Lapsilta kielletty

By Marja Toivio

Polttavan ajankohtainen romaani nettideittailun pimeästä puolestaTaija ja hänen kansanedustajamiehensä Tommi viettävät näennäisen onnellista perhe-elämää. Kulissit kuitenkin horjuvat, kun Tommia epäillään nettiseksistä alaikäisen kanssa. Seksuaalirikoksiin erikoistunut asianajaja Mirja puolestaan järkyttyy kuullessaan teini-ikäisen tyttärensä Essin lähettelevän netissä paljastavia kuvia itsestään aikuisille miehille ja seurustelevan itseään vanhemman opiskelijapojan kanssa. Kenen on vastuu, jos lapsi valehtelee ikänsä?Juristi Marja Toivion romaani käsittelee verkossa syntyviä ihmissuhteita monipuolisesti ja tarkkanäköisesti. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 29, 2022
• ISBN: 9788728448946

Book preview

Lapsilta kielletty

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2018, 2022 Marja Toivio and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728448946

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Kiitokset Taiteen edistämiskeskukselle, joka on tukenut tämän kirjan kirjoittamista.

1

Tungoksessa oli mahdotonta liikkua. Ihmiset seisoivat muovimukit kädessä toisissaan kiinni, puheensorina täytti tilan ja kuulosti aivan siltä kuin äkäiset kärpäset olisivat lentäneet huoneenkorkuisia ikkunoita päin. Marraskuun loskassa kärpäset olivat poissa sisätiloistakin, melun saivat aikaan nousuhumalassa ilakoivat ihmiset. Liimaannuin Tommiin, jotta en olisi kaatunut. Oli kuuma, villaneule oli liikaa, mutta en voinut riisua sitä. Leikittelin ajatuksella, että paljastaisin itseni rintaliivisilleen. Ainakin minut huomattaisiin! Kamerat räpsyisivät, syntyisi mojova juttu. Ex-toimittajana tunsin lööpinkirjoittajien kikat: Poliitikon vaimo Taija Hurme strippasi seurapiireille.

Tommi keskusteli innokkaasti tuoreista gallupeista jonkun partasuun kanssa. Kaveri oli kuin kurki, pitkä ja harmaa hoikkeliini. En tuntenut häntä, tuskin Tommikaan, jolla oli tapana solmia nopeita tuttavuuksia. Paikkaan ja aikaan katsomatta. Tommi oli saanut kavereita kahviloissa, liikennevälineissä, baarien vessajonoissa, lentokentillä, lomarannoilla. Yöllä ja päivällä. Hänellä oli 4 500 Facebook-kaveria. Tommin seurallisuus kulki geeneissä; äiti oli samanlainen puhekone. Kumpaakin pidettiin positiivisena ja sosiaalisena ihmisenä. Sellaiset menestyivät politiikassa. Kuten Tommikin.

Yritin kurkotella tauluihin gallerian seinillä. Ne olivat moderneja roiskaisuja, jotka muistut-tivat toisiaan: paksu, viimeistelemätön värikerros pinkkiä ja syklaamia neliön muodossa. Huonoa nyky-taidetta, joka ei vaatinut minkäänlaista piirustustaitoa tai sommittelukykyä. Sellaisesta en pitänyt, vaikka olin abstraktin maalaustaiteen ystävä. Hinnat vaihtelivat kahdesta viiteen tonniin. Melkein kaikki oli jo myyty.

Taiteilijatar seisoi vartaloa nuolevassa asussaan kukkapuska toisessa, kuohuviinilasi toisessa kädessä salamavalojen räiskeessä ison huoneen perällä. Annat, Eevat, Gloriat ja iltapäivälehdet tarvitsivat täytettä sivuilleen ja kuolasivat lemmikkinsä perään, joka avautui säännöllisin välein taiteestaan ja parisuhdeongelmistaan. Uusin aviomies saattoi olla entinen, sillä häntä ei näkynyt. Yleisö oli pukeutunut arkisesti työpäivän jälkeen, juhlakalu säteili kuin Linnan juhliin menossa. Naisen isä oli tunnettu kokoomusvaikuttaja. Mietin, että pelkästään siksi olemme täällä, ei Tommi taiteesta piittaa. Eduskunta-vaalien alla ehdokkaiden oli pakko näyttäytyä mahdottomissakin paikoissa, mutta avajaisiin mies oli lähtenyt mielellään. Tottakai, sillä Helsingin kokkarikerma kokoontui tänään täällä. Kansanedustajia, entisiä ministereitä ja yksi nykyinen, joka oli avannut näyttelyn kohteliaisuuksia suoltaen puoli tuntia sitten.

