Perisynti

By Veronica Sjöstrand and Satu Paavola

Kidnapattu nuori nainen, miljoonien lunnasvaatimus, kello käy…

Yksi Yhdysvaltojen menestyksekkäimmistä yrittäjistä, ruotsalaissyntyinen Mikael Starkenberg joutuu keskelle painajaista, kun hänen tyttärensä kidnapataan Manhattanin-kodistaan. Hän saa kidnappaajalta viestin: “100 miljoonaa dollaria tyttärestäsi. Tuhoamme muutoin elämäsi. Aikaa 10 vuorokautta. Ei poliisia!”

Rikosprofiloija Althea Molin on palannut New Yorkiin ja työskentelee turvallisuuspalveluyritys Modukselle. He saavat Starkenbergin tyttären kidnappauksen selvitettäväkseen, ja siitä tulee hurja taistelu kelloa vastaan. Lopulta tapaus vie Althean jälleen Ruotsiin, tällä kertaa maaseudun idylliin, jonka rauha osoittautuukin vain silmänlumeeksi.

Perisynti on neljäs osa Veronica Sjöstrandin jännityssarjassa, joka kertoo omalaatuisesta ja periksiantamattomasta rikosprofiloija Althea Molinista. Veronica Sjöstrand on Ruotsin Solnassa asuva kirjailija ja HR-konsultti, jonka kirjailijanura lähti nousukiitoon erityisesti äänikirjojen myötä. Althea Molin -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo vuosina 2008 ja 2009 ja olivat sittemmin unohtuneet, kunnes ne julkaistiin uudelleen äänikirjoina vuonna 2019 ja nousivat heti Ruotsin kuunnelluimpien dekkareiden joukkoon.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Feb 25, 2022
• ISBN: 9789180003131

Book preview

1

Tuntui kuin olisin katsellut Vanity Fair -lehden kantta. Pariskuntaa ja kotia täytyi luonnehtia joka suhteessa täydelliseksi. Lynn, perheen vaimo, istui jättikokoisen, vaalealla kankaalla verhoillun sohvan käsinojalla. Tunsin hänet Instagram-tililtään. Hän toimi aiemmin näyttelijänä, mutta pyöritti nykyisin omaa joogastudiota, järjesti nettikursseja ja retriittejä. Hänellä oli pitkät, kuohkeat vaaleat hiukset, ja hän oli laiha ja viehättävä. Niin ikään häntä voitiin kuvailla eräänlaiseksi Yhdysvaltojen kuninkaalliseksi. Hänen perheensä oli perustanut maan suurimpiin ja arvostetuimpiin kuuluvan mediatalon. Heidän ensimmäinen julkaisunsa alkoi ilmestyä vuonna 1921. Mikael, joka istui sohvalla vaimonsa vierellä, näytti reissussa rähjääntyneeltä. Miehen toinen silmä oli turvonnut umpeen, ja viistosti hänen kulmakarvojensa poikki oli ommeltu useita tikkejä. Yhtä kaikki hän henki rajoittamatonta valtaa käyttävän, pohjoismaisen viikinkijumalan ulkonäöllä siunatun miehen rentoa, itsevarmaa tenhoa.

Tehdäkseni mahdollisimman edustavan vaikutuksen minä olin valinnut ylleni ainoan omistamani merkkivaatteen, Ralph Laurenin punaisen paitamekon. Siinä ympäristössä mekko tuntui ryppyiseltä rievulta. Yritin hivuttaa kuluneet, halvat korkokenkäni nojatuolin suojiin ja olin liiankin väkevästi tietoinen harittavista, kiharaisista mustista hiuksistani, jotka eivät ikinä suostuneet tottelemaan tahtoani.

