Elämä odottaa, Jonas!

By Tuija Lehtinen

Lehmipoika Jonas on kuollettavan rakastunut ihanaan ja omapäiseen Rinaan, mutta tyttö on varattu toiselle. Eikä edes kenelle tahansa vaan Jonaksen lapsuudenystävä Laddielle. Jonaksen on kuitenkin vaikeaa hillitä palavaa rakkauttaan Rinaa kohtaan. Kaikki muuttuu ystävysten elämässä, kun Laddie joutuu onnettomuuteen, ja hänet kiidätetään saamaan hoitoa Mayer Medical Centeriin San Franciscoon. Jonas lähtee mukaan seuraamaan ystävänsä toipumista ja uudessa kaupungissa kohtalo heittää vielä monta mutkaa miesten matkaan. Löytääkö Jonas lopulta elämäänsä rakkauden?Elämä odottaa, Jonas! on sairaalamaailmaan sijoittuva jännittävä romanttinen tarina.Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan – ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 18, 2022
• ISBN: 9788728406328

Book preview

Elämä odottaa, Jonas!

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406328

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

TOISTENSA VASTAKOHDAT

Karja liikehti levottomasti. Se ei pitänyt ympärillään hälisevistä miehistä, koirista, hevosista, eikä varsinkaan helikoptereista, jotka olivat monen päivän ajan kierrelleet laidunmaita kuin jättikokoiset kärpäset. Eikä karja myöskään pitänyt tulesta, raudasta, joka painui hehkuvana vastasyntyneiden karvaan ja merkitsi nämä koukeroisella C-kirjaimella. Polttomerkinnän jälkeen vielä vapaista ja näennäisen riippumattomistakin eläimistä oli tullut Cordin kävelevää omaisuutta. Amos Cordin, Nevadan erään suurimman karjatilallisen omaisuutta.

— Tuo on heikossa kunnossa, ei kai se mitään tarttuvaa ole! joku kailotti vasikan horjuessa epävarmasti emänsä jäljessä.

Jonas Sand vilkaisi vasikan perään, kiskaisi hevosensa suitsista ja käänsi sen kohti pientä värisevää eläintä. Vasikka aavisti joutuneensa silmätikuksi, inui peloissaan ja lähti sitten heikoksi otukseksi yllättävän kovaan vauhtiin. Se oli aliravitun näköinen, jäisi jälkeen muusta joukosta ja pahasa tapauksessa saisi emänsäkin jäämään. Emän menetys olisi tappio, mutta tuon pienen ei. Niinpä Jonas syöksyi sen perään ja sopivalle etäisyydelle päästyään heilautti lassoaan, joka laskeutui millimetrin tarkkuudella vasikan pään yli. Yhtä tarkasti pysähtyi Jonaksen hevonen, oikaisi eturaajansa vastaamaan vasikan kiskomiseen. Se oli loistavasti koulutettu hevonen, totteli kuin ajatus, ja ennemmin Jonas olisi luopunut vaikka hatustaan ja housuistaan kuin hevosestaan.

— Alkaa olla selvää, totesi mies joka karautti Jonaksen luo, kun tämä oli selvinnyt vasikasta. — Karja näyttää olevan ookoo, veikkaan että seuraavalla kerralla luku ylittää tuhat, eihän siitä paljon puutu.

Jonas oli yhtä ylpeä määrästä kuin olisi ollut itse Amos Cordkin jos olisi omassa persoonassaan paikalla ollut. Mutta eihän ukko itse, ei toki. Hänellä oli ikää reilu viisikymmentä ja hän katsoi, että hurjat ratsastukset oli jo ratsastettu. Amos Cord hoiti asioita tilansa toimistosta ja hoiti ne hyvin. Joskus harvoin hän lähti ratsaille, mutta sitäkin useammin helikopterin josta hän sitten karjui radiopuhelimen avulla preerialla ratsastaville miehille, minne karja suuntasi kulkunsa.

