Sysimusta perjantai: Päivä, jolloin tolkun ihmiset uhattiin hävittää

By Mr. Bunny

Santeri Huittinen on säteilytieteiden lupaava opiskelija ja nerokas keksijä. Hän kuitenkin kärsii kaikista nykyajan miesten ongelmista; syrjäytyneisyydestä, huonosta naisonnesta, miehisen itsetunnon puutteesta ja näiden koettelemusten lietsomasta kiukunsekaisesta näyttämisen halusta.

Piinojensa kanssa painiva Santeri päättää eräänä perjantaina näyttää pahoinvoivalle hyvinvointimaalle, mihin hän pystyy. Hän käynnistää pirullisen mahtikeksintönsä Helenin voimalaitoksessa. Siitä alkaa vakava tolkuttomuuspandemia, joka uhkaa hävittää tolkun ihmiset.

Yhteiskuntarauhan vaarantavasta päivästä selviytymiseksi järkensä säilyttäneiden tolkun ihmisten mm. tasavallan presidentin, biohakkerin, sähkövoimalan vartijan ja muiden arjen sankareiden on koottava kaikki voimansa pysäyttääkseen tolkuttomien vallankumous.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 19, 2023
• ISBN: 9789528059868

Mr. Bunny

Mr. Bunny on saapunut viihdyttämään teitä, arvoisa lukijakunta! Tämä porkkanaa järsivä, näsäviisas ja estoton maailman kummallisuuksien taiteellinen tulkki on seurannut tarkoin perin kummalliseksi vinksahtanutta yhteiskuntaa tätä kirjateosta varten. Yltiösivistyneen kaniherran korvat ovat olleet höröllä aina, kun valtavirrassa on keskusteltu nk. tolkun ihmisistä. Niinpä lystikäs pupu koetteleekin tolkun ja tolkuttomuuden langan ohutta rajaa tässä teoksessa, joka on sekoitus pimeän huumorin kuorruttamaa kauhusatiiria ruiskeella tieteisfantasiaa.

Book preview

SE ELÄÄ!

Santeri Huittisen, tuttavien kesken Hullun Santerin, viikon pesemättömän, karsealta haisevan ja rasvaisen päänupin sisällä jauhoi verraton ajatteluvimma. Se oli niin ylivertainen aivosolujen ilotulitus, että vertaista ei löytyisi tästä kosmoksesta, ellei vertailuun osallistettaisi potentiaalinen, todistamaton yliolento, jolla oli lukuisia nimityksiä. Jos nyt kuitenkaan Kaikkeus, Universumi, Korkein Voima tai kaikkein tutuimmin Jumala ei osallistu vertailuun, niin silloin kukaan ei kyennyt niin suurenmoiseen tajunnanvirtaan kuin tuo suomalaisnero, joka oli syystäkin ansainnut kajahtaneeseen persoonaan viittavan liikanimen.

Santeri oli ikänsä himoinnut akateemisen yhteisön ylistystä nöyrästä työstä tieteen ja ihmiskunnan hyväksi niin kotimaassa kuin ulkomailla. Palkintokaapista, jollaista Santerilla ei todellisuudessa ollut, hän toivoi löytyvän ylistyksiä kaikkien kouluasteiden opettajilta. Palkintoja ei kuitenkaan herunut, vaikka opettajat olivat kehuneet Santeria kaikissa käymissään opinahjoissa.

Viimeisimpänä kehujien joukkoon oli liittynyt Santerin yliopistoajan jatkotutkinnon ohjaaja Paavo Hannus, joka oli myös ansainnut liikanimen tahdostaan riippumatta, kuten sellaiset lisänimitykset yleensä ansaitaan. Hänen lisänimensä tosin oli sorttia kummallisempi. Se oli nimittäin niitä lempinimityksiä, josta nimityksen kohde ei ollut itse tietoinen. Paavoa kutsutiin oppilaiden keskuudessa Pieru-Paavoksi. Tämän varsinaisen arvonimen olivat antaneet juuri armeijan harmaista päässeet parikymppiset fuksipojanklopit. Nimitys keksittiin arvatenkin onnettoman Paavon kerran pidettyä luennon, jossa hänen iäkkäät sisälihakset eivät olleet enää kyllin vahvoja ilmojen pidättelemiseksi. Tuloksena oli paitsi kuuluvat myös nk. mätänevän kananmunan aromiset terveiset peräsuolesta. Harmiksi tuolla luennolla huvittavaa tapahtumaa todistivat vitsikkäänä itseään pitävät pojat, jotka olivat suulaita seurapiirien suosikkeja. Pian Pieru-Paavosta kuulivat järjestyksessä kyseisellä luennolla olleet opiskelijat, muut opiskelijat ja yliopiston fuksibileissä liikkuvat oppilaat. Kanavina toimivat toisinaan näiden vitsipoikien liian puheliaat suut ja some.

Santeri kuuli Pieru-Paavosta vasta myöhemmin kuin muut. Tämä siitä huolimatta, että hän edusti samaista yliopistoa ja vuosikurssia, joka tuon ylimääräisen nimen otti käyttöön ja levitti sen ilosanomaa. Santeri ei liikkunut juurikaan sosiaalisissa piireissä. Hän ei koskaan ollut suosittu vastakkaisen sukupuolen keskuudessa. Minne ikinä hän menikin, hän joutui syrjityksi syystä tai toisesta. Toisinaan se oli haitannut Santeria, mutta pikku hiljaa hän oli oppinut hyväksymään kohtalonsa: hän oli mies, jonka ympäriltä tuolit viedään. Zen Cafen biisiä siteeraten hän oli itse itsensä määritellyt tosin muiden suotuisalla avustuksella.

