Sisäpiiri

By Veronica Sjöstrand

Sarjamurhaajan ja rikosprofiloijan ankara kissa ja hiiri -leikki

Lindsteiska-pankin tekninen asiantuntija löydetään raa’asti murhattuna suussaan tarot-kortti Paholainen. Pian sen jälkeen selviää, että pankin järjestelmä on hakkeroitu ja pankista on varastettu miljoonia kruunuja. Poliisi kääntyy epätoivoisena rikosprofiloija Althea Molinin puoleen. Enkelimurhien jälkeen Althea on pysytellyt omissa oloissaan, mutta nyt hänet houkutellaan jälleen hengenvaaralliseen jahtiin.

Sisäpiiri on intensiivinen trilleri pankkimaailmasta ja sen sisälle pesiytyneestä vallanhimosta ja ahneudesta. Se on toinen, itsenäinen osa Veronica Sjöstrandin psykologisessa jännityssarjassa, joka kertoo omalaatuisesta ja periksiantamattomasta rikosprofiloija Althea Molinista. Sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin romaani Kuolleet enkelit. Vuonna 2009 Sisäpiiri oli ehdolla Ruotsin parhaimmaksi rikosromaaniksi.

Veronica Sjöstrand on Ruotsin Solnassa asuva kirjailija ja HR-konsultti, jonka kirjailijanura lähti nousukiitoon erityisesti äänikirjojen myötä. Althea Molin -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: May 11, 2021
• ISBN: 9789180002684

Book preview

[e-mail]

1

Pikkuisia, miltei mikroskooppisia lumihiutaleita kieppui tuulen vieminä ilmassa matkalla alas mustalta taivaalta. Pontuksen teki äkkiä mieli tavoitella niitä kielelleen, niin kuin hän oli pienenä tehnyt. Hän hymyili itsekseen ja nykäisi takkinsa vetoketjua vähän tiukemmalle. Hänellä oli takana hankala viikko, mutta hän oli menetellyt niin kuin oikein oli. Tehnyt oikean valinnan. Kaikki järjestyisi. Hän lähti oikaisemaan Kungsträdgården- ja Berzelii-puistoja yhdistävän lyhyen poikkikadun kautta. Hän työnsi kädet syvälle taskuihin ja painoi päänsä kyyryyn. Äkkiä hän tunsi, kuinka jotakin kylmää ja kovaa painautui hänen ohimolleen. Koko hänen olemuksensa jäykistyi liikkumattomaksi. Sydämenlyönnit jyskyttivät hänen korvissaan. Iso hansikoitu käsi tarttui hänen olkapäähänsä ja pyöräytti hänet ympäri, painoi hänet kiviseinää vasten. Hänen edessään seisova mies oli pitkä ja harteikas. Pontus oli erottavinaan ison mustan sadeviitan uumenista vaalean silmäparin ja jotakin, minkä hän tulkitsi hymyksi. Hän pälyili epätoivoisesti ympärilleen tavoittaakseen katseellaan jonkun, kenet tahansa, joka voisi tulla apuun, mutta katu oli täysin autio. Eikä Pontus ehtinyt huutaa apua, ennen kuin mies puristi kätensä hänen kaulaansa ja tyrkkäsi hänen päänsä rakennuksen karheaa seinää vasten. Hän keskitti kaikki voimansa voidakseen haukkoa ilmaa keuhkoihinsa, mutta siitä ei tullut mitään. Valkohehkuisia kipinöitä singahteli hänen silmissään. Hän tunsi vavahtelevansa kauttaaltaan, kykenemättä hallitsemaan liikkeitään. Lämmintä virtsaa norui reisille. Hän kuuli vaimean pamahduksen. Sitten kaikki pimeni.

Pontus Olssonin ruumis valahti jalkakäytävälle. Pitkä mies kumartui tunkemaan kokoon taitetun kortin hänen suuhunsa. Sitten mies poistui paikalta ripeästi mutta juoksematta. Lähimmän jäteastian kohdalla hän riisui sadeviittansa ja sulloi sen astiaan. Viitan alla hänellä oli musta täysipituinen talvitakki, mustat kengät ja neulemyssy. Käsineet hän piti käsissään. Jäteastian luota hän jatkoi taivaltaan katua pitkin ja edelleen Berzelii-puiston halki. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus. Lumihiutaleet ajelehtivat yhä ilmassa. Ne sulivat saman tien osuttuaan jalkakäytävälle muodostuneeseen tummanpunaiseen lammikkoon.

