Missä olet, rakkaani?

By Tuija Lehtinen

Juan Sorensen työskentelee tohtori Stefan Frankin kanssa Mayer Medical Centerissä, ja elämän puitteet ovat suurimmaksi osaksi kohdillaan. Juan kaipaa kuitenkin jotakin enemmän: mielitiettyä, rakastettua, intohimon kohdetta. Rakkautta etsiessä kaikki keinot ovat sallittuja, joten Juan harkitsee lehti-ilmoitusta. "Vetävännäköinen neurologi etsii viehättävää vaaleaverikköä tositarkoituksella", siinä lukisi noin suunnilleen.Ennen kuin rakkaus löytyy, on edessä monta mutkaa matkassa. Miten käy komean mutta ujonpuoleisen Juanin? Sairaala San Franciscossa on kirjasarja täynnä tunnetta! Alunperin 1980-luvulla julkaistut romanttiset tarinat liittyvät sairaalamaailmaan – ja tohtori Stefan Frank pääsee todistamaan monia jännittäviä rakkaustarinoita.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 18, 2022
• ISBN: 9788728406274

Book preview

Missä olet, rakkaani?

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1984, 2023 Tuija Lehtinen and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728406274

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Ensimmäinen luku

Elämäkö seikkailu?

Komea tennistä pelaava Cadillacilla ajava miljonääri etsii viehättävää naista tositarkoituksella. Vastaukset kuvan kera.

— Hmm…

35-vuotias tyylikäs urheileva asianajaja etsii älykästä, viehättävää, hyväsääristä ja keskustelutaitoista tummaverikköä, joka on kiinnostunut taiteista.

— Hmphh…

Yliopistoprofessori, charmikas ja huumorintajuinen haluaa tutustua luonnolliseen, fiksuun tupakoimattomaan naiseen, joka on kiinnostunut syvänmerensukelluksesta.

Vaikka Juan Sorensen luki miesten ilmoituksia, hänellä ei ollut aikomustakaan vastata kenellekään herroista ja tekeytyä tavalliseksi naiseksi. Hän tutki ilmoituksia nähdäkseen miten ne piti laatia, että ne olisivat houkuttelevia. Hän oli jo huomannut että ne noudattivat tiettyä sääntöä, jonka hän oli nimennyt URU-säännöksi; ulkonäkö, raha, urheilu. Ainakin kahteen noista ominaisuuksista vedottiin. Oltiin puoleensavetäviä, rikkaita ja urheilullisia, jotkut vieläpä kaikkea kolmea. Koko lehti oli täynnä vastaavia ilmoituksia, sekä miesten että naisten, ja hivenen Juania kummastutti, että Amerikan maassa löytyi noin hirvittävä määrä erinomaisia ihmisiä jotka olivat yksin.

— Ja mitä minulla on tarjottavana? Juan mutisi, jätti lehden levälleen työpöydälleen ja käveli verholla eristetyn käsienpesualtaan luo. Sen yläpuolella oli peili, johon hän yleensä vilkaisi vain sipaistakseen tukkaansa. Nyt peili sai kunnian heijastaa kasvot ja osan ylävartalostakin. Se peili näytti hänelle tuiman näköisen kriittisen miehen, ja epäröiden hän veti huuliaan hymyyn. Niin kuin valokuvassa vedetään, poseeratessa, jäykästi ja suupielet väristen. Se tuskin miellyttäisi naisia. Niinpä hän naurahti leveästi, julmastikin, kokeili erilaisia ilmeitä ja tajusi vasta pienen hetken kuluttua että peilistä tuijotti toinenkin silmäpari ja että se oli huolestunut.

— Tohtori Sorensen?

— Anna, Juan kääntyi naisen puoleen. — Sanokaa ihan rehellisesti, miltä minä näytän.

Juan Sorensenin vastaanottoapulainen punehtui kiusaantuneena. Hän oli juuri alkanut uskoa, että tulisi toimeen Juanin kanssa, ettei tämän kiusoittelu saisi enää hänen tasapainoaan horjahtelemaan ja että hän osaisi nauraa miehen piloille vaikka ei niitä ymmärtänytkään. Ulkomaalaiset, Anna sanoi aina luottamuksellisesti tuttavilleen näiden kysellessä töiden sujumisesta. Ulkomaalaiset olivat pala joka piti moneen kertaan pureksia.