Sohvapöydällä meidän välillämme oli valokuva, joka esitti heidän kahdenkymmenen ikäistä Astrid-tytärtään. Hänet oli siepattu varhain sinä aamuna. Revitty ylös vuoteesta ja viety tietymättömiin. Hänellä oli yllään risaiset mustat farkut, musta t-paita ja punamustaruudullinen paita vyötäisille sitaistuna. Hänen käsivartensa olivat timmeiksi treenatut. Hänellä oli vyötäisille ulottuvat suorat ruskeat hiukset ja huolellisesti ehostetut, älykkäät tummat silmät. Hän muistutti nuorta Alanis Morrisettea. Hän piteli kädessään isoa ammattilaistasoista kameraa.

Kertoisitteko omin sanoin, mitä täällä on tapahtunut? minä ehdotin ja avasin muistikirjani.

Mikael nojautui sohvalla eteenpäin ja nojasi kyynärpäitä polviinsa.

Hälytin laukesi soimaan autotallissa. Menin tarkistamaan tilanteen.

Missä sinä olit hälyttimen lauetessa? Chris kysyi heti perään. Yksityinen turvapalveluyritys Modus käytti Chrisiä usein pääneuvottelijana sieppaustapauksissa. Olimme tavanneet lukuisia kertoja, mutta emme olleet sitä ennen toimineet yhdessä. Chrisillä oli sotilastaustaa. FBI:tä. Harvardia. Hän oli tehnyt kaikkea mahdollista. Hän oli lyhyt suunnilleen kuusikymppinen bodarin hartioilla varustettu mies. Täydellisesti istuva puku. Pää oli ajeltu puliksi ja parta huolella hoidettu, mutta harmaankalpea iho ja tummat varjot silmien alla saivat hänet näyttämään aivan tajuttoman kulahtaneelta.

Onko tässä kyse virallisesta poliisikuulustelusta? Mikael kysyi Chrisiltä väkinäisesti hymyillen. Ehdin havaita suuttumuksen välähdyksen hänen silmissään.

Tiedän, että tämä tuntuu erittäin turhauttavalta. Chris levitti kätensä ja haki kasvoilleen leveän hymyn, jota oli mahdotonta vastustaa. Ennen kuin tämä juttu on paketissa, sinä ajattelet, että Chris on itsepäinen paskiainen, joka on kehittänyt yksityiskohdat ja kysymykset pakkomielteeksi. Sinun tekee toistuvia kertoja mieli antaa minulle lähtöpassit. Mutta on kiinni nimenomaan minun ja Althean perusteellisuudesta, että saamme tyttäresi ehjänä takaisin. Siitä syystä minä vetoan kärsivällisyyteesi.

Totta kai. Tämä tuntuu hemmetin turhauttavalta, mutta oikeassa sinä olet. Olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta Astrid saataisiin kotiin, Mikael vastasi.

Chris nyökkäsi hymyillen. Hän henki sydämellisyyttä ja empatiaa, mutta julkisivun takana piili ehdottoman jämerä luonne. Näin hänen pitävän kaiken aikaa Mikaelia ja Lynniä valppaasti silmällä. Hän toisti kysymyksensä.

Kuulit siis hälyttimen alkavan soida autotallissa. Missä sinä olit?

Työhuoneessani, toisessa kerroksessa, talon kadunpuoleisella seinustalla.

Ja missä muut perheenjäsenet tässä vaiheessa olivat?

Chris katsahti heihin kehottavasti. Hän tosiaan hallitsi hommansa. Panttivankineuvotteluissa operoitiin aina pareina. Toinen tarkkaili ja toinen puhui. Niin voitiin havaita käytetyistä sanamuodoista enemmän yksityiskohtia. Mikäli toinen neuvottelija ei päässyt toivottuihin tuloksiin, kokeiltiin, onnistuisiko toinen paremmin, tai sitten turvauduttiin vuorotteluun. Odotin innolla tilaisuutta päästä pelaamaan yhteen Chrisin kanssa. Minulla oli paljon opittavaa, sillä sieppaustapauksista minulle ei ollut kertynyt mainittavasti kokemusta. Olin oikeastaan virkavapaalla FBI:stä, koska minun oli tarkoitus kirjoittaa profilointia esittelevä teos. Mutta asunnon metsästys ja taustatutkimukseen uppoavat luvuttoman tunnit tekivät oloni yksinäiseksi ja rauhattomaksi. Rahavarani olivat niin ikään vähissä. Joten kun Moduksen vanha esimieheni Tom soitti minulle sinä aamuna ja kysyi, kiinnostaisiko minua ottaa työn alle sieppaustapaus, vastasin vähääkään empimättä myöntävästi.