2

Hengitykseni tiivistyi isoksi huurupilveksi yrittäessäni puhallella hiukkasen lämpöä sormikkaiden verhoamiin käsiini. Seisoin keskellä Slottsbronia ja tähyilin valkokimmelteisen veden yli. Näin koko joukon paksua vaatetta ylleen varanneita ihmisiä pyrkimässä kapean sillan kautta Modernaan, modernin taiteen museoon. Kipristelin kylmän kohmettamia varpaitani. Saimme nauttia ensimmäisestä oikeasti aurinkoisesta päivästä aikoihin. Huomattuani keltavalkoisen talvenvalon lankeavan sisään makuuhuoneeni ikkunasta minä olin kiskonut kiireesti ylleni poolokauluspaidan, paksun, pitkän villakangastakin ja tukevatekoiset, korkeakorkoiset talvikengät ja painellut ulos seuranani Andrea Bocelli Ipodin kuulokkeissa. Minun oli määrä tavata Emelie nyt aamupäivällä Lindsteinska-pankissa, joten se sopi oikein mukavasti. Kuljin sillan ylitse ja pysähdyin Kungsträdgårdenin alalaitaan. Laajan puukehän keskellä kasvoi nelikulmaisia, huolella leikattuja puksipuuistutuksia. Tiiviisti puksiaidan pystysuoraksi leikatun reunan tuntumassa ponnistivat pikkuruiset, tummat sävyltään vanhaa roosaa edustavat ruusut esiin, ja niiden terälehtiä kuorrutti auringonpaisteessa kimmeltävä valkoinen kuura. Ne olivat pakkasen säilömiä. Viivähdin pitkän tovin tarkastelemassa niitä. Kiertäessäni katsomaan kukkia toisesta suunnasta olin vähällä tallata maahan kiinni jäätyneeseen oksennukseen. Terveiset joltakin Café Operan asiakkaalta. Käännähdin kannoillani ja jatkoi matkaa ohi jääradan, jossa luistelijat mellastivat. Luistinradan kovaäänisistä huippuvolyymilla virtaava, Justin Timberlaken kanssa duetoiva Madonna tunkeutui häiritsemään pahemman kerran kuulokkeissani soivaa Ave Mariaa. Radan ympärille oli pystytetty kokonainen pienistä punaisista mökeistä koostuva kylä. Ne tarjosivat mahdollisimman täydellisen vastakohdan Kungsania reunustaville mahtaileville ja majesteettisille julkisivuille. Ainoan torimaisemassa vähänkin mieltä ylentävän näyn tarjosi Café Operan vierellä seisova räikeän oranssinpunainen Pyhän Jaakobin kirkko. Käännyin kohti karkeasti lohkotusta kivestä koostuvaa rakennusta, jonka ikkunoissa oli paksut mustat kalterit. Emelie seisoi sen ulko-oven edessä ja puhui mustan, kaksikymmentäluvun tyyliä edustavan päähineen uumeniin kätkettyyn kuulokemikrofoniin. Hänen vaaleat hiuksensa purkautuivat esiin hatun reunojen alta. Hän puhui vilkkaasti, nauroi ja elehti. Ruskeat silmät säteilivät. Heräsi kysymys, kenen kanssa hän parhaillaan keskusteli. Kun minä ilmestyin jalkakäytävälle ja heilautin kättäni tervehdykseksi, hän sanoi heipat, sulki puhelimen ja halasi minua perinpohjaisesti.

Puhuin pankkimies Fredrik Hesslowin kanssa. Hän tapaa meidät kymmenen minuutin kuluttua. Carl liittyy seuraan vähän myöhemmin.

Kuka tämä Fredrik on? Tj:kö?

Carl on tj, ja hänestä olen kertonut sinulle ennenkin, että hän muistuttaa Simpsonien herra Burnsin kauhuversiota. Hesslow on controller ja tavallaan Carlin oikea käsi. Hän toimii myös yhteyshenkilönäni.

Aha. Mukava mies kaikesta päätellen, totesin ja nyökkäsin kohti Emelien puhelinta.

