Rikosreportaasi Pohjoismaista 1996

By Eri tekijöitä

Rikosreportaasi Pohjoismaista 1996 kertoo pitkän rivin jännittäviä ja autenttisia poliisitarinoita Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tarinat ovat rikostutkimuksissa mukana olleiden poliisien kirjoittamia. Tarinat ovat saaneet päätöksensä ja tuomiot niistä on annettu. Rikosreportaasi Pohjoismaista 1996 on hengästyttävää luettavaa – totuus kun on usein tarua ihmeellisempää. Lukija pääsee kurkistamaan muutamien Skandinavian poliisihistorian dramaattisimpien tarinoiden kulissien taakse, ja tutustumaan siihen palapeliin, minkä syyllisten selvittäminen vaatii.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 2, 2018
• ISBN: 9788711972410

Book preview

www.egmont.com

Rikostapauksia · Tanska

Murha turkkilaisella kerholla

H Lindahl Nielsen, vicekriminalkommissær, Esbjerg.

---

Eräänä kesäpäivänä muutamat lapset tekivät epämiellyttävän löydön Esbjergin keskustassa. Heidän etsiessään tyhjiä pulloja rikkaruohoja kasvavalla kujalla he löysivät vaatekappaleita. He tulivat uteliaiksi ja huomasivat jotakin pistävän esiin maasta. Lapset kauhistuivat suunnattomasti, kun he tajusivat, että maasta työntyi esiin ihmisen jalkaterät.

Tilanne oli kuin suoraan lainattu Hitchcockin kauhuelokuvasta ja löydös johti välittömästi keskitettyyn poliisitutkintaan, josta aluksi näytti tulevan pitkä. Tiedossa ei ollut uhrin henkilöllisyyttä, rikoksen tekijää, rikoksen tekopaikkaa eikä motiivia.

---

Lauantaina elokuun 22. päivänä 1992 oli 45-vuotias sairaseläkkeellä oleva Peter Larsen kello 21:n aikaan makkarakojun luona Museoaukiolla Nørregadella Esbjergissä, paikassa, missä Saksasta tulevat linjaautot tapaavat pysähtyä. Kun linja-auto tulisi, hän ajatteli kysyä takkiaan, joka oli jäänyt linja-autoon eräällä aikaisemmalla matkalla. Hän kulutti aikaansa kurkistamalla makkarakojun luona olevaan roskasäiliöön löytääkseen tyhjiä pulloja, joita voisi myydä ja siten jatkaa sairaseläkettään.

Hän ilahtui, kun hän löysi roskalaatikosta viisi tyhjää ja vieläpä yhden avaamattoman olutpullon. Siellä oli myös yksi tax free -merkillä varustettu tupakka-aski, jossa oli jäljellä kymmenen savuketta.

Hän tuli kuitenkin hieman mietteliääksi, kun hän havaitsi, että muovipussissa olutpullojen kanssa oli osittain hyvin veriset vaatteet sekä puukko. Puukon sahalaitainen terä oli kokonaan veren tahrima. Osa vaatteista oli tummansinisessä vetoketjulla varustetussa muovipussissa. Peter antoi veristen vaatteiden ja veitsen olla, mutta otti pullot ja myi ne kioskiin, missä hän yleensä teki ostoksia. Täysinäisen pullon ja savukkeet hän otti myös mukaansa.

Yön kuluessa Peteriä askarrutti löytämänsä puukko ja veriset vaatteet ja lopulta hän soitti poliisille ja kertoi, mitä oli löytänyt.

Poliisi tuli paikalle ja eristi roskasäiliössä olevat esineet, minkä jälkeen rikospoliisi alkoi selvittää juttua ilman kiinnekohtia ja johtolankoja, jotka johtaisivat rikoksentekijän jäljille.

Roskalaatikko, josta veriset esineet löytyivät, sijaitsi makkarakojun vieressä pohjoisella torilla Nørregadella pitkäaikaispysäköintialueen sisäänkäynnin kohdalla. Paikkaa kutsutaan Museoaukioksi, koska sen vieressä on Esbjergin museo. Museon vieressä on ravintola Cafébiografen, jossa käy paljon nuoria viikonloppuisin. Museoaukiota vastapäätä on vanha kolmikerroksinen asuinkiinteistö ja sen vieressä – makkarakojua vastapäätä – sijaitsee kiinteistö, jossa aikaisemmin oli LVI-liike, mutta missä nykyään on vuokralla turkkilainen yhdistys. Se on sisustanut huoneistot kokoontumispaikaksi, jossa biljardihuone ja keittiö ovat katutasossa ja rukoushuone toisessa kerroksessa. Rakennus sijaitsee syrjässä ja sillä on aukio Nørregadelle päin.

Toisella puolella, vastapäätä asuinkiinteistöä, on autotalli ja omakotitalo Englandsgaden kulmauksessa ja kulman takana on tilitoimisto.

Rikospoliisin tutkinta eteni perinteisellä tavalla löytöpaikan ympäristön henkilöitä puhuttelemalla. Siinä yhteydessä esitettiin löydetyt esineet joillekin turkkilaisen kerhon jäsenille, jotka tavattiin kokoontumispaikalta, mutta kukaan heistä ei tunnistanut niitä.

Ihmisiä puhuteltiin myös Cafébiografenissa ja sen henkilökunnalta saatiinkin mielenkiintoiselta vaikuttava tieto. He mainitsivat, että nuori mies, joka oli tunnettu kaupungin rikollisissa piireissä, oli ollut paikalla lauantai-iltana ja hänellä oli ollut vertavuotava syvä haava kädessään. Tämän tiedon jälkeen tutkinta keskittyi luonnollisesti kyseisen miehen ympärille. Häntä ei tavattu sunnuntaina, mutta saatiin tietää, että hänet oli havaittu hyvässä kunnossa päivän aikana. Vielä ei tosin ollut mitään todisteita, jotka olisivat liittäneet hänet löydöksiin.

