Tulkaa pian, tohtori!

By Tuija Lehtinen

Tohtori Stefan Frank tutustuu vaativaan ja teräväpäiseen vanhaan potilaaseensa Olga Volkoviin, ja pelastaa tämän laitoshoitoon joutumiselta. Tohtori Frank lupaa auttaaa vanhaa rouvaa hädässä kuin hädässä, ja pian hän saakin erikoisen puhelun poliisiasemalta. Olga Volkov on pidätetty, ja kieltäytyy puhumasta kenellekään muulle kuin lääkärilleen. Millaiseen pinteeseen Olga on saattanut itsensä?Mahtirouva Olgan ja sanfranciscolaisen katujengin tarinat kietoutuvat yhteen viihdyttävässä kertomuksessa, jossa tavataan myös onneaan Yhdysvalloista etsivä meksikolainen Jose ja jengielämään ajatunut poliisin tytär Laura. Kuinka nuoripari löytää tien turvalliseen elämään, ja kuka pitää huolta moniin seikkailuihin ajautuvasta leskirouva Olgasta?Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan – ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Apr 27, 2023
• ISBN: 9788728406267

Book preview

Tulkaa pian, tohtori!

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406267

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

Kaikki eivät pidä Olgasta

Mayed Medical Center, suuri keskussairaala, eli iltapäivän hetkeä, rauhallista tyventä ennen ruokailua, lääkärien kiertoja ja vierastunnin hälinää. Osastoilla oli uneliaan hiljaista ja askelten kopinakin tuntui uppoavan lattiaan kuin paksuihin tyynyihin. Stefan Frankista, kirurgisen osaston johtavasta lääkäristä, vaikutti kuin koko sairaala olisi päättänyt ottaa nokoset. Hänelle tuli omituinen tunne, että hän itsekin liikkui tilassa jossa aika oli pysähtynyt. Tyhjää käytävää jatkui ja jatkui, oli kuin suunnattoman ampiaispesän asukit olisivat yhteisestä sopimuksesta lähteneet lennolle uuteen pesään ja vain yksi kuhnuri oli jäänyt jäljelle; hän itse. Ajatus hymyilytti, mutta käytävälle ilmaantuneen valkopukuisen tytön kasvoilla ei ollut hymynhäivää. Potilashuoneessa sitä ehkä oli ollut, mutta kuin taikaiskusta se oli kadonnut oven sulkeuduttua. Tyttö, kirurgisen hoitaja Alice Harrison, veti syvään henkeä ja suu kiristyi.

— Tekisi mieli kirkua kurkku suorana, Alice henkäisi huomattuaan Stefanin.

— Olga Volkov? Stefan naurahti ja nyökkäsi kohti ovea.

— Hän tekee minut hulluksi, Alice madalsi ääntään, aikoi sanoa jotain mutta muuttikin sitten mielensä. Stefan Frank oli ymmärtäväinen esimies, mutta MIES. Ja nyt oli niin, että Olga Volkov omasi taidon kietoa jokaisen miehen pikkusormensa ympärille. Alice olisi ymmärtänyt sen, jos Olga-rouva olisi ollut nuori ja kaunis tai upporikas. Varoja hänellä kyllä oli, mutta oli ikääkin. Vanhoja ihmisiä piti kunnioittaa, sen Alice oli oppinut kotona ja ammattikin jo vaati, että ihmisiä piti palvella ja auttaa. Mutta Olga Volkov… Hälytyskello pirahti tämän tästä ja aina Olga oletti hoitajan olevan paikalla silmänräpäyksessä ja että hoitajalla oli loputtomiin aikaa vain häntä varten. Niin kuin hän olisi ollut osaston ainoa potilas. Kaiken huippu oli tämänkertainen juttu. Se eukko — kauniimmin Alice ei voinut hänestä ajatella viikon tuttavuuden jälkeen — oli ojentanut hänelle kirjekuoren ja postimerkin ja komentanut toimittamaan sen postiin. Ei siinä sinänsä mitään, eihän hän itse päässyt jalkeille, mutta se postimerkki — ettei hän ollut viitsinyt itse nuolla sitä ja läntätä kuoreen. Yölamppuaan hän ei sammuttanut itse vaan soitti hoitajan, hiuksiinsa ei kajonnut. Koko eukko oli täysin osaamaton kapistus, mutta sano se Stefan Frankille tai kenelle tahansa muulle miehelle. He eivät uskoisi, sillä heidän piipahtaessaan huoneessa Olga Volkov oli maailmannainen joka oli tottunut siihen, että miehet ryömivät jaloissa.

