Tuhoisa rakkaus

By Tuija Lehtinen

Vaaraaa, rakkautta ja suuria tunteita San Franciscossa.Goldie on nuori nainen, joka hoitaa työkseen suuria ja vaarallisia eläimiä, kuten leijonia ja tiikereitä. Jos elokuvantekijä haluaa elokuvaansa susia, Goldien perheyritys hoitaa eläimet paikalle. Kun Goldie tutustuu aatelisperheen vesaan Brannyyn, hän ei tiedä mitä ajatella Brannysta. Onko hän ihastunut mieheen vai ei? Lisäksi soppaa sekoittaa karski Simon, joka työskentelee Goldien perheyrityksessä. Kun Goldie joutuu yllättäen sairaalaan, edessä on oikea tunteiden sekamelska – kuka rakastaa lopulta ja ketä?Tuhoisa rakkaus on viides osa jännittävässä romanttisessa sarjassa, jonka tapahtumat liittyvät sanfranciscolaiseen Mayer Medical Centeriin.Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan – ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 3, 2023
• ISBN: 9788728406397

Book preview

Tuhoisa rakkaus

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1982, 2022 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406397

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

OLETKO SINÄ TUHKIMO?

Goldien ja Brannyn ensitapaaminen oli sananmukaisesti tuhoisa. He törmäsivät toisiinsa tavaratalon ovella niin voimallisesti, että Goldien isot paperipussit repesivät ja levittivät sisältönsä kiireisten ihmisten jalkoihin.

— Sorry, Branny sanoi pehmeämmällä etelävaltioiden nuotilla ja kumartui noukkimaan joka puolelle pyörineitä purkkeja ja pakkauksia.

Joku plantaasin omistaja, orjapiiskureiden jälkeläinen, Goldie ajatteli pikaisesti ja muodosti heti antipatioita miestä vastaan. Tämä oli pukeutunutkin kuin etelän herrasmiehet, jotka kuljeskelivat puuvillapelloilla katsomassa kuinka väki nyppi puuvillanöyhtää ja lauloi spirituaalejaan. Itsetietoinen kuin mikä, Goldie päätteli kerätessään kainaloihinsa purkkeja jotka saman tien luiskahtivat sieltä pois.

— Ei tämä onnistu, mies sanoi leveällä hymyillen. — Jospa minä hakisin tuolta kassalta pari pussia. Älkää livistäkö sillä aikaa.

— Livistäkö! Goldie tuhahti happamana. — Tässä jaloissa pyörii pieni omaisuus, ei minulla ole varaa hylätä sitä. Teillä ehkä on.

Mies vilkaisi eläinruokapurkkeja kurtisti kulmiaan ja Goldielle tuli se tunne, että tämän lajin tavarat mies olisi siekailematta hylännyt. Kukkoilija, tyttö ajatteli tuohtuneena, mutta ulospäin hän näytti hymyilevältä, sillä ilman niitä pusseja hän olisi ollut pahassa pinteessä. Mies katosi siis tavarataloon, viipyi iät ja ajat ja Goldie kuvitteli hänen jo menneen kaatamaan puun josta paperia sitten valmistettaisiin. Siinä tapauksessa, tyttö pudisti hermostuneena päätään ja mulkaisi vihaisena kahta puertoricolaislasta jotka yrittivät vaivihkaa ujuttaa taskuunsa pari eläinruokamakkarapötköä, siinä tapauksessa olisi parempi häipyä ja viedä mukanaan vain se minkä pystyi.

— Lopultakin, miehen ääni tunki saman tien kuuluviin muutaman tukevan herran takaa. — Syötävän pitkät jonot.

— Tuo ei ole paperipussi, Goldie sanoi syyttävästi nähtyään miehen kädessä työnnettävän ostoskärryn. — Tuo on ihan jotain muuta. En minä ole mikään ikäloppu joka ei jaksa ostoksiaan kantaa. Minä en sitä paitsi aio maksaa tuosta.

— Kuka sitä on pyytänytkään, mies virnisti heitellen tavaroita kärryyn. — Minä olen aina halunnut itselleni tällaista ja nyt tuli syy ostaa se. Onko teillä auto lähettyvillä?