Keskussairaalan päivystyksessä suoritettu kysely ei myöskään tuottanut tulosta. Niinpä tutkinta polki paikoillaan jo maanantaina, koska ei ollut rekisteröityjä vihjeitä tai tietoja, jotka olisivat yhteydessä verisiin esineisiin.

Verisen veitsen lisäksi sinisessä vetoketjullisessa pussissa oli pyöreä muovilevy sekä palanen tummanruskeaa muovia. Niiden alkuperää ei pystytty välittömästi selvittämään.

Toinen löytö

Seuraavien päivien aikana painui koko roskalaatikkolöydös taka-alalle kiireellisempien asioiden tieltä, mutta keskiviikkona 26. päivänä elokuuta 1992 noin kello 14.20 sai päivystäjä hälytyskeskuksesta puhelun, joka pani asiaan uudestaan vauhtia.

Soitto tuli mieheltä, joka puhui voimakkaasti ulkomaalaisittain korostaen ja niin epäselvästi, että päivystäjän oli vaikea ymmärtää, mitä mies halusi ilmoittaa. Siitä huolimatta kävi selväksi, että asia koski maahan kaivettua ruumista puutarhassa ja paria laukullista vaatteita. Koska hälytyskeskukseen tulee ilmoituksia mitä kummallisimmista rikoksista, odotteli päivystäjä aluksi asioiden kehittymistä. Kun hän tajusi, että tanskalaiset lapset olivat tehneet mystisen löydön, hän pyysi saada keskustella lasten kanssa ja sai täten vahvistuksen maahan kaivetun ruumiin olemassaolosta.

Välittömästi ilmoituksen jälkeen kahden miehen partio lähetettiin Nørregadelle, paikkaan, missä lapset olivat tehneet kammottavan löydön.

Paikka sijaitsi lähellä turkkilaista kerhoa. Kerhon oikealta puolelta johti kapea käytävä tai kuja Englandsgadella olevan tilitoimiston ulkopuolella olevaan pihaan. Tyhjän teollisuuskiinteistön ja aidan välinen käytävä on noin 20 metriä pitkä ja 8 metriä leveä ja sen sisäänmenoaukko on Englandsgadelle päin ja siinä on kalterillinen portti. Käytävä oli kasvanut umpeen tiheitä rikkaruohoja ja se toimi ilmeisesti jätevarastona. Turkkilaisen kerhon pihamaalla oli muutamia korkeareunaisia alumiinilevyjä rautapukkia vasten.

Paikalle menneet kaksi konstaapelia käyttäytyivät kuten ensimmäiset miehet tapahtumapaikalla. Toinen seurasi tilannetta taka-alalla ja toinen meni osoitetulle paikalle kujalle. Hän totesi, että maassa oli musta urheilukassillinen vaatteita. Vähän etäämmällä maasta törrötti jotain valkeaa. Lähemmässä tarkastelussa hän huomasi, että kyseessä oli kaksi jalkaterää, joissa oli valkoiset tennissukat sekä sääret, joiden verhona oli siniset farmarihousut. Ollakseen täysin varma asiasta hän leikkasi taskuveitsellään toiseen sukkaan reiän ja tunnusteli siitä sormellaan. Sen jälkeen hänen ei tarvinnut enää epäillä, vaan kyseessä oli todellakin maahan haudattu ihminen. Tätä vahvisti myös se, että maata oli äskettäin kaivettu siinä kohdassa, missä sääret katosivat maan sisään.

Ruumis kaivetaan ylös

Löydetty ruumis liitettiin luonnollisesti yhteen makkarakojun luona roskalaatikossa olleiden veristen vaatteiden kanssa. Tutkinta näiden esineiden osalta käynnistettiin jälleen ja yritettiin uudelleen löytää vertavuotava nuorukainen, josta Cafébiografenin henkilökunta oli kertonut.

Samanaikaisesti käynnistettiin koko murhatutkintakoneisto. Tekninen osasto Koldingenista kutsuttiin, samoin oikeuslääkäri Oikeuslääketieteenlaitokselta Århusista. Myös kuulusteluryhmä lähetettiin suorittamaan puhutteluja löytöpaikan lähistön kiinteistöissä sekä luonnollisesti turkkilaisella kerholla.

Tekninen osasto aloitti toimintansa heti eristämällä kujalta löytyneet jäljet ja kohteen. He työskentelivät eristyslinjasta pihalta päin sitä paikkaa kohden, jossa haudattu oli. Paikalla urheilukassissa olleet vaatteet oli viety poliisiasemalle, jossa poliisit olivat alkaneet tutkia niitä löytääkseen asiakirjoja tai muuta tärkeää aineistoa. Kassissa oli muun muassa lampaannahalla vuorattu farkkutakki ja cowboy-saappaat.

Teknisen osaston paikalle kutsuman oikeuslääkärin läsnäollessa kuollut kaivettiin ylös erittäin varovasti. Maa kerättiin muovipusseihin myöhempää seulontaa varten. Kaikki mitä löydettiin taltioitiin ja rekisteröitiin.

Oli kaivettu vasta muutamia lapiollisia, kun mullan seassa häämötti rullalle kääritty matto, joka näytti olevan ruumiin rintakehän päällä. Tutkinnanjohtaja päätti, että maton löytyminen pidettäisiin toistaiseksi salassa julkisuudelta. On tavallinen käytäntö, että eräät tutkinnalle tärkeät yksityiskohdat pidetään salassa.

Kun ruumis oli vähitellen kaivettu esiin voitiin todeta, että kyseessä oli melko pitkä ja nuori mies, jolla oli tumma kihara tukka. Yllään hänellä oli paitapusero ja siniset farmarit sekä kuten mainittu, valkoiset tennissukat.