Jostain leijui imelä partaveden tuoksu ärsyttävästi nenään. Inhosin miesten tapaa suihkuttaa leuan täydeltä hajustetta. Aivastin kuuluvasti ja sain paheksuvia katseita osakseni, kun en ollut ennättänyt etsiä nenäliinaa suun eteen. Olisinpa muualla. Yksin kotona tai rauhallisessa hotellihuoneessa, jossa saisin vain nukkua. Väsymys tuntui vanteena otsalla. Kotona seinät olivat kaatuneet päälle. Lapset olivat kuumeessa alkuviikon, yöt menivät ranttaliksi. Minulta, sillä Tommi nukkui sohvalla. Heikkona hetkenä, tiistaina, juoksin kolme kertaa talon ympäri ilman päällysvaatteita kestääkseeni lasten kanssa loppupäivän sisällä. Täksi illaksi olin suurella vaivalla onnistunut haalimaan lapsenlikan, joka pitäisi vapauttaa puolen yön aikaan.

Mutta ilta oli vasta nuori. Jatkoja istuttaisiin Bulevardin gourmet ravintola Gaijinissa, ja sieltä lampsittaisiin vielä Tornin Ateljeebaariin mojitoille. Tommin oli tärkeää roikkua mukana. Pikkutunneilla kuuli parhaat juorut ja silloin solmittiin vaalikauden kestäviä toveruuksia. Politiikka on kestävyyslaji, maraton, jossa sitkeys ja harjoittelu palkitaan, hän tapasi vitsailla.

Puolituttu viisikymppinen pariskunta nelipäiväiseltä Toscanan viinireissulta, ainoalta kahden-keskiseltä lomaltamme lasten synnyttyä, ilmestyi ihmismuurin läpi meitä moikkaamaan. Onneksi he kertoivat nimensä, Paavo ja Mirja Paananen.

–Hauska tavata pitkästä aikaa, Mirja sanoi herttainen hymy huolellisesti meikatuilla kasvoillaan.

Nainen oli miellyttävä ja tyylikäs, enkä käsittänyt, mikä oli saanut hänet naimaan Paavon kaltaisen rehvakkaan ja ylipainoisen advokaatin. Punakat kasvot ja hikikarpalot kielivät sydänvaivoista. Ehkä Paavo oli ollut hyvännäköinen ja viriili mies kaksikymmentä vuotta ja kiloa sitten.

Hyppäsin muistoissani keväiselle Toscanan maaseudulle, terrakottahuvilaamme, jonka ikkunoista avautuivat henkeäsalpaavat näkymät kumpuileville niityille ja oliivipuulehtoon.

Paavo lipitteli viskiä majapaikan terassilla auringonlaskun jälkeen, Mirja maanitteli nukkumaan hyväntahtoisesti naljaillen. Näytelmä toistui jokaisena iltana. Huumorintajuisia ihmisiä molemmat. Paavon vilkkuvien silmien viestistä ei voinut erehtyä. Mies flirttaili avoimesti. Ei onneksi minun kanssani enää sen jälkeen, kun esittelin Tommin, ja miehet löysivät yhteisen harrastuksen, kalliiden single malt-viskien naukkailun.

Viinitilalla Mirja osoittautui parhaaksi viininmaistelijaksi sokkotestissä, jonka isännät panivat pystyyn. Minulla menivät chiantit, brunellot ja nobilet iloisesti sekaisin, mutta Mirja tunnisti kaikki oikein. Paavo ei osallistunut pruuviin, vaan vetäytyi kännykkä korvassaan patiolle, josta hänen ärjyntänsä kuului häiritsevästi sisälle asti.

Pariskunnalla oli yhteinen asianajotoimisto Helsingin keskustassa, ja sen toiminnasta riitti juttua illallisilla. Viiniseurue oli kovasti kiinnostunut murhista, ryöstöistä ja seksirikoksista, joista Paavo heitti sarkastista läppää asiakkaitaan paljastamatta. Rikosasianajan arki on kuulkaas kutkuttavan jännittävää. Paavo kehaisi tuntevansa rikoksentekijöitä entisistä poliitikoista moottoripyöräjengiläisiin. Mirja haukotteli Paavon puhuessa, eivätkä jutut minuakaan kiinnostaneet. Olin vanhassa työssäni joutunut laatimaan rikostapauksista myyviä lööppejä harva se viikko.

