Eilinen ei palaa

By Tuija Lehtinen

Juosten kohti rakkautta!San Franciscon on vallannut hölkkähuuma, ollaanhan 80-luvulla, hikinauhojen ja pirteänväristen verkkareiden kultakaudella. Kaikilla ei kuitenkaan ole tavoitteena kunnon kohotus. Yksi jos toinenkin San Franciscon lenkkipolkuja kuluttava mies haluaa saavuttaa suloisen punatukkaisen juoksijan, Mayer Medical Centerin tietokonekeskuksessa työskentelevän Rosemaryn. Siinä onnistuu komea brittilääkäri Rex, jolla on vielä opettelemista Amerikan tavoille – varsinkin, kun Rosemary vie hänet kotikonnuilleen ja rodeoon, jossa odottaa myös komea ja kylmä Taco. Itsevarma Taco ei ole valmis luopumaan Rosemarysta, ja rodeo näyttää vaarallisen puolensa.Tohtori Stefan Frank pääsee jälleen todistamaan sairaalamaailman uusia, jännittäviä suhdekuvioita vauhdikkaassa romanttisessa tarinassa.Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan – ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 31, 2023
• ISBN: 9788728406212

Book preview

Eilinen ei palaa

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406212

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

Rakastan sinua, pikkukettu

Oli se aika päivästä, kun suurimmalla osalla ihmisistä oli työaika ohitse. Autot matelivat pitkin katuja koteihin, joissa henkäistiin hetki ja vaihdettiin vapaammat vaatteet. Ja sitten, sen sijaan että olisi istuuduttu television ääreen pelaamaan rulettia lukuisten asemien ja saippuaoopperoiden välillä sen sijaan suunnattiin ulos lenkkitossuissa ja hölkkäasuissa. Koko Amerikka hölkkäsi, koko San Francisco hölkkäsi, ja Stefan Frank — Mayerin Keskussairaalan kirurgi — hölkkäsi hänkin. Oli hiostavan kuuma iltapäivä, täysin sopimaton mihinkään reippaaseen menoon, ja yhden jos toisenkin askel hidastui ripeästä menosta lönkytteleväksi laiskaksi astunnaksi. Stefankin hidasti vauhtiaan, ei niinkään siksi etteikö olisi jaksanut, vaan koska hänen rinnallaan hölkyttelijä alkoi vaikuttaa janoiselta verikoiralta: kieli roikkui ulkona ja silmien kiilto samentui.

— Terveellinen harrastus, eikö vain? Tom Collins pihisi raskaan hengityksen lomasta.

— Oikein mukava, Stefan virnisti, pyrähti muutaman metrin Tomin edelle ja jäi odottamaan. — Mutta tuskin suositeltavaa jos on edellisen illan viettänyt turmiollista elämää.

— Turmiollista? Tom tuhahti ja pysähtyi vetämään henkeä Stefanin vierelle. — Enhän minä ehtinyt, siksi kai minä tässä olen.

— Kuka on se vaarallinen nainen?

— Vaarallinen? Tom vilkaisi Stefania ja näki naurun tämän kasvoilla. — Miten niin vaarallinen ja nainen yleensäkin? Voinhan minä ihan muuten vain kohennella kuntoani.

— Yleensä sinä tekisit sen esimerkiksi tenniskentällä, Stefan huomautti ja lähti jatkamaan matkaa. — Pomppisit sulavasti ihailevan katsojajoukon edessä, ja jos häviäisit niin saisit sympatiat puolellesi puhkeamalla valitushuutoon ja puremalla mailasi poikki. Etkä järin rasittuisi fyysisesti. Mutta se että sinä vapaaehtoisesti lähdet tähän rääkkiin, kavaltaa että kyseessä on joku hyvin erikoinen ihminen. Kuka?

— Ehkä minä ajattelen sinua, Stefan, Tom sanoi kevyesti ja väitteli Stefanin katsetta. — Ehkä sinä olet minusta mennyt liian värittömäksi leikkaussalin armottamien valojen paisteessa.

— Ne eivät todellakaan rusketa, Stefan myönsi ja oli jo etukäteen huvittunut siitä, minkälaisia koukeroita Tom kehittelisi ennen kuin kertoisi totuuden.

— Sitä pitäisi pohtia, Tom tuumasikin. — Hanki rusketus samanaikaisesti kun poistat umpilisäkkeesi.