Oikeuslääkäri teki tutkimuksia koko kaivauksen ajan ja hän totesi, että nuoren miehen kaula oli katkaistu korvasta korvaan. Hän löysi lisäksi useita haavoja ja naarmuja päänahasta. Yhdessä päässä olevista haavoista hän totesi kallonmurtuman.

Haavoissa olevat kärpäsen toukat osoittivat, että ruumis oli ollut jonkin aikaa maan pinnalla ennen sen hautaamista. Tällä seikalla tuli olemaan hyvin suuri merkitys myöhemmin.

Ruumiin alta löydettiin vielä vaatteita sisältävä valkoinen urheilukassi sekä pieni rannelaukku. Ruumiin vyötärön ympärillä oli farkut.

Ylöskaivettu ruumis vietiin Oikeuslääketieteenlaitokselle Århusiin, missä sille suoritettiin ruumiinavaus heti yön aikana.

Tunnistaminen

Tällaisissa olosuhteissa löydetty ruumis herättää luonnollisesti huomiota ja tämäkin tapaus sai alkuvaiheessa lehdissä paljon palstatilaa. Löydöstä selostettiin sekä radiossa että televisiossa jo samana iltana. Uutinen johti Vendsysselistä olevan miehen ja Sønderjyllannista olevan naisen huolestuneena suorittamaan tiedusteluja kadonneesta omaisestaan. He olivat 20-vuotiaan Arne Søbergin (tekaistu nimi) isä ja sisar. Arne oli ollut kateissa siitä lähtien, kun hän oli lähtenyt sisarensa asunnolta myöhään perjantaina 21. päivä elokuuta 1992.

Tämän tiedon ilmitulon jälkeen ajoi kaksi rikoskonstaapelia Sønderjyllantiin, missä he kuulivat kadonneen sisarta ja tämän puolisoa. Näkyvien tuntomerkkien ja löydettyjen asiakirjojen sekä uhrilta tavatun omaisuuden tuella selvisi, että kuollut henkilö oli Arne Erik Søberg. Koska tunnistamisen täytyy olla täysin varma, tuli kaksi Arnen perheenjäsentä käymään Oikeuslääketieteenlaitoksella Århusissa. Näin jo samana yönä voitiin kuollut tunnistaa täysin varmasti Arne Erik Søbergiksi.

Omaisten kertomusten mukaan Arnella oli ollut työpaikka maatalousavustajana eräällä maatilalla Varden lähellä, mutta isäntänsä kanssa olleen riidan jälkeen hänet oli erotettu 18. elokuuta. Siksi hänen sisarensa oli hakenut hänet luokseen kotiinsa. He olivat sopineet, että Arne voisi asua sisaren ja tämän puolison luona jonkin aikaa.

Perjantaina 21. elokuuta – päivä Arnen 20-vuotispäivän jälkeen – olivat Arne ja sisar riidelleet, koska Arne oli yhtäkkiä halunnut mennä Vardeen. Kello 17 ja 18 välillä hän oli pakannut vaatteensa kahteen urheilukassiin – mustaan ja valkoiseen – ja lähtenyt sisarensa asunnolta. Mukaansa hän otti lahjaksi saamansa lammasnahkavuorisen farkkutakin sekä 800 kruunua ja kartongin tax free -savukkeita, jotka hän oli myös saanut syntymäpäivälahjaksi. Hänen piti tavata joitakin ystäviään ja samalla hakea osa tavaroistaan poliisiasemalta Vardesta, muun muassa lompakon ja passin. Ne olivat olleet hänen autossaan, kun hän oli lainannut sitä muutamille ystävilleen pari viikkoa aikaisemmin. Ystävät olivat ajaneet auton täysin romuksi.

Kun sisko ei ollut kuullut Arnesta mitään maanantaina, hän otti yhteyttä poliisiin Esbjergissä etsintäkuuluttaakseen hänet. Poliisi ei kuitenkaan halunnut julkaista etsintäkuulutusta vielä tuolloin, koska ei ollut mitään syytä epäillä hänen kadonneen ja hänhän oli täysikasvuinen mies, joka oli ollut poissa vain muutaman vuorokauden.

Torstaina – päivä ruumiin löytymisen jälkeen – kuulusteltiin sekä Arnen entistä työnantajaa että Arnen ystäviä Vardessa. Heidän tiedoistaan kävi ilmi, että Arne oli aloittanut toimessaan helmikuussa 1992. Isäntä oli ollut aluksi hyvin tyytyväinen häneen. Sitten Arne oli ostanut auton ja muuttunut sen jälkeen. Hän oleskeli usein Vardessa ja monta kertaa hän tuli kotiin juovuksissa, mikä johti siihen, että hän ei enää hoitanut työtään.

Elokuussa tilanne kärjistyi. Arnesta tuli täysin mahdoton sen jälkeen, kun hänen ystävänsä olivat ajaneet hänen autonsa romuksi. Seurauksena oli potkut työpaikasta 18. elokuuta.

Arnen ystävät vahvistivat näiden tietojen pitävän pääosin paikkansa ja lisäsivät, että hän silloin tällöin poltti hasista, jota hän osti Esbjergistä.

Eräs tuttava kertoi, että Arne oli jättänyt hänen puhelinvastaajaansa tiedon, jossa ilmoitti olevansa Esbjergissä ja aikoi tulla tapaamaan tuttavaansa. Viesti oli kuitenkin poistettu vastaajasta eikä puhelun ajankohtaa voitu sen vuoksi määrittää tarkemmin kuin, että se oli jätetty vastaajaan elokuun 21. ja 23. päivän välisenä aikana.