Helikopterit auttoivat jonkin verran karjan kokoamisessa, mutta se oli ainoa koneellistettu vaihe. Päätyön suorittivat yhä karjapaimenet, cowboyt, Lännen legendat. Työ oli kovaa. Karja piti koota yhteen joka toinen kuukausi. Se laskettiin, eläimet lajiteltiin ja vastasyntyneet merkittiin polttomerkeillä. Keväällä oli lisäksi vasikoiden kastrointi ja sarvien lyhennys jotta ne eivät pistelisi toisiaan hengiltä. Keväisin tarvittiin usein lisätyövoimaa, mutta nyt ei ollut kyse sellaisesta tapahtumasta, vaan normaalista tarkistuksesta.

Sille päivälle ratsastusta oli jo lähes kaksikymmentä tuntia ja välillä oli satanutkin. Jonas ei silti tuntenut itseään kovin väsyneeksi, tämä oli työtä jota hän rakasti ja väsymys oli eräällä lailla hyvin tehdyn työn täyttymys. Oli mahtava tunne laskeutua ratsailta työpäivän päätteeksi, istahtaa nuotion viereen syömään ja kuunnella karjan hiljaista liikehdintää lähistöllä. Kaukana oli kavala maailma sähinöineen, maailma jota hän ei kaivannut tipan tippaa.

— Lisää ruokaa?

— Pistä vain, Jonas nyökkäsi vaalealle jykevälle miehelle, joka lappoi pihvejä kuhmuiselle lautaselle.

— Laddie on kuulemma tulossa kotiin, mies jatkoi istahtaen syömään Jonaksen viereen.

— Niin on, Jonas nyökkäsi. — Sopivasti juuri kun tämä ajo on ohi ja tauko edessä.

— Laddie osaa, jykevä mies hymähti. — Minä en ole kuunaan nähnyt poikaa joka vähemmän muistuttaisi isäänsä.

— Oletko katsonut peiliin koskaan, Jonas virnisti, ryyppäsi mukista tulikuumaa kahvia ja odotti miten mies reagoisi huomautukseen.

Jykevän miehen nimi oli Suomalainen, paremmin hänet tunnettiin kansalaisuuden mukaan nimellä Finn. Pekka Suomalainen oli suutarin poika, joka oli lähtenyt meren taakse kuudentoista ikäisenä, oli päätynyt Valtojen läpi Nevadaan asti, ja oli nyt Amos Cordin oikea käsi, ykkönen maastossa. Ikää hänelläkin oli viitisenkymmentä vuotta, mutta mikään ei olisi saanut häntä asettumaan ja pysymään turvallisesti tilalla toimistossa tai jäämään ruhtinaalliselle eläkkeelle. Ei, Finn halusi ratsastaa niin kauan kuin hevosen selässä pysyi. Joku oli joskus kuullut hänen sanovan, että paras tapa cowboyn kuolla oli jäädä karjan jalkoihin sitten kun oli niin vanha ettei osannut väistää sitä. Jos hän oli niin sanonut, niin hän myös tarkoitti sitä, sen Jonas tiesi. Finn ei näet omannut juuri minkään valtakunnan huumorintajua, hän oli läpirehellinen ja uskollinen mies, joka sanoi asiat suoraan.

— Laddien kanssa tulee vielä ongelmia, Finn mutisi kommentoimatta sen kummemmin Jonaksen huomautusta.

Jonas oli täysin samaa mieltä. Laddie, Amos Cordin ainoa lapsi, kuudentoista ikäinen poika, oli isälleen pienoinen pettymys vaikkei tämä sitä koskaan pojalle itselleen näyttänyt. Laddie ei ollut missään tullut isäänsä, vaan muistutti kaikin tavoin äitiään. Niin sanoi Finn, ja hänen sanaansa Jonas uskoi, sillä hän itse ei ollut koskaan tavannut Mrs. Cordia, tämä oli näet kuollut puoli vuotta ennen kuin Jonas tuli taloon. Kuvien perusteella nainen oli ollut hento kaunis olento, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä tässä autiossa maailmankolkassa. Miten hän oli kuollut, siitä liikkui monenlaisia huhuja, mutta vain Amos Cord ja Finn tiesivät totuuden, ja heidän huuliensa takana se pysyi. Huhuttiin