— Sinä taitaisit tarvita selkääsi toisen parin jalkoja, Stefan totesi Tomin horjahtaessa. — Niin kuin jollakin vanhan tarinan jäniksellä oli — vai oliko se jokin lintu? Kun väsyt niin voit kiepsahtaa ympäri ja jatkaa virkeänä.

— Niin ja jos kadulla jokin jengi mukiloisi, ajattele miten hyvin voisi puolustutua potkimalla joka suuntaan, Tom hymyili.

— Tai saisi jonkun kiinni, Stefan sanoi kuin ohimennen. — Ne eiliset juhlat — Mitkä ne olivatkaan? Sairaalan tenniskerhon ja squashkerhon pirskeet, mutta oliko siellä hölkkääjiäkin?

— Ei, Rosemary sanoi harrastavansa sitä muuten joka päivä.

Rosemary? Nimi ei sanonut Stefanille hetkeen mitään. Uusissa lääkäreissä ei ollut ketään sellaista, ei myöskään hoitajissa. Ehkä kyseessä oli joku Tomin potilas, siihen hän ei kyllä oikein uskonut. Jonkun toisen vaimo? Tyttöystävä? Oli kuka oli, niin vaikutuksen hän oli Tomiin tehnyt, koska tämä oli tullut pyytämään häntä rekvisiitakseen lenkille. Ettei olisi niin läpinäkyvää juosta pitkin Golden Gate -puiston rantakaistaa heti juhlien jälkeen. Ja mikä vika hölkkäämisessä oli, Stefan mietti matkan jatkuessa kohti kaupungin pohjoiskärkeä. Marina Green-puistoaluetta, joka oli suosittu lenkkeilyalue. Miellyttävämpää se vain olisi ollut metsäpolulla, aisteissa havumetsän tai koivujen tuoksu, lenkin päätteeksi sauna jären rannalla … Ikävä kauas meren yli, pieneen pohjoiseen maahan käväisi Stefanin mielessä ja hän oli törmätä nuoreen mieheen, joka kasvot kiiltäen tömpsytti vastaan, silmät puoliummessa ja korvilla stereot. Stefan pudisti hengessä päätään. Huumetta se tämäkin oli amerikkalaisille, alkoholin ja narkoottisten aineiden korvike — mutta kun se ylitti järkevyyden rajat, niin se muttui terveellisestä riskiksi niille jotka kynsin ja hampain hakivat terveyttä ja nuoruutta.

— Tuolla hän menee, Tom tönäisi Stefania kylkeen. — Rosemary.

Tyttö juoksi kevyen näköisesti parinkymmenen metrin päässä. Hän oli pienehkö, siro ja ruskettunut, eikä Stefan vieläkään osannut yhdistää häntä minnekään, koska näki vain selän. Tytöllä oli pitkä, liki vyötärölle ulottuva tukka, sekoitus kuparin- ja kanelinruskeaa, tukka joka olisi pitänyt muistaa. Stefanin mielessä käväisi väläys upeasta nutturasta, mutta vieläkään hän ei saanut tyttöä sijoitettua mihinkään.

— Hän ei tainnut järin juhlia, Stefan arveli tytön kiihdyttäessä askeliaan. — Sinä lysähdät jalkojen juureen jos yrität saada kiinni, eikä se varmaan ole kovin säväyttävää.

— Rosemary otti drinkin siinä kuin minäkin, Tom hymähti. — Kyllä hän väsähtää.

— Missä sinun viehätysvoimasi eilen oli, kun pitää näin vaikean kautta yrittää? Stefan uteli, vaikka arvasikin sen kadonneen niihin drinkkeihin, joita Tom oli nähtävästi kiitettävästi tuhonnut tietäessään, että edessä oli vapaapäivä. Tytöstä Stefan ei voinut uskoa samaa, ei tämä muuten olisi juossut keijun kevyesti.

— Minä en päässyt sen ringin-läpi joka kuskasi hänelle niitä juomia, Tom tokaisi ja tihensi päättäväisesti askeltaan. — Joten minä yritän nyt täällä.

— Sinä et taida olla ainoa, Stefan naurahti, kun erotti sivukäytävällä nuoren miehen, jonka silmissä oli samanlainen päättäväinen katse kuin Tomilla.

— Kappas vain, herra Higgins, Tom urahti ja kiukku välähti silmissä. — Kukonpoika ei nenälle hyppele.

— Ei, ei hyppele, ohi menee kuin turbolla, Stefan nyökytteli. —