistentti Nadia, on ainoa, johon Diana voi turvautua. Hän ei halua kuormittaa poikaystäväänsä Miroa murheillaan, vaan keskittyä tämän kanssa kukoistavaan romanssiin. Onneksi empaattinen Nadia on aina valmis kuuntelemaan. Mutta kun vainoaja kiristää otettaan, Diana alkaa epäillä omaa järjenjuoksuaan... Entä jos hän onkin vain kuvitellut kaiken?Haluan olla sinä on hyytävä romanttinen jännäri, jossa työpaikan ihmissuhteet risteävät monin tavoin. Kuinka Dianan ja Miron suhteen käy, kun vainoaja puuttuu peliin?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 4, 2023
• ISBN: 9788727030630

Book preview

Haluan olla sinä

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 Virpi Anders and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727030630

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Kohtalon nimeämät

H enkilötunnus. oli ensimmäinen kohta lomakkeessa. Muutamalla nopealla kynänpiirrolla Nadja kirjoitti sen kenttään.

Sukunimi ja etunimet ennen nimen muutosta: Seppälä, Nadja Karina.

Etunimet muutoksen jälkeen: Nadia Karina.

Siinä se oli, pieni maaginen muutos, jota kukaan tuskin edes huomaisi.J:stä tulisi I. Nimen lausumiseen ei muutos vaikuttaisi mitenkään. Mutta jos joku kirjoittaisi hänelle postia Nadjan nimellä, hän oikaisisi virheen oitis. Mitä siitä, vaikka maailma pitäisi yhden kirjaimen muutosta mitättömänä. Hänelle se olisi koko maailma.

Nyt hän olisi Nadia. Alkaisi uusi elämä, uusi aikakausi, mennyt oli mennyttä ja jäisi omaan arvoonsa.

Nadia täytti lomakkeen huolellisesti loppuun, allekirjoitti sen, tekstasi nimenselvennyksen ja sulki lomakkeen kuoreen. Sitten hän meni viereiseen huoneeseen, jossa istui Teija, talouspäällikkö ja hänen lähin esimiehensä.

– Tuota, minulla on tässä yksi henkilökohtainen kirje. Haittaako, jos menee muutama minuutti pidempään lounaalla, kun käyn postittamassa tämän? Teen sitten vastaavasti pidempään iltapäivällä.

Teija Uusimaa huokasi ja pudisti päätään. Hän silmäsi ujoa, hoikkaa assistenttiaan huolestuneena.

– Herraisä, Nadja! Sinun mitään tarvitse tehdä takaisin! Käy ihan rauhassa hoitamassa asiasi ja sitten syöt – ja syöt kunnolla. Sinä olet hento kuin heinänkorsi! Ja mikset laita kirjettä talon postitukseen? Turhaan jonotat jossain ruuhkaisessa postissa, kaikki hoitavat asioitaan lounasajalla.

– Tämä on kirjattu kirje, Nadia sanoi kiireesti. – Se on kallis.

– Ei se Rosa Rugosan budjettia kaada, Teija sanoi hellästi. – Tyttö hyvä, Rosa ja kaikki muutkin toimistot käyttävät talon postitusta.

– Mutta se on väärin, Nadia sanoi hiljaa. – Saanko minä pitää vähän pidemmän lounaan? hän palasi alkuperäiseen aiheeseensa.

Teija huokasi toivottomana, mutta näki Nadian säikähtävän ja hymyili.

– Totta kai sinä saat!

Kun Nadia oli livahtanut takaisin omaan pikku huoneeseensa, Teija istui hetken turhautuneena. Hän ei oikein tiennyt, pitäisikö tuota tytön rääpälettä halata vai ravistella. Kun kumpikaan ei käynyt päinsä, hän kurkotti pöydällä olevasta maljasta konvehdin. Hetken suussa, vuoden vyötäröllä, hän mietti, mutta täydensi ajatuksen kapinallisesti sanomalla mielessään: paskat siitä.

Nadian askel oli iloisen kevyt; hän ei malttanut odottaa hissiä, vaan hyppeli ison toimistohotellin portaita alas kadulle. Muutos maksaisi, aika paljonkin hänen vaatimattomalle budjetilleen, mutta mitä siitä. Hän toisteli uutta nimeään – nadianadia-nadianadia… Siitä tuli loitsu joka muutti sen joksikin muuksi.

R osa Rugosan toimitusjohtaja Diana Wallin seisoi naistenhuoneen lokerikolla ja katsoi otsa rypyssä oman lokeronsa sisältöä. Hän oli ihan varma, että siellä oli ollut kaksi sukkahousuparia. Nyt oli yksi. Hemmetin hemmetti. Jos hän mitä inhosi, niin bisnespukeutumista. Diana oli eniten oma itsensä katkaistuissa farkuissa, polvet mullasta mustina ja istutuslapio kädessä. Joskus harvoin bilehilekuteissa, joissa oli lycraa sen verran, että olo oli mukava. Dianalla ei ollut grammaakaan ylimääräistä rasvaa kropassaan, mutta hän oli niitä ihmisiä, joille sylttyinen sukka teki tukalan olon: vaatteiden mukavuus oli a ja o, tyyli tuli vasta kakkosena.