Löydetyt esineet

Kuten kerrottiin, oli roskalaatikosta löydetyssä vetoketjullisessa pussissa muun muassa tummanruskea muovinpalanen sekä samaa materiaalia oleva taivutettu kappale. Kun ruumista kaivettiin ylös, löytyi samankaltainen muovinpala ja verrattaessa niitä todettiin niiden kuuluvan yhteen.

Maton päällä ja toisessa urheilukassissa oli kaksi muutaman viikon vanhaa paikallista viikkolehteä. Toisen lehden eräälle sivulle oli kirjoitettu allekkain rivi nimiä – yhteensä yksitoista. Toisella sivulla oli myös muutamia nimiä, osa vierekkäin ja osa allekkain siten, että ne muodostivat erikoisen kuvion. Nimet olivat ilmeisesti turkkilaisia, joten tutkijat arvelivat niiden liittyvän turkkilaiseen kerhoon. Nimet näytettiin sen vuoksi kerhon papille Uniz Ceresille. Hän oli juuri se vieraalla korostuksella puhunut mies, joka oli soittanut poliisille ja ilmoittanut lasten löytämästä ruumiista.

Urheilukassissa olleet lehdet eivät antaneet mitään johtolankoja, sillä ne olivat ilmaislehtiä, joita jaettiin kaikkiin kotitalouksiin kaupungissa.

Löytöpaikalta kujalta löytyi myös sadetakki ja -housut. Voitiin nopeasti todeta, että vetoketjullinen roskasäiliöstä löytynyt pussi kuului yhteen sadeasun kanssa. Tutkijat pystyivät myös toteamaan täysin varmasti yhteyden kujan ruumislöydön ja makkarakojun vieressä roskasäiliössä olleiden veristen esineiden välillä.

Ruumiin päällä ollut matto otettiin mukaan poliisiasemalle tutkittavaksi ja mitattavaksi. Se oli kooltaan suunnilleen kaksi kertaa kolme metriä ja sen muoto oli erikoinen. Toinen pitkistä sivuista oli suora ja siinä oli pieni lovi. Toisessa pitkässä sivussa oli puolestaan yksi voimakas porrasmainen leikkaus toisen lyhyen sivun vieressä ja suuri kolo toisessa kulmassa. Tästä pääteltiin, että se oli kokolattiamatto, joka ilmeisesti oli ollut epätavallisen muotoisessa huoneessa.

Tutkijat eivät tyytyneet pelkästään kuulustelemaan, vaan he lähettivät ulos ryhmiä, joiden tehtävä oli tutkia kellareita, ullakoita ja takapihoja laajalla säteellä löytöpaikan ympärillä. Ryhmien oli myös määrä etsiä tilaa, josta matto olisi peräisin sekä muita esineitä, jotka voitaisiin yhdistää kyseiseen murhaan, esimerkiksi lisää verisiä esineitä tai vaatteita.

Samanaikaisesti Tekninen osasto tutki kaikki löydetyt vaatteet ja esineet erittäin tarkasti sekä kuvaili ja valokuvasi jokaisen vaatekappaleen ja esineen yksitellen.

Arvokas todiste

Jalkatyön merkitys tutkinnassa oli suuri. Yksi puhutteluryhmien työn tulos voidaan mainita esimerkkinä. Operaatio oveenkoputuksen yhteydessä kerhon viereisessä asuintalossa oli yksi ryhmä keskustellut eläkeläismiehen ja tämän vaimon kanssa. Aluksi molemmat olivat väittäneet, ettei heillä ollut mitään erityistä, poliisia kiinnostavaa kerrottavaa. Mutta kun tutkijat jatkoivat työskentelyään muualla korttelissa, etsi eläkeläismies heidät käsiinsä ja selitti, että hän – ajateltuaan asiaa uudelleen – oli tullut siihen tulokseen, että hän oli ehkä sittenkin havainnut jotain tärkeää.

Mies kertoi, että hänellä oli tapana nousta ylös varhain kello kolmen tai neljän aikaan joka aamu, niin myös kyseisen viikon lauantai- ja sunnuntaiaamuna. Jompana kumpana aamuna aamukahvia juodessaan hän oli kuullut korkean, epämiellyttävän äänen keittiön ikkunasta, joka on turkkilaiselle kerholle päin. Koska hän oli tottunut nuorten metelöintiin heidän mennessään ja tullessaan Cafébiografeniin, hän ei ollut kiinnittänyt ääneen enempää huomiota.

Vähän myöhemmin hän oli mennyt aamukävelylle ja oli tällöin ohittanut turkkilaisen kerhon. Hän oli kiinnittänyt huomiota kerhon ikkunaan, jonka alasvedettyjen verhojen takaa oli näkynyt valoa. Kerhon oven vasemmalla puolella oli ollut polkupyörä, jossa oli valkoinen tavarateline ja valkoinen ohjaustanko. Hän ei ollut kuitenkaan nähnyt ketään ihmisiä.

Tutkijat pitivät päivittäin kokouksia, joissa eri ryhmät selvittivät, mitä olivat saaneet selville sekä jakoivat keskenään uusia tietoja. Näissä kokouksissa oli sana vapaa, kun pohdittiin, mitä asioita olisi syytä selvittää. Eräässä tapaamisessa perjantaina aamupäivällä joku ehdotti, että mattoa ja veistä pitäisi näyttää jollekin turkkilaiselta kerholta. Ehdotus joutui tarkan puntaroinnin kohteeksi; edut ja haitat asetettiin vastakkain. Tutkijat olivat tietoisia, että he olivat tekemisissä ryhmän kanssa, joka kantoi kaunaa varsinkin poliisia, mutta myös muita viranomaisia kohtaan. Turkkilaiset olivat hyvin närkästyneitä heidän kerhoaan kohtaan suunnatusta huomiosta, joten tutkijat olivat huolissaan, että lisäksi uhka sekaantumisesta murhaan saisi heidät hermostumaan. Toisaalta tutkijat kohtasivat ystävällisyyttä ja odottamatonta avoimuutta työskennellessään tapahtumapaikalla. He saivat kaikki pyytämänsä tiedot varauksetta. Muun muassa kerhon jäsenmatrikkeli annettiin suopeasti.

