Matkalla tähtiin

By Tuija Lehtinen

Laurie on hypnoottisen komea ja karismaattinen taikuri, mutta viime aikoina hän on kohdannut vastoinkäymisen toisensa perään. Laurien vaimo Jo-Ann on kyllästynyt vihdoin lopullisesti kiertue-elämään ja päättänyt jättää Laurien. Samalla ovat alkaneet sydänvaivat, jotka tuovat Laurien Mayer Medical Centeriin tohtori Stefan Frankin vastaanotolle. Laurie ei kuitenkaan ole ainoa kohtalon koettelema vastaanotolla – myös tohtori Frankin apulainen Ruby on kokenut kovia ja etsii uutta suuntaa elämälleen... Matkalla tähtiin on viihdyttävä romanttinen kertomus, jossa liikutaan show bussineksen ja sairaalamaailman jännittävissä ympäristöissä.Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan – ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 18, 2022
• ISBN: 9788728406281

Book preview

Matkalla tähtiin

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1983, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406281

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

KATOAMISTEMPPU

Luojan kiitos, näytös olisi kohta ohi, Jo-Ann ajatteli ja väkinäinen hymy muuttui lämpimämmäksi. Hän ojensi nelikulmaisen kulta-hopeatähdin koristellun laatikon mustaan asuun pukeutuneelle miehelle, joka alkoi käännellä sitä. Laurie pukeutui aina mustaan — se kieltämättä puki Laurieta, jos hänen asuaan ehti ajatella, sillä yleensä ihmiset unohtuivat tuijottamaan hänen silmiinsä. Suuriin sinisiin jalokivisilmiin joita ympäröivät samettiset pitkät mustat ripset. Vieraille ne silmät olivat aina hivelevän ystävälliset, saivat vastapuolen jähmettymään kuin kanin käärmeen edessä. Tosin Laurie kiisti käyttävänsä hypnoosia hyväkseen, mutta siitä Jo-Ann ei ollut niinkään varma. Laurie rakasti kokeiluja, nautti vallastaan ihmisiin. Ja ihmiset rakastivat häntä. Hän oli mies joka katseellaan lupasi tuhat asiaa, mutta ei pitänyt lupauksistaan ainuttakaan.

— Ohh! yleisö henkäisi kun tyhjästä laatikosta ilmestyi kaksi suurta kirjavaa kakadu-papukaijaa, jotka pörhistelivät närkästyneinä harjatöyhtöjään jouduttuaan olemaan liian ahtaissa tiloissa.

Jo-Ann ei pitänyt kakaduista. Ne olivat aika uusia ja harjoituksissa toinen oli näykkäissyt häntä kipeästi peukaloon. Nytkin hän ojensi epäröiden kätensä ottaakseen ne vastaan ja viedäkseen näyttämön taakse. Lintu aisti sen, ja hymy kivettyneenä Jo-Ann valmistautui olemaan huutamatta jos se iskisi nokkansa käteen. Onneksi Laurie hymisi sen korvaan jotain ja lintu kurlautti kurkustaan äänen, joka oli kuin rakkaudentunnustus. Kaikki eläimet pitivät Lauriesta, niiden mielestä arvojärjestys seurueessa oli: Laurie, eläimet, Boy ja Jo-Ann. Ainoastaan vanha villakoira Humphrey asetti Jo-Annin perheen pääksi, mutta — kuten Laurie sanoi — Hump oli seniili, se palvoi vain kättä joka ruokki. Jos Laurie olisi saanut määrätä, niin Hump olisi jo aikaa nukutettu, mutta Hump sattui olemaan Jo-Annin syntymäpäivälahja kuusitoistavuotispäivänä.

Kaksi avustajaa työnsi näyttämölle korkean kaapin, johon Jo-Ann asettui, otti toiseen käteensä ruusun jota heilutteli yleisölle Laurien työntäessä peltilevyjä kaapin poikki. Jo-Annin kasvoilla oli taas vähän teennäinen hymy. Laurie huomasi sen, kurtisti kulmiaan ja pienen hullun tuokion Jo-Ann ajatteli että mies kerrankin jakaisi hänet kolmeen osaan, asettelisi laatikot sitten vierekkäin lattialle ja jättäisi siihen. Joku oli sellaisen tempun tehnytkin, Jo-Ann muisteli nähneensä sen televisiossa. Taikurin täytyi olla David Copperfield, tuo taikurien taikuri, joka hävitti lentokoneen autoista puhumattakaan.