Matkan jälkeen Paavo vinkkasi minulle eräästä kohua herättäneestä virkamiesten lahjonta-skandaalista, kun ei tajunnut, että olin tällä hetkellä kotiäiti enkä toimittaja.

–Eiköhän lähdetä kaljalle. Täällä tukehtuu, Paavo tokaisi gallerian tunkkaisen lämmön keskellä, ja Tommi innostui heti.

–Ehditäänkö me? kysyin. Olin huolissani aikataulusta. Pöydät Gaijiniin oli varattu puolen tunnin päähän ja dinneri alkaisi täsmällisesti samppanjatarjoilun jälkeen.

Miehet ampaisivat saman tien liikkeelle. Paavo raivasi ruhollaan tilaa naulakolle. Me vaimot seurasimme kiltisti perässä.

Ulkona tihuutti vettä. Kenelläkään ei ollut sateenvarjoa. Oikaisimme Vanhan kirkkopuistonpoikki Yrjönkadulle ja sieltä edelleen Kalevankadulle. Astuin vesilammikkoon. Ankeus valtasi mieleni katsellessani Tommin loittonevaa selkää Paavon vieressä. Illasta tulisi viinanhuuruinen ja pitkä. Yöllä saattaisin joutua heräilemään lasten takia. Tommin apua olisi turha toivoa.

–En ole pätkääkään nykytaiteen ystävä. Olen sen sijaan hankkinut muutaman Kultakauden työn ja ylipäänsä 1800-luvun lopun suomalaista. Tulkaa joskus meille katsomaan, Paavo kehaisi baaritiskillä, kun jonotimme juomia.

–Paavolla on vaikka mitä. Järnefeltiä, Halosta, Wiikiä. Saa muka edullisesti huutokaupoista, Mirja sanoi naurahtaen.

–Ei ne kauhean kalliita ole, paitsi naisten maalaamat, Paavo hörähti.

Sitten tapahtui perinteinen jako kahteen: miehet istuutuivat vierekkäin jakkaroille, naiset valtasivat ikkunapöydän. Puhuimme Mirjan kanssa lomasuunnitelmista proseccoa siemaillen. Panin merkille Mirjan Gucci-laukun ja Ted Bakerin kukkamekon, jota olin itse hipelöinyt Stockmannilla pari viikkoa sitten, mutta en ollut raatsinut ostaa. Oma Promiseni näytti nuhjuiselta sen rinnalla. Ainoa vapaahetki ilman lapsia, enkä ollut keksinyt kuin pistäytyä Stokkalla! Olin kulkenut kuin zombie liukuportaissa, vaeltanut hikisenä takki auki osastolta toiselle ostamatta mitään muuta kuin tarjousvaippoja. Nyt tunsin kylmän kosteuden jalkapohjissani, mutta en tehnyt elettäkään riisuakseni talvikenkiäni. Mirja oli vaihtanut saapikkaat mustiin samettikorkkareihin, ja kaulalla heilahtelivat muodikkaat puukorut, jotka sopivat kauniisti hänen mekkoonsa. En ollut kade Mirjan vaatteista ja asusteista, mutta huomasin laskevani mielessäni niiden hintaa päätyen muutamiin tuhansiin. Kerroin Mirjalle lomasuunnitelmistamme.

–Talo Toscanasta koko perheelle, anoppi mukaan lukien, on jo varattu. Lennämme viikon kuluttua vaaleista, sanoin ja näin haaveissani San Gimignanon kukkulakaupungin ja sypressien jakamat peltotilkut sen ympärillä. Vuokratalosta olisi vain tunnin ajomatka tuohon kuuluisaan turistirysään, joka oli tehnyt vaikutuksen viime keväänä. Kaupungin tornit oli rakennettu keskiajalla huvikseen, kilpaillen siitä kenen oli korkein. Erottautumista muista, mitäpä muuta. Viisisataa vuotta sitten ihan samalla tavalla kuin tänä päivänä. Olimme kumpikin Tommin kanssa loman tarpeessa, mutta kuinka tulisimme juttuun pikkukylässä, josta lähimpään kauppaan ja ravintolaan oli yli viisi kilometriä? Ilman televisiota, huonon nettiyhteyden varassa. Vaativat lapset ja kaikkeen puuttuva anoppi seuranamme. Ei ollut vaikea arvata, kuka meistä ajaisi vuokra-Bemarin illallisilta kämpille.