On totisesti! Emelie hymyili leveästi. Ja komea myös. Sekä vielä sinkku. Paitsi että minun tuurillani hän on takuulla lisäksi homo. Emelie pyöritteli ruskeita silmiään. Jos sinua edelleen huvittaa, ehdimme käydä vilkaisemassa Pontus Olssonin kuolinpaikkaa.

Ilman muuta.

Emelie näytti tietä, ja poikkesimme heti vieressä sijaitsevalle sivukadulle. Hän viittasi sitä pitkin. Katuvarressa seisoi auki murretun suoja-aidan sisällä tummansininen, töherryksin peitetty rakennusjätelava. Seinän tuntumassa pursui roska-astia yli äyräittensä.

Tätä kautta pääsee Berzeliin puistoon ja Bernsiin. Tässä hänet ammuttiin. Jätelavan takana.

Jatkoimme suoja-aidan toiselle puolelle. Jalkakäytävältä erottui iso tumma laikku. Poliisin sinivalkoiset sulkunauhat viipyivät paikoillaan. Elettiin maanantaita, ja ruumiin oli löytänyt varhain lauantaiaamuna koiraansa ulkoiluttanut naishenkilö. Tähysin kumpaankin suuntaan. Sinne näki Berzeliin puistosta mutta ei Kungsträdgårdenista. Kadun toisella puolen toistui pimennetyissä ikkunoissa China Teaternin tunnuskuva. Toisella puolen oli ylhäällä seinällä oleva ikkuna auki, ja siitä näkyi sisäpuolella riippuvia kiiltäviä paistinpannuja.

Paremmankin ampumispaikan voisi valita. Kyhnytin hiuksiani lippiksen suojissa. Jos kohta keskellä yötä ja talvea täällä ei kai liiku pahemmin väkeä. Yhtä kaikki sellainen temppu vaatii kylmäpäistä harkintaa tai sitten silkkaa mielipuolisuutta.

Emelie nyökkäsi.

Pontus lähti perjantaina pankista viimeisenä, yhdentoista aikoihin. Poliisi soitti sitten lauantaina aamuseitsemältä Tommylle, Pontuksen kämppikselle, joka toimii niin ikään pankissa teknisenä asiantuntijana. Tommy soitti minulle heti kun tilaisuus tarjoutui.

Miksi sinulle? Yritin lämmitellä puristelemalla käsivarsia ympärilleni ja hypähtelemällä jalalta toiselle.

Minä vastaan pankin turvallisuudesta, ja vastuun piiriin kuuluu myös tietoturva. Mikäli poliisi haluaa tutkia Pontuksen työtietokoneen, niin kuin he halusivat, minun täytyi huolehtia siitä, ettei samalla karkaa maailmalle mitään liikesalaisuuksia.

Emelie pyöritti omaa IT-turvallisuusyritystä nimeltä Infosec, ja hänellä oli palkattuja alaisia viisi kappaletta. Pankki oli heidän ylivoimaisesti suurin asiakkaansa. Hän jatkoi:

Painelin nopeinta tietä pankkiin ja tein kopion Pontuksen kiintolevystä. Sitten minä aloin vähän koluta sitä, ja... Emelie naurahti ja antoi potkullaan kyytiä vanhalle ja risaiselle paperimukille. ...siinä vaiheessa minä oivalsin, että luvassa olisi hankaluuksia. Hän tuli luokseni ja tarttui minua käsipuolesta. Luojan lykky, että saatoit lupautua mukaan. Toivoa sopii, että he antavat edes pikku hiukkasen arvoa kyvylleni loihtia esiin aito profiloija.

Puristin hänen kättään.

Selvä se, että lupauduin. Kavereitahan tässä ollaan.

Toivottavasti et joutunut perumaan muita toimeksiantoja minun takiani.

Pudistin hymyillen päätäni.

Ei sinne päinkään. Minähän en varsinaisesti huku töihin.

Lähdimme palailemaan kiirettä pitämättä pankin suuntaan.

Eikö sinun pitänyt olla Moduksen leivissä?

