Yksinäinen susi

By Veronica Sjöstrand

Hengästyttävä ja hermoja koetteleva trilleri suositulta ruotsalaidekkaristilta

Rikosprofiloija Althea Molin on työskennellyt viimeiset viisi vuotta FBI:n asiantuntijana Yhdysvalloissa. Hän on vierailulla Tukholmassa, kun Vanhan kaupungin Saksalaisessa kirkossa räjähtää pommi kesken jumalanpalveluksen. Kolme henkilöä repeytyy kappaleiksi ja kuolee välittömästi. Yksi heistä on pappi. Vain muutamia päiviä myöhemmin räjähtää uudestaan, tällä kertaa Aadolf Fredrikin kirkossa. Althea Molinia pyydetään avustamaan tapausten tutkinnassa. Pian Althea kuitenkin löytää itsensä keskeltä poliisin ja turvallisuuspoliisin Säpon välienselvittelyä samaan aikaan kun pommit jysähtelevät ja paniikki leviää Tukholmassa.

Yksinäinen susi on kiihkeällä tahdilla etenevä psykologinen trilleri, jota on vaikea laskea käsistään. Se on kolmas, itsenäinen osa Veronica Sjöstrandin jännityssarjassa, joka kertoo omalaatuisesta ja periksiantamattomasta rikosprofiloija Althea Molinista. Sarjassa on ilmestynyt aikaisemmin osat Kuolleet enkelit sekä Sisäpiiri.

Veronica Sjöstrand on Ruotsin Solnassa asuva kirjailija ja HR-konsultti, jonka kirjailijanura lähti nousukiitoon erityisesti äänikirjojen myötä. Althea Molin -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: May 13, 2021
• ISBN: 9789180003117

Book preview

profiilia.

1

Ristiinnaulitusta Jeesuksesta oli jäljellä ainoastaan oikea käsi. Edestäni olivat korkeat kirkonikkunat lentäneet taivaan tuuliin. Veitsenteräviä lasinsirpaleita piirtyi vasten ulkona erottuvaa harmaanmustaa, sateensynkkää taivasta. Sisällä kirkossa ilmaa kyllästi pistävä savu ja palaneen lihan lemu. Käydessäni viimeksi Saksalaisessa kirkossa minä olin ihastunut lyijykehyksisiin ikkunoihin. Ne oli maalattu syvin värein merkillisen epäkirkolliseen, naiivin romanttiseen tyyliin, mikä langetti kirkon sisätiloihin lämpöistä, himmeää valoa auringon siivilöityessä ruutujen lävitse. Nyt pääosa ikkunoista oli muuttunut lasinsirpaleiksi ja vääntyneiksi lyijyrangoiksi. Takaani ei kantautunut muuta ääntä kuin teknisten rikospaikkatutkijoiden suojahaalarien kahinaa ja ajoittaista kuisketta. Kristina, poliisipäällikkö, oli soittanut minulle tunti sitten.

Althea, kaipaan mitä pikimmin apuasi.

Minun apuani? Missä asiassa?

Tiedän kyllä, että olet täällä luennoimassa, mutta olisiko FBI:llä mitään sitä vastaan, että hyödyntäisin osaamistasi yhdessä jutussa?

Emme olleet pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun olin lopettanut yhteistyön Ruotsin poliisin kanssa ja muuttanut Yhdysvaltoihin, joten Kristinan puhelu tuli minulle melkoisena yllätyksenä. Lisäksi Kristina, joka piti yleensä sekä hermonsa että äänensä tiukasti hallinnassa, tuntui olevan pahasti järkyttynyt ja muutoinkin huonossa kunnossa.

Eiköhän se järjesty. Mitä on tapahtunut? minä kysyin.

Räjähdys Saksalaisessa kirkossa. Useita kuolonuhreja.

Tulen heti.

Kiitos.