— Anna harrastaa rotusortoa, sanoivat jotkut tutuista. Mutta ei se sitä ollut. Anna piti Juan Sorensenista, arvosti tätä lääkärinä hyvin korkealle — mutta tämä ei ollut Amerikan kansalainen, tämän ajattelutavassa oli jotain vierasta. Amerikka oli suunnaton eri kansakuntien sulatusuuni, mutta Juan ei ollut vielä tipahtanut sen uunin reunalta massaan. Tokko tipahtaisikaan, Anna oli useasti ajatellut, jotenkin tohtori oli niin levottoman, paikallaanpysymättömän tuntuinen välillä.

— Onko tohtori Sorensen komea? kysyi kerran joku Annan korttipelituttavista. Ja nyt tohtori kysyi itse samaa, Anna totesi harmistuneena ja punaisten läikkien väri poskilla syveni. Mitä hän sanoisi? Ei hän voinut tokaista niin kuin tytöille, että tohtori oli murunen.

— No? tohtori usutti hymyillen.

— Tässä on Harrisonin tutkimustulokset, Anna töksäytti ja laittoi kansion pöydälle. — Tärkeämpääkin tekemistä kuin…

Vatvoa minun ulkonäköäni, Juan täydensi ja palasi peilikuvansa ääreen Annan poistuttua. Anna oli hyvä työntekijä, luotettava ihminen, joka oli palannut työelämään lasten kasvettua kouluikäisiksi. Nuorempana Anna oli ollut sairaanhoitaja Mayerin keskussairaalassa, mutta vuorotyö ei kiehtonut enää muutaman kotivuoden jälkeen. Anna ei ollut haihattelija, ja Juan oli siitä sekä kiitollinen että joskus myös harmistunut. Hitunen huumorintajua olisi ollut paikallaan.

— Miellyttävän näköinen älykäs neurologi haluaa tutustua viehättävään vaaleaverikköön, jolla on aivot, Juan jutteli puoliääneen palatessaan lehden luo. — Ei, ei neurologi, se vetää ainesta jota minä en halua. Pelkkä lääkäri on varmasti parempi.

Lääkäreitä oli ilmoittelijoiden joukossa lukemattomia. Mehän olemme epänormaalia koko lääkärien sukukunta, Juan mietti selatessaan sivuja. Yhdelläkään ei ole kunnon perhe-elämää. Mayerillakin oli poikamiestohtoreita kasapäin. Naisista useimmat olivat avioituneita — tai sitten eronneita — mutta lapsia heillä useimmiten oli. Ja jos miehet olivat eronneita, niin lähes poikkeuksetta nämä vannoivat etteivät toistamiseen siihen liekaan päätään panisi, että vapaus oli autuaallisin olotila.

— Pitää kokea avioliitto ennen kuin voi vannoa noin, Juan mutisi lehdelle ja hahmotteli sitten ilmoituksen paperille. Häntä epäröitti panna se kuoreen, liimata kiinni ja lähettää lehteen. Olisi ollut helpompi vastata jollekulle noista yliihmisen tuntuisista naisista jotka kaipasivat fiksua varakasta seuraa, mutta se antaisi valinnanvapauden naiselle, ja hän halusi olla se joka valitsi. Se kirje taskussaan hän hetken päästä asteli pitkin Mayerin käytäviä ja päätyi päivystyspoliklinikan hermokeskukseen. Kirje unohtui, kun hän keskittyi auttamaan liikenneonnettomuuden uhreja ja hän muisti sen vasta istahtaessaan levähtämään. Hän pyöritteli epätietoisena kirjettä käsissään ja havahtui ajatuksistaan Stefanin naurahtaessa:

— Jos yrität kirjeitse vikitellä leikkaussalin henkilökuntaa, niin minä kiellän sen ehdottomasti! Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin hoituri, joka kesken leikkauksen alkaa vastata kirjeeseen.

— En minä hoitajia, Juan virnisti ja levitteli anteeksipyytävästi käsiään. — Mikä lie kirje, ehkä Annan taskuun panema.

Sitä Stefan Frank ei olisi ihmetellyt. Anna ei ollut ainoa, joka unelmoisi Juan Sorensenin perään.