Santeri ei ollut varma, kuka oli keksinyt nimityken Hullu Santeri. Kenties se oli samanlainen vitsiniekka, joka antoi liikanimen Hannuksen Paavolle. Tavalla tai toisella se oli kuitenkin alkanut leimaamaan häntä niin, että jopa itse alkoi uskoa olevan ensin hieman kummallinen ja myöhemmin todella kummallinen. Johtuiko tuo kaikki hänen hieman erikoisista mielipiteistä koskien uskomuksiaan ihmiskunnan toivottamasta tilasta vai selittikö sitä hänen hieman happama ja aavistuksen ylimieliseksi tulkittu käyttäytymisensä. Sosiaaliset vuorovaikutustaidot olivat Santeri-pojalla alikehittyneet. Samaan aikaan hän kuitenkin tiedosti olevansa niitä introverttejä syvällisiä ajattelijoita, jotka mieluummin vaivasivat päätään kuin lihaksiaan ja joilla on taipumus uskoa itsestään aika suuriakin kuten uskoa, että hänenkaltaistensa olevan oikeutettuja hallita muita vähäisempiä olentoja.

Komistuskaan Santeri ei ollut, mutta ei häntä voinut Notredamen kellonsoittajanakaan ulkonäön puolesta pitää. Ujo hän oli. Tosi ujo. Se oli estänyt häntä saavuttamasta korkeampaa asemaa työelämässä ja naisseuralaisen haussa. Ne pistivät häntä vihaksi toisinaan jopa yöunia häiriten. Jonain päivinä hän taas nauroi niille katketakseen kuin alentaen kaikki epäonnistumisensa merkityksettömiksi tapahtumiksi elämässään. Lisäksi hänellä oli itsellekin arvoitukseksi jääneitä käyttäytymistaipumuksia sekä seksuaalisuuden että identiteettinsä suhteen. Santeri ei ollut koskaan oikein kunnolla onnistunut määrittelmään sitä, kuka hän todella on. Ehkä hän tiesi ja ajatteli liikaa lukemisesta ja maailmanmenon seuraamisesta kiinnostunut kuin oli. Se esti häntä määrittelemästi itseään, koska kyseenalaisti liiaksi sen kaiken. Seksuaalisuuskin oli hänelle arvoitus. Hän oli hetero. Niin hän ainakin uskoi. Usein hänen kuitenkin teki mieli pukeutua naiseksi. Hän olisi halunnut pukeutua naiseksi, jotta olisi voinut ihastella itseään peilistä ja ehkä... No asia oli nyt kuitenkin niin, että tämän enempää Santeri ei ollut koskaan lähtenyt selvittämään tuosta puolestaan.

Kouluajoilta opettajilta saadut kehut kuitenkin piristävät Santerin mieltä joka kerta. Santeri oli ollut monesta aineesta kiinnostunut. Jo tuolloin näkyi hänen pitkään kestänyt identiteettikriisi. Hän ei osannut valita vielä lukion päättymisen jälkeenkään kunnolla sitä, mitä haluaisi aikuisena tehdä. Selvää oli, että jokin ajattelutyö esimerkiksi yliopistossa kiinnosti. Niinpä Santeri keskittyikin yliopistojen pääsykokeisiin heti yo-kirjoitusten jälkeen. Santeri-poika oli käynyt historian, maantieteen, biologian ja yhteiskuntatieteiden pääsykokeissa eri yliopistoissa. Hän onnistui pääsemään sisään Helsingin yliopiston valtiotieteiden tiedekuntaan. Sieltä hän valmistuikin viiden vuoden päästä alalle, joka kyllä kiinnosti, mutta ei jostain syystä tarjonnut aivan sitä maksimaalista elämäntarkoitusta. Santeri halusi jotain muuta. Niinpä hän oli päättänyt rohkaistua mm. valtiotieteiden tutkintojensa ohjaajien kehujen innoittamana ja pyrkiä luonnontieteisiin. Sinne hänet hyväksyttiinkin parin pääsykokeen jälkeen. Aine oli ainakin riittävän monimutkainen ja haastava: hiukkasfysiikka.

Santeri lumoutui pian uudesta oppiainevalinnastaan. Se teki hänestä tunnetun, mutta ei kuitenkaan alansa kaikkein suurimpia. Miksi ei tämä hullu suomalainen ollut kohonnut tieteilijänä suurten joukkoon? Miksei häntä ylistetty uutena Einsteinina? Siitä Santeri sai syyttää jälleen kerran antisosiaalista luonnettaan, jota pahensi hänen suomalaisuus. Katajaiselle kansalle tuppaa olemaan tyypillistä tuppisuumaisuus ja kaikenlainen yksinään nurkassa kärvistely – varsinkin miespuolisille suomenmaalaisille. Santeri halusi mieluummin tehdä tutkimustyötä yksin. Siitä syystä hän hakikin lukuisia kertoja rahoitusta eri lähteistä kustantamaan hänen jatkotutkimuksensa, joka liittyi johonkin aivan eriskummalliseen. Ehkä se juuri esti saamasta rahoitusta. Hän ei nimittäin halunnut paljastaa työnsä todellista tarkoitusperää, joten rahoitti sen suurimmaksi osaksi itse. Muutaman vääristetysti esitetyn apurahahakemuksen hän ehti tekemään tuloksetta tehden samalla hyljeksityimpiä osa-aikatöitä puhelinmyynnistä muihin siisteihin ja valitettavan pienpalkattuihin pöytätöihin saakka. Santeri kulutti niin vähän elämiseen, että hynää säästyi paljon.

