Selvittämättömät tapaukset

By Maailman historia

Joidenkin vanhojen rikosten ratkaiseminen on osoittautunut liian kovaksi palaksi myös nykyajan oikeuslääketieteilijöille ja historioitsijoille. Tutkimusten tuloksiksi on saatu edelleen vain valistuneita arvauksia – ja tapaukset ovat jääneet mysteereiksi. San Franciscossa 1960-luvulla tehdyt Zodiac-murhat ja Lontoossa 1800-luvun lopulla kauhua kylvänyt Viiltäjä-Jack ovat tutkijoiden kannalta turhauttavia tapauksia. Kummassakin rikosvyyhdissä rikolliset lähettivät poliisille kirjeitä, joista on voitu tehdä dna- ja käsiala-analyyseja, mutta silti murhaajia ei ole pystytty selvittämään. Selvittämättömät tapaukset -kirjassa paneudutaan näiden rikosten lisäksi myös muun muassa historian kuuluisimpaan vankilapakoon ja Napoleonin myrkytysmurhaan. Mielenkiintoisia lukuhetkiä!-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 19, 2020
• ISBN: 9788726383331

Book preview

lukuhetkiä!

1. Kuka oli viiltäjä-jack?

Verenhimoinen murhaaja kauhistutti vuonna 1888 pitkällä, terävällä veitsellään Itä-Lontoon rähjäisiä kortteleita, missä hän surmasi ainakin viisi prostituoitua. Murhaaja kutsui itseään Viiltäjä-Jackiksi. Hänen henkilöllisyytensä jäi kuitenkin arvoitukseksi, jota yhä yritetään selvittää.

V iimeisen kerran joku muu kuin murhaaja näki Mary Ann Nicholsin elossa puoli kolmelta yöllä perjantaina 31. elokuuta 1888. Hieman päihtyneenä ja väsyneenä pulska nainen hoiperteli Whitechapel Roadin kiveystä pitkin ja kohtasi siellä ystävänsä Nelly Hollandin, joka hänen laillaan oli prostituoitu.

43-vuotias Nichols nojasi seinään kertoessaan, että hän oli illan aikana ansainnut kolme kertaa niin paljon kuin hän tarvitsi voidakseen yöpyä tavanomaisessa majapaikassaan mutta tuhlanneensa joka pennyn giniin. Nyt hän sammalsi, että hän aikoisi yrittää ansaita vielä neljä pennyä saadakseen yösijan.

Palaan pian, ei kestä kauan, Nichols lupasi ystävälleen ennen kuin hoippui pimeään. Kuten aina hänellä oli yllään koko omaisuutensa: musta olkihattu, valkoinen hilkka, ruskea, muodoton päällystakki, jossa oli messinkinapit, tiukka korsetti, kaksi villaista paitaa, ruskea hame, mustat villasukat ja parempia päiviä nähneet nahkasaappaat. Taskussaan hänellä oli nenäliina, kampa ja pieni hajonneen peilin sirpale.

Vähän yli tunnin kuluttua sattumalta ohi kulkenut raitiovaunukonduktööri nimeltään Charles Cross löysi epämääräisen mytyn jalkakäytävältä pimeän kujan suulta. Ensi silmäyksellä mies luuli, että mytty oli hevoskärryistä pudonnut suojapeite, mutta mennessään lähemmäksi hän tajusi, että siinä makasi eloton naisen ruumis.

Hei, te siellä! Tulkaahan katsomaan, Cross huusi toiselle ohikulkijalle, joka juuri astui esiin pimeästä. Luulen, että nainen on kuollut. Miehet kumartuivat katsomaan naista, jonka hameet olivat epäjärjestyksessä ja nousseet lantioille. He eivät tienneet, oliko nainen kuollut vai vain tukkihumalassa, mutta selvä ginin löyhkä leijui ilmassa.

Charles Cross hipaisi varovasti naisen poskea ja tunsi, että kasvot olivat vielä lämpimät. Kauhukseen miehet näkivät, että Nicholsin silmät olivat selällään ja tuijottivat heitä sokeina ja jähmettyneinä.