–Ai, kun kiva. Olen vähän kateellinen Italian reissustanne. En saa Paavoa tänä keväänä mihinkään. Se haluaa vaan olla mökillä ja kalastaa.

–Onhan sekin rentouttavaa.

–Mieti vähän. Kylmää ja märkää. Ja yksinäistä. Taidan lähteä ystävättärien kanssa vaikka Lontooseen, jos en muuta keksi. Asiasta toiseen. Onko Tommilla hyvät mahdollisuudet tulla uudelleen valituksi?

–Todennäköisesti valitaan, mutta töitä se vaatii, sanoin kyllästyneenä.

Mirja kyseli lisää, ja vastailin puolihuolimattomasti. Minua ei olisi huvittanut puhua vaaleista ja politiikasta. Ensin Tommin kansanedustajan ura oli tuntunut mielenkiintoiselta, mutta nopeasti siinä olivat alkaneet toistua samat kuviot kuin kuntapuolella. Valiokuntavalinnat ja ryhmäkokoukset junttauk-sineen, vuosittaiset budjettiväännöt, loputtoman pitkät istunnot ja niiden päälle seminaarit Lapissa ja laivoilla. Mausteena työmatkat ulkomaille, joista kansalaisten kannatti olla kateellisia minimaalisen asia-ohjelman vuoksi.

Ristiriitojen ja kärhämien määrä oli yllättänyt Tommin. Henkilösuhteilla oli ratkaiseva merkitys myös valtakunnanpolitiikassa. Piti olla oikeat kaverit, muuten ei edennyt rivikansanedustajan postia pidemmälle. Tommi oli hyvä verkostoituja, mutta nyt hän oli itsekin kyllästynyt asemaansa pahnan pohjimmaisena heittopussina, jolle tähänastisen uran huipentuma oli jäsenyys sosiaali-ja terveysvalio-kunnassa ja varajäsenyys Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnassa. Edes Tommin aloite väkivaltarikosten rangaistusten ankaroittamisesta ei ollut herättänyt vastakaikua, vaikka julkisuuskynnys oli ylittynyt moneen otteeseen. Positiiviselle puolelle jäivät kansanedustuslaitoksen pitkät lomat, jotka ylittivät runsaudessaan kaikkien Tommin aiempien työpaikkojen loma-ajat. Tosin ei häntä silloinkaan paljon kotona näkynyt, mietin annos katkeruutta mielen pohjalla. Vaalikarjaan oli pidettävä säännöllistä yhteyttä vaalipiirissä pitkin kesää.

–Olipa hyvä sattuma, että tapasin sinut, Paavo. Sovitaan treffit teidän toimistolle ensi tilassa, kuulin hämmästyksekseni Tommin juttelevan Paavolle.

Mirja tilasi tarjoilijalta toiset proseccolasilliset, enkä erottanut jatkoa. Mitä Tommi oikein tarkoitti?

Gaijinissa Tommi etuili härskisti narikkajonossa. Joku protestoi tönäisyllä, mutta hän ei välittänyt. Kamppai-lin ihailun ja halveksunnan tunteiden välimaastossa, ja vaaka kallistui jälkimmäiseen. En sietänyt Tommin käytöstä ja pelkäsin, että iltamme olisi pilalla. Hän ohjasi minut galleristin ja tämän seurueen pöytään. Ei aikaakaan, kun hän oli aloittanut vilkkaan keskustelun taiteilijattaren kanssa. Tyypillistä Tommia. Hän keskittyi illallisilla yleensä yhteen tai kahteen uuteen ihmiseen. Ja nyt oli vuorossa kurvikas kaunotar, jolla oli suora yhteys politiikan huipulle isänsä kautta.

Naisen linnunsulkaiset korvarenkaat heilahtelivat hänen puhuessaan, ja hän työnsi pörrö-päänsä vähän väliä Tommin ohimoon kiinni. Ei, en ollut mustasukkainen, ainakaan vielä, vaikka tiesin, että naiset ihastuivat mieheeni, pitivät tätä hyvännäköisenä ja karismaattisena. Tommi tuskin lämpenisi taiteilijattarelle, jolla oli väärä ammatti ja turhan julkkiksen imago.