— Hän on aika erikoinen ihminen, Stefan sanoi sovittelevasti. — Mutta ei hän ole sairaalassa enää kuin pari päivää.

Luojan kiitos, Alice ajatteli. Se tieto saisi hänet kestämään Olga Volkovia hymyillen, kun tämä ylimielisellä äänellä latelisi vaatimuksiaan. Se kirje, Alice muisti ja jatkoi matkaa Stefanin koputtaessa oveen. Se kirje näytti olevan jollekin tuomarille, jolla oli venäläistyyppinen nimi. Kummallista että Olga Volkovin puheessa oli yhä vieras nuotti vaikka hän oli ollut Amerikan mantereella jo yli kuusikymmentä vuotta. Huhujen mukaan hän oli tullut heti Venäjän vallankumouksen jälkeen vanhempiensa kanssa. Pikkutyttönä — ja silti käyttäytyi kuin olisi astunut tsaarin hovista sairaalaan. Alentunut tulemaan, kun sellainen ikävä asia kuin umpilisäke oli tulehtunut. Alice muisti sen päivystysillan, kun vanha rouva oli ambulanssilla tuotu Mayerille. Oli ollut kiirettä jonkin jengitappelun uhrien paikkaamisessa, ilmassa oli ollut kireää jännitystä, kun loukkaantuneet olivat vielä yrittäneet heroa toistensa neniä poskille. Siihen kaaokseen oli sitten tullut Olga saattajineen. Olgan tilanne ei ollut kriittinen ja hän istui paareilla vain pieni tuskanilme kasvoillaan.

— Äiti on kipeä, tukevahko homssuisen näköinen nainen kertoi ei kenellekään ja kaikille yhtäaikaa. — Äiti on leikattava.

— Lena, rauhoitu nyt, kolmantena tullut mieshenkilö kehotti. — Ehkä se on vain ruokamyrkytys.

— Minä en ihmettelisi sitä yhtään, Olga sanoi musertavalla äänellä, ja tukevan Lenan silmiin kohosi kyyneleitä.

— Se on jotain vaaratonta, ruokamyrkytystä epäillyt mies tokaisi ja taputti kömpelösti nyyhkivää Lenaa olalle.

— Mitä isoäiti? joku jengiläinen murjaisi Olgalle joka jäykkänä katseli kaaosta. — Loppuko nitrot? Veikö joku käsilaukun ja tabut?

— Nuori mies, Olga sanoi jäätävällä äänellä, — minä en ole kuuna päivänä syönyt mitään tabuja. Silloin kun sinun isovanhempasi olivat vielä polvenkorkuisia, minä ammuin susia reestä metsästysretkillä. Ja osuin.

Alice odotti kauhulla naurunremakkaa ja että jengiläiset äityisivät pilkkaamaan niin, että paikalle pitäisi hälyttää poliisi. Hänen hämmästyksekseen nuori mies, nahkatakkinen paatunut roisto korvakoruineen ja lukemattomine uusine ja vanhoine arpeineen mykistyi. Alice ei nähnyt Olgan ilmeitä, jälkeenpäin hän vain kuuli muilta hoitajilta, että se kylmyys olisi jähmettänyt tulivuoresta kiehuvana purkautuvan laavavirrankin. Samaa viileää asennetta Olga käytti tyttäreensä Lenaan, jota hän kohteli kuin kymmenvuotiasta vaikka ikää oli viisinkertainen määrä. Lena miehineen asui Olgan talossa ja huolehti tästä, vaikka Alicesta oli aluksi tuntunut, että se oli päinvastoin. Enää hän ei ollut niin varma, kun oli käynyt ilmi, että Olga oli kovin taitamaton rutiiniasioissa.

— Enää pari päivää, Alice mutisi pudottaessaan Olgan kirjeen postilaatikkoon. — Sitten