Rakkaus ei alistu

By Virpi Anders

Skandaaleja, rikoksia ja suuria tunteita sairaalassa!Lehtiotsikot kirkuvat kammottavaa uutista: Kalmanenkeliksi kutsuttu myrkyttäjä on tappanut julmasti joukon vanhuksia. Myrkyttäjän tytär, sairaanhoitaja Iiris, yrittää selvitä äitinsä varjossa, mutta helppoa se ei ole. Onneksi lääkäripomo Aleksi tukee nuorta naista. Mutta mihin kaikkeen Aleksin kihlattu Mia on oikein valmis pitääkseen Aleksin erossa Iiriksestä?Romanttinen jännitysromaani sairaalamaailmasta yllättää hyytävillä käänteillään! Onko kaikki sittenkään niin yksinkertaista kuin alussa näyttää?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Sep 27, 2023
• ISBN: 9788727030685

Book preview

Rakkaus ei alistu

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2023 Virpi Anders and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788727030685

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

1

Kalmanenkeli

E lettiin kesän loppupuolta, elokuun helteisimpiä viikkoja, kun useita vuosia eläkkeellä olleen entisen veturinkuljettajan Elmeri Ketosen poika ja kaksi tytärtä tekivät poliisille tutkintapyynnön.

Toinen tyttäristä oli tullut käymään isänsä luona ja löytänyt vanhuksen tajuttomana lattialta. Vain tuntia aikaisemmin yksityisen kotipalvelun perushoitaja – tuttu, useita kertoja talossa asioinut nainen – oli poistunut Elmerin luota; hoitaja oli tarjoillut miehelle ruoan ja tiskannut sitten astiat.

Sairaalassa Elmeri Ketosen vatsalaukusta löytyi nautitun ruoan ohella sulanutta tablettimassaa, joka myöhemmin osoittautui unilääkkeeksi. Kyseinen lääke ei kuulunut miehen normaaliin lääkitykseen. Mies saatiin pelastetuksi, mutta jälkeenpäin tätä hoitanut lääkäri totesi, että jos Ketosen tytär olisi tullut katsomaan isäänsä puoli tuntia myöhemmin, mies ei olisi selvinnyt.

Lääkäri kyseli järkyttyneiltä omaisilta, oliko heidän isänsä masentunut. Kaikkea muuta, vakuutti jokainen perheenjäsen. Isä joutui selkärankareumansa takia liikkumaan rollaattorilla, mutta oli tiukasti elämässä kiinni, otti vain vastahakoisesti kotiavun vastaan, katseli naapureiden menoa ikkunasta, lottosi joka viikko ja katsoi televisiota innokkaasti.

– Isä kuulkaa seuraa Big Brotheriakin, uskokaa tai älkää. Hän on aina innoissaan, jos siellä joku saa raivarin tai jos peitto heiluu, kertoi Ketosen poika vaisusti virnistäen. – Minä epäilen, että isä aikoo hakea asukkaaksi seuraavalle kaudelle. Isä ei ikimaailmassa yrittäisi tappaa itseään!

Ei, itsetuhoinen Elmeri Ketonen ei ollut. Mistä siis unilääke?

Syyskuussa, puiden pudotellessa ensimmäisiä lehtiään, poliisi pidätti perushoitaja Mervi Anneli Kalpamäen, 56-vuotiaan kotipalvelutyöntekijän epäiltynä Elmeri Ketosen murhayrityksestä. Kalpamäki haettiin kotoaan, jossa hän oli valmistamassa iltapäivän kahvipöytää kahden aikuisen lapsensa ja miniänsä kanssa. Mervi Kalpamäki kiisti syytöksen, mutta tutkinnan edetessä esiin nousi muita outoja tapauksia, joissa vanhuksia oli sairastunut ja kuollut oudoissa olosuhteissa, ja ne kaikki tuntuivat kiertyvän Kalpamäen ympärille. Oli siis aiheellista julistaa nainen vangituksi ja viedä hänet odottamaan oikeudenkäyntiä. Lehdistö oli innoissaan erityisesti naisen erikoisesta sukunimestä, ja nainen saikin pian lempinimen Kalmanenkeli.