Ratkaiseva tieto

Harkittuaan asiaa tutkinnanjohtaja päätti, että rikokseen liittyviä esineitä voitaisiin näyttää kerhon papille, siis hänelle, joka ilmoitti löydöstä ja joka siitä lähtien oli ollut erityisen avulias. Uniz Ceresiin otettiin yhteyttä lounasaikaan perjantaina, jolloin hän oli kerholla ja pyydettiin tulemaan poliisiasemalle. Siellä hänelle näytettiin lyhyen esikuulustelun jälkeen veitsestä otettua valokuvaa. Kuulustelua suorittaneelle poliisille selvisi välittömästi, että oli osuttu naulan kantaan. Nähtyään veitsen Ceres järkyttyi syvästi ja hän kertoi sen olevan peräisin kerholta ja että se oli kadonnut muutamaa päivää aiemmin selittämättömällä tavalla.

Nähtyään valokuvan matosta hän tunnisti sen olevan kerhon eteisestä kadonnut matto.

Pappi Ceres antoi myös muita tietoja kerhosta ja joistakin seurakunnan jäsenistä. Nyt kun jää oli murtunut, asenteet eivät olleet enää esteinä. Hän pystyi nyt kertomaan, että eräs kerhon jäsenistä oli kääntynyt hänen puoleensa ja ilmaissut epäilynsä 19-vuotiaasta Mehmet Cemelistä, joka oli seurakunnan ja kerhon jäsen. Asianomainen oli huolestunut, että Mehmetillä oli jotakin tekemistä murhan kanssa. He olivat sopineet, että he keskustelisivat ongelmasta perjantaihartaudessa.

Ceresiltä kysyttiin, tiesikö hän, kenellä oli polkupyörä, jossa oli valkoinen tavarateline ja valkoinen ohjaustanko. Hän vastasi Mehmetin omistavan sellaisen.

Pappi kertoi epäilyksestään, että myös nuori mies nimeltään Halil, joka ei kuitenkaan ollut kerhon jäsen, saattoi olla sekaantunut asiaan.

Tutkinta edistyy

Tällaiset tiedot toimivat kuin vitamiiniruiske ja vaikka oli perjantai-iltapäivä kaikki tutkijat olivat valmiita kantamaan kortensa kekoon rikoksen selvittämiseksi mahdollisimman pian.

Poliisin Kööpenhaminan liikkuvalta ryhmältä oli pyydetty apua ja perjantaina aamupäivällä saapui kaksi virkaveljeä perehtymään juttuun. Myöhemmin he saattaisivat antaa lisäapua lauantaina ja maanantaina vapauduttuaan muista tehtävistä.

Oli selvää, että rikoksentekijää tultaisiin etsimään turkkilaisen kerhon jäsenten keskuudesta. Olihan saatu jo jonkinlainen vihje siitä, kuka tekijä saattaisi olla. Oli myös tietoja mahdollisista rikoskumppaneista tai henkilöistä, jotka joka tapauksessa saattoivat antaa täydentävää tietoa tekijästä.

Sen vuoksi päätettiin mahdollisimman nopeasti kuulustella kaikki, joilla oli yhteyksiä kerhoon. Näitä kuulusteluja oli valmisteltu hyvin ja alustavia tiedonantoja jäsenten nimistä oli laadittu jo torstaina kerhon jäsenluettelon perusteella. Oli kysymys vain suunnitellun työn aikaistamisesta. Käytettävissä olevat voimavarat jaettiin ryhmiin. Muutama ryhmä lähetettiin kerholle noutamaan kaikki paikalla olevat henkilöt poliisiasemalle, toiset valmistautuivat kuulustelemaan heitä tietyn, etukäteen suunnitellun kaavan mukaan. Kaikilta kysyttäisiin muun muassa, mitä he olivat tehneet perjantaina 21. elokuuta ja olivatko he havainneet maton sekä veitsen katoamisen.

Viisitoista henkilöä tuotiin kuulusteltavaksi ja heidän joukossaan oli epäilty tekijä – Mehmet Cemel. Ymmärrettävistä syistä häntä ei kuulusteltu heti.

Kerhon jäsenten kuulustelujen perusteella luotiin kuva siitä, mitä tapahtui perjantai-iltana 21. elokuuta turkkilaisella kerholla. Osoittautui, että monilla henkilöillä oli tärkeitä tietoja. Tutkijoiden täytyi koko ajan pitää mielessä, että tässä joukossa ei ollut perinteenä kääntyä viranomaisten puoleen. Mutta kun tutkijat esittivät oikeat kysymykset oikeille henkilöille, tulivat kaikki tiedot ehdoitta.

Ilmeni, että Mehmet oli kertonut kahdelle veljekselle, Rafael ja Serit Glurisille sekä aiemmin mainitulle tuttavalleen Halilille, että hän oli ollut erään iranilaisen tuttavansa kanssa tuona kohtalokkaana perjantaina. He kaksi olivat tavanneet erään tanskalaisen ja olivat kutsuneet tämän mukaansa kerholle. Myöhemmin illalla Mehmet oli joutunut käsirysyyn tanskalaisen tuttavansa kanssa.

Rafaelin ja Seritin nimet olivat kerhon jäsenluettelossa, mutta heitä ei voitu tuoda poliisilaitokselle ensimmäisellä noutokerralla, koska he työskentelivät iltavuorossa. Heidät haettiin sen vuoksi työpaikoiltaan kuulusteluun.