Juuri terävimmän alansa huipun saavuttamatta jääminen motivoi Santeria työssään. Tällä hetkellä syytä ylpeyteen todella olikin. Hän oli nimittäin juuri saamassa koottua erästä suurenmoisimmista keksinnöistään. Nimeä hän ei vielä ollut sille osannut antaa. Sen hän kyllä keksisi myöhemmin. Jotain Hullu-Santeri kuitenkin väsäsi ja se jokin oli vielä toistaiseksi hänen tutkimuspyhättönään toimivassa autotallissa pelkkinä osina. Osina, jotka tosin odottivat yhteen liittymistään joksikin paljon suuremmaksi ja mahtavammaksi. Suurien tiedemiesten julisteet täyttivät Santerin autotallin seinät. Santeri kuvitteli toisinaan, että ne kaikki katsoivat hänen suurenmoista luomistyötään kuin sen valmistuminen jonain päivänä nostaisi Hullun Santerin heidän rinnalleen yhdeksi Tieteen puolijumalaksi ylitse Newtonin, Fermin, Oppenheimerin… Einsteininkin…

Santeri tiesi täsmälleen mitä tehdä. Kuukausien tarkat ja puuduttavat laskelmat eivät olisi valuneet hukkaan. Kaikki täsmäsi ja kaavat toimivat. Hänellä oli päässään kirkas kuva, miten palapelin osat tulisivat yhdeksi. Ennen kuin hän tämän suurtyön tekisi, hän kuitenkin ottaisi kupin kuumaa. Jotain viidesta eri kahvilajista, jota hän säilytti äitinsä maustekaapin hyllyssä. Voiton kahvi! Orwellin kunniaksi! Näin ajatteli Santeri ja painui äitinsä omakotitaloon sumppia keittämään kuten kuka tahansa suomalainen päivittäin.

-

Sumppi ei ollut koskaan maistunut niin hyvältä! Santeri palasi ilomielisenä autotalliinsa ja aloitti kokoamaan keksintöä, jonka hän tiesi saavan Suomen maailmalla otsikoihin. Siitä hän oli niin varma kuin ihmisen oli mahdollista varma olla. Hän katsoi autotallin keskellä vanhasta snooker-pelipöydästä pystyttämäänsä kokoamisalustaa. Siinä oli levällään niin suuri määrä erilaista tilperhööriä, että kukaan harva muu ihminen maailmassa Santerin lisäksi olisi nähnyt tuon kaaoksen keskellä mitään järjestystä. Santerin silmät kuitenkin näkivät tuon kaiken liittyvän toisiinsa kuin se kaunis palapeli, jollaiseen hän oli sitä itse verrannut ennen poistumistaan kahvikupillisella ja jollaisena hän näki sen nyt yhä selvemmin. Tarvittaisiin enää yksi mestarillisen keskittymisen varttituntinen ja sitten se olisi valmis. Santeri kävi tuumasta toimeen.

Kahdenkymmenen minuutin uurastamisen jälkeen tuli vihdoin valmista. Siinä se nyt komisti autotallia keskellä kokoamisalustaa. Todellinen taideteos! Enää tarvitsisi tehdä yksi asia ja huikea keksintö olisi valmis starttaamaan. Yksi asia, jonka sanominen oli helpompaa kuin toteuttaminen. Tarvittiin riittävän suuri virtalähde. Sitä ei ollut saatavilla, ellei aloittanut massiivista maansiirto-operaatiota kunnallisen sähköputki-infrastruktuuin esiin kaivamiseksi. Sitä vaivaa Santeri, joka ei ikinä ollut pitänyt itseään lapiomiehenä, ei aikonut aloittaa. Hän kuitenkin tiesi, mistä sellainen löytyisi ja mihin sen valmis virtavastaanottojärjestelmä olisi vielä mahdollista kaiken lisäksi kytkeä. Ainoa ongelma oli nähdä kaikki vaiva saada se sinne.

Santeri oli päättänyt, ettei mikään estä häntä. Huomenna hän toimittaisi Helsingin Energialle, nykyisen Helenin, Salmisaaren laitokselle, tärkeän muka sähkönsiirron tulevaisuudessa mullistavan laitteen yliopiston sähkötekniikan laitokselta. Sähköputkimies saapuisi, mutta hän ei olisi mikään Jim Carrey! Niin tulisi tapahtumaan. Se oli jo Santerin mielestä kirjoitettu tähtiin! Nyt hänellä olisi vielä aikaa pohtia kahta muuta vähemmän tärkeää asiaa suuren saavutuksen johdosta. Hänen tulisi miettiä tällä mullistavalla keksinnölle osuva nimi ja varautua sen käyttöönoton seurauksiin, joita varmasti tulisi vielä enemmän kuin Santtu osasi edes tässä vaiheessa kuvitella. Ensin hän pohtisi luomukselleen hyvän nimen. Sitä hän kuitenkin ehtisi miettimään yrittäessään saada unen päästä kiinni. Se olisi vaikeaa joka tapauksessa, koska verrattain vähän aikaa sitten nautitun sumpin kofeiini ei olisi vielä ehtinyt huuhtoutua pois verenkierrosta. Oli tullut aika lopettaa päivän askareet. Suurikin tiedenero tarvitsi unta. Santeri sammutti autotallin valot ja sulki oven perässään. Äiti olisi laittanut hänelle maitoa ja pikkukeksejä vaatimattomaksi, mutta kaikki terveyssuositukset sivuuttavaksi iltapalaksi. Makoisin suin oli joka tapauksessa kiva mennä unille. Santeri uneksi keksinnöstään tositoimissa ja sen herättämästä maailmanlaajuisesta huomiosta.