Puut ojentelivat alastomia oksiaan lokakuun lyijynväriselle taivaalle, kun rouva Telma Seder, 85 vuotta, katseli kotonaan televisiosta uutisia pojanpoikansa Aleksin ja tämän morsiamen Mian kanssa. Salamavalojen räiskeessä Mervi Kalpamäki talutettiin televisiossa oikeussaliin, jossa hänelle luettaisiin syytteet neljästä murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Nainen ei vaivautunut peittämään kasvojaan, vaan seisoi suorana ja ryhdikkäänä huulillaan tyyni hymy.

– Herraisä, tuohan on tuttu hoitaja! Muistatko Allu, tuo hoitaja kävi minun luonani silloin, kun lonkka meni? Kävi siivoamassa ja ruokaa tuomassa. Tuo sama nainen se oli! Telma-rouva puuskahti katse tiukasti ruudussa.

– Mummo, oletko sinä nyt ihan varma?

Lääketieteen lisensiaatti Aleksi Seder, lääkäriasema MediDocin pääosakas ja johtaja, kohotti kulmiaan epäuskoisena. Telma-mummo nyökkäili tarmokkaasti television ruutua osoitellen.

– Hän se on! Katsopas noita korvakoruja. Niitä minä silloin jo ihmettelin. En minä tuon ikäisellä ole tuollaisia muualla nähnyt, nuoret tytöt ne yleensä käyttävät tuommoisia ristikoruja, semmoiset… gootit, vai miksi niitä mörönnäköisiä sanotaan? Ne korut näyttivät hulluilta tuollaisen hailakan keski-ikäisen naisen korvissa.

– Telma-mummi, hyvänen aika! Kauhistus sentään. Muistatko sitä paremmin, oliko sinunkin olosi silloin erikoisen huono…?

Telma Seder mulkaisi Mia Leppästä harmistuneena. Hän inhosi sievistelevää Telma-mummi-nimitystä, jonka tuo tyttö oli ottanut kysymättä käyttöön. Totta puhuen hän ei kauheasti perustanut koko tytöstä ja ihmetteli suuresti, miksi Aleksi oli tämän valinnut. Telma-rouva oli kuvitellut, että tämäkin tyttö oli vain yksi niistä monista nuorista naisista, joita hänen hurmuriksikin kutsuttu nuorin pojanpoikansa aina riiusti. Sitten nuoret kuitenkin olivat tulleet käymään sormukset sormissa ja Lotta, Telman miniä ja Allun äiti, oli hehkunut tyytyväisyyttä. Telma Seder oli vuosien myötä oppinut sietämään miniäänsä, mutta ei paljon luottanut tämän arvostelukykyyn. Ehkä hän kuitenkin oppisi joskus sietämään Miaakin, kun Allu nyt kerran tämän tytön halusi.

– Ajattelitko, että hän olisi yrittänyt tappaa minut? Telma Seder kurkisti Miaa pyöreiden silmälasiensa yli kulmat koholla. – Hänen olisi pitänyt saada minut ensin kiinni!

Mia rypisti kummastuneena kulmiaan.

– Sinäpä outoja puhut, Telma-mummi, sinullahan oli lonkka-, hän aloitti, mutta Aleksi keskeytti puoliksi huvittuneena ja puoliksi nolona:

– Mia, etkö sinä vieläkään ole oppinut mummon huumorille?

Mia vaikeni loukkaantuneena, ja vanha nainen naurahti häijynilkisesti suunnaten katseensa taas ruutuun.

– Päämieheni on ilmoittanut olevansa syytön, asianajaja sanoi juuri. Sitten kamerat kääntyivät noin kolmekymppiseen farkkutakkiseen mieheen, jolla oli epäsiististi leikattu tukka ja menneiden vuosien muodin mukaiset kalapuikkoviikset.