Katsoin ympärilleni huippuravintolassa, jossa en ollut koskaan ennen käynyt. Puheensorina täytti salin, äänet kaikuivat seinistä kattoon ja takaisin. Pöydät oli ahdettu liian lähekkäin toisiaan. Lyhty-kynttilät välkkyivät, lasit kiilsivät niiden pehmeässä valossa. Sade piiskasi ikkunoita. Muistin Tommin ylenpalttiset kehut aasialaisherkuista ja minulle tuli yhtäkkiä kova nälkä.

Paanaset olivat jääneet eteisen ruuhkaan ja joutuivat salin perälle. Olisin mielelläni jatkanut keskustelua Mirjan kanssa ulkomaanmatkoista ja vaatteista. Mirjalla oli paljon tietoa Euroopan shoppailu-keitaista, Milanostakin, jonne me pian perheen kanssa lentäisimme. Sieltä Tommi saisi ostaa minulle vaatesetin ja Pradan kengät, sillä entiset olivat käyneet liian pieniksi. Tuskin maltoin odottaa. Onneksi Tommi ei ollut pihi.

Galleristi istui tuppisuuna vieressäni, eikä minun tehnyt mieli puhua smalltalkia ventovieraan ihmisen kanssa, joka ei selvästikään ollut kiinnostunut minusta.

Jotakin tehdäkseni otin peilin laukusta ja lisäsin huulipunaa. Uupunut kotiäiti. Hiuksenhienot rypyt silmäkulmissa, mutta tukka hyvin, ja ihan itse laitettu, kun en ollut ennättänyt kampaajalle. Tommi oli kertomansa mukaan ihastunut ensitreffeillä paksuun, kiiltävään tukkaani. Melkein neljä vuotta sitten.

Siniset ilmapallot, valkoiset kukkapuskat, puheenjohtajan ja puoluesihteerin hurraahuudot. Kokoomuksen bileissä tunnelma oli katossa. Haastattelin tulevaa kansanedustajaa, Tommi Hurmetta, heti läpimenon varmistuttua.

–Sinä sopisit hyvin joukkoomme, hän sanoi hymyillen ja vannotti minua jäämään jatkoille.

Iskurepliikki, ajattelin mielissäni ja hörppäsin lisää kuohuviiniä.

–Voin esitellä sinut meidän viestinnälle, jos haluat, hän lupasi. Ja niin myös teki.

Törmäsimme uudelleen buffetin ruokajonossa ja etsimme yhdessä pöydän. Tommi jutteli sujuvasti kaikkien kanssa, mutta vilkuili vähän väliä minua. Tunsin miellyttävää kutinaa kämmenissäni.

–Näytät niin naiselliselta pitkissä hiuksissasi, hän kehaisi haettuaan minua tanssimaan.

Kohteliaisuus hiveli romuttunutta itsetuntoani, jonka exäni oli hakannut puoli vuotta sitten palasiksi.

Bändi soitti jo hitaita. Olin huppelissa ja loistotuulella.

Kavaljeerini ei päästänyt minua pois tanssilattialta, vaan houkutteli jäämään vielä parin tanssin ajaksi. Kehui taas tukkaa. Imarteli ulkonäköä. Kyseli siviilisäädyn ja asuinpaikan. Avautui itse: maisterismies ja eronnut, edessä loistava tulevaisuus. Kokoomuksen johtotehtävissä, tottakai! Hän puhui minut pyörryksiin. Puristi vyötäröstä ja suuteli korvaa.

Pian nojasimme toisiimme kuin rakastavaiset. Viimeisenä biisinä ennen valomerkkiä soi Whitney Houstonin I Will Allways Love You, kaikkien balladien äiti. Aivan kuin meitä varten tehty. Tunsin itseni valituksi.

–Tommi ja Taija Hurme kuulostaa hyvältä, tanssipartnerini kuiskasi musiikin tauottua ja nauroi valloittavasti.

Hätkähdin Tommin intohimoa ensimmäisenä yhteisenä yönämme. Rakastelimme monta kertaa. Väsähdin, mutta hän halusi jatkaa. Suostuin, vaikka ei olisi pitänyt. Kahden päivän päästä lääkäri diagnostisoi minulla virtsarakon tulehduksen ja antoi taudille nimen: honeymoon kystitis.

Vuosi kului kuin siivillä. Matkustellen, juhlien, Tommin poliittista uraa rakentaen. Yllätyimme iloisesti, kun tulin vahingossa raskaaksi.

Vietimme megahäät, jonne kutsuin Tommin pyynnöstä kaikki toimittajakaverini. Miksei kukaan tehnyt häistä seurapiiriuutista, Tommi ihmetteli tosissaan ja aiheutti repliikillään ensimmäisen pahan riitamme.

Minä hölmö olin jättänyt sosiologian opinnot kesken ja pestautunut Helsingin Uutisiin paljon ennen tapaamistamme. Sen jälkeen Tommin suhteilla hommaama sijaisuus Avussa tuntui lottovoitolta: sain tehdä journalistisesti kunnianhimoisempia juttuja ja henkilöhaastatteluja.

Sitten tytöt syntyivät, ja jäin yhteisestä sopimuksesta kotiin. Siitä alkoivat vaikeudet. Leikkasin hiukset lyhyiksi ja helppohoitoisemmiksi.

Suunnittelin lastenvaateputiikin avaamista toisen äitiyslomalaisen kanssa, mutta homma kaatui sopivan liiketilan puutteeseen. Tommi kannusti projektia, mutta ei ehtinyt auttaa.

Kokki tuli esittelemäänmenua. Hän oli naistenlehdistä ja televisiosta tuttu pitkätukka, pukeutunut tiukkaan, tummaan t-paitaan, farkkuihin ja maahan asti ulottuvaan mustaan essuun. Näytti aivan Valamon munkilta.

–Teille on tilattu seitsemän ruokalajia. Kerron niistä kohta. Välissä pari keittiön tervehdystä. Olen valinnut Reimsin alueelta tuomaamme luomusamppanjaa alkuun, sen jälkeen suosittelen uusseelan-tilaista Pinot Noiria. Tai vaihtoehtoisesti kalan kanssa Alsacen Rieslingiä. Mitään näistä juomista ette saa Alkosta.

–Eikö ole enempää ruokalajeja? joku irvileuka kysäisi ja sai hörönaurut seurueelta.

Kokki taputti käsiään ja alkoi kierrellä pöydissä. Hän kumartui kyykkyyn jokaisen seurueen kohdalla ja puhui heille vilkkaasti kuin olisi myymässä jotakin. Ruuan valmistustavoista ja raaka-aineista, tajusin, kun mies ehti pöytäämme. Porukka ei ollut erityisen kiinnostunut, pöydissä hälistiin niin paljon, etten kuullut kokin puheesta kuin murto-osan. Sääli, sillä olisin halunnut tietää herkuista enemmän.

Olimme kotona vasta yhden maissa. Tunnin myöhässä sovitusta. Lapsenlikkamme oli hapan, ja maksoin ylimääräistä. Tyttö nakkeli niskojaan, pyysi tilaamaan taksin ja korvaamaan matkakulut. Kaivoin Tommin lompakosta viisikymppisen ja päätin, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.

Tommi oli kovassa humalassa. Silti hän avasi kalliin Laphroaig-viskipullon, jonka oli tuonut tuliaiseksi työmatkaltaan Brysselistä ja tarkoittanut nautittavaksi vaalivalvojaisten jatkoilla.

–Hei, eikö jo riitä, Tommi. Meidänhän piti säästää Laphroaigia vieraille.

–Mun on kerrottava sulle yksi juttu, mies sammalsi.

Tommin pari alinta paidannappia oli auki ja vatsamakkarat pursuilivat esille. Onpa hän lihonut, ajattelin. Miehestäni on tullut pullukka! Itse laihduin päivä päivältä, ja rintani roikkuivat imetyksen jäljiltä. Mitä meille oli tapahtumassa? Vaalikamppailu vei Tommin voimat, lastenhoito söi minua. Aikaa liikunnalle tai parisuhteen hoidolle ei jäänyt. Rakastelimme joka toinen kuukausi, jos silloinkaan. Nyt Tommi halusi kertoa minulle jotakin tärkeää.

–Et sä siihen viskiä tarvitse, tiuskaisin.

–Älä nalkuta! Kuuntele, niin ymmärrät. Olen menossa poliisikuulusteluun.

–Siis mitä?

–Kuulit aivan oikein. Ihan mitätön juttu.

–Mistä on kyse? Epäilläänkö sua jostain?

–En tiedä vielä, mutta tämä tuli nyt todella huonoon aikaan. Vaalit on ovella.