Lynn vastasi Chrisille.

Minä olin nukkumassa. Minulla oli päänsärkyä, joten menin varhain yöpuulle. Heräsin kuullessani portaista askelia ja menin käytävään. Silloin minä näin ne miehet.

Osaatko kuvailla heitä? minä kysyin, ja Chris mulkaisi minua. Hymyilin hänelle anteeksipyytävästi. En ollut tarkoittanut sekoittaa hänen kuvioitaan.

Miehiä oli kaksi. En saanut heistä erityisen hyvin selkoa. Lynn haroi hiuksiaan, ja huomasin ison mustelman hänen kyynärvarressaan. Heillä oli mustat lippalakit ja mustat maskit, sellaiset kankaasta valmistetut japanilaistyyliset. Ja niittejä, isoja, teräväkärkisiä niittejä. Ehkä. En oikein tiedä. Varmaankin se on pelkkää kuvittelua. Lynn kietoi käsivarret ympärilleen ja näytti ahdistuneelta.

Nuo mustelmat käsivarressasi. Muistatko, mistä ne ovat tulleet?

Lynn vilkaisi hämmästyneesti kyynärvarteensa.

Voi ei. Taisin kompastua juostessani portaita ylös turvahuoneeseemme. Soitin sieltä hätäkeskukseen.

Modus kantoi vastuun Mikaelin turvallisuudesta. Yhtiön vartijat ja sairaanhoitajat olivat ehtineet taloon kahdessakymmenessä minuutissa.

Chris nyökkäsi, ja kirjasin sen muistiin.

Mitä sinä seuraavaksi teit, Mikael? Chris kysyi.

Menin pohjakerrokseen katsomaan, mitä siellä oli tekeillä. Autotallin puolelle astuttuani minä sain iskun takaraivooni ja putosin lattialle, hän vastasi.

Millaisella esineellä sinua lyötiin? Kovalla?

Ei, veikkaisin, että jompikumpi miehistä iski minua kyynärpäällä tai jollakin vastaavalla.

Chrisin ilme muuttui mietteliääksi, ja hän vilkaisi minuun. Ympyröin viimeisen muistiinpanon, koska se oli minustakin tärkeä yksityiskohta. Useimmat rikolliset turvautuivat jonkinlaiseen lyömäaseeseen. Mikäli tässä hyödynnettiin pelkästään kehollisia edellytyksiä, siitä seurasi, että mies oli harjaantunut käyttämään väkivaltaa, koska hän joutui hakeutumaan hyvin lähelle uhriaan. Olettaa lisäksi saattoi, että hän oli hyvässä kunnossa, jos hän saattoi luottaa voivansa kaataa henkilön yhdellä takaapäin annetulla iskulla.

Sain potkun kylkeeni. Lääkäri laski kolme murtunutta kylkiluuta. Sitten potkuja tuli lisää, kunnes menetin tajuntani.

Kerro sitten tekijöistä.

He olivat pukeutuneet mustiin. Enempää en ehtinyt nähdä. Kaikki tapahtui valtavan nopeasti.

Hiljaisuus. Chrisillä oli kyky olla vaiti ilman, että toinen henkilö tunsi joutuneensa painostuksen kohteeksi.

Mikael palasi vihdoin ääneen.

Heitä oli kaksi. He eivät sanoneet sanaakaan. Heillä oli valtavan leveät hartiat. Toinen oli tuntuvasti kaveriaan lyhyempi.

Bodareita vai uimareita?

Pikemmin uimareita kuin bodareita. Sulavaliikkeisiä.

Millaisella kengällä sinua potkittiin?

Saappaalla, luulisin.