Olin tehnyt viimeiset viisi vuotta töitä FBI:n profilointiyksikössä. Olisi siis mediajulkisuuden kannalta hyödyllistä ottaa minut mukaan. Jouduin niin ikään epäilemään, että laitoksen sisällä ilmenisi suivaannusta siitä, että Kristina pyysi amerikkalaisen mukaan tutkintaan. Yhteentörmäyksiltä ei pystyttäisi välttymään, mutta mikäli minä kykenisin auttamaan, en aikonut sallia laitoksen sisäisten valtapelien tai itsetuntokolhujen pidätellä minua.

Olin juuri vetänyt ylleni suojavaatteet ja astunut paikkaan, joka muistutti lähinnä Danten Helvettiä. Vasemmalla puolellani oli alttari. Se oli täysin tuhoutunut. Ensimmäisen, pirstoutuneen penkkirivin edessä lojui käpertynyt, hajalle raastettu ihmisen yläruumis. Katseeni tavoitti useita katkenneita kylkiluita. Se mitä päästä oli jäljellä, oli kiinni ruumiissa ainoastaan pienen liha- ja ihosuikaleen varassa. Pääkallo oli murskautunut kappaleiksi. Lyhyet, vereen ryvettyneet hiukset olivat harmaat. Vähän kauempana minä näin käden, jonka sormet olivat jäykistyneet osoittamaan ylöspäin. Pirstoutuneiden penkkirivien ja tahriintuneiden kivipilareiden lomassa liikkui kymmenmääräinen joukko teknisiä tutkijoita samanlaisissa suoja-asuissa kuin minullakin oli ylläni. He kuvasivat ja tutkivat pienimmänkin päänsirpaleen, metallinpalasen ja ihmisruumiin jäännöksen ja keräsivät talteen näytteitä atuloiden ja vanupuikkojen avulla. Näin Katerina Marcievicin leimuavan punaisten hiusten pyrkivän esiin suojahupun kätköistä. Hän toimi oikeuslääkärinä ja oli tullut paikalle valvomaan, että ruumiinosien talteenotto tapahtui asianmukaisesti. Hän tervehti minua kohottamalla kättään ja palasi työn pariin. Viime tapaamisestamme oli kulunut kokonainen ikuisuus, mutta siinä tilanteessa ei ollut suotavaa ryhtyä halailemaan.

Saksalainen kirkko oli ahtautunut Tukholman vanhankaupungin, Gamla Stanin, asuintalojen väliin. Holvikatto oli vaalea, kivilattia yhdistelmä valkoista ja mustaa. Muualla juhli lehtikulta. Kirkossa ei ollut ainuttakaan pintaa, joka ei olisi saanut koristuksekseen veistettyä apostolia, torveensa puhaltavaa enkeliä tai jos jonkinlaista kullattua krumeluuria. Kukin esine oli sinällään hyvinkin kaunis, mutta kokonaisuutena se kaikki meni ehdottomasti överiksi. Sipaisin kädelläni arpea, joka kulki kaulani vasemmalta sivulta oikealle rinnalleni. En kyennyt estämään väristystä kiirimästä lävitseni. Arpi oli vaalentunut mutta nousi yhä epätasaisena koholle ihosta. Ajattelin veistä, kipua ja miestä, joka oli viiltänyt minua. Se oli tapahtunut toisessa kirkossa. Newyorkilaisessa kivikirkossa. Runsaat kymmenen vuotta sitten, ottaessani ensiaskeleita urallani, minä olin tehnyt kohtalokkaan virheen. Olin mennyt yksin, asiaa sen kummemmin harkitsematta, kirkkoon, jonne minun olisi pitänyt tajuta etsimäni sarjamurhaajan piiloutuneen. Mikäli reaktioni olisi myöhästynyt sekunninkin, minä en enää eläisi. Vedin paidankauluksen peittämään arpea, keskityin käsillä olevaan hetkeen ja katsoin ympärilleni. Predde, tai Predrag kuten hänen oikea nimensä kuului, ilmestyi vierelleni ja puristi kättäni.

Kiitos, kun pääsit avuksemme. Kristinan sihteeri soitti ja kertoi, että olet tulossa. Todella mukavaa jälleen tavata, joskin olisin suonut sen tapahtuvan aivan erilaisissa olosuhteissa.