Niin minä olenkin, teen jonkin verran analyysejä freelancerina, mutta niistä ei paljon ansioita kerry. Kaikki kiitos ja kunnia Tomille siitä, että hän haluaa pitää minut aktiivisesti kuvioissa mukana. Hän toistelee toistelemistaan, että minun pitäisi palata sinne. Mutta en halua muuttaa New Yorkiin, ja Tomin porukka hyödyntää tietenkin palveluja ostaessaan mieluummin sellaisia toimijoita, joiden kanssa on helppo järjestää tapaaminen kasvokkain. Niin kuin minunkin kannattaisi tehdä. Levitin käsiäni. Täältä Ruotsista ei töitä vain tunnu löytyvän. Asiakaspohjahan ei ole erityisen laaja.

Arvatenkin se koostuu poliisista, poliisista ja sitten vielä poliisista?

Enimmäkseen. Eikä sieltä ole kuulunut sen viimekesäisen jutun jälkeen.

Saavuimme pankin sisäänkäynnin eteen. Emelie avasi ison ja painavan lasioven ja menimme korkeakattoiseen valkeaksi maalattuun tilaan. Hallin perällä nousivat mahtavankokoiset kierreportaat toiseen kerrokseen. Paikka toi mieleen hotellin aulan. Katseeni ei tavannut ainuttakaan asiointiluukkua tai punaisin numeroin loistavaa jonotusnäyttöä. Iso juliste kuulutti:

100 % palvelua

100 % turvaa

100 % Internetiä

Kuvittelin Linsdteinskassa olevan jutun jujuna se, ettei pankilla ole pankkikonttoria, huomautin Emelielle ja katsoin ympärilleni.

Ei heillä olekaan. Kaikki konttorit suljettiin kaksi vuotta sitten. Tämä on pankin päämaja, jossa pankin sisäpiiri ja suurimmat asiakkaat voivat tavata. Todelliset suurtekijät. Selkokielellä sanottuna tämä on korruptiolounaiden ja salaisten kädenpuristusten temppeli.

Kuljin Emelien perässä valkoisena kiiltävän vastaanottotiskin luo. Korkeat korkomme ottivat askeltemme tahdissa kaiun vaaleasta kivilattiasta. Vastaanottosihteeri kirjasi meidät sisään, antoi minulle kulkuluvan ja viittasi kohti kahta tilavaa, korkeaselkäistä punaisin Marimekko-kankain verhoiltua nojatuolia. Riisuimme kaulaliinamme, käsineemme ja päähineemme ja istuuduimme. Tai jos sama ilmaistaan täsmällisemmin: minä luovuin ruskeasta lippalakista, sormikkaista ja pitkästä, kirkkaanpunaisesta kaulaliinasta. Emelie riisui mustat nahkakäsineet, kaksikymmentäluvun hattunsa ja vihreitä värisävyjä toistelevan Pucci-huivinsa. Meitä ei voinut syyttää ainakaan siitä, että runsaan kahdenkymmenen vuoden ystävyys olisi saanut meidät muistuttamaan liiaksikin toisiamme. Emelie loi katseen ensin kelloonsa ja sitten minuun.

Tapaamiseen ei luulisi tuhrautuvan suuremmin aikaa. Sopiiko sen jälkeen brunssi minun luonani? Jätin taikinan nousemaan jääkaapissa.

Jääkaapissa? Voiko jääkaapissa nostattaa taikinaa?

Jep. Mutta älä pyydä minua selittämään siihen liittyvää vaikutusmekanismia. Se ylittää sinunlaisesi kokkausrajoitteisen henkilön ymmärryksen.

Pyörittelin silmiäni.

Niin, niin, siitä vain. Nöyryytä toki minua minkä sielusi suinkin sietää!

Emelien brunssille päästäkseen kannatti kestää pari pikku nöyryytystä. Emelie oli niin syvästi kiintynyt brunsseihin, että hän loihti niitä kaikkina mahdollisina vuorokaudenaikoina.

Viiden minuutin odotuksen jälkeen seuraamme liittyi mieshenkilö. Hänen kirkkaanvaaleat hiuksensa oli vedetty päänmyötäisesti niskaan pitkälle ja tiukalle poninhännälle, ja hänen silmänsä olivat pähkinänruskeat. Hänellä oli yllään valkoinen paita ja vaaleanharmaa hyvin istuva liivipuku. Kalvosinnapit kiilsivät hopeisina, ja sama sävy toistui asiallisen pelkistettyä tyyliä edustavissa silmälasikehyksissä. Sinettisormus komeili toisen käden pikkurillissä. Hänen liikkeensä henkivät voiman ja pehmeyden vaikutelmaa, joka tuntui olevan ristiriidassa tiukkaa virkatyyliä edustavan puvun kanssa.