Oletteko te ja Astrid saaneet Modukselta turvakoulutusta?

Kyllä, useaankin otteeseen.

Hyvä, sitten me tiedämme ainakin auttavasti, kuinka hän osaa reagoida tämän kaltaisessa tilanteessa. Joten milloin te huomasitte puhelimen? Chris nyökkäsi kohti pöydällä meidän välissämme olevaa iPhonea.

Mikael oikaisi varovasti ryhtinsä. Painoi käden vasten kylkeään ja irvisti.

Palasin tajuihini hoitajien tullessa. Lynn huomasi keittiön pöydälle jätetyn kännykän. Ja Teddien ruumiin.

Lynn vei käden vaistomaisesti suunsa eteen ja nipisti silmänsä kiinni. Olin nähnyt koiravainajasta otettuja kuvia aamulla, kun meille selostettiin tapauksen ensitiedot. Valkoinen länsiylämaanterrieri. Ärhäkkä, kirkassilmäinen, ja valkoinen kiharainen turkki. Puolet koiran päästä oli poissa, ja veri sekä siihen sekoittuneet karvatukot ja aivomassa olivat muuttaneet beigenvärisen maton tummanpunaiseksi. Minulta vaadittiin kerrassaan sankarillista tahdonponnistusta, jotta en olisi kohottanut katsettani ja suunnannut sitä matolla Lynnin selän takana erottuvaan tahraan. Miksi koira ammuttiin? Oliko miesten adrenaliinitaso kohonnut sellaisiin lukemiin, etteivät he hallinneet tekemisiään? Vai oliko kyseessä harkittu pyrkimys perheen pelottelemiseksi?

Pitkän vaitiolon jälkeen Chris poimi puhelimen käteensä ja käynnisti sen. Ruutuun ilmestyi yksi ainut normaalivarustuksesta poikkeava ohjelmakuvake. Instagram. Mikaelin nimelle avattu tili. Sen kautta pääsi toiselle tilille, joka oli nimeltään Astrid. Ensimmäinen viesti tuli mustan kuvan muodossa. Kuvatekstissä luki:

100 miljoonaa dollaria tyttärestäsi. Tuhoamme muutoin elämäsi. Aikaa 10 vuorokautta. Ei poliisia!

Chris nyökkäsi minulle tuskin havaittavasti. Hän halusi minun jatkavan.

Kertooko tämä teksti teille mitään? minä kysyin.

Huomasin suuttumuksen leimahtavan Mikaelin silmissä. Chris nojautui korostetun pitkälle eteenpäin tavoittaakseen Mikaelin katseen. Keino tehosi. Mikael pakottautui rauhoittumaan.

Ei muuta kuin mitä tuossa lukee. Mutta valloillaan juoksentelee luvuton määrä mielipuolia. Kateellisia, omassa vihassaan muhivia ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät pidä tuotteistamme, lehdistämme. Minusta. Käyttöliittymästämme. Käyttöehtojemme sanamuodoista. Viimeksi nousi kova haloo, kun me muutimme käyttöjärjestelmäämme ja valmiuttamme hyödyntää kolmansien osapuolten ratkaisuja. Mutta siinä on kyse yksinomaan liiketoiminnasta, ei henkilöön käyvistä loukkauksista! Meidän täytyy tehdä voittoa. Vähempään eivät osakkeenomistajamme tyytyisi.

Mikael alkoi käydä kuumana.

Niin monet haluavat käyttää meitä hyväkseen, nöyryyttää meitä. Tälle surkeudelle ei tunnu tulevan lainkaan loppua. Kilpailijat haluavat tuhota minut henkilökohtaisesti. Moduksella on dokumentoitua tietoa kaikista, jotka ovat viime vuosina uhanneet tavalla tai toisella yhtiötä tai minua. Siitä joukosta te löydätte varmasti myös ne saastat, jotka veivät minun tyttäreni. Olen valmis maksamaan mitä tahansa. Teille. Mutta en killinkiäkään niille epäluomille, jotka sieppasivat hänet. He eivät saa tehdä sellaista joutumatta vastaamaan siitä. Ne saatanat katuvat vielä katkerasti sitä, että alkoivat ryttyillä minulle.

Nyökkäsimme Chrisin kanssa yhtaikaa. Huomasin Mikaelin puhuvan minun tyttärestäni, ei meidän tyttärestämme. Kuulosti hieman itsekeskeiseltä. Mutta se kuului toisaalta miltei asiaan, kun kyse oli ainutlaatuisista liikeneroista, joiden oli onnistunut muuttaa maailmaa niin paljon kuin hän oli tehnyt. Jeff Bezos, Elon Musk, Steve Jobs, Bill Gates... Mikael kuului hyvin harvalukuiseen joukkoon, joka oli vaikuttanut miljardien ihmisten elämään. Muistin ensimmäisen eteeni osuneen häntä koskevan artikkelin. Sitä täydensi äitini ottama kuva, jossa Mikael näytti vielä pitemmältä, vielä vaaleammalta ja vielä komeammalta kuin hän todellisuudessa oli. Aikamme viikinki kuului artikkelin otsikko. En muistanut, missä lehdessä se oli julkaistu. Olin nähnyt lehden äidin ateljeessa, ja hän kuvasi joukoittain julkkiksia. Vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä, että Mikael muistaisi äitiäni. Tai saattoi muistaakin, koska äitini – pikkuruinen korealaisnainen – jäi ihmisten mieleen. Lisäksi hän oli jossakin määrin omalaatuinen ja mitä suurimmassa määrin taitava valokuvaaja.

Tällaisissa tapauksissa tekijäksi osoittautuu hyvin usein henkilö, jolla on läheisiä yhteyksiä perheeseen. Joku, jolle on tarjoutunut tilaisuus päästä osaksi teidän elämäänne, perehtyä teidän normaaliin päiväjärjestykseenne. Meidän täytyy puhua lähimpien kollegoittesi kanssa, Mikael. Niin ikään meidän on tarpeen jututtaa Astridin ystäviä ja opintokavereita, minä sanoin.

Mikael näytti huolestuneelta, mutta nyökkäsi.

Järjestämme sen. Mutta tästä ei saa vuotaa tietoa medialle tai poliisille.

Pyrimme välttämään sitä. Joudumme viemään kännykän tutkittavaksi. Kloonaamme puhelimen ja palautamme sen teille mitä pikimmin. Pidämme Chrisin kanssa kopion jatkuvasti mukanamme, joten mahdolliset viestit tulevat reaaliaikaisesti meidänkin tietoomme. Yritämme niin ikään avata keskusteluyhteyden sieppaajiin. Ja olkaa niin ystävällisiä, ettette vastaa tähän teille jätettyyn puhelimeen.

Hyvä on, Lynn nyökkäsi.

Mitä tulee lunnasvaatimukseen, niin soisin teidän vielä harkitsevan sitä asiaa uudelleen. Saisimmeko esimerkiksi valtuudet luvata heille osan vaaditusta summasta? Chris kysyi.

Ei tule kysymykseenkään! Ne saastat eivät saa minulta kruunuakaan, Mikael ärähti. Lynn näytti tyrmistyneeltä.

Lynn, tahtoisitko näyttää Althealle Astridin huoneen, jotta saisimme hänen profiilinsa alulle? Chris ehdotti. Minä voin jatkaa täällä Mikaelin kanssa. Heräsi epäilys, että hän yrittäisi suostutella Mikaelia joustamaan lunnasasiassa.

Totta kai. Tätä tietä. Lynn nousi. Suljin muistikirjan ja seurasin häntä.

Millainen Astrid on henkilönä? Voisitko kuvailla häntä minulle? minä kysyin portaissa.

Lynn hymyili ensi kertaa.

"Hän on suunnattoman vahva. Täynnä energiaa, ajatuksia, elämää! Hän on suuntautunut valtavan vahvasti politiikkaan. Hän omistautuu ilmastokysymyksille ja on sieluaan myöten feministi. Hänellä on tarmoa vaikka muille jakaa. Hän on toiminut harjoittelijana The Dailyssä ja hän käy töissä aina kun tilaisuus tarjoutuu."