Kiva nähdä sinuakin, minä vastasin ja katsoin häntä. Hän oli vajaata puoltatoista päätä minua pitempi ja harteikkain ihminen, jonka olin eläissäni tavannut. Valkoinen suojahaalari pingottui kireälle hänen selkäpuolellaan. Predden mahtavankokoinen käsi puristui lujasti omani ympärille. Olimme tavanneet vuosien mittaan monenkin tutkinnan yhteydessä. Pidin hänestä. Predde oli syvämietteinen filosofi hormonihirmun bodarin ruumiissa.

Toivottavasti et karsasta läsnäoloani. Kristina..., minä aloin sanoa. Heräsi epäilys, että Preddelle oli jätetty yhtä vähän valinnanvaraa kuin minulle läsnäoloni suhteen.

Predde halasi kevyesti olkapäätäni ja keskeytti.

En vähimmässäkään määrin, Althea. Sinä olet aina yksinomaan voimavara. Tarvitsemme tällä hetkellä kaiken avun, minkä voimme suinkin saada. Johdamme Rickardin kanssa tutkintaa kahteen pekkaan, koska... Predde levitti kätensä ja viittasi edessämme vallitsevaan sekasortoon.

Minä jännityin, ja vanha tuttu suuttumus leimusi lyhyen hetken sisälläni ennen kuin onnistuin rauhoittumaan. Rickard, yksi Tukholman alueen ehdottomasti etevimmistä poliisikomisarioista ja lisäksi ex-sulhaseni ja ihminen, joka oli satuttanut minua kipeämmin kuin kukaan toinen. Ja jota minä olin todennäköisesti satuttanut yhtä kipeästi. Kristina oli jättänyt mainitsematta, että Rickard työskentelisi sen jutun kimpussa. Ilmeisesti Kristina ei ollut minulle soittaessaan pystynyt kunnolla hahmottamaan katastrofin todellisia mittasuhteita.

Vetäydyimme kirkkosalin nurkkaan. Predde avasi muistikirjansa.

Hän siristi hieman silmiään ja tarkasteli muistiinpanojaan.

Pommi räjähti kello puoli kaksitoista. Jumalanpalveluksen aikana. Se oli kaikesta päätellen sijoitettu alttarin alle. Pappi on... Predde irvisti.

...räjähtänyt palasiksi. Otin oman muistiinpanokirjani suojahaalarin tilavasta taskusta ja ryhdyin kirjoittamaan.

Hän oli nimeltään Hans Schmidt. 60 vuotta. Preusler menee parhaillaan puhumaan lesken kanssa, ja Tova yrittää kaivella häntä koskevaa lisätietoa. Papin ohella on löytynyt kaksi kuollutta, mutta he ovat toistaiseksi tunnistamatta. Meiltä puuttuu tarkka tieto siitä, paljonko väkeä kirkossa pommin räjähtäessä oli. Ambulanssin ja palokunnan tullessa paikalle me autoimme pariakymmentä loukkaantunutta. Muutamat olivat erittäin huonossa kunnossa. Kaikki pahasti järkyttyneitä. Ne jotka kykenivät kertomaan jotakin, sanoivat monien rynnänneen räjähdyksen jälkeen ulos kirkosta. Kirkko oli kaikesta päätellen vähän vajaa puolillaan. Kateissa tuntuu olevan vähintään kymmenen viisitoista henkeä, ja meillä on olemattomat tai erittäin vähäiset edellytykset selvittää, keitä he olivat.

Pommin asettaja saattoi siis olla kirkkoväen joukossa, minä sanoin ja katsoin mietteliäästi ympärilleni.

Juuri niin. Predde nyökkäsi murheellisesti. Katsoin edessäni olevaa, täysin tuhoutunutta alttaria. Kullattu joutsenen siipi lojui jalkojeni juuressa. Vähän kauempana näkyi jotakin, minkä päättelin apostolin palasiksi.

Onko kirkkoväelle saatu kriisiapua?