Fredrik Hesslow. Mies ojensi kätensä ystävällisen hymyn säestyksellä ja kohtasi katseeni.

Althea Molin.

Hänen kädenpuristuksensa oli luja ja miellyttävä. Fredrik ja Emelie rupattelivat niitä näitä kivutessamme avaria kierreportaita pankin toimistotiloihin.

Käykää sisään ja tehkää olonne mukavaksi sillä välin kun järjestän meille kahvia, Fredrik sanoi ja avasi kokoushuoneen oven. Menimme sisään. Huoneessa oli täysin hiljaista, siellä ei voinut kuulla liikennettä sen paremmin kuin Kungsanin luistinradalla raikuvaa soittoakaan. Tein tutustumiskierroksen ja silmäilin ympärilleni. Sipaisin sormenpäilläni kaakeliuunin kiiltopintaa.

Huikea huone! henkäisin vaimeasti.

Niin on. Täällä on vedetty vähän överiksikin, over the top. Tiedän kyllä, Emelie sanoi ja alensi itsekin äänensä museotasolle.

Huoneessa oli kalustuksena kustavilaisia tuoleja, kokouspöytä jotakin kiillotettua, takuuvarmasti jotakin ei-sademetsäystävällistä mustaa puuta ja kultakehyksisiä muotokuvia seinillä. Siinä huoneessa törmäilivät puhki kuluneet sisustusratkaisut toisiinsa. Vaikka Lindsteinskaa nimitettiin nyttemmin Ruotsin parhaimmin ajan hermolla olevaksi pankiksi, siellä ei selvästikään haluttu pääkonttoriin tulevien kävijöiden unohtavan, että se lukeutui samalla Ruotsin vanhimpiin. Ylellisyyttä uhkuva miljöö sointui kiistämättömän huonosti yhteen viime aikoina kohdalle osuneiden taloudellisten tulikasteiden kanssa. Mutta olihan asia toisaalta niinkin, ettei pankkia voitu vaatia myymään kustavilaisia tuolejaan vain siksi, että pörssikurssit heilahtelivat rajusti. Vai kuinka?

Ovi narahti vaimeasti Hesslowin palatessa seuraamme. Asetuimme koko joukolla istumaan.

Kahvia tulee. Carl ehtii mukaan parin minuutin kuluttua. Sopiiko, että esittäydyt tässä odotellessamme, ja Carl voi sitten kertoa pankistamme? Hesslow kiinnitti katseensa minuun.

Totta kai. Olen, niin kuin Emelie on epäilemättä maininnut, kouluttautunut profiloijaksi, kriminologiksi ja psykologiksi. Pääasiallisena toimeksiantajanani toimii yritys nimeltä Modus Operandi. Pääasiallinen lipsahti kieltämättä vähän liioittelun puolelle, mutta se soinnahti somasti.

Sinähän taisit saada New Yorkissa kimppuusi sarjamurhaajan?

Nyökkäsin mutta en avannut asiaa yhtään tarkemmin. Minun ei tehnyt mieli selostaa, kuinka olin vähällä saada kaulani poikki kylmässä newyorkilaiskirkossa. Se ei liittynyt tämänpäiväiseen tapaamiseemme. Ruotsin lehdet olivat käsitelleet tapausta varsin laajasti, mistä syystä en ihmeemmin hämmästynyt kuullessani Hesslowinkin olevan siitä selvillä. Mieleeni juolahti, että niistä tapahtumista oli kulunut nyt miltei tarkalleen vuosi.

Onneksi aiheen syvällisempi käsittely tyssäsi siihen, että huoneeseen saapui keski-ikäinen harmaanbeigeen jakkupukuun sonnustautunut nainen mukanaan tarjotin, jolle oli lastattu neljä haurasta, sinivalkoista posliinikuppia ja lautasellinen korvapuusteja.