Viimeinen temppu, lopultakin, Jo-Ann huokaisi päästyään kaapista ja ojenneltuaan hetken liinoja ja soihtuja Laurielle. Hän oli vähällä pudottaa yhden soihdun ja Laurien viitta oli syttyä palamaan. Yleisö ei sitä huomannut, mutta Laurien rystyset vaalenivat soihdun ympärillä ja Jo-Ann tiesi että asiasta keskusteltaisiin vielä. Laurie veti syvään henkeä, ja siitä huokauksesta Jo-Ann tiesi ettei mies ollut tyytyväinen iltaan. Laurie siis jäisi istumaan hotellin baariin lukuisten ihailijattariensa kanssa. Ei sillä ollut väliä, Jo-Ann ajatteli väsyneenä ja kiemurteli ulos häkistä samalla kun sinne kiireellä tunkeutui iso musta kissaeläin.

— Senkin lotjake! Jo-Ann sähähti sille lukitessaan häkin ovea. — Häntä pois välistä.

Kleopatra irvisti, kohotti ylähuulen terävien hampaidensa yli ja oli pelottavan näköinen. Jo-Annia se ei hämännyt yhtään. Se oli laiska, mukavuutta rakastava pantteri, ei mikään älykäs, mutta osasi olla villin arvokkaan oloinen. Laurie päätti aina esitykset Kleopatran kanssa, kaksi mustaa hoikkaa hahmoa, ja varsinkin naispuolisesta yleisöstä oli kutkuttavaa ajatella heitä molempia ylelliseen silkkilakanoin sijattuun vuoteeseen. Mutta Lauriella ei ollut kimaltavaa timanttijäljitelmin koristeltua pantaa kaulassa kuten Kleopatralla, eikä Laurieta saanut kukaan mukaansa ellei tämä itse tahtonut. Tahtoiko Laurie — se oli lakannut kiinnostamasta Jo-Annia jo kauan sitten.

— Hieno esitys, Jo-Ann, hotellin johtaja taputti häntä olalle takahuoneessa ja ojensi kolme tulipunaista ruusua, jotka Jo-Ann otti hymyillen vastaan. — Tuletko baarin puolelle?

— En tällä kertaa, Jo-Ann pudisti päätään ja heitti esiintymisasunsa päälle valkoisen turkisreunoin koristellun viitan.

— Vahinko, johtaja mutisi ja kumartui suutelemaan hänen kättään.

Nämä sadat tällaisten paikkojen johtajat, Jo-Ann ajatteli vastenmielisyytensä kätkien. Nämä sadat tukevat menestyneet miehet kiiltävine päälakineen ja huohottavine hengityksineen hamuamassa häntä vuoteeseensa, eikö hän ikinä pääsisi eroon näistä?

— Jo-Ann, Laurie kiiruhti siihen Kleopatra kannoillaan ja näytti vihaiselta. — Mikä sinua riivasi, sinä olit kuin unessa koko esityksen?

— Väsytti, Jo-Ann mutisi ja vältteli miehen katsetta. — Huolettaa se Boyn nuhakin.

— On kai tässä hotellissa lapsenvahtipalvelu, joku sairaanhoidosta tietävä, Laurie äyskähti ja tarttui napakasti Jo-Annia olkapäästä kiinni. — Katso minuun, Jo-Ann, piristy nainen, tämä on meidän elämäämme, työtämme, se on tehtävä hyvin tai…

Tai ei tule esiintymistarjouksia, Jo-Ann täydensi eikä katsonut Laurieta silmiin. Sen sijaan hän nappasi Kleopatran remmistä kiinni ja lähti raahaamaan laiskaa kissaa hissiin. Kävelymatkan aikana hän sai ihailevia katseita osakseen, luulivat tietenkin että hän oli jonkun miljonäärin vaimo pikku lemmikkinsä kanssa. Mutta sellainen tulevaisuus oli yhtä kaukana kuin Kleopatran pannan säihkyvät kivet aidoista.

Hotellin käytävät olivat tyhjiä. Ihmiset olivat ulkona, kuka tutustumassa San Franciscon yöelämään, kuka seikkailemassa, kuka istumassa alakerran baarissa tai ravintolassa ja katsomassa heidän esitystään. Kello oli jo reilusti yli puolen yön, mutta silti oli turha kuvitella että huoneessa odottaisi mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Eikä siellä ollutkaan.

— Mami, katso, pieni poika ryntäsi häntä vastaan ja heilutteli kättään. — Minä osaan, sen, katso, katso!

— Minkä, Jo-Ann hymyili