Kyllä vain, soittelimme paikalle kaikki, jotka saimme suinkin kiinni. Täällä on väkeä kirkosta, Punaisesta Rististä ja Tukholman kaupungilta.

Hyvä. Mitä tekniset tutkijat ovat löytäneet? minä kysyin.

Sebastian saa selostaa. Predde katsoi ympärilleen ja huusi tätä nimeltä.

Yksi miehistä kääntyi ja lähti tulemaan meitä kohti vedellen lateksihansikkaita käsistään. Hänen joutuisat askelensa kaikuivat kirkkosalissa. Menimme häntä vastaan. Sebastianilla oli parransänkeä leuassaan, syvät naurukureet suupielissään ja tummat, kaarevat kulmakarvat, jotka saivat hänet näyttämään lievästi hämmästyneeltä. Hän vaikutti ystävälliseltä, mutta samalla hänen olisi voinut epäillä viettäneen yönsä Vasabronin sillan suojissa. Hän tunki lateksihansikkaat takataskuun ja ojensi kätensä.

Sebastian Fournier. Pomminpurkaja.

Pomminpurkaja, kriminologi, rikospaikkatutkija... ryhmänjohtaja. Plus vielä Poliisikorkeakoulun opettaja, Predde luetteli hymyillen. Sebastian pyöritteli silmiään. Tartuin hänen käteensä.

Althea Molin. Pelkkä profiloija.

Sebastian hymyili leveästi.

Kuulemani mukaan kaikkea muuta kuin pelkkä. Sinä olet elävä legenda Tukholman poliisissa, iso kiho FBI:ssä ja vaikuttajayksilö alallasi, ellen ole saanut aivan erheellistä tietoa.

Tuo lipsahti liioittelun puolelle, minä vastasin ja kuittasin kuvauksen sillä, vaikka en kyennytkään pidättelemään hymyäni.

Mitä te olette löytäneet?

Pommi oli kotitekoista lajia. Putkipommi, jonka tarkoitus oli aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa. Sisällä nauloja ja metallinpalasia. Enempää en osaa sanoa ennen kuin ehdin sovitella yhteen, mitä pommista on jäljellä. Joudumme Katerinan kanssa erottelemaan ruumiinosat metallinpalasista. Siinä vilahtaa koko yö.

Sebastian haroi hiuksiaan. Ne jäivät törröttämään pystyssä. Sitten hän viittasi alttaria kohti. Andreas ja muut rikospaikkatutkijat ovat saaneet talteen koko joukon sormenjälkiä. Ennen kaikkea hajonneesta alttarista ja penkeistä. He pyrkivät löytämään mahdollisimman monelle omistajan. Toisin sanoen silkalla rutiinilla tässä mennään, mutta sillehän ei tule ikinä loppua. Kiintoisammalta vaikuttavat virtsajäljet kaiteessa ja alttarin kappaleissa.

Yhtenä lammikkona vai laajemmalle levitettynä?

Levitettynä, ilmiselvästi levitettynä. Vaikuttaa kuin joku tai jotkut olisivat... Sebastian astui alttarin jäännöksiä kohti ja havainnollisti tarkoitustaan eleellä, joka olisi tuonut hänelle voiton missä tahansa arvoitusleikissä. Selkokielellä sanottuna joku oli pissannut alttarille, niin ylös kuin alas.

Nyökkäsin hymyillen.

Voimme jättää naispuolisen tekijän laskuista, minä totesin.

Jep.

Tajusin asian vakavuuden.

Se viittaa suuttumukseen ja halventamispyrkimykseen.

Aivan. Ehdottomasti, Sebastian vahvisti.

Se pyrkimys lienee ilmennyt siitä lähtien kun hän asetti pommin paikoilleen. Sitten hän oli takuulla paikalla jumalanpalveluksen aikana. Jos henkilöä kannustaa eteenpäin niin vahva halventamisen halu, niin hän haluaa käsittääkseni päästä näkemään aiheuttamansa tuhon lähietäisyydeltä.

Siinä tapauksessa hän voi parhaillaan hemmetin huonosti. Tuskinpa kukaan läsnäolijoista säästyi tärykalvoruhjeilta.

Minä nyökkäsin, sitaisin pitkät kiharaiset suortuvani palmikon tapaiselle ja siirryin lähemmäksi alttaria. Huomasin äkkiä, että mustavalkoiseen lattiaan oli kirjoitettu jotakin. Valkoisen kahdeksankulmion keskelle oli lisätty punaista tekstiä. Osa siitä jäi piiloon kullatun, rikkoutuneen apostolipatsaan alle. Katsahdin Sebastianiin, ja hän nyökkäsi.

Ei hätää, käsittelimme ja kuvasimme jo kaiken.

Siirryin varovaisin askelin tekstin äärelle ja kumarruin. Nostin patsaan sivuun. Sebastian kyykistyi vierelleni.

Hoosean kirja 9: 11–16.

Raamattuviite. Teksti oli kirjoitettu lattiaan tarkasti ja huolellisesti kauniilla käsialalla, ei vanhahtavan koukeroisesti, mutta täyteläisin ja pyöreäkaarisin kirjaimin. Seurasin viivoja sormellani tekstin yläpuolella.

Teksti on kirjoitettu spriiliukoisella huopakynällä, Sebastian sanoi. Joku käyttänyt runsaasti aikaa. Vahvistanut tekstiä toistuvia kertoja ja pyyhkinyt virheet. Hän viittasi H-kirjaimen vasemmalta puolelta erottuvaan pikkuiseen punaiseen tahraan.

Oletteko selvittäneet, mistä teksti on peräisin?

Sebastian tyytyi nyökkäämään, kaivamaan suojahaalarin avarasta taskusta Raamatun ja ojentamaan sen minulle. Kultareunaiset, seitinohuen sivut kahisivat, kun selasin esiin sivun, joka oli merkitty Saksalaisen kirkon esitteellä. Juoksutin sormeni yhdeksännen luvun kohdalle. Niin kuin lintu lennähtää tiehensä, niin katoaa Efraimin loisto; ei enää synnytystä, ei raskautta, ei hedelmöitymistä! Vaikka Efraim saisikin lapsensa isoiksi, minä otan ne pois viimeistä myöten. Voi Efraimia itseään, kun minä käännyn pois! Kun ensi kerran näin Efraimin, se oli kuin palmu vehreällä laidunmaalla, mutta nyt Efraim joutuu viemään lapsensa surmaajan käsiin. Anna, Herra, Efraimille – niin, mitä antaisit? Anna sen naisille hedelmätön kohtu ja kuivettuneet rinnat!

Keitä nämä Efraim ja Hoosea ovat? En edes tiennyt, että Raamatussa on tuon nimistä kirjaa, minä sanoin.

Sebastian levitti käsiään.

Ei se kuulu minunkaan iltalukemistooni. Joten ei mitään käsitystä.

Ei erityisen mieltäylentävä lainaus. Pojat viedään teuraalle, eikä ainuttakaan ihmistä saa jäädä jäljelle. Kuulostaa kuin Efraim olisi menetellyt Jumalan mielestä jotenkin epäsuotavasti, minä totesin. Herää epäilys, että pommin räjäyttäjä pitää täkäläistä kirkkokansaa Efraimin lapsina, ainakin kun joudumme nyt näkemään, kuinka hän heitä kohteli.

Ettäkö tässä olisi kyse Jumalan kostosta? Predde kysyi ja rypisti kulmiaan.

Niin. Mahdollisesti. Hieraisin kasvojani ja tähysin alttarin jäännösten ylitse. Oikea polveni naksahti noustessani kyykkysiltäni. Kiitimme Sebastiania, ja hän hakeutui takaisin muiden teknisten tutkijoiden seuraan. Minä lähdin palaamaan Predden kanssa penkkirivien suuntaan. Punnitsin Raamattua kädessäni.

Mitähän tässä on takana? Yksittäinen mielipuoli? Jokin ryhmä? Tuleeko tälle jatkoa? Predde kysyi.

Harkitsin hetkisen vastaustani.