Hänhän kaiketi opiskelee?

Aivan. Hän lukee journalistiikkaa Columbian yliopistossa. Hän viettää viikot kampuksella ja viikonloput toisinaan täällä kotona.

Seurusteleeko hän? Onko hänellä runsaasti ystäviä vai vain muutama läheinen sellainen? Millaisissa piireissä hän liikkuu?

Hän ei juuri nyt seurustele, ainakaan tietääkseni. Hänellä oli vuosikaudet valtavan miellyttävä poikaystävä, mutta he vieraantuivat toisistaan viime vuonna, kun tämä siirtyi englantilaiseen yliopistoon. Muistaakseni Oxfordiin. Hänen parhaat kaverinsa ovat ne kolme, jotka hän on tuntenut aivan pienestä pitäen. Poika ja kaksi tyttöä. He liikkuvat aina yhdessä. Kaksi heistä opiskelee niin ikään Columbiassa.

Tahtoisitko kirjoittaa ylös heidän yhteystietonsa, jotta voimme puhua heidän kanssaan?

Ilman muuta, mutta miksi... Lynn näytti aidosti hämmentyneeltä.

Haluamme tietää, onko hänen elämäänsä ilmestynyt viime aikoina uusia ihmisiä, onko hän muuttanut tapojaan, kokenut itsensä uhatuksi. Sen sellaista.

Sitten minä ymmärrän. Tiedän, että vastaus kaikkiin noihin kysymyksiin on kieltävä, mutta hänen ystävänsä ovat sellaisista asioista minua paremmin selvillä. Astridilla on nyt oma elämänsä.

Millainen on hänen psyykkinen terveydentilansa ja historiansa?

Lynnin hymy lakastui.

Astridilla on ollut lapsesta lähtien vaikeaa. Teini-iässä hän kokeili huumeita ja kärsi pitkään masennuksesta. Ryhdyimme viipymättä toimenpiteisiin ja toimitimme hänet hoitoon. Jatkettuaan yliopistoon hän on muuttunut paljon tasapainoisemmaksi. Löytänyt itsensä.

Lynn avasi käytävän päässä olevan oven. Astuimme valoisaan huoneeseen. Siellä oli riittävästi tilaa vuoteen, kirjoituspöydän ja televisiolla varustetun sohvanurkkauksen tarpeisiin. Huone oli viihtyisä mutta mitäänsanomaton. Ikään kuin joku sisustussuunnittelija olisi ostanut kaikki huonekalut, eikä kukaan ollut vaivautunut lisäämään sinne minkäänlaista henkilökohtaista leimaa. Vuoteen vierellä lojui lompakko. Käytin tuokion huoneen tutkimiseen. Halusin saada tuntumaa siihen, millainen Astrid oli ihmisenä. Ja samalla minä halusin katsoa, löytyisikö sieltä mitään, mikä voisi antaa meille vinkkejä tapahtuneesta. Uhkauskirjeitä. Päiväkirjamerkintöjä. Mitä tahansa. Huone oli siisti. Vanhoja pehmoleluja vuoteella. Michelle Obaman elämäkerta kirjahyllyssä. Paljon enempää minä en saanut siitä irti. Astrid oli tietenkin vienyt henkilökohtaiset tavaransa opiskelija-asunnolleen.

Lynn, tiedätkö sinä, missä Astridin tietokone ja puhelin saattaisivat olla?

Todennäköisesti hänen asunnollaan. En tiedä varmasti.

Voisitko etsiä täältä? Me voimme tarkistaa tilanteen hänen asunnoltaan.

Minä teen niin.

Kenties Astrid oli saanut kännykän mukaansa? Olimme yrittäneet soittaa ja paikantaa puhelinta, mutta se oli suljettu. Parhaassa tapauksessa Astridilla oli se hallussaan. Silloin hän ilmoittelisi