Kiitos, Hesslow sanoi naiselle, kun tämä oli asetellut kahvikupit eteemme. Tämä hymyili ja vetäytyi huoneesta. Nykyaikaisuus ei näytä ulottuvan myöskään sukupuolirooleihin, totesin itsekseni. Tai kahvikuppien kokoon. Ovi avautui uudelleen, ja sisään tuli ikääntynyt mies. Hiuksia hänellä ei ollut lainkaan, mutta paljasta päätä koristi hiusten asemesta melkoinen määrä maksaläiskiä. Hänen kasvonsa olivat juonteiden uurtamat ja silmät vaaleanharmaat ja kristallinkirkkaat kehyksettömien lasien takana. Vaatetus oli joka suhteessa täydellinen. Mitenkään muuten minä en osannut sitä kuvailla. Vaatteet asettuivat hänen verhokseen tyylikkäästi, kalvosinnapit olivat juuri sopivan hienot, puku tummansininen ja leikkaukseltaan ajanmukainen. Minua kohti ojentuvasta kädestä täydellisyys puuttui sitä vastoin miltei kokonaan, sillä se muistutti enemmän kynttä – vanhaa, kurttuista ja ikävuosien laikuttamaa kynttä kuin jollain eläimellä. Noustessani tervehtimään häntä minä muistin Emelien luonnehtineen häntä Simpsonien herra Burnsiksi. En malttanut olla hymyilemättä, sillä kuvaus osui nappiin. Ainoaksi eroksi jäi se, että Lindsteinska-pankin toimitusjohtaja Carl Lindstein vaikutti tuntuvasti kovapintaisemmalta. Kun tervehdykset oli vaihdettu ja olimme palanneet istumaan, Carl otti jälleen puheenvuoron.

Kiitos, kun pääsitte tulemaan tänne tänään. Ajattelin lausua alkajaisiksi muutaman sanan pankistamme.

Me nyökkäsimme.

Lindsteinska on erittäin vanha pankki ja kokonsa puolesta Ruotsin kolmanneksi suurin. Pankin perusti isoisäni. Carl viittasi ryhmyisellä kädellään kohti huoneen vastakkaisella seinällä olevia kultakehyksiä. Yritin arvailla Carlin ikää. Ulkonäön perusteella olisin pitänyt häntä ainakin kahdeksankymppisenä. Mutta hänen täytyi olla nuorempi. Carl silmäsi minua terävästi, ikään kuin olisi kyennyt seuraamaan aivoituksiani. Nykäisin tahattomasti ryhtini suoraksi. Hän jatkoi:

Pankkimme tarjoaa palveluja sekä yrityksille että yksityisille asiakkaille, mutta viimeiset kaksi vuotta me olemme siirtäneet toimintaamme entistä enemmän nettipankin puolelle. Viiden lyhyen vuoden aikana meidän on onnistunut toteuttaa menestyksekkäästi siirtymä vanhasta, perinteisestä pankkiliikkeestä Ruotsin nykyaikaisimmaksi ja tuottavimmaksi pankiksi. Pörssikurssimme on kasvanut näinä vuosina kymmenkertaiseksi.

Huomasin hänen jättävän mainitsematta, että kurssi oli enemmän kuin puolittunut viimeisten kuuden kuukauden aikana.

Nimenomaan Internet-palvelut ovat olleet menestyksemme salaisuus, ja sillä alalla on Emelien panos turvallisuuden vahvistamiseksi ollut suureksi avuksi. Carl piti tehotauon ja siemaisi kahvia. Mies, joka... riistettiin niin ikävällä tavalla keskuudestamme, toimi pankin IT-yksikössä järjestelmävastaavana. Haluan aivan erityisesti korostaa tilanteen vakavuutta. Mikäli surma on minkäänlaisessa yhteydessä pankkiin, minä haluan tietää sen. Haluan teidän ottavan mahdollisimman tarkasti selkoa jutun tutkinnasta. Carl katsoi vuoron perään meitä kaikkia. Kukaan ei sanonut mitään. Hän kääntyi lopulta Emelien puoleen. Mutta siirtykäämme nyt ydinkysymyksen pariin. Fredrik mainitsi sinun löytäneen Pontuksen tietokoneesta jotakin väärinkäytöksiin viittaavaa. Voisitko täsmentää sitä?

Emelie nielaisi suullisen kahvia ja laski kupin varovasti kädestään.

Toimitin lauantaina ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa rutiinitarkastuksen Pontuksen tietokoneelle – varmistaakseni, ettei siellä ollut mitään, mitä poliisin ei ole suotavaa nähdä.

Carl nyökkäsi hyväksyvästi ja hymyili niukkaakin niukemmin. Emelie hymyili takaisin ja jatkoi:

Havaitsin, että luvaton käyttäjä oli kirjautunut Pontuksen koneelle ja poistanut sieltä tiedostoja. Tämä tapahtui lauantaiaamuna, siis Pontuksen kuoleman jälkeen.

Selitä, mitä luvaton tässä yhteydessä tarkoittaa, Carl kehotti.

Se tarkoittaa käyttäjätiliä, joka ei näytä eroavan kaikista muista käyttäjätileistä, mutta ei liity kehenkään pankin työntekijään. Pontus oli pankissa se, joka loi uusia käyttäjiä, joten hän on kaikesta päätellen luonut tämänkin, ikään kuin jonkinlaiseksi ylimääräiseksi tiliksi.

Mitä tämä tilille kirjautunut oli sieltä poistanut?

Olen toistaiseksi ehtinyt ajaa läpi vasta kaikkein perustasoisimmat diagnostiikkaohjelmat, mutta tilillä vieraillut näyttää kajonneen viestihistoriaan ja sähköpostiviesteihin. Yritän palauttaa ne, jotta näkisimme, mitä niistä löytyy.

Onko tässä kyse jonkinlaisesta rikollisuudesta? Carl nojautui eteenpäin ja näytti vakavaa ilmettä.

On. Arvelen jonkun etsineen arkaluonteista tietoa. Mahdollisesti sellaista, jota voisi hyödyntää kiristystarkoituksessa. Emelie nyökkäsi minua kohti. Pyysin Althean mukaani osittain siksi, että hänellä on kokemusta murhatutkinnoista ja hän osaa opastaa meitä poliisin toimintamenetelmien suhteen, mutta samalla myös siksi, että hänellä on valmiudet laatia Pontuksen psykologinen profiili, joka voi auttaa meitä ymmärtämään tätä

Mutta liittyykö tuo millään tavalla itse murhaan? Hesslow kysyi.

Sitä voidaan pitää vähintäänkin mahdollisena, Emelie sanoi. En jaksa uskoa, että kyseessä olisi pelkkä yhteensattuma.

Carl mutristi suutaan ja nyökkäsi hitaasti.

Ymmärrän. Tämä kuulostaa erittäin vakavalta. Mikäli joku uhkaa pankin turvallisuutta, meidän täytyy selvittää asia pohjia myöten. Haluan kattavan selonteon ja toimintasuunnitelman viikon sisällä. Tämä ei saa missään tapauksessa vuotaa julkisuuteen. Medialla on taipumusta paisutella kaikkea tällaista aivan mahdottomasti. Carl naulitsi katseensa Emelieen ja hymyili kalseasti. Emelie nyökkäsi. Carl kääntyi minua kohti. Ymmärrän esitettyjen seikkojen valossa, miksi Emelie halusi kääntyä puoleesi. Pidän tätä varsin kiinnostavana lähestymistapana ongelmaamme suhteen. Oletan Emelien tehneen sinulle selväksi, että sinua sitoo sama vaitiolovelvollisuus kuin Infoseciä. Siitä ei toivottavasti koidu ongelmia?

Ei lainkaan, Emelie ehätti vastaamaan puolestani.

Hyvä. Carl nousi, ja Emelie, Fredrik ja minä teimme samoin.

Kiitos käynnistänne. Fredrik selvittelee vielä joitakin yksityiskohtia kanssanne. Pitäkää hänet ajan tasalla, ja tavataan seuraavan kerran viikon kuluttua. Me kättelimme. Carlin lähdettyä pöydän ympärillä vallitsi parin sekunnin hiljaisuus. Fredrik Hesslow havahtui ensimmäisenä ääneen.

Koko tätä tapausta täytyy pitää äärimmäisen vakavana, Emelie. Sinä toivottavasti huolehdit siitä, ettei poliisi saa vihiä mistään? Mehän emme toistaiseksi tiedä, onko tässä edes takana mitään, emmekä todellakaan halua huolestuttaa asiakkaitamme turvallisuusongelmiamme koskevilla kohuotsikoilla. Vai kuinka?

Kiersimme Emelien kanssa pöydän toiselle puolelle.

Emme niin, olen täysin samaa mieltä. Tarvitsemme paljon lisätietoa ennen kuin puhutamme ketään. Althea toimittaa Pontukselle niin sanotun psykologisen ruumiinavauksen, toisin sanoen Althea laatii analyysin hänen elämästään, psyykkisestä tilastaan sekä ihmisestä, joka hän juuri ennen kuolemaansa oli, jotta voimme selvittää, voiko siinä havaita käyttäytymistä, jonka perusteella hänen voidaan epäillä syyllistyneen rikokseen tai suunnitelleen sellaista.

Hyvä. Hesslow kääntyi minun puoleeni. Kiitos, kun tulit avuksemme, Althea. Haluan vielä korostaa sinulle, ettemme odota ihmeitä. Kun tietoa on näin niukasti, niin johtopäätösten teko lienee varsin vaikeaa?

Aivan, tuo pitää paikkansa, mutta jotakin minä pystyn varmasti selvittämään.

Kuten tulin jo sanoneeksi, kaikki apu, vaikka kuinka vähäinen, otetaan kiitollisena vastaan. Tavataan siis viikon kuluttua. Emelie, sinä kai soittelet ja pidät meidät sillä välin ajan tasalla?

Varmasti.

Fredrik tarttui Emelien ojentamaan käteen molemmin käsin ja soi hänelle pikaisen hymyn. Sitten hän kääntyi minua kohti ja kätteli minua muodollisemmin.

Lykkyä tykö siellä psykologian puolella, hän sanoi ja katsoi minua pähkinänruskein silmin. Sitten hän oli poissa.

Olipa hänellä kiire, minä totesin ja katsoin hänen peräänsä.

Oli, ja niin hänellä yleensä on, Emelie vahvisti suu vinossa hymyssä. Kuten on meilläkin. Brunssi odottaa!

3

Auringonvaloa virtasi sisään Emelien kirkkaanvihreän keittiön ikkunasta, josta näkyi Clas på Hörnet -ravintola Roslagsgatanilla luoden huoneeseen välimerellistä tunnelmaa.

Jos viitsit kattaa pöydän, niin lykkään leivän uuniin. Emelie ryhtyi loihtimaan ruokaa pöytään. Kolmea lajia juustoa, munakokkelia, uunissa paistettuja tomaatteja, voissa paistettuja herkkusieniä ja mustikkasmoothie. Kaikkea mahdollista. Brunssin suhteen ei ollut Emelien voittanutta. Eikä aikaakaan kun keittiöön levisi vastapaistetun leivän tuoksu. Avasin ruokakomeron oven, tavoitin käteeni muropaketin, ja se oli lipsahtaa otteestani. Paketti painoi vähintään pari kiloa.

Mitä sinulla täällä oikein on? Kultaharkkojako?

Emelie nauroi.

Pankin varmuuskopiot. Varmempaa paikkaa on mahdotonta kuvitella!

Sinulla on tosiaan muutama ruuvi löysällä. Eikö tuollaisen aineiston kuuluisi olla pankin tallelokerossa tai jotain?

Äsh, sieltä kaikki osaisivat sitä ensimmäiseksi etsiä. Ja on minulla kopio myös pomminvarmassa holvissakin. Tuo on oikeastaan vain Infosecin järjestelmän varmuuskopio, vaikkakin suuri osa aineistosta on pankin dataa.

Tietääkö pankki siitä?

Toki he tietävät, että minulla on se tieto hallussani, sehän kuuluu toimeksiantooni. Missä minä tietoa säilytän, on sitten toinen juttu...

Ei voi olla totta! Palautin arvotietoa sisältävän muropaketin varovasti takaisin ruokakomeron perälle ja otin hyllyltä toisen, joka vaikutti oikean painoiselta. Onko tässä sitten muroja? Vai jonkin toisen asiakkaan järjestelmätietoja?

Siinä on ihkaoikeita muroja eikä mitään muuta, kunniasanalla. Muut asiakkaat ovat jauhopussissa.

Emelie tyrskähti naurusta nähdessään hämmästyksen pyöristämät silmäni.

Vitsi, vitsi! Istu alas. Mitä pidit Fredrikistä? hän kysyi alkaessaan leikata vastapaistettua leipää.

Vaikea sanoa. Oliko hän vähän liiankin... puoleensavetävä?