En voi tässä vaiheessa esittää lausuntoa siitä, onko asialla ryhmä vai ei. Tässä vaiheessa voin vain arvioida henkilöä, joka toi pommin kirkkoon. Tiedän hänen motiivistaan liian vähän voidakseni ottaa kantaa siihen, oliko hän liikkeellä omin neuvoin vai saiko hän apua. Pidän sitä vastoin varsin todennäköisenä, että sama tulee toistumaan. Teko ilmentää liian pitkälle vietyä harkintaa, liian pitkälle vietyä äärimmäisyysajattelua jäädäkseen yksittäistapaukseksi. En osaa vielä sanoa, ketä vastaan uhka on kohdistettu ja mitä se pitää sisällään. Kohteena saattaa olla pelkästään tämä kirkko tai sitten...

...kristinusko? Ruotsin kirkko?

Aivan. Tai Saksalainen kirkko, jossa parhaillaan olemme. Kohde voi olla suuri tai pieni. Siitä ei ole toistaiseksi selvyyttä. Joskin minun on vaikea kuvitella, että joku voisi kantaa ideologista kaunaa Ruotsin kirkkoa kohtaan. Sehän on nykyisin niin marginalisoitunut, niin mauton ja hajuton ja hampaaton, että se tuskin kiihdyttää ketään tällaisen teon edellyttämään vimmaan. Pikemminkin voitaisiin ajatella iskun kohdistuneen uskontoon yleensä taikka täsmennetymmin esimerkiksi pappiin. Meidän täytyy ottaa mahdollisimman tarkka selko hänestä. Onhan vähäinen mahdollisuus, että isku kohdistui yksinomaan häneen, missä tapauksessa kyse voisi olla kertaluonteisesta tapahtumasta, mutta en pidä sitä erityisen todennäköisenä.

Entä terrorismi? Predde kysyi.

Vedin syvään henkeä.

Niin. Kenties. Mutta ei välttämättä. Onko tullut viestiä, kirjettä tai julkilausumaa? Siis raamattuviitteen lisäksi.

Ei, Predde vastasi.

Rickard lähti meitä kohti ja kiskoi samalla suojahaalarinsa vetoketjua kiinni. Mikäli hän hämmästyi huomatessaan minut, sitä ei voinut ulospäin havaita. Noteerasimme toisemme jääkylmällä nyökkäyksellä. Rickard veti pituutensa puolesta miltei vertoja Preddelle, mutta hän oli hoikka ja jäntevä, tähän verrattuna melkein laiha. Hiukset olivat vaaleat ja rikoskomisariolle hieman pitkänlaiset, mitä vaikutelmaa hänen aina yhtä säntillisen siistit valkoiset paitansa enemmän kuin tasoittivat.

Ei minkäänlaisia viestejä. Olen ollut yhteydessä Säpoon, uutistoimosto TT:hen, tärkeimpiin lehtiin ja hallituksen kansliaan, tiedottanut tilanteesta. Kukaan ei ole saanut uhkausviestiä. Rickard kääntyi Predden puoleen. Turvallisuuspoliisissa harkitaan jo mahdollisuutta, että he ottaisivat tutkintavastuun. Tällä erää Margareta, syyttäjä siis, pitää heidät loitolla. Hän sanoo, ettei ole näyttöön perustuvaa syytä pitää räjähdystä terroritekona.

Siinä hän osuu oikeaan, minä sanoin. On liian aikaista arvioida sitä kysymystä. Vein kädet vyötäisilleni ja jatkoin. Tarvitsemme lisätietoa pommista ja raamattusitaatista voidaksemme tehdä johtopäätöksiä siitä, onko kyse murhasta vai jonkinlaisesta uskonnollisesta terrorismista.