– Minä, öö, minä seison äidin rinnalla, tuli mitä tuli. Äiti ja öö, hänen tekemisensä… niin, siis hänhän on sentään minun äitini! mies kompasteli puhuessaan ulkoa opetellun oloisesti, kameroista kiusaantuneena.

– Uskotteko, että sisarenne opinnäytetyö vaikutti äitiänne kohtaan esitettyihin syytöksiin? joku toimittaja huikkasi.

– En minä semmoisista tiedä, teidän pitää kysyä häneltä itseltään! tokaisi mies nyt jo hermostuneena saamastaan huomiosta.

– Jaahas, tuollainen on poika, millainen lie sitten se tytär? Telma-rouva tokaisi, kun uutisissa siirryttiin muihin aiheisiin. Telma oli tarkoittanut kysymyksensä retoriseksi ja yllättyi, kun Aleksi äkkiä vastasikin:

– Sairaanhoitaja. Hyvä ja huolellinen työssään. Mukava ihminen. Lukenut itsensä terveydenhuollon maisteriksi asti; se opinnäytetyö, josta tuossa kysyttiin, on tehty vanhusten ylilääkinnästä sairaaloissa.

– Mistä sinä tiedät niin paljon tuon naisen tyttärestä? ällistyi Mia.

Aleksi loi morsiameensa ja työtoveriinsa vakavan katseen.

– Sinäkin tiedät hänestä paljon. Hän on sinun työkaverisi ja kollegasi meiltä. Iiris Rautio.

– Iiris! Onko Iiris Kalmanenkelin tytär? Mistä ihmeestä sinä tiedät?

– Sain selville puolivahingossa. Kuulin kun Iirikselle ilmoitettiin, hän oli kahvihuoneessa ja hänen veljensä soitti. Sitten Iiris tuli ja pyysi saada lähteä aikaisemmin. Minä annoin luvan, teki mieli sanoa jotain, mutten siinä osannut, ja sitten hän oli jo lähtenyt.

Aleksin harmistus siitä, ettei ollut osannut olla alaiselleen tukena ja turvana, meni Mialta ohi. Hän oli täysin sen tiedon lumoissa, että Iiris, hillitty, hiljainen Iiris, joka yllättäen oli vuosi sitten kihlautunut kaupungin seurapiiripojan kanssa, oli pahamaineisen Kalmanenkelin tytär.

– Herra Jumala! hän huokaisi. – Tietävätkö toiset töissä, tietävätkö potilaat…?

– Mia, rauhoitu. Täytyy puhua asiasta huomenna. Siis henkilökunnalle. En minä kyllä vielä tiedä, mitä minä sanoisin ja miten… mutta jotain sanon. Ja sanon nyt heti, että Iiris on osa työyhteisöämme ja ansaitsee meidän kaikkien tuen. Me seisomme hänen rinnallaan ja katkaisemme siivet mahdollisilta ilkeiltä puheilta. Eikö niin, Mia?

– Iiris Rautio… kukapa olisi uskonut? Mia toisteli. Hän ei selvästikään päässyt asiasta eteenpäin.

– Uskonut mitä? Telma-rouva toisti. – Eihän se tyttö mitään ole tehnyt, vaan hänen äitinsä. Älä sinä Mia tuomitse tytärtä äitinsä tekemisistä. Hänellä on varmaan kamala olo, tyttöressulla!

Eikä Telma Seder väärässä ollutkaan. Kerrostalon pihalla, vain pari korttelia hänen asunnoltaan, jotakin oli juuri päättymässä.

I iris Rautio tunsi olevansa kuin kaivon pohjalla. Hän kuuli sulhasensa Tommin sanat, näki tämän kasvot mutta kuin jostain kaukaa. Silti itse asia oli kipeän selvä.