Goldiella oli, mutta häntä hävetti viedä mies sen luo. Se oli ikäloppu kärry, joka oli likainen sisältä, kolhiutunut ulkopuolelta ja moottorin ääni oli vähän samankaltainen kuin astmaatikon hengitys kohtauksen sattuessa.

— Sinne vaan, Goldie urahti katse maassa avattuaan oven. — Heitelkää miten sattuu, eivät ne rikki mene.

— Jospa auto menee, mies sanoi epäillen. — Jospa me ajaisimme taksilla teille.

— Me? Goldie kiljaisi. — Ei ikinä! Kaatakaa nyt vain se sisältö sinne takapenkille niin me olemme sujut.

Mies teki työtä käskettyä. Vasta siinä vaiheessa Goldiella oli tilaisuus katsella häntä tarkemmin. Mies oli lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä, hyvin ruskettunut ja sielunsa silmillä Goldie näki hänet pomppimassa tenniskentällä jäntevänä kuin trimmattu vinttikoira. Jotain vinttikoiramaisen surumielistä oli miehen kasvoissakin. Hänellä oli isot tummat silmät, kapeat kasvot, runolliset mutta silti miehekkäät. Snobi, oli Goldien lopputuomio. Tyhjäntoimittaja joka ajankulukseen vietteli työtätekeviä tyttöjä.

— Minä olen Branny, mies ilmoitti saatuaan kassin tyhjäksi. — Branson Raxford kolmas tarkemmin.

No niin, Goldie ajatteli tyytyväisenä. Kolmas! Siinä sen näki että rappeutuneesta sukuhaarasta mies oli tulossa. Jonkin plantaasin perijä suoraan alenevassa polvessa.

— Onko sinulla kennel? Branny sanoi hetken kuluttua odotettuaan turhaan tytön sanovan nimensä.

— Sinnepäin, Goldie mutisi ja kapusi etuistuimelle. — Kiitos.

— Hei, älä nyt noin äkkiä, Branny hätääntyi. — Minä olen vasta tullut tähän kaupunkiin enkä tunne oikeastaan ketään. Etkö sinä voisi tulla oppaaksi?

— Tiedätkö, Goldie sanoi vinosti hymyillen, — minä en ole koskaan pitänyt toimettomista nuorista miehistä jotka kuluttavat rahoja joita eivät ole itse ansainneet. Sitä paitsi minä olen tiiviisti kiinni töissäni.

— On sinulla joskus vapaata, mies intti pyydystäen tytön välttelevät silmät omiinsa. — Kuule, minä odotan sinua kahdeksalta Keskuspuiston Tea Gardenissa, siinä japanilaisessa teehuoneessa. Joka ilta kello kahdeksalta, et sinä voi olla tulematta.

— Sehän nähdään, Goldie tuhahti ylimielisesti ja koetti käynnistää auton nopealla liikkeellä, mutta tietysti auto petti hänet, pihisi ja kitisi vain ja koko ajan Goldie tunsi miehen rävähtämättömän tuijotuksen.

— Minä odotan, mies sanoi kun auto lopulta hyrähti käyntiin. — Joka ilta.

Kunhan puhui, Goldie ajatteli tärisytellessään läpi San Franciscon. Vasta kaupungin ulkopuolella sivutiellä pieni mielihyvä nousi ajatuksiinja vaistomaisesti tyttö vilkaisi kuvaansa pölyisestä taustapeilistä. Kaunotar Goldie ei ollut, lähinnä hän olisi luonnehtinut itseään naapurin tyttö -tyyppinä. Vaalea paksu pitkä tukka, poninhännällä käytännön syistä, siniset silmät ja muutama pisama nenän päällä. Suu oli keskikokoinen ja samaa kokoa oli sitten kaikki kaulasta alaspäin. Ei siis mitään kovin sävähdyttävää, ja kuitenkin mies oli ollut niin tosissaan sanoessaan odottavansa joka ilta teehuoneessa.

— Missä sinä kuppasit?

Se lause pudotti Goldien maan pinnalle epämääräisistä unelmista, joihin kuului kävely puuvillapellolla valkopukuisena ja päivävarjo kädessä. Ääni joka lauseen sanoi, oli hyvin kaukana autereisista tunnelmista ja syvään huokaisten