Täsmälleen. Olen puhunut myös Kristinan kanssa. Hän haluaa meidän kolmen vastailevan median kysymyksiin. Rickard kohotti kätensä vaientavaan eleeseen nähdessään Predden ja minun avaavan suumme vastalauseeseen. Ei. Kristina ei suurin surminkaan halua päästää julkisuuteen sellaista vaikutelmaa, että meiltä puuttuisi resursseja tai että tilanne ei olisi riittävän hyvin hallinnassamme. Hän haluaa meidän kolmen pitävän rivin suorana, puhuvan yhdellä suulla. Korostavan aivan erityisesti, että olemme saaneet asiantuntija-apua FBI:stä. Rickard lausui viimeisen virkkeen vaivautumatta juurikaan peittelemään vastenmielisyyttään. Vastailin toimittajille jo tuolla ulkona. Nyt meillä on tunti tai kaksi ennen kuin joudumme kertomaan lisää. Hän katsoi kelloonsa. Hallituksen kanslia ja Kristina haluavat tuoreen raportin neljältä iltapäivällä.

Medianhallinta ei lukeutunut mielipuuhiini. Ymmärsin kuitenkin, että nyt oli tärkeää levittää suuren yleisön keskuuteen mahdollisimman paljon malttia ja turvallisuudentunnetta, joten tyydyin nyökkäämään lyhyesti. Predde näytti vähintään yhtä tyytymättömältä. Hän kääntyi puoleeni.

Hyvä. Kaipaatko tässä vaiheessa minkäänlaista apua? hän kysyi.

En, en juuri nyt. Tavataanko täällä tunnin kuluttua? Lopetimme neuvonpidon siihen, ja menin kirkkorakennuksen perällä sijaitsevaan pieneen eteishuoneeseen ja suljin oven huolellisesti takanani ollakseni häiritsemättä. Istuuduin suoraselkäiseen puutuoliin, panin muistikirjan polvelleni ja kaivoin esiin iPhonen. Googlasin raamatunlausetta päästäkseni paremmin perille sen merkityksestä. Vaikutin oli sen jutun avain. Siitä minun piti saada selko mitä pikimmin.

Totesin jokseenkin heti, että Efraim tarkoitti Israelin heimoa, joka oli kääntänyt selkänsä Jumalalle, ja että siteeratussa otteessa oli kuin olikin kyse Jumalan kostosta, ellei väki palaisi hänen huomaansa. Hoosea oli mitä ilmeisimmin hankalasti tulkittava profeetta, ja kyseinen tekstinkohta oli vaipunut jokseenkin unholaan, niin että siihen viitattiin harvoin.

Palasin kirkkosaliin. Kuljin mahdollisimman kevein askelin, jotta kengänkorkoni eivät kopisisi. Kierrätin katsettani salissa. Kummastuin todetessani, että keskikäytävää tukki kaksi jättimäistä pylvästä. Oliko vihkiparin määrä kulkea alttarille niiden välistä? Menin takimmaisen pylvään luo ja loin katseen tuhoutuneeseen alttariin. Näin pylvään sileäksi hioutuneessa kivipinnassa ruskeanmustia veritahroja. Miksi isku kohdistettiin juuri Saksalaiseen kirkkoon? Kolusin muististani kirkkoa koskevaa tietoa. Pikkuisena minä olin käynyt siellä isäni kanssa muutaman kerran kaupunkikävelyillämme, mutta aikaa oli kulunut sen verran paljon, etten muistanut enää paljonkaan. Isä nautti suuresti saadessaan tilaisuuden kertoilla minulle Tukholmasta, jotta kokisin sen yhtä lailla omakseni kuin Flushingin, toisen kotikaupunkini. Hyödynsin Googlea muistini verestämiseksi. Kirkko oli viralliselta nimeltään Pyhän Gertrudin kirkko, mutta kansan suussa se oli muuttunut Saksalaiseksi kirkoksi. Paikalla oli sijainnut saksalaisten kauppiaiden kiltatalo jo 1300-luvulla. Kirkko rakennettiin joskus 1600-luvulla, mutta sitä oli sittemmin remontoitu ja täydennetty lukemattomia kertoja. Kirkon ovissa luki: Pelkää Jumalaa! Kunnioita kuningasta! Se tuntui minusta jo nuorella iälläni oudolta. Muistan käyneeni isäni kanssa vilkkaan keskustelun niiden sanojen merkityssisällöstä. Tunsin sekä pettymystä että voitonriemua, kun isäni ei kyennyt tarjoamaan tyydyttävää vastausta kysymykseeni, miksi kirkko kehottaisi pelkäämään palvomaansa Jumalaa. Minkähän ikäinen minä silloin olin? Kenties neljäntoista tai viidentoista? Kolmekymmentä vuotta sitten! Se tuntui kokonaiselta eliniältä. Heräsi kysymys, pystyttäisiinkö niitä kauniita ikkunoita palauttamaan ikinä entiselleen. Ne olivat varmasti täysin korvaamattomat. Vetelin käsiini lateksihansikkaat ja kävelin kierroksen kirkon sisätiloissa. Yritin hahmottaa tapahtumien kulkua yksityiskohtaisesti mielessäni. Tekijä oli epäilemättä tullut kirkkoon ovesta joskus päivällä tai edellisenä yönä, asettanut pommin alttarille ja kirjoittanut teksti lattiaan. Hakeuduin Predden puheille.