Pimeässä miehet eivät nähneet, että naisen kurkku oli viilletty auki ja verta valui liikkumattomasta ruumiista katuojaan, jonne myös naisen olkihattu oli vierinyt. Myöhemmin nimellä Viiltäjä-Jack (Jack the Ripper) tunnettu sarjamurhaaja oli tuona yönä oletettavasti tehnyt ensimmäisen hirvittävän ja salaperäisen surmatyönsä.

Murhaaja runteli uhrien ruumiit

Raiskaukset, ryöstöt, pahoinpitelyt ja tapot olivat arkea suurkaupungissa ja etenkin Whitechapelin kaupunginosassa East Endissä, missä ihmisten kurjuus oli pohjatonta. Siellä kyti yötä päivää väkivalta, jota ruokki äärimmäinen köyhyys, juopottelu ja epätoivo. Korttelien sokkeloisille kujille oli sulloutunut alaluokkaa kurjiin oloihin, ja tuhansien naisten oli pakko turvautua prostituutioon ainoana keinonaan pysyä hengissä. Kuolema vaani siis jatkuvasti Whitechapelissa, mutta silti Mary Ann Nicholsin murha oli jotain julmempaa kuin mihin asukkaat ja poliisi olivat tottuneet.

Muutama tunti murhan jälkeen tohtori Ralph Llewellyn oli julistanut Mary Ann Nicholsin kuolleeksi. Varhain aamulla lääkäri oli käskenyt tuoda naisen ruumiin Whitechapelin ruumishuoneelle, missä hän oli tehnyt ruumiinavauksen. Havainnot olivat kauhistuttavia. Paitsi että naisen kaula oli viilletty auki, myös hänen vatsassaan oli pitkä ja syvä viilto, joka paljasti hänen sisäelimensä ja eteni siksakkia rintalastasta alavatsaan asti.

Vammojen perusteella Llewellyn arveli, että Mary Ann Nicholsin murhaaja oli vasenkätinen, koska kaikki viillot oli vedetty vasemmalta oikealle. Murha-ase oli lääkärin mukaan pitkä, terävä veitsi, jota oli käytetty rajuin liikkein. Llewellynin teoria oli, että murhaaja oli painanut oikean kätensä naisen suun ja nenän päälle tukehduttaakseen tämän ja vasemmalla kädellä viillellyt useaan kertaan uhrin alavatsaa. Kahdesti veitsi oli leikannut kaulan kudosta syvälle selkärankaan asti niin, että naisen pää oli lähes irronnut vartalosta.

Poliisivoimat olivat sekaisin

Kertomuksia Whitechapelin slummin naisista, jotka oli hakattu, tallattu tai potkittu hengiltä, oli päivittäin lehdissä, mutta Mary Ann Nicholsin raaka murha oli todiste pahuudesta, jonka takana olisi voinut olla itse paholainen suoraan helvetin pimeimmistä uumenista. Rikos nousi otsikoihin kaikissa Britannian sanomalehdissä ja käynnisti pelon syksyn maan pääkaupungissa. Syyskuun 1888 alussa pelko hiiviskeli Whitechapelin kaduilla ja asukkaiden mielissä, kun he pelkäsivät näkymättömän murhaajan iskevän uudelleen.

Monet lehdet esittelivät pelottavaa teoriaa, jonka mukaan alueella saattoi liikkua sarjamurhaaja, ja yhdistivät Nicholsin murhan toiseen, kolme viikkoa aiemmin tehtyyn murhaan. Prostituoitu Martha Tabram oli puukotettu hengiltä peräti 39 veitseniskulla käsittämättömässä verityössä.

Lehdet ennustivat, että oli vain ajan kysymys, milloin murhaaja löytäisi seuraavan uhrinsa. Murhaaja ryöminee vielä esiin jostakin. Hän kulkenee kaduilla jahdaten uusia uhreja. Hän on epäilemättä liikkeellä yö toisensa jälkeen, arveli paikallinen East London Advertiser -lehti. Myöhemmin sen ennuste osoittautui puistattavan tarkaksi.

