Onnettaren kalossit

By H.C. Andersen and Maila Talvio

Haltiatar jättää hyvää hyvyyttään ihmisten löydettäviksi kalossit, joilla on erityisiä taikavoimia. Kalossit jalkaansa laittava pääsee nimittäin hetkessä siihen paikkaan ja aikaan, jossa mieluiten olisi. Eipä aikaakaan, kun ensimmäinen henkilö, keskiaikaa arvostava oikeusneuvos Knap, laittaa erehdyksessä kalossit jalkaansa. Maisema Knapin ympärillä muuttuu välittömästi. Katuvalot ja ajurit katoavat, ja hienojen talojen tilalla on vain olkihökkeleitä. Sattumien kautta kalossit tekevät taikojaan useammillekin henkilöille. Mutta tekeekö toiveiden toteutuminen lopulta onnelliseksi?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 29, 2020
• ISBN: 9788726453102

Book preview

www.egmont.com

Onnettaren kalossit,

I. Alku.

Köpenhaminassa, Östergaden varrella, talossa likellä Kongens Nytorvia oli koolla suuri seura. Täytyyhän kutsuja silloin tällöin pitää, sittenpähän ihmiset taas puolestaan kutsuvat luokseen. Toiset vieraista istuivat jo pelipöytien ääressä, toiset odottivat mitä emäntä keksisi heidän huvikseen. Niin pitkälle oli päästy, ja johan se keskustelukin alkoi luistaa. Vihdoin jouduttiin puhumaan keskiajasta, ja muutamat pitivät sitä paljoa parempana kuin nykyaikaa. Oikeusneuvos Knap puolusti tätä mielipidettä niin kiihkeästi, että talon emäntä paikalla asettui hänen puolelleen, ja molemmat vastustivat kiivaasti Orstediä, joka almanakassa puhuessaan vanhoista ja uusista ajoista pääasiassa antaa nykyajalle etusijan. Oikeusneuvos piti kuningas Hannun aikaa parhaimpana ja onnellisimpana.

Puhuttiin sekä myötä että vastaan. Keskustelu taukosi vain hetkiseksi, kun sanomalehti tuli, mutta eihän siinä ollut mitään, jota olisi kannattanut lukea. Mutta jättäkäämmepä seura juttelemaan ja lähtekäämmepä etehiseen, minne päällysvaatteet, kepit, sateenvarjot ja kalossit ovat sijoitetut. Siellä istui kaksi naista, toinen nuori, toinen vanha. Ensi hetkessä luuli, että he olivat tulleet saattamaan herrasväkeään, jotakin vanhaa neitiä tai leskirouvaa, mutta likemmin tarkastaessa huomasi paikalla, etteivät he olleet tavallisia palvelustyttöjä. Heidän kätensä olivat hienot, heidän ryhtinsä todella kuninkaallinen, ja vaatteet olivat nekin omaa rohkeaa tyyliään. He olivat haltiattaria. Nuorempi tosin ei ollut itse Onnetar, vaan erään Onnettaren kamarineitsyen palvelustyttö, jonka tehtävä on jaella maailmalle onnen pieniä antimia. Vanhempi näytti niin tavattoman vakavalta, se oli Surutar. Hän toimittaa aina itse omassa korkeassa persoonassaan kaikki asiansa, sittenpähän tietää, että ne tulevat täsmällisesti toimitetuiksi.

He kertoivat toisilleen, miten olivat päivänsä viettäneet. Onnettaren kamarineitsyen palvelustyttö oli käynyt vain pienillä asioilla. Hän kertoi pelastaneensa uuden hatun sateesta ja hankkineensa eräälle rehelliselle miehelle terveisiä ylhäiseltä nollalta. Merkillisempi asia oli vielä toimittamatta.

Niin, virkkoi hän, voinhan minä kertoa, että tänään on syntymäpäiväni ja että minulle päivän kunniaksi on uskottu kalossit, jotka minun pitää antaa ihmiskunnalle. Näillä kalosseilla on se ominaisuus, että jokainen, joka saa ne jalkaansa, oitis siirtyy siihen paikkaan ja aikaan, jossa hän mieluinten tahtoo olla. Joka toivomus sekä aikaan että paikkaan nähden täyttyy silmänräpäyksessä, ja ihminen tulee siis kerrankin onnelliseksi tässä maailmassa!

Kyllä kai! sanoi Surutar. Ihminen tulee kovin onnettomaksi ja siunaa sitä hetkeä, jolloin hän pääsee irti koko kalosseista!

Mitä sinä puhutkaan! sanoi toinen naisista. Nyt minä jätän ne tähän ovelle, joku ottaa ne vahingossa ja tulee onnelliseksi!

Siihen se keskustelu päättyi.

II. Kuinka oikeusneuvoksen kävi.

Oli jo myöhäistä. Oikeusneuvos Knap, joka hengissä vielä eli Hannu kuninkaan ajassa,