Onko meillä tietoa siitä, kuinka tekijät tai tekijä hankkiutui sisään ja sijoitti pommin paikoilleen? Sen täytyi tapahtua edellisenä yönä tai varhain aamulla.

Yksi ovi oli murrettu.

Entä hälytyslaitteet? Kyhnytin hiuksiani kynällä ja katsoin Preddeä.

Niitä ei ole.

Ei ole? Kohotin kulmiani.

Ei, he olivat kuulemma pyytäneet tarjouksia hälytysjärjestelmästä, mutta asia ei ollut edennyt päätöksentekoon saakka. Oli vaikea haalia kokoon hankinnan vaatimaa rahasummaa ja niin edelleen ja poispäin.

Niinpä. Hallinto. Ihmiskunnan vihollinen numero yksi.

Kiitin Preddeä ja jatkoin kierrosta. Tekijät tai tekijä oli siis murtautunut sisään, asettanut pommin ja täydentänyt tekosensa kastelemalla räjähdyspaikan virtsallaan. Harrastettuani vielä tunnin ajan pohdiskelua ja tapausten hahmottelua Rickard ja Predde tulivat hakemaan minut ensimmäiseen yhteiseen tiedotustilaisuuteemme. Taivas oli yhä tummanharmaa ja sadetta enteilevä, mutta toistaiseksi mentiin poudan merkeissä.

Kas niin. Yritän typistää tilaisuuden mahdollisimman lyhyeksi. Olkaa ystävälliset ja älkää viitatko sanallakaan tekniseen näyttöön.

Voimmeko kertoa uhrien nimet? Se korostaa heidän ihmisyyttään ja saattaa aiheuttaa tekijälle tunnonvaivoja. Voidaan pitää varmana, että hän seuraa tapauksen uutisointia silmä tarkkana.

Ei. Preuslerista ei ole kuulunut, joten en tiedä, onko omaisille saatu viestiä. Emmekä ole sitä paitsi edes pystyneet tunnistamaan...

Yhden uhrin kasvot olivat ruhjoutuneet täysin tunnistamattomiksi.

Selvä. Mutta keskittykää tapauksen inhimilliseen, ei tekniseen, puoleen, tai siihen, että tässä voisi olla kyse kirkkoon kohdistetusta hyökkäyksestä. Älkääkä sitten herran tähden – tai muutenkaan – hiiskahtakokaan terrorismista.

Rickard ja Predde nyökkäsivät. Kohentelin hiuksiani sormikammalla ja toivoin hartaasti näyttäväni edes jossakin määrin edustuskelpoiselta. Tunsin jännittyväni kiireestä kantapäähän, kun Rickard seisoi vierelläni, ja muistojen tulvahdus aiheutti minulle miltei pahoinvointia. Rickard ei puolestaan ollut huomaavinaankaan minua. Videokamerat ja kirkkaat valot ottivat meidät ristituleensa. Rickard aloitti esittämällä lyhyen kertauksen, jonka pääteemana oli se, ettei meillä ollut annettavaksi juuri minkäänlaista