Maisemointiyrityksen toimitusjohtajan pesti, haastava työ ja yrityksen äkillinen nousu menestykseen oli lennättänyt Dianan kauas mukavuusalueeltaan – nykyinen työ vaati hikoiluttavan jakkupuvun, joustamattoman paitapuseron, johon ei saanut tulla fläkkejä ja nuo saamarin sukkahousut, jotka rätsähtivät silmäpaolle välillä jo jalkaan laitettaessa.

Ihan sama, maksoiko niistä kaksi viisikymmentä vai kaksikymmentäviisi euroa, hän tuumi synkästi. No, viimeinen pari uunista, ei kun lokerosta, ulos. Palaveri asiakkaan kanssa alkaisi puolen tunnin päästä.

Kukaan, joka varttia myöhemmin näki Diana Wallinin kävelevän toimiston käytävällä, ei aavistanut ollenkaan, mitä tuskaa, huolellisuutta ja rautaista itsekuria huoliteltu ulkomuoto oli vaatinut.

M elkein sata euroa!

Nadia ei ollut postissa, kuten oli Teijalle sanonut. Hän oli hypännyt heti näkömatkan ulkopuolelta raitiovaunuun. Nyt hän seisoi maistraatin kassalla ja ojensi virkailijalle kaksi viisikymppistä.

Hinta oli kova, muttei liian kova siitä, mitä sillä saisi. Surkea menneisyys jäisi lopultakin taakse, olisi vain tulevaisuus. Hän saisi kulkea kohti onnea kohtalon hänelle suoman kumppanin rinnalla ja ottaa itselleen kaiken sen, mitä ei ollut nuoruudessaan saanut.

Nadia laski huolellisesti maistraatissa kuluneet minuutit. Ei jäisi aikaa kunnon lounaaseen. Roskaruoka turmeli linjat ja terveyden. Nadja harkitsi hedelmien ja jogurtin hakemista läheisestä minimarketista. Nähdessään kassajonot hän lannistui. Ei auttanut. Hampurilaisbaarin jono oli lyhyempi.

Jokainen haukkaus juustoburgerista maistui syyllisyydeltä.

– M e saatiin se! Me saatiin se sopimus! Kuoharia neukkarissa kahdelta, saiskohan jostain vielä täytekakkua? Teija, missä Nadja on?

Diana oli heittänyt jakkunsa Teijan tuolille repsottamaan.

– Ruokiksella. Hei, minä tilaan sen täytskärin, Gulden toimittaa tällaisellakin varoitusajalla! Nadjalla oli joku henkilökohtainen postitus, se pyysi, että saisi pitää pidemmän ruokiksen. Se saa slaagin, jos se kuulee että sitä on kyselty. Se ruoskii itseään viikon siitä.

– Joo, antaa olla, Diana sanoi kiireesti.

– S itkö? tiukkasi Teija Nadialta, joka pinkaisi sisään kelloa tuskaisesti vilkuillen.

– S-söin minä. Juustohampurilaisen, Nadia änkytti.

– Eli käytännössä et mitään. Kuules, minä alan kohta kantaa sinulle kunnon kotiruokaa tänne toimistolle ja vahdin vieressä, että syöt kanssa! Eihän tuosta mitään tule tuolla lailla. Nadja kuule…

– Se on nyt Nadia, tyttö sanoi hiljaa.

– Mitä sanoit?

– Sanoin, että se on nyt NaDIa, ei NadJA. Minä kävin jättämässä muutoksen maistraattiin. Minä olen nyt Nadia, iillä kirjoitettuna.

Teija katsoi edessään seisovaa tyttöä kummissaan. Hiljaa tämä vieläkin puhui, mutta anteeksipyytely oli kokonaan kadonnut. Muutos oli hyvä, mutta herätti keski-ikäisessä paljon nähneessä toimistopäällikössä pienen levottomuuden, josta hän ei oikein saanut otetta.

Mutta olkoon. Olkoon tyttö Nadia, hän päätti. Nyt oli hektisempää tekemistä.

– Kuules, mennään tuonne neukkariin kattamaan kuohuviiniä. Diana solmi ison sopimuksen, jota juhlitaan nyt iltapäivällä. Kuohuviiniä ja mansikkakakkua. Siellä on vielä Balletia ainakin kuusi pulloa ja kakku tulee näillä minuuteilla. Lähes mukaan!

– Dianako solmi ison sopimuksen? Minun pitää onnitella häntä.

Teijalta jäi kokonaan huomaamatta säihke, joka oli syttynyt Nadian silmiin.

– D iili?

Sisään poikennut raamikas mies katsoi hymyillen vaaleaa naista, jonka kampauksesta oli karannut suortuvia ja jonka kaulus törrötti pystyssä. Ulkonäkö oli homssuinen, mutta silmät loistivat.

– Diili! Diana riemuitsi. Kolmensadan euron hameen saumat ratsahtivat uhkaavasti, kun hän kahdella loikalla oli miehen luona ja hyppäsi tämän syliin.

– Pyryharakka!

Miro Palokangas rutisti hellästi tyttöystäväänsä, josta toivon mukaan tulisi morsian lähiaikoina.

– Ne asiakkaan edustajat – jos ne näkisivät neiti Toimitusjohtajan nyt, niin voisivat miettiä uudelleen päätöstään.

Miro suuteli Dianaa kerran, kahdesti, kolmesti ja sotki kädellään tämän kampauksen toivottoman lopullisesti.

– Mitä siitä! Ne laittoivat nimensä jo! Homma alkaa maaliskuussa.

– Merkitseekö se joululomaa? Miro kuiskasi.

– Ei varmaan joululomaa, mutta miten olisi viikko marraskuun alussa, meidän saaressa?

– Mitä iloa mulle siitä olisi, sinä sen kun kulkisit lehtiö kainalossa ja miettisit ensi kesän istutuksia? keskeytti Miro nurkuen.

– Älä vikise, vaan kuuntele – viikko saaressa marraskuussa ja kaksi helmikuussa, Val d’Iseressä!

– Parempaa, parempaa. Miron kasvot kirkastuivat, mutta synkkenivät jälleen. – Vaikka ei se kummiskaan onnistu. Täällä tulee joku tilanne, ja sinä perut.

– En peru, en! Minä vannon! Jos tulee tilanne, jätän sen Tero Virran huoleksi. Tero pärjää kyllä, Teijan avustuksella.

Diana näki epäilyksen Miron silmissä ja asteli päättäväisesti tietokoneelleen. Hän kirjautui sisään, avasi selaimen ja oli tuossa tuokiossa matkatoimiston sivuilla.

– Helmikuussa. Mikä pätkä? hän kysyi haastavasti.

– Tuota… sano sinä, änkkäsi Miro.

– Hyvä on. Otetaan viidestoista lähtöpäiväksi, kahdeskymmenes viides paluupäiväksi. Noin… ja kaksi henkeä, noin

Diana klikkaili hiirellä hetkisen, ja lopulta siro pikku lasertulostin yskähti vienosti hänen pöydällään ja antoi kaksi identtistä paperia, joista toisen Diana ojensi Mirolle.

– Vahvistus, ole hyvä.

– Olet sinä aikamoinen, sai Miro sanotuksi, ja hymy tuntui leviävän korvasta korvaan.

– Mutta nyt saat häippäistä respaan odottamaan. Kohta mennään kuoharille ja kakulle. Siistin vain pikkuisen itseäni, etteivät porukat luule, että ollaan harrastettu kuumaa työpaikkaseksiä.

– Mikseivät saisi luulla? Miro kysyi ja antoi huultensa vaeltaa Dianan kaulalle.

Nainen tyrkkäsi hänet päättäväisesti pois.

– Ulos, hän sanoi. – Tai ei tipu kuoharia. Eikä mansikkakakkua.

N o niin. Kaikki näytti sievältä. Nadia oli äärimmäisen tyytyväinen aikaansaannokseensa. Vaikka lautaset olivat vain paperia ja kuohuviinilasit kertakäyttöisiä, hän oli käyttänyt jokusen minuutin taittelemalla lautasliinoista keveitä perhosia. Pikku hiljaa saapuvat ihmiset ihastelivat niitä, mutta heidän kommenttinsa menivät ohi Nadian korvien.

Lopultakin! Sieltä tuli Diana – mutta hän ei tullut yksin. Hänen rinnallaan, hänen käsivarttaan pidellen tuli mies.

Nadia tuijotti jähmettyneenä miestä, jonka pää hipoi neuvotteluhuoneen oviaukkoa. Pää oli ajeltu paljaaksi, mutta leukaa peitti siististi rajattu parta. Miehellä oli siisti hiilenharmaa puku ja viininpunainen kravatti, mutta tämä näytti siltä, että kuuluisi ennemmin nahkatakkiin, farkkuihin ja ison moottoripyörän selkään. Mies, joka hymyili, mutta joka taatusti oli sisimmässään raakalainen.

Nadja sai ilmeensä hallituksi juuri oikealla hetkellä. Hänen ei onneksi tarvinnut tarjoilla kuohuviinejä, vaan jokainen otti lasinsa sivupöydältä, myös hän itse.

Diana sanoi muutaman sanan uudesta sopimuksesta ja siitä, mitä se merkitsi Rosa Rugosalle. Sanat menivät Nadian korvien ohi; hän antoi silmiensä levätä naisessa. Tuollainen, juuri tuollainen hänestä tulisi, Dianan arvoinen. Koittaisi päivä, jolloin hän seisoisi Dianan rinnalla yhtä itseoikeutetusti kuin tuo mies.

Ja ihmiset kohottivat maljansa ja onnittelivat Dianaa. He joivat kuohuviininsä, söivät kakkunsa ja heittelivät kauniit serviettiperhoset yhdentekeviksi roskiksi pöydälle, jotkut sentään roskikseen. Tuntematon mies puristi Dianaa omistajan