Ninnan musta pilvi

By Taru Mäkinen

Ninna on teinityttö, jonka on vaikea jaksaa perheensä elämäntilannetta. Ninna, äiti ja isäpuoli Aimo ovat asuneet jo yli vuoden yksiössä. Äiti ja isäpuoli tekevät niin paljon töitä, että kotona on harvoin lämmintä ruokaa tarjolla. Nälkä on Ninnalle tuttu vieras. Onneksi Ninnalla on paras ystävä Säde, jonka kanssa voi tehdä mitä vaan. Rikkaan perheen tyttärellä Säteellä on aina rahaa, ja hän tarjoaa myös Ninnalle. Ninna haluaisi olla värikäs ja leiskuva niin kuin Säde – eikä niin tavallinen kuin on. Yhdessä tytöt seikkailevat helsinkiläisessä lähiössä ja elävät vallatonta nuorten elämää.Teinityttö Ninna asuu helsinkiläisessä lähiössä. Elämä täyttyy ystävistä ja ilosta – ja välillä myös huolista. Normaalien nuorten huolien lisäksi Ninna murehtii myös äitinsä rahaongelmia.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Oct 25, 2021
• ISBN: 9788726949582

Book preview

1

Ninna paiskasi koululaukun lattialle. Juokseminen neljänteen kerrokseen hengästytti. Takki lensi perässä, lattialle sekin, mutta lakki pääsi sentään Ninnan kirjoituspöydälle.

Yksiö oli täynnä aurinkoa. Kuumuus oli läkähdyttävä vaikka elettiinkin alkutalvea. Ninna syöksyi avaamaan parvekkeen oven. Helpotti vähän.

Parveke oli vain ulospäin työntyvä lippa, kaiteina mitättömän pienet metalliputket. Ninna meni parvekkeelle hiukan arastellen. Äitikään ei mielellään käynyt siellä, Aimo ei koskaan. Aimo ei tullut edes avonaisen oven lähelle. Hänellä oli korkean paikan kammo.

Pihalla leikki kurapukuisia lapsia sohjolumessa. Ninna katseli kunnes häntä alkoi huimata ja hän vetäytyi oven luo.

Sisällä oli sekaista, kukaan ei ollut taas siivonnut. Kukaan ei yleensäkään siivonnut. Aamuisin jo ennen Ninnan heräämistä nousivat äiti ja Aimo, lähtivät töihinsä kovalla kiireellä. Sitten nousi Ninna. Ja yleensä aamuisin väsytti, sänkykin jäi petaamatta — oli muuten jäänyt taas. Se piti laittaa, siitä Aimo sanoisi rumasti. Eivät ne yleensä mistään muusta sanoneetkaan.

Ne tulivat myöhään kotiin. Yleensä Aimo ensin ruokakassin kanssa, Aimon työpaikka oli lähempänä. Sitten äiti, joka valitti väsymystä ja jonka päätä särki. Ruokaa ne eivät laittaneet, ne olivat syöneet töissä. Jotain voileipää haukattiin ja sitten ne lukivat lehden ja katsoivat telkkaria. Ja taas aamulla sama alusta.

Ninnalla oli nykyisin aina nälkä. Harmitti kun Säde, paras ystävätär, lähti suoraan koulusta kotiin syömään. Säteen äiti oli kotona. Siellä oli aina niin siistiäkin että…

Ninna katsoi inhoten ympärilleen. Pöydälläkin oli maitolasi, häneltä itseltään aamulla jäänyt. Äidin farkut olivat tuolin selkänojalla.

Tämän asumisen oli pitänyt olla tilapäistä, mutta toista vuotta tässä nyt oltiin. Sitä ennen Ninna oli asunut äidin kanssa monessa erilaisessa vuokraasunnossa. Kaksi vuotta sitten äiti ja Aimo olivat tutustuneet. Kun oli päätetty muuttaa yhteen oli Aimo ostanut tämän. Tai äiti ja Aimo sen yhteen muuttamisen olivat päättäneet, ei sitä Ninnalta edes kysytty.

— Minun rahoillani ei saa kaksiota irti, Aimo oli sanonut. — Asutaan nyt ensin yksiössä, tilapäisesti.

Mutta tätä tilapäistä oli sitten kestänyt eikä sille näyttänyt olevan loppua tulossakaan.

Ninna avasi jääkaapin. Puolityhjä maitopurkki ja voirasia, ei muuta. Tietysti Ninna olisi saanut itsekin mennä kauppaan, ostaa tilille. Äiti aina sanoi että tee itse ruokaa, osaathan sinä. Mutta tyhjä asunto jotenkin lannisti. Ei Ninna koskaan siivonnutkaan vaikka asunnon epäjärjestys harmitti.

Ninna otti maitopurkin käteensä mutta huomasi sitten, että kaikki lasit olivat likaisia. Tiskipöytä oikein pursui astioita.

— Saasta, Ninna sanoi ääneen.

Ninnalle oli kirjahyllyllä erotettu, oma nurkka. Sänky sinne mahtui ja pöydännysä. Ninna heittäytyi sängylle oikaisematta edes vuodevaatteita.

Kirjahyllyn läpi ei aurinko päässyt paistamaan ja ovesta tulvi mukavasti viileää ilmaa. Ninna alkoi leppyä. Kyllä hän ymmärsi Aimon ja äidin kiireet. Ja sitä vartenhan ne tekivät ylitöitäkin ja olivat väsyneitä eivätkä siivonneet kotona kun ne yrittivät kerätä rahaa että päästäisiin isompaan jossa Ninnallakin olisi oma huone.

Ninna ajatteli äidin jokailtaista päänsärkyä ja katseli miten pöly oikein tanssi auringossa. Sitten hän nousi ja raahasi pölynimurin kaapista. Äiti ei imuroisi ainakaan ennen lauantaita, täällä tukehtuisi ennen sitä.

Imuria surisuttaen Ninna kävi läpi koko yksiön. Tuli paljon parempi mieli. Tiskata hän ei sentään viitsinyt kuin itselleen maitolasin. Hän voiteli yhden tumman leivän. Sitä Aimo sentään muisti ostaa, vaikkei syönyt sitä itse eikä äitikään.

Aimo ei oikeastaan ollut äidin mies, he eivät olleet naimisissa. Ninnan isän kanssa äiti oli ollut naimisissa ja sanoi, että yksi kerta riitti. Ninna ei muistanut siitä ajasta paljoakaan. Isä lähetti joululahjaksi rahaa, ja äidille hän lähetti Ninnasta jotain maksuja. Ei kovin säännöllisesti, mutta äiti puolusti häntä kun Aimo arvosteli:

— Mutta hänellä on uusi perhe, ei hänelläkään rahan kanssa kovin helppoa ole.

Isä ei merkinnyt Ninnalle kovinkaan paljoa, niin haalistuneita olivat muistot, mutta ei Aimokaan tuntunut miltään uudelta isältä, niin kuin Säteen äiti sanoi. Ninnan ja Aimon välit olivat varovaiset ja vaisut. Silti Ninna myönsi että Aimo oli aika reilu. Ja äiti oli Aimon seurassa muuttunut vähemmän ärtyneeksi, mukavammaksi kuin ennen.

Syötyään Ninna potkaisi halveksivasti koululaukkua. Ei huvittanut lukea läksyjä vielä nyt. Mutta toisaalta ne olisi pitänyt lukea nimenomaan nyt. Kun äiti ja Aimo tulisivat töistä he puhuisivat. Koko ajan heillä olisi jotain sanomista toisilleen. Ninna ei voinut keskittyä läksyihin kun samassa huoneessa puhuttiin. Vaikka yritti kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen kuului puhe läpi.

Jos tekisi läksyt Säteen luona, Ninna mietti.

Säde oli Ninnan paras ystävätär. Hän vain asui kovin pahan matkan päässä. Päiväsaikaan sinne meni helposti mutta paluu pimeässä oli Ninnalle kauhistus. Piti kulkea ison, pensaikkoja kasvavan niityn poikki, seudun ainoan rakentamattoman alueen. Sen kätköissä majailivat rappioalkoholistit ja muukin poliiseja kaihtava aines, sillä sen kätköihin oli helppo piiloutua. Vaikka poliisiauto partioi niityn ristiin rastiin joka ilta pysyivät asukit paikoillaan.

Jos Säde tulisi tänne, Ninna mietti.

Kuin kaikuna Ninnan ajatuksille soi puhelin.

2

— Moi tuu meille, Säde sanoi heti kun Ninna nosti kuulokkeen. — Tuu ihan heti.

Säde katkaisi puhelun ennen kuin Ninna ehti vastata. Hänellä oli sellainen tapa, se oli inhottava. Ninna pyöritti närkästyneenä Säteen numeron.

— Enkä tuu, hän sanoi heti kun kuuloke nostettiin.

— Ai mitä? kysyi Säteen äiti. — Ninnako se, mitä sinä sanoit?

— Mä vaan Säteelle, Ninna selitti nolostuneena. Hän ei ollut muistanut että Säteen luona oli äitikin päivisin kotona.

— Se meni juuri ovesta, Säteen äiti sanoi. — Sanoi lähtevänsä sinua vastaan.

Ninna sulki puhelimen. Säde oli mahdoton. Juuri tuollaisilla tavoilla Säde sai aina tahtonsa läpi. Luokassakin Säde oli tyttöjen johtaja, oli ollut aina. Säde ei johtajan asemastaan olisi edes välittänyt, se vain tuli luonnostaan koska Säde teki aina niin kuin itse tahtoi.

Silti Säde oli ihan mukava. Nytkin, jos Ninna ei lähtisi, Säde tulisi soittamaan ovikelloa eikä olisi lainkaan närkästynyt. Mutta Ninna puki ylleen lattialla lojuneen takin. Hän vilkaisi peiliin. Hiuksia piti vähän järjestää, Ninna onki taskustaan kamman. Muuten kaikki oli kunnossa.

Ninna oli kasvanut pituutta viime kuukausina niin että oli vaikea tuntea itseään. Onneksi paksu takki peitti muut muutokset, jännittävät ja mukavat mutta niin kovin häkellyttävät. Ninnan rinnat olivat kasvaneet pyöreiksi. Pari kuukautta sitten Ninna oli saunassa huomannut, että Aimon katse vältti häntä. Hän ei ollut sen jälkeen mennyt Aimon