– Jos hän ei olisi käynyt silloin rapujuhlissa… teillä on eri sukunimi, ei kukaan osaisi yhdistää… mutta nyt, nyt minä en vain voi elää tämän asian kanssa. Minä tarvitsen aikaa!

Tommi von Fieandt katseli vetoavasti hoikkaa naista, jonka silmät olivat kivisen kylmät. Hän avasi suunsa sanoakseen vielä jotain, mutta Iiris kohotti kätensä ja katkaisi yrityksen alkuunsa.

– Älä suotta! Kyllä minä tajuan. Murhaajan tytär ei sovi sinun tulevaisuuteesi. Kas tässä.

Pieni pyöreä rinkula liukui Iiriksen sormesta ja putosi Tommin käteen. Sormus oli kylmä niin kuin olivat myös Iiriksen katse ja sormien sipaisu. Tommi seisoi hetken elottoman katseen edessä; hän oli hyvän perheen hyvinkasvatettu poika, täysin eksyksissä tässä tilanteessa, johon seurapiirietiketti ei ollut antanut valmiuksia. Hän hapuili keksiäkseen jotain sanottavaa, mutta sanoja ei ollut. Niinpä Tommi käännähti kannoillaan ja poistui autolleen.

Iiris jäi seisomaan tummanharmaaseen iltaan. Kylmä tuuli läpäisi hänen ohuen takkinsa, mutta se tuuli, joka hänen sisällään puhalsi, oli niin jäätävä, että ulkoinen tuuli tuskin tuntui.

Äiti on syytön, kunnes toisin todistetaan, hän yritti vakuuttaa itselleen, onnistumatta. Sisimmässään hän tiesi äidin olevan syyllinen.

Äidin teot kuvottivat häntä. Ne kiersivät hänen mielessään kuin myrkky suonissa, tahrasivat lapsuusmuistot, ne hyvätkin, ja kurkottivat myrkkykärhiään tulevaisuuteen. Hänen, Tommin ja Ilpo-veljen tulevaisuuteen… entä mitä nyt ajateltiin niissä perheissä, joista äiti oli vienyt rakkaan mummin tai ukin?

Iiris katseli Tommin auton katoamista muun liikenteen sekaan ja ravisteli hartioitaan. Muutama viikko sitten hänen tulevaisuutensa oli ollut selvä kuin valmiiksi piirretty reitti lasten labyrinttipiirroksessa. Nyt reittiä ei enää ollut ja labyrintti oli kasvanut piirrospelistä oikeaksi sokkeloksi ja pudottanut hänet keskelleen. Kaikki tiet näyttivät yhtä autioilta, kaikki huokuivat kylmää.

Mitä minä teen? Iiris kysyi, eikä hyisellä syysillalla ollut hänelle vastausta.

Kun hän kääntyi kävelemään asunnolleen, hän kuitenkin löysi vastauksen omasta mielestään.

Lakkaat ajattelemasta menneitä ja tulevia. Elät hetken kerrallaan. Aloitat siitä, että nukut univelkasi pois. Kun pääset kotiin, keität teetä, soitat Aleksille, ettet tule huomenna töihin, ja sitten otat nukahtamistabletin. Pistät puhelimen hiljaiselle, otat ovikellosta pariston pois ja nukut, nukut unia näkemättä!

Näin hän päätti tehdä.

M ia ja Aleksi sanoivat Telmarouvalle hei, ja Aleksi lupasi tulla parin päivän päästä pelaamaan erän sakkia mummon kanssa. Sitten pariskunta suunnisti parkkipaikalle.

– Iiris, Mia pohti vieläkin. – Minä mietin… eihän hän ole voinut olla tietämätön tästä kaikesta. Hän on ollut aika hiljainen viime viikot, kyllä vain. Mutta se hänen gradunsa… mistä me tiedämme?

– Minä ainakin tiedän! Aleksi keskeytti. – Mia, Iiris on meidän työntekijämme! Hän on ihminen,