Jouten

By Petteri Paksuniemi

Roina on pitänyt kaupungissa romukauppaa jo vuosien ajan. Ympärillä on myös muita pienyrittäjiä: pizzerian pitäjää, antikvariaattia ja seksikauppaa. Vaan miten innostua vanhojen tavaroiden myymisestä ja ostamisesta päivä toisensa jälkeen? Varsinkin, kun asiakkaat ovat lähinnä lommoposkisia miehiä, joiden myymät tavarat eivät ole rehellisellä työllä ansaittuja... Mitä tapahtuu, kun Roinalla palaa lopullisesti päreet pienyrittäjän arkeen?Jouten on novellikokoelma sivullisista arjen sankareista.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 14, 2022
• ISBN: 9788728203811

Book preview

Jouten

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2011, 2022 Petteri Paksuniemi and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728203811

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Mariannelle

– – Vuodet kulkevat ja jokainen korvataan

jollain. Mutta tämä pätee yhä –

en koskaan pitänyt työnteosta. Halusin aina

olla jouten. Arvostin sellaista.

Pidin ajatuksesta istua tuntikausia tuolissa

taloni edessä hattu päässä, kolaa hörppien.

Mitäs vikaa siinä on?

Vedellä savut silloin tällöin.

Syljeskellä. Vuoleskella puukolla.

Mitä pahaa tällaisessa olisi? Komennella joskus

Koiria jänisjahtiin. Voisi sitä kokeilla.

Huikkaista itseni näköiselle pulskalle, vaalealle pojalle,

Eikös me tunnetakin?

Eikä Mitä sinusta tulee isona?

Raymond Carver (runosta Jouten,

suomentaneet Lauri Otonkoski ja Esko Virtanen)

I

Alhaalla

IHMISEN ROMUA

Roina lähetti Walleniuksen rahojen kanssa hakemaan erään naisen asunnolta imurin ja jäi itse asettelemaan tavaroita näytille. Hän pani ison keltaisen laskettelumonon ikkunalaudalle, toisen hän oli jättänyt sisälle vaikka kuka semmoiset kohlot veisi. Kivijalan juureen hän laittoi lohkolämmittimen ja tietokoneen näppäimistön, yhden pahvilaatikollisen osin ruosteisia työkaluja ja muttereita, toisen täynnään vanhoja silmälaseja, laatikon kylkeen hän oli kirjoittanut Roinan Optiikka Liike. Avoinna iltaan asti.

Roina kävi sisällä, kumartui katosta roikkuvien kitaroiden alle, otti retkituolin ja palasi kadulle. Aurinko ilmestyisi katon takaa kahdeltatoista. Hän avasi tuolin ja huomenteli kukkakaupan pariskunnan. Ne olivat taas muuttaneet, täytyi jo olla seitsemäs liikepaikka menossa. Joka kerta olivat muuttaneet yöaikaan, salaa edelliseltä vuokraisännältä.

Vastapäisen elektroniikkaliikkeen kaveri oli palannut, avasi liikkeensä ovea, leuassa kesäparta ja safaripaita persuksen päällä. Siitä vaan kaveri, näissä hommissa pärjää vain, kun ei pidä vapaita eikä lomia eikä ryssi bisneksiä maksamalla itselleen palkkaa. Monenlaista yrittäjää on kulmilla nähty. Kaveri katosi liikkeeseensä partavaahtopurkki kourassa. Roina nosti kättä kulmakaupasta raaka-aineita hakeneelle pizzerianpitäjalle.

Wallenius tuli suojatietä imurin kanssa, letku raapi mutkalla asfalttia. Miehen verryttelypuvun alta pilkotti roikkuvaa nahkaa, päässä ruudullinen lakki.

— Toimiva peli, rouvan kanssa testattu.

— Jätä se tähän ulos, Roina sanoi ja otti taskusta kynän, vetäisi hatusta numeron, piirsi sen pahvinpalalle ja kiinnitti teipillä imurin kylkeen.

— Heitätkö yhden tuopin verran.

Roina kaivoi taskusta rahan, ja Wallenius lähti täsmäaskelin.

Tätä hänellä piisaa: käytettyä romua, käyttämätöntä romua, loppuunkulunutta romua. Sitä se kaikki hänelle oli. Ja samalla kadulla myytiin nykyään muovituoleja ja vanhoja leluja antiikkina, käytetty oli wanhaa tavaraa, selattuja naistenlehtiä, romua kaikki. Ihmiset kuskasivat niitä kasseillaan ja autoillaan rahan toivossa ja päätyivät hänen luokseen loppuine romuineen. Vetovoimaa kuin pienessä magneetissa.

Pari jannua pysähtyi silmälasilaatikon kohdalla.

— Tsiikaa näitä mummolaseja!

— Vittu mitkä shäftit.

— Ei sulla vasuribeisejä ole, toinen puhutteli Roinaa.

— Siinä sä olet ihan oikeassa.

Jannut jatkoivat matkaansa puistoon pientä säkkipalloa potkien. Myssyt päässä kesäpäivänä. Roina seurasi liikkeeseen astelleen Göranin perässä sisään.

God dag, god dag, har vi något speciellt idag? Harmaapäinen herra, kulki eläkepäiviään liikkeestä toiseen. Elokuumallakin pysytteli kolmirivipuvussaan, paidan ylänappi ihme kyllä auki.

Göran tutki nippelinuppeja ja vanhoja postikortteja, kertoi yksityiskohtaisesti uudesta sydänlääkityksestään. Roina näki ikkunasta Walleniuksen painelevan ylempänä kadulla seksikaupan tsuppari seuranaan. Saa käydä vielä pankissa, pysyttelisi sen verran terävänä iltapäivään.

Oviaukosta pöllähti lommoposkinen rasvatukka, ei niin vieras kasvo, ja kaivoi välittömästi lätkäkassistaan pienen radion.

— Paljon irtoo?

— Ei irtoa nyt mitään.

— Tässä on lyhyet ja pitkät aallot kaikki.

— Se on edistystä.

Lommoposki vaihtoi kapinetta.

— Tässä ois kaksoislukite.

— En osta, ikävä kyllä.

— Et osta?

— En osta, menee niin huonosti kaikki noi. Lommoposki toljotti Roinaa ja kaivoi taskustaan lisää tavaraa.

— Etsä sormuksia, hopeasormuksia?

— Eei, ehei.

— Vittu oot pihi kaveri, poltatsä?

— En.

Lommoposki kääntyi sodanaikaiseen Hufvudstadsbladetiin uponneen Göranin puoleen.

— Entäs sä?

— Vad?

— Onko heittää yhtä röökiä?

— Vad?

— Blaada du? En zigaret har det?

— En cigarr? Nej, ei ole.

Puhelin soi. Roina kurotti vastaamaan, ja lommoposki aloitti kaupanteon Göranin kanssa.

— Vanttu köpä? Ett femtti. Det är två hundra oikeesti.

— Hei rauhotu nyt! Roina peitti luurin kädellään. — Älä nyt noin hölmö ole. Ethän sä täällä kaupassa tota voi tehdä.

— Mitä ei voi tehdä?

— Kauppaa. Älä nyt noin naurettavasti käyttäydy.

— Jos sä att kommer ut, lommoposki jatkoi Göranille, kaivoi hyllyltä kourallisen holkkeja ja tarjosi niitä.

— Hetki, Roina sanoi puhelimeen ja lähti tiskin takaa. — Näytös on ohi.

— Kaputt, inte bisnes insaid, lommoposki seurasi Görania kadulle.

Oviaukkoon ilmestyi nainen silinterihatun tapainen käsissään.

— Nyt ei osteta mitään, Roina huitaisi kädellään naisen tiehensä.

Göran lähti suojatien yli, lommoposki oli jo menossa perään, kun joku kiiruhti ohi. Lommoposki ampaisi perään.

— Hei gimma, venaa vähän!

Wallenius oli käynyt kaupassa, ja molemmat miehet saaneet syödäkseen. Nuori pari oli varannut imurin, kolme rizlapakettia oli mennyt kaupaksi. Oli hänellä uuttakin: näppylähanskoja, kampoja, sormiparistoja, mitä ikinä ihmiset tarvitsevat. Vastapäätä asuvalle kaverille hän sai myytyä jonkun venäläisen julisteen. Kaveri oli innostunut, siinä kun oli kuulemma venäläisiä kirjailijoita. Kännipäissään ollessaan sille oli helppo myydä mitä tahansa eikä se älynnyt edes tinkiä, selvin päin luikki aina ohi toista puolta katua.

Kauempana kadulla divarin muijaa kuvattiin liikkeensä edessä, pornomestari seurasi kadun toiselta puolen sikarinsa kanssa. Roina selaili retkituolilla vanhaa kuolinpesän mukana tullutta iltapäivälehteä, muisteli kuinka nämä joskus ilmestyivät vasta neljän aikaan, töistä tullessa sai ostaa lehtimuijalta mukaansa. Nyt ne hankittiin töihin tullessa.

Aurinko oli kuumentanut kadun, katse karkasi vähän väliä jonkun ohikulkevan perään, roska-autot kimittivät ja runnoivat jätteitä sisäänsä, pizza ja pakokaasu haisivat kilpaa, terassilla jankkasi punaisia päitä, ylhäältä kuului lautasten ja veitsien ja haarukoiden kilinää. Oli avoimien ikkunoiden päivä.

Lopulta divarin muija tuli kädet puuskassa ja päätä puistellen.

— Mikä päivä taas tänään! Ei ole kahta samanlaista.

— Pitäis olla apulaishoitaja ohjaamassa potilaat ulos.

— Ai sulla on taas ollu… Muija räjähti nauramaan ja joutui pyyhkimään vettä silmistään. — Tiedätsä mitä mulle tänään tapahtui? Yks rouva tuli, kun se oli löytänyt roskalavalta arvokkaan näköistä tavaraa, papereita ja kirjoja. Ja sitten