Halilista kukaan ei tiennyt oikeastaan enempää kuin, että hän oli muuttanut Kööpenhaminasta Esbjergiin pari kuukautta aiemmin. Sen sijaan eräs poliisi muisti millä alueella Halil asui, koska hän oli ottanut kiinni sekä pidättänyt heinäkuussa erään 17-vuotiaan turkkilaisen Halil Haldizin, joka oli juuri muuttanut Kööpenhaminasta.

Osoittautui, että tämä Halil Haldiz oli oikea henkilö. Tämä osoittaa hyvin, että poliisille on erittäin tärkeää, että teknisten apuvälineiden lisäksi sillä on palveluksessa valppaita paikallistuntemusta omaavia poliisimiehiä.

Glurisin veljesten ja Halil Haldizin kuulusteluissa tutkijat saivat ne tiedot, jotka lopullisesti osoittivat Mehmet Cemelin rikoksen tekijäksi.

Halil myönsi, että hän oli tavannut Mehmetin kantakapakassaan lauantain vastaisena yönä 22. elokuuta. Mehmet, jolla oli ollut yllään sadevaatteet ja aivan liian isot bootsit, oli kertonut, että hän oli lyönyt jonkun kuoliaaksi. Hän halusi Halilin apua päästäkseen eroon ruumiista. Halil ei uskonut häntä ja kieltäytyi sen vuoksi seuraamasta.

Lauantaina Halil oli kertonut murhasta Seritille, joka puolestaan oli kertonut asiasta veljelleen Rafaelille kerhon jalkapalloharjoituksissa. He olivat myös olleet kerhon viereisellä kujalla, jossa Mehmet oli etäältä osoittanut paikan, jonne hän oli piilottanut ruumiin.

Kyllä, minä se olen

Vähitellen oli tutkinta saavuttanut sen pisteen, jossa aika oli kypsä Mehmetin kuulustelulle. Mutta kuten usein käy, tuli siitä vain pelkkä muodollisuus, sillä kun Mehmetille oli ilmoitettu, että häntä epäiltiin Arne Erik Søbergin murhasta ja hän oli saanut tietää oikeutensa, hän sanoi:

– Kyllä, minä se olen.

Siitä huolimatta, että tutkijat olivat vakuuttuneita, että he olivat löytäneet oikean miehen, pääsi heiltä kaikilta helpotuksen huokaus tunnustuksen tultua ja voimakas hyvänolontunne levisi tutkijoiden keskuuteen. Sitä ei luonnollisestikaan saanut katoamaan se, että tutkinnanjohtaja oli luvannut aamupalaverissa – heikkona hetkenään, jopa epätoivon vallassa – tarjota kierroksen olutta kaikille, mikäli tekijä saataisiin pidätettyä ennen viikonloppua. Silloin tilanne oli näyttänyt vielä lievästi sanoen synkältä.

Mehmetin selvitys sisälsi yksityiskohtia, jotka sulkivat pois kaikki epäilyt. Hänet otettiin jo samana yönä kello 2.00 perustuslakikuulusteluun, jossa hän toisti tunnustuksen. Sen jälkeen hänet julistettiin vangituksi neljäksi viikoksi.

Kuulustelun aikana Mehmet myönsi, että hän oli ollut yhdessä 18-vuotiaan kurdin Ali Beni Kasharin kanssa tapahtumahetkellä. Mehmetin mukaan Kashar ei ollut kuitenkaan aktiivisesti vaikuttanut murhaan.

Niin pian kuin Kasharin henkilöllisyys oli selvitetty, hänet otettiin kiinni asunnostaan. Kun hänelle oli ilmoitettu kiinnioton syy, hän kertoi kuulusteluissa muitta mutkitta, mitä kerholla oli tapahtunut. Muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta, hän vahvisti Mehmetin kertomuksen tapahtumien kulusta. Koska hän oli ollut mukana murhaa edeltäneenä aikana ja vielä pidellyt murha-asetta käsissään, hän sai syytteen avunannosta murhaan ja ryöstöön.

Kashar pidätettiin ja lauantaina aamupäivällä häntä kuulusteltiin uudelleen. Koko ajan hän piti kiinni alkuperäisestä kertomuksestaan. Koska hänen ja Mehmetin selonteot olivat lähes samanlaisia kaikilta osin sekä myös tietyssä yksityiskohdassa, jota he eivät olleet voineet sopia etukäteen, hänet vapautettiin lauantaina iltapäivällä. Mehmetin selityksen mukaan Kasharilla ei ollut mitään tekemistä itse murhan kanssa.

Kaksi liikkuvan ryhmän poliisia oli ehtinyt olla ainoastaan neuvonantajana. Tutkijat olivat kuitenkin kiitollisia, koska olivat voineet hyödyntää heidän asiantuntemustaan erilaisissa kysymyksissä.

Arnen liikkuminen

Löytöpaikan vieressä olleiden vaatteiden tutkimuksissa löydettiin junalippu lampaannahkavuorellisen takin taskusta. Lippu oli junankuljettajan junassa kirjoittama menolippu Ribestä Vardeen ja se oli päivätty 21. elokuuta. Kuljettajan henkilöllisyys saatiin selville ja häntä kuulusteltiin.

Arnen perhe antoi luvan julkaista hänen kuvansa sanomalehdissä ja siitä seurasi, että seuraavina päivinä poliisi sai useita vihjeitä ihmisiltä, jotka olivat nähneet Arnen ja puhuneet hänen kanssaan. Näiden tietojen avulla tutkijat pystyivät kartoittamaan Arnen tekemiset siitä lähtien, kun hän lähti sisarensa asunnolta Sønderjyllannista siihen asti kun hän tapasi murhaajansa Esbjergissä.

Eräs autoilija kertoi, että hän oli ottanut Arnen peukalokyytiläisenä mukaansa heti kello 18 jälkeen perjantaina 21. elokuuta lähellä Arnen asuntoa Sønderjyllannissa. Arne oli tullut kyydissä Ribeen, missä hän oli jäänyt pois rautatieaseman lähellä noin kello 19.

Aiemmin mainittu junankuljettaja kertoi, että hän oli myynyt lipun Arnelle junassa, joka lähti Ribestä kello 19.12 ja saapui Esbjergiin kello 19.46. Kello 20.15 junankuljettaja näki Arnen laiturilla, missä hän katseli Esbjergistä lähtevien junien aikataulua. He olivat vaihtaneet muutaman sanan huonoista yhteyksistä. Arne ei nimittäin voinut jatkaa matkaa Vardeen ennen kuin kello 21.46.

Helstebrosta Ribeen matkalla ollut asevelvollinen kertoi, että hän oli joutunut odottamaan junaa Esbjergin asemalla kello 19.30:stä kello 20.56:een. Kun hän oli istuskellut laiturilla olevalla penkillä noin kello 20.15, Arne oli tullut juttelemaan hänelle. Arnella oli kaksi suurta laukkua ja hän pyysi sotilasta pitämään niitä silmällä, koska hänen piti hoitaa yksi asia kaupungilla. Vaivanpalkaksi sotilas sai oluen, jonka Arne otti laukustaan.

Kellon lähestyessä sotilaan junan lähtöaikaa oli hän alkanut hieman hermostua ja miettiä, mitä tekisi laukuille ellei Arne ehtisi takaisin ennen junan lähtöä. Mutta Arne ilmestyi minuutti ennen junan lähtöä. Hän oli hyvällä tuulella ja oli leikillään kysynyt, oliko sotilas mahdollisesti ottanut muutaman oluen lisää hänen laukustaan.

Asevelvollinen ehti nousta junaan ja kun se lähti asemalta, hän näki että Arne jäi istumaan yksin laiturin penkille.

Murhan tarina

Seuraava kuvaus siitä, mitä tapahtui kohtalokkaana perjantai-iltana Esbjergissä, on yhteenveto Mehmet Cemelin ja Ali Kasharsin antamista tiedoista täydennettynä todistajien kertomuksilla ja teknisen tutkinnan rikospaikkajäljillä. Mehmet ja kurdi Ali olivat vain pinnallisia tuttuja. Kun he tapasivat noin kello 18 perjantaina elokuun 21. päivänä Torvetilla Esbjergissä, he sopivat viettävänsä illan yhdessä.

He vaeltelivat kaupungilla ilman päämäärää ja sattumalta he menivät sisään turkkilaiselle kerholle Nørregadelle, minne Mehmet oli hankkinut oman polkupyörän. Kerholta he pyöräilivät Nørregadea länteen päin ja kun he olivat Museoaukiolla olevan Hovikirjaston kohdalla, Arne pysäytti heidät kysyen tietä tiettyyn paikkaan. Kun Mehmet kuuli osoitteen, hän tajusi, että Arne haluaa hankkia hasista. Niinpä hän tarjoutui hankkimaan sitä Arnelle. Hän pyöräili tiehensä Alin jäädessä Arnen luo. Ali kuvaili Arnea mukavimmaksi tanskalaiseksi, jonka hän oli koskaan tavannut.

Arne oli kertonut, että hän oli hävinnyt osan rahoistaan ja Ali oli saanut sen käsityksen, että Arnella oli sitä runsaasti. Arne oli myös maininnut, että hän oli menossa tapaamaan ystäviään Vardeen.

Mehmet osti gramman hasista sekä Arnelle että itselleen, minkä jälkeen hän palasi kirjaston luo. Hän oli saanut Arnelta kymmenen kruunua hasiksen hankintaan ja he jatkoivat matkaansa turkkilaiselle kerholle. Siellä Arne kääri hasis-savukkeen, jonka hän ja Mehmet jakoivat. Sen jälkeen Arne hyvästeli kaverukset, koska hänen piti ehtiä Vardeen menevään junaan.

Kun Arne oli mennyt, Ali kertoi saaneensa käsityksen, että tällä oli runsaasti rahaa. Kaverukset päättivät sen vuoksi tavoittaa Arnen uudestaan. Ilmeisesti he halusivat saada hänet ostamaan olutta ja savukkeita ja sillä tavoin huiputtaa häneltä rahat.

He pyöräilivät asemalle, mistä he löysivät Arnen laiturilla olevalta penkiltä kahden suuren laukun kanssa. Arne halusi palata heidän kanssaan kerholle pelatakseen biljardia. Hän antoi Alille 100 kruunua oluen ostoon ja soitti kerholta Varden poliisille, mutta hän ei tavoittanut henkilöä, jonka kanssa olisi halunnut puhua.

Nuorukaiset nauttivat muutaman oluen ja Arne käväisi WC:ssä. Kun hän meni sinne, pyysi Mehmet Alia pitämään silmällä milloin Arne palaisi. Sillä aikaa hän varasti 600 kruunua Arnen tuolin selkänojalla roikkuneen takin taskusta. Arne tuli kuitenkin juuri silloin, kun Mehmet oli istuutumassa ja Arne havaitsi heti, että hänen rahansa olivat poissa. Hän alkoi etsiä niitä syyttäen Mehmetiä ja Alia varkaudesta.

Mehmet sai kuitenkin tilaisuuden palauttaa rahat Arnen huomaamatta. Kun Arne löysi ne, hän joutui hämilleen ja pyysi anteeksi, että oli epäillyt heitä.

Sen jälkeen he polttivat Mehmetin hasista ja joivat muutaman oluen, minkä jälkeen he alkoivat pelata biljardia rahasta. He pelasivat useita kierroksia ja sekä Ali että Mehmet hävisivät. Kun Mehmetin rahat loppuivat, hän joutui lainaamaan Alilta 125 kruunua. Arne oli kiusannut heitä häviöstä, mutta hänen oli täytynyt samalla myös hiukan sääliä Mehmetiä, koska hän oli antanut tälle savukeaskin laukustaan. Hän oli tarjonnut myös useita oluita.

Halusi kostaa

Mehmetiä oli ärsyttänyt rahojen häviäminen ja kerran hän oli kuiskannutkin Alille, että hän löisi Arnea, koska tämä oli voittanut hänet. Ali yritti puhua Mehmetille järkeä, sillä Arne oli aivan liian vahva. Sen he olivat molemmat tajunneet vääntäessään kättä hänen kansaan ennen biljardin peluuta. Mehmet ei piitannut varoituksesta. Hän oli polttanut hasista ja tunsi itsensä maailmanmestariksi.

Mehmet otti aivan oven vieressä olleen lehtitelineen ja siirsi sen Arnen taakse, joka istui pöydässä yhdessä Alin kanssa. Hän teki sen selittäen, että hän oli luvannut kerhon puheenjohtajalle korjata paikkoja. Mehmet irrotti jalustan ja onnistui poistamaan siitä vahvan keskiputken. Ali havaitsi mitä Mehmet suunnitteli, mutta oli aivan liian järkyttynyt voidakseen reagoida.

Rautaputken voimakas isku osui Arnen niskaan. Hän nousi ylös ja onnistui saamaan putkesta otteen. Hän työnsi Mehmetiä takaperin vessaa kohti painien samalla rautaputki heidän välissään. Eteisessä Arne painoi Mehmetin seinää vasten ja piti tätä kurkusta kiinni. Mehmet oli vähällä kuristua, mutta onnistui pääsemään otteesta lyömällä Arnea nyrkillä vatsaan. Päähän osuneen iskun seurauksena Arnesta vuoti runsaasti verta, jota valui Mehmetin päälle sekä lattialle, seinille ja biljardipöydälle.

Arne halusi poistua ja hän lupasi olla ilmoittamatta tapauksesta, mutta Mehmet ei luottanut häneen ja hän sanoi Arnelle, että tämän täytyisi pestä itsensä WC:ssä, minkä Arne tekikin.

Ali oli peloissaan ja halusi lähteä kerholta, mutta hän ei saanut poistua, sillä Mehmet halusi hänet avuksi. Kun Arne seisoi WC:ssä kumartuneena pesualtaaseen päin, Mehmet löi häntä vielä kerran putkella. Arne kaatui lattialle ja sen jälkeen Mehmet löi vielä kymmenen–kaksitoista lyöntiä Arnen päähän ja vartaloon kunnes tämä menetti tajuntansa.

Ali ja Mehmet menivät kerhon keittiöön, missä Ali vielä kerran pyysi saada poistua paikalta. Ali nappasi keittiön pöydältä leipäveitsen, jossa oli aaltomainen terä. Hän suuntasi veitsen itseään kohti ja sanoi, että hän tekisi itsemurhan ellei saisi mennä. Sitten hän jätti veitsen Mehmetille ja sanoi, että tämä saisi tappaa hänet tai antaa hänen mennä. Mehmet laittoi leipäveitsen takataskuunsa.

Lopuksi Mehmet vaati Alia vannomaan pyhän valan, että ei paljastaisi mitä oli tapahtunut.

Mehmet uhkasi, että hän tappaisi Alin, jos tämä paljastaisi jotain, vaikka hänen täytyisi odottaa kunnes pääsisi pois vankilasta.

Tämän jälkeen Ali sai mennä. Hän oli niin peloissaan Mehmetin uhkauksista ja siitä missä oli ollut mukana, että hän kiiruhti suoraan kotiin nukkumaan.

Alin mentyä Mehmet kuljeskeli ympäriinsä ja mietti tilannetta. Hän ei kyennyt kokoamaan ajatuksiaan, koska hän oli vielä sekaisin hasiksesta.

Eräänä hetkenä Alin kanssa jutellessaan Mehmet kuuli Arnen potkivan WC:n ovea, jonka Mehmet oli lukinnut. Hän avasi oven ja näki, että Arne oli jälleen lähdössä. Mehmet potkaisi Arnea niin, että tämä putosi uudelleen lattialle. Arne mumisi jotain ja Mehmet luuli hänen puhuvan itsekseen. Hän pyysi Mehmetiä häipymään ja suuntasi potkuja hänen peräänsä. Mehmet ei kuitenkaan välittänyt, koska hänen käsityksensä mukaan Arne oli valmis.

Mehmet muisti, että hänellä oli leipäveitsi takataskussa ja hän otti sen esiin tarkoituksenaan uhkailla Arnea. Hän huitaisi muutaman kerran Arnen kaulaa kohti vasemman korvan alapuolelle kunnes verta alkoi tihkua. Tämän jälkeen hän paiskasi veitsen lattialle Arnen viereen ja sulki oven perässään.

Luuli Arnen kuolleen

Mehmet alkoi siivota huoneistoa. Biljardipöytää puhdistaessaan hän kuuli Arnen potkaisevan vielä kerran oveen. Se yllätti hänet, koska hän oli olettanut Arnen kuolleen. Hän ei kuitenkaan pelästynyt, sillä hän oli edelleen sekaisin hasiksesta. Hän avasi oven, otti veitsen lattialta ja nosti Arnen pään ylös toisella kädellä. Sen jälkeen hän sahasi Arnen kaulan poikki, jotta tämän ei tarvitsisi enää kärsiä. Vähän ajan kuluttua Mehmet havaitsi poliisiauton, joka oli pysäköity aivan Museoaukion eteen. Hän luuli paljastuneensa ja valmistautui menemään ulos ilmiantamaan itsensä. Osoittautui kuitenkin,