Sillä välin poliisi oli täysin tyhjän päällä. Kukaan ei ollut nähnyt tai kuullut Mary Ann Nicholsin murhaajaa – eivät edes kolme yövartijaa, jotka murhan hetkellä olivat olleet vain muutaman metrin päässä rikospaikasta. He eivät olleet kuulleet kirkaisuja, huutoja tai muuta metakkaa. Poliisi ei tiennyt, ketä etsiä. Murhaaja oli kuin pimeyden nielemä. Lisäksi hän olisi tuskin voinut valita parempaa ajankohtaa verisille teoilleen, koska poliisivoimissa oli paraikaa meneillään laajoja uudelleenjärjestelyjä.

Ylin vastuu murhatutkimuksista Lontoossa oli Criminal Investigation Departmentilla Scotland Yardissa, joka oli Lontoon Metropolitan Policen päämaja. Tutkimusosaston siihenastinen johtaja James Monro oli kuitenkin ehtinyt irtisanoutua virastaan juuri 31. elokuuta 1888 alkaen. Monien silmissä Monro oli Scotland Yardin ainoa työntekijä, joka olisi kyennyt saamaan kiinni kylmäverisen murhaajan kuten Mary Ann Nicholsin surmasta vastuussa olleen henkilön. Monron seuraaja oli nimeltään Robert Anderson, jolla oli virkaan astuessaan hyvin vähän kokemusta poliisintyöstä, ja lisäksi hän aloitti työnsä viettämällä kuukauden virkavapaata Sveitsissä. Hän lähti matkalle Lontoosta 8. syyskuuta 1888 jättäen osaston sekasorron valtaan ja vaille johtajaa juuri, kun murhaaja teki uuden, julman naismurhan.

Viillelty kirurgin tarkkuudella

47-vuotiaalta leskeltä Annie Chapmanilta puuttui kaksi etuhammasta. Hän oli laiha kuin tikku, ja hänellä oli lyhyet, tummanruskeat hiukset. Hänen lempinimensä oli Dark Annie, ja sumuisena ja sateisena syyskuun 8. päivän vastaisena yönä hän oli samalla asialla kuin Mary Ann Nichols oli ollut: etsimässä asiakasta saadakseen rahaa yösijaan.

Annie meni tavalliseen tapaansa vaatimattomaan majataloon Dorset Streetillä, missä varkaat, kerjäläiset ja prostituoidut sulloutuivat ahtaisiin huoneisiin. Puolenyön jälkeen hän pyysi omistajaa varaamaan hänelle vuoteen.

Hän lupasi hankkia maksun kiireesti ja lähti ennen kahta Whitechapelin pilkkopimeille kaduille pienessä hiprakassa ja yllään pitkä, musta hame ja tumma takki.

Ei tiedetä, mihin Annie tarkalleen meni, mutta aamukuuden aikaan 8. syyskuuta torityöläinen John Davis avasi Hanbury Street 29:n takapihalle vievän oven. Piha oli autio ja hiljainen, mutta porrastasanteen ja lankkuaidan välisessä kolossa hän kohtasi näyn, jota ei koskaan unohtaisi: muodottomaksi pahoinpidellyn naisen ruumiin.

Kaula oli viilletty niin, että pää oli melkein irti vartalosta. Vasen käsi lepäsi vasemmalla rinnalla, jalat oli vedetty ylös, ja kasvot oli piesty pahoin. Naisen kieli oli turvoksissa ja työntyi esiin hänen jäljelle jääneiden hampaidensa välistä. Lankkuaita, jota vasten nainen nojasi, oli värjäytynyt tummanpunaisiin veriroiskeisiin, mutta järkyttävin näky oli naisen auki viilletty vatsa. Sisäelimet oli vedetty ulos ja aseteltu naisen vasemmalle olkapäälle. Kaikkiaan ruumis oli niin karussa kunnossa, että Davis oli vähällä pyörtyä.

Kauhuissaan Davis ryntäsi portaita ylös ja omaan huoneeseensa, missä hän inhosta väristen vahvisti itseään kunnon kulauksella paloviinaa saadakseen järkytyksensä kuriin. Sitten hän otti esiin pressun, peitti sillä ruumiin ja kiiruhti viileään