-

Aamutuimaan herätessään Santeri oli saanut mahtavan idean! Hän esitestaisi keksintöään tänään kotonaan sillä välin kuin äitimuori kävi töissä ruokkiakseen kotiin jäänyttä aikamiestä. Mihin muuhun sitä oman vapaapäivänsä kuluttaisi mieluummin? Ei yhtikäs mihinkään. Santeri oli sitä paitsi niin iloinen, ettei hänen tarvinnut raahautua turhistakin turhimpaan osa-aikatyöpaikkaansa kaupittelemaan häiriösoittelemista lähentelevästi vanhuksille aikakausilehtiä ja muuta turhanpäiväistä tavaraa, jota he eivät tarvitse. Tietenkin kavala kaupittelu piti vieläpä tehdä kuin itse kuvittelisi kaupitellun turhakkeen olevan maailman tärkein asia, jota ilman vanhukset eivät tule toimeen edes sitä lyhyttä aikaa, jonka he vielä maanpäällä viettävät. Ainakin voit ennen tuonpuoleiseen lähtemistä ylpeillä lukeneesi Vauhtivanhus Makasiinia! ajatteli Santeri ironisesti hänelle opetettuja myyntilauseita, jotka tuntuivat kuin kaiken moraalin pyhäinhäväistykseltä.

Toisinaan Santeria mietitytti, mitä pahaa hän oli tehnyt ansaitakseen puhelinmyyjäksi joutumisen. Itsehän hän oli osa-aikatyönsä valinnut ja hallitsi sen jo niin hyvin, ettei senkään vuoksi jaksanut nähdä vaivaa uuden työn etmiseen ja opettelemiseen. Mutta toisinaan se potutti niin kuin sitä kuuluisaa pientä vaivaista oravaa. Kukahan senkin sanonnan oli keksinyt ja miksi juuri pientä oravaa mukamas potutti niin maan penteleesti? Se oli toinen mysteeri sen rinnalla, oliko Santerin puhelinmyyntiura jumalallinen rangaistus hänen pahoista teoistaan vai se todennäköisempi vaihtoehto, että koko Jumalaa ei ollut olemassa tehden ensimmäiseen vaihtoehtoon vastauksesta kielteisen. Tänään Santeria ei kuitenkaan nämä asiat vaivanneet. Tuona kauniina päivänä hänestä nimittäin tulisi ihminen, joka pääsisi niin lähellä kuin mahdollista tuon hypoteettisen yliolennon voimaa! Niin se vain oli ja sen kaikkien tuli hyväksyä! Näin Santeri uhosi hiljaa itsekseen ja nousi ylös sängystä suureen päivään.

Ensin aamupalalle ja vasta sitten pesemään hampaat. Ei ollut mitään järkeä tehdä näitä kahta aamurutiinia päinvastoin. Ei kerrassaan mitään järkeä. Joka tätä pyhää järjestystä edes ajatteli rikkovan, ansaitsisi tuomion ikuiseen tyhmyrien kadotukseen. Siellä olisikin suuri joukko ihmisiä. Luultavasti paljon suurempi joukko kuin se paratiisipuolella järjellä valaistujen taivaassa. Ainakin jos santeri olisi se yliolento, joka päättäisi minne kukakin joutuu. Santeri vieläpä selitti puolittain ääneen aamupalaa valmistaessaan, miksi tuon järjestyksen rikkominen oli mieletöntä. Idea koko hommassa on siinä, että hampaiden peseminen aamupalan jälkeen pitkittää sitä aikaa, jolloin purukalusto on puhtaana ruoantähteiltä ja siten vähemmässä riskissä reikiintyä. Sinä kurja, joka peset hampaasi ennen aamupalaa, teet miltei turhaa työtä ylipäätänsä harjaamalla ne. Aamupalan syöminen sattuu tahrimaan ne lialla ja epäpuhtauksilla heti uudestaan. Santeri mutisi tämän kuin olisi ylvästä puhetta pitävä maailmanvaltias, joka valisti nokkimisjärjestyksessä alapuolellaan majailevaa rahvasta.

Amerikkalainen aamupala yhdistettynä suomalaisella perinneaamiaisella. Jos kukaan ylipäätänsä pystyi varmuudella määrittämään, mikä oli amerikkalainen ja mikä suomalainen aamupala. Joka tapauksessa – niin väitettiin – amerikkalaisissa perheissä oli usein tapana syödä aamulla hieman epäterveenä pidettyä maapähkinävoita ja paahtoleipää. Sellaisen Santeri epäterveysintoilijana juuri itselleen pyöräytti. Vielä kaksinkappalein! Aamupalan täydensi suomalaisittain kahvi ja kaurapuuro voinokareella sokerin kera. Herkullista! Herkullisuus voitti tässä tapauksessa selkeästi terveellisyyden, kun niiden välisen ottelun erotuomarina oli Santeri Huittinen. Kaiken tämän täydensi vielä proteiinipatukka! Protskupuikon ottaminen mukaan tasoitti peliä hieman tervellisyyden hyväksi, mutta voiton vei kuitenkin aamiaismittelössä epäterveellisyys tiukassa matsissa jatkoajan jälkeen.

Tuota komeutta nauttiessaan Santeri napsaisi television päälle. Sieltä tuli joka aamu jokin turha saippuaooppera uusintana eilispäivältä. Toisilta kanavilta tuli mainosohjelmia. Kolmansilta valtion virallinen aamuajankohtaisohjelma. Kanaviakin oli niin perkuleesti, että oli ärsyttävän vaikeaa valita, mitä niistä katsoisi. Valinnanvara luo onnellisuutta-fraasi ei täysin pitänyt paikkansa. Kahvia hörppiessään ja maapähkinävoileipää mutuestaessaan sekä välillä puuroa lusikoidessaan Santerille tuli kouluaikojen muisto mieleen nähdessään erään naishenkilön ajankohtaisohjelman vieraana. Siellä daami selitti mukamas viisaana, miksi hänen perustama bisnestoiminta oli tärkeämpää kuin mikään muu.

Samanlainen typerä blondihölösuu nimeltä Hanna-Maria oli ollut Santerin kanssa samalla luokalla lukiossa. Mikä pahinta – Santeri oli ihastunut häneen! Eipä siitä sen enempää onneksi kehittynyt. Sen varmisti Santerin ujous ja täydellinen aloitekykenemättömyys naisten suhteen. Hän jos kuka täytti kaikki pahamaineisen incel-miehen kriteerit vetäen niissä jopa vertoja miesluokan ehdottamalla ylijumala Elliott Rodgerille. Kerran hän aikoi kirjoittaa rakkauskirjeen tällä tytölle. Niin hän tekikin! Hänellä ei ollut kuitenkaan rohkeutta viedä sitä hänelle omatoimisesti.

Ikävä kyllä luokan kovis Jere äkkäsi kirjeen pahaa aavistamattoman Santerin tuotua se mukanaan repussaan kouluun. Rajoista ja yksityisyydestä piittaamaton hunsvotti anasti kirjaan Santerin repusta ja kiristä kertovansa siitä koko koululle, mikäli Santeri ei tekisi pieniä Jeren pyytämiä palveluksia. Eivät ne mitään pahoja ollut sen lyhyen ajan, jonka he lukiossa samalla luokalla viettivät. Mitä nyt silloin tällöin Santerin piti antaa makeisiin ja luovuttaa istumapaikkansa Jerelle hänen sitä pyytäessä. Milloinkaan hän ei tiennyt, paljastiko Jere kaiken tuolle tytölle Santerin sitä tietämättä. Hän epäili, että niin ei ollut, mutta varmuuden lohtua ei milloinkaan saavutettu.

Hanna-Marian muistaminen ärsytti nykyään Santeria suunnattomasti. Hän sulki jopa television saadakseeen saavuttamatonta ihastustaan muistuttavan bisnesblondin katoamaan näkyvistä. Hän ei tiennyt mistä ihmeestä ärsyyntyminen johtui. Miksi muistella jotain mennyttä aikaa lukiossa, kun kaikki muut hänen luokkatoverit olivat jo varmasti kasvaneet moisesta ylitse?! Ehkä hän halusi kostaa tuolla pimatsulle, ettei saanut hänen rakkauttaan. Niinhän Elliott Rodgergin olisi tehnyt. Vielä parempaa olisi suoritttaa kosto mahdollisimman pirullisella tavalla. Santeri muisti joskus nähneensä unta siitä, miten hän eräänä päivänä saavutti ensimmäisenä ihmisenä kuolemattomuuden ja suunnattomat voimavarat. Niiden turvin hän vihdoin uskalsi lähestyä Hanna-Mariaa, mutta ei enää siinä mielessä kuin aiemmin. Hän olisi yliihmisenä nauranut paholaismaista naurua, jollaisen kuuli elokuvan pahisten suusta. Hän nauraisi miten tuo typerä likka, joka ei häntä hyväksynyt, vanhenisi ja kuolisi pois Santeri Suuren jatkaessa iänkaikkista elämäänsä kosmoksen kiistattomana yliherrana.

Äkkiä ajatuskupla puhkesi ja Santeri huomasi syöneen aamupalan salaman nopeasti ehtimättä siitä nauttia. Harmittavaa, mutta lopulta sen tarkoitushan oli ensisijaisesti ravita häntä. Ei sen enempää. Viimeiset kahvit naamaan ja Santeri suuntasi hampaiden harjauksen pääkallopaikkaan. Hän ruuttasi pepsodenttia hammasharjaan sopivasti ja aloitti hammaslääkärin määräyksestä huolimatta liian voimakkaan harjaamisliikkeen. Ikenethän siinä kärsivät, mutta puhdasta ainakin tuli! Hampaidenharjauksen jälkeen oli aika suorittaa pyhitetty siirtymärituaali. Tämän yhden monista mielettömistä ideoistaan Santeri sai yllättäen hampaita harjatessaan. Koko päivästä ennen Helsingin sähköverkon luo menemistä tulisi siirtymärituaali. Siirtymä menneen ja uuden välillä. Sehän näiden rituaalien tarkoitus, jolle Santerikin aikoi olla uskollinen, yleensä on. Olisi vielä keksittävä millaisia varsinaisia vaiheita tähän rituaaliin sisältyisi. Varmaa oli kuitenkin SEN tapahtuvan tänään.

Kauan ei Santeri tätäkään miettinyt. Hänen omasta mielestään nerokkaat aivonystyrät keksivät uusia asioita liukuhihnalta jopa toisinaan tavalla, joka yllätti hänetkin. Niin sen täytyi tietenkin edetä! Kristallin kirkasta! Selvää kuin pläkki! Vuoren varmaa! Santeri kävisi läpi hänen elämänsä tähän astisia edesottamuksia vierailemalla paikoilla, jotka sitä symboloivat ja tyytymällä muistelemaan niitä, joiden luo pääsemiseen ei riittäisi tämän päivän rajattu aika. Tekstari hoitakoonn ilmoitusasian tästä äidille. Santeri lähetti kaksois-x-vanhemmalleen – Santerin keksimä ovela nimittämään kaikkia naispuolisia olentoja heidän sukupuolikromosomien lukumääärän mukaan – tekstiviestin, jossa hän ilmoitti, että saattaisi olla kaupungilla ja viipyvänsä siellä iltaan asti. Hän tiesi menevänsä jonnekin siirtymärituaalin vuoksi, vaikka ei vielä tiennyt milloin ja missä järjestyksessä tämä epätäsmällinen rituaali tapahtuisi. Rituaalin kulku oli keksimättä ja siihenkin oli rajallinen määrä aikaa, joten nyt oli alettava pohtimaan.

Santeri tekikin jotain epäjohdonmukaista. Ironisesti se oli vielä juuri se asia, johon sortumisesta hän aiemmin kirosi ihmisiä tyhmyrien helvettiin. Hän päätti keittää kahvia ja liata hampaansa uudelleen ne juuri pestyään. Kahvi oli miettimisaine, vaikka sillä väitettiin olevan haittavaikutuksia, joista yksi oli keskittymiskyvyn heikentyminen. Sumpin parissa hän miettisi siirtymärituaalin alusta loppuun. Yhden tehokkaan puolituntisen aikana. Siihen Santeri tarvitsi suomalaisten mielilientä lisää. Kahvin avulla oli keksitty suuria asioita. Santeri oli varma, ettei ilman sitä olisi syntynyt Nokiaa, Koneen hissiteollisuutta eikä jääkiekkomenestystä ja jopa suomalaisen sitkeyttä symboloiva sisu oli saattanut saada osan voimastaan kahvista.

Kahvi näytti tien siirtymärituaaliin. Santeri vielä ehti perustella itselleen, että kofeiinilitkun juominen hampaiden pesun jälkeen ei tuomitsisi häntä tyhmyrien helvettiin, koska hän ei laittanut kahviin ollenkaan sokeria – vain makeutusainetta. Kahvi meni muutoin mustana alas. No saattaisi sekin olla sen verran ajattelematonta, että siitä joutuisi tyhmyrien helvetin ja järjellä valaistujen taivaan välitilaan. Jonkinlaiseen puolivalaistujen tai puolityhmien limboon. Tämän tuonpuoleisen yksityiskohtien ajatteleminen saisi kuitenkin jäädä toiseen kertaan. Nyt oli aika aloittaa rituaalin miettiminen alusta loppuun.

-

JA NIIN SYNTYI ATLANTIS! huusi Santeri saatuaan riemastuttavan rituaalinsa suunniteltua. Nyt sen toteuttamisen saisi aloittaa ensimmäisestä rituaaliteosta. Se myös määrittelisi illan tulevaa Grande Finalea. Ensimmäinen rituaalin osa olisi listata kaikki henkilöt, joista Santeri ei pitänyt. Aluksi vain suhteellisen neutraalisti ilmaistuna. Henkilöt, joista hän ei pitänyt. Myöhemmin heidän joukostaan tulisi valita se ryhmä, joka sai hänen veren kiehumaan. Ne saattoivat olla fiktiivisiä tai todellisia, julkkiksia tai taviksia, tuttuja tai tuntemattomia. Pääasia oli pystyä tämä ryhmä määrittelemään, jotta heitä saattoi käyttää oikean tunnetason löytämiseksi illan suurta tapahtumaa varten.

Santerilla ei kestänyt kauan listata ensimmäisiä nimiä. Hän oli listannut ne heti sen jälkeen, kun oli saanut idean listan tekemisestä. Hän etsi kynän ja raapusteli nämä kolme nimeä tarralappuun, jota hänen äitinsä tapasi käyttää kauppalistan laatimiseen ja ilmoitusten jättämiseen jääkaapin oveen. Listalla komeilivat nyt nimet. Sofia Itkonen, Kasperi Kinnunen ja Jere Sallinen. Heistä ensiksi mainittu oli julkisuuden henkilö. Hän oli poliittinen vaikuttaja ja vannoutunut naisasialiikkeen kannattaja ja vihreiden kansanedustaja. Santeri vihasi tuon ärsyttävän feministilehmän naamaa. Kaikista suomalaisista poliitikoista se sai ärsyyntymisen ylittämään kiehumispisteen. Ammän mielipiteissä ei ollut järjen hiventäkään. Sellaisten henkilöiden päästäminen tärkeistä asioista päättämään kuului järjen vastaisuuksien kauhistuttavien tekojan kärkipäähän. Pian se taas hymyilisi niin mielin kielin markkinoidessaan itseään eduskuntavaalien aikana Arkadianmäelle.

Toinen nimi edusti Santerin puolituttua yläasteelta. Hän oli malliesimerkki kaiken suosion saavasta kiiltokuvapojasta, joka valittiin jokaikinen yläasteen vuosi Hyvä Kaveri -palkinnon saajaksi. Pepsodenthymyllä liioitteleva mielistelijä ja kerskailija yhtä aikaa. Naiset parveilivat tuon Yläasteen kiistattoman kuninkaan ympärillä. Varmasti tekivät sitä 15-vuotta ysi-luokan päättäjäisten jälkeenkin. Viimeisenä ja ehkä vihatuimpana (heitä oli vaikea asettaa vihaamisjärjestykseen): Jere Sallinen, nimenomaan se vitun Jere, joka oli uhannut näyttää Hanna-Marille Santerin rakkauskirjeen. Hänen poistaminen maailmasta ei olisi monen muunkaan mielestä mikään suuri vääryys. Hän oli vihattu koulukiusaajan prototyyppi. Suuri ja vahva punteilla temppuilija. Ei mikään järjen jättiläinen. Ei tosiaankaan. Sekös Santeria pistikin vihaksi. Järjen jättiläisten tulisi hallita agressiivisten lihan jättiläisten yli. He olivat karjaa, jonka tuli palvella Santerin kaltaisia neroja.

Santeri miestiskeli oliko joku, joka ansaitsisi tulla lisätyksi listalle. Hanna-Marille hän vielä antaisi armoa, vaikka joinain päivinä hänen muisteleminen tuntui siltä, että tuo nainen oli aiheuttanut Santerille peruuttamatonta tuhoa pelkällä olemassaolollaan. Santerin mieleen tuli naisista jo raamatullisilla ajoilla käytetty käärmevertaus. Tuollaiset viettelevät, vokottelevat ja keimailevat naispaholaiset ovat niitä suomukkaita, jotka eivät aina itsekään tiedä syytä sille, miksi jokaisen kunnollisen miehen on alistettava heidänkaltaiset porttolaiset omalle paikalleen aiheuttamasta tuhoa yhteiskunnalle. Käärme ei aina itse ymmärtänyt omaa tuhoisuuttaan ja syytä sille, miksi sen pää oli katkaistava. Santeri meinasi tämän tunteita herättäneen mietinnän vuoksi jo raapustella Hanna-Marin nimen listaan, mutta luopui sitten synkästä ajatuksestaan. Hän julistaisi tuon tytön, tänäpäivänä jo itsenäisein vahvan aikanaisen, toivon ja kadotuksen välimaastoon. Sellaiseksi, jolla vielä oli mahdollisuus siirtyä toivon paremmalle puolelle.

Voi saatana! karjaisi Santeri yhtäkkiä. Se oli merkki hänen muistettuaan äkkiyllättäen eräs listalta puuttuva, mutta siihen ehdottomasti kuuluva henkilö! Se perkeleen hurrihuora! Keitän sen tervassa saatana! Tämä yksi ärsyttävistä naispuolisista henkilöistä lisää, joka sai Santerin näin kiihdyksiin, oli hänen entinen yliopistoaikainen ruotsinkielen opettaja. Santeria oli suututtanut suunnattomasti hänen saamansa surkea arvosana tuolta vääräkieliseltä porttolaiselta. Hänet piti ehdottomasti listata. Det var helvetligt sant!! huudahti Santeri kahjoudessaan kynän raapustaessa paperille petollisen akan nimen.

Santeri päätti lisätä listalle muuan fiktiivisen hahmon täydentämään paisuvaa paskalistaansa. Hänellä tuli mieleen montakin ärsyttävää fiktiohahmoa, jotka olisivat ansainneet päästä listalle. Mietittyään tovin, Santeri päätti liittää listaansa Aku Ankan. Miksi ihmeessä amerikkalaisittain Donald Duck ansaitsi moisen vihanpuuskan? Santeria lähinnä ärsytti, että yksikään tuota sarjakuvaa lukeva idiootti ei tajunnut, että kyseessä oli ainoastaan maailmaa hallitsevan rikkaan eliitin luoma fiktiohenkilö oikeuttamaan heidän rahavalta ja tekemään kaikista maailman ihmisistä typeriä kahisevan orjia. Vitun idiootit! tokaisi Santeri osoittaen se kaikille tietämättömille moukille. Vauhtiin päästyään listaan pääsivät vielä sellaiset taruhahmot kuin Harry Potter, Peppi Pitkätossu ja Fingerporin koko sarjakuvahahmosto. Potter oli typerän lapsellisille aikuisille ja keskenkasvuisille nulikoille suunnattu keskinkertainen tekele, joka ei ansainnut sellaista suosiota. Huispaa, huispaa ja kuole! huudahti Santeri kuvitellen puhuttelevansa edessä tuomiota kuulevaa Potteria.

Pitkätossussa taas ärsytti satuhahmon ruotsalaisuus. Santerilla oli omat syynsä inhota ruotsalaisia. Häntä vihastutti pakkoruotsi ja suomenruotsalaiset, joita hän piti kollektiivisesta psykoosista kärsivänä suomalaisjoukkona. Oli järjetöntä palvoa muinaisia swedu-valloittajia, jotka oltiin lähes saatu ajettua pois Suomen maalta. 700-vuoden alistus riitti! vihainen nuori mies sanoi ääneen itselleen kuin olisi julistanut suursotaa itsevaltiaan oikeuksia nauttivana presidenttinä suorassa televisiolähetyksessä. Fingerporia kohtaan tuntemaansa antipatiaa Santeri ei osannut kunnolla selittää. Hän piti sarjakuvaa hauskana, mutta koki selittämätöntä vastemielisyyttä sen piirtäjää kohtaan. Tai sitten outo viha johtui siitä, että Santeri olisi himoinnut keksiä jotain yhtä nerokasta, mutta ei kyennyt. Ihailun vihaamistako? Edes vihaaja itse ei ymmärtänyt tämän vihansa alkuperää.

Santeria alkoi potuttaa niin, että sen nostattama vihavimma sai kehittämään mullistavan opintouudistuksen korkeakouluihin. Pitkään oli oltu huolissaan valtion isojen jehujen taholta saakka nuorten miesten syrjäytymisestä ja heikosta opintomenestyksestä. Santeri tiesi miten näiden nuorten urhojen opintotulokset saataisiin nousuun yhdellä päättäväisellä opetuspoliittisella muutoksella. Opintopisteitä kerättäisiin vanhaan malliin tutkinnon saavuttamiseksi, mutta näillä pinnoilla olisi toinenkin tarkoitus. Tiettyä kerättyä opintopistemäärää kohden nuori mies pääsisi harjoittamaan fyysistä rakkautta vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa määrätyn ajanjakson verran, johon taas vaikutti suoritettujen opintopisteiden laatu eli arvosanat.

Nuoret miehet innostuisivat välittömästi uudellen opiskelusta kuullessaan, ettäpanopisteitä keräämällä pääsisi kuksimaan vaikkapa opiskelija-asuntolan nättiä tyttöä, jonka nimi oli aina unohduksissa, mutta viehkeän ulkokuoren muistaminen maailman helpointa. Nuorten jannujen oppimenestys kohoaisi yhtä jyrkästi kuin heidän veijarinsa pelkästä ajastuksesta saavuttaa riittävä määrä kuksimiseen oikeuttavia pisteitä. Pikkuongelmia voisi toki tulla vastaan tämän innovatiivisen opintopoliittisen linjauksen hyväksynnässä etenkin naisten taholta. Santeri kuvitteli nerokkuudessaan ratkaisevansa tämänkin helposti. Nuorten miesten ilostuttajiksi joutuneet gimmat voisivat saada vastapalkkioksi korotettua opintotukea tai valtiollista kertakorvausta. Se olisi sitä kuuluisaa sukupuolten tasa-arvoa.

Saatuaan paskalistansa valmiiksi ja siinä sivussa uudistaneensa Suomen opiskelujärjestelmää, Santeri päätti ottaa taas kupposen sumppia. Mitäs muuta kuppi kuumaa voisikaan olla kuin mustaa kultaa paitsi tietenkin kahvista pitämättömille! Heille se oli pikemminkin mustaa tuhkaa. Kahvikuppiaan käsissään heilutellan Santerin hourupäisyys alkoi kasvaa kasvamistaan. Hän jo haaveili mitä saisi keksinnöllään aikaan! Kuvitelmasta tulisi todellisuutta! Sen hän oli jo päättänyt. Siitä tulisi suurenmoista! Hän katsoi kuin mielipuolinen ennustaja näkymätöntä kristallipalloa käsissään pyöritellen sitä kiihkosta sekaisin. Kuin se antaisi hänelle kaikkivoipan mahdin yli materian ja ajan.

Hetken aika kuluikin kuin sitä ei olisi. Sitten Santeri havahtui outoon tilanteeseen. Hän oli katsellut tuota kuviteltua kristallipalloa kielipitkällä niin kauan, että vesi oli herahtanut ja tippunut hänen riveelilleen parin märkätahran seurauksena. Hän veti kielen sisäänsä ja hieraisi suupieliään. Yhä päättäväisempi katse valtasi hänen silmänsä. Hän jätti muun tekemisen siihen paikkaan. Lista sai luvan olla valmis! Ennen kuin hän alkaisi siirtymään suorittamaan rituaaliaan ennen Helenin tiloihin etenemistä, olisi aika esitesta pikaisesti hänen mahtaviman luomuksensa toimivuus. Niinpä kohti autotallia kävi Hullun Santerin matka päättäväisesti kuin seikkailija Odysseyksen reissu merille tuntemattomille.

Kaikki näytti hyvältä. Laskelmat täsmäsivät. Virtaa riitti. Suojautuminen varmistettu. Kaiken piti olla kunnossa Huittisen suuren tieteellisen keksinnön testaamiselle. Tuo hiukkausfysiikasta mitään tietämättömälle oudon näköinen rykelmä oli Santerilla jotain aivan muuta. Se oli hänelle kuin Zeuksen keihäs, Torin vasara tai Poseidonin atrain! Hän näki kaaoksen sijasta järjestyksen. Järjestyksen, joka tosin tulisi pian aiheuttamaan kaaosta. Siksi se olikin niin mahtava suurluomus! Jottei päivä kulunut onnesta hykertelyyn, Santeri tarttui tuumasta toimeen. Hän käynnisti keksintönsä, joka oli kuin scifistä karannut.

Valtava sähköryöppy aloitti jauhamisensa niin, että autotallin vahvistetutkin sulakkeet olivat kovilla. Se jauhoi ja jauhoi, kunnes Santeri sammutti sen. Valot sammuivat autotallista. Tämän Santeri osasi aavistaa ja olikin varautunut taskulampulla. Hän näppäsi taskulampun päälle. Valot kuitenkin syttyivät pian uudelleen. Sulakkeet kestivät niukasti kärvähtämättä. Testaus antoi viimeiset Santerilta uupuvat tiedot. Niiden perusteella hän osaisi arvioida keksintönsä sähkövirtavaatimuksen pitkäaikaiskäytölle, hiukkassäteilyn arvaamattomat vaikutukset ja korjaustarpeet. Hän tekisi tulosten perusteella viimeiset hienosäädöt ennen kuin kone olisi valmis liitettäväksi suurempaan sähköverkkoon.

Varttitunnin aherrettuaan Santeri tunsi olonsa tyytyväiseksi. Suurvirtalähteeseen kytkeytymisestä tuli totisinta totta, kunhan vain sellaisen luo päästäisiin. Ylikuumenemisen välttäminen pitkässä käytössä näytti myös varmalta. Sen sijaan viimeinen ja tärkein havainto jäi vieläkin mysteeriksi. Tosin se saattoi olla hyväkin asia ottaen huomioon, mitä Santeri aikoi värkillä pian tehdä. Hieman häntä itseäänkin kuitenkin arvellutti laskelmiensa täsmäämättömyys. Tosin tuskin maailmassa oli yhtäkään huippumatemaatikkoa, joka kykenisi ne hänen puolestaan viimeistelelmään.

Se tiedemaailmaa kohuttava, mutta toistaiseksi vain hervottomia naurunpurkauksia osakseen saanut löytö, josta Santeri oli kirjoittanut huonona vitsinä pidetyssä artikellissaan vuosia sitten, oli saanut oman nimenkin. Hullu Santeri oli varma, että tässä kosmoksessa oli olemassa mystinen säteily, jota yksikään maailmankuuluista hiukkastutkijoista ei ollut löytänyt tai jonka voimaa he eivät ainakaan olleet onnistuneet käytännössä valjastamaan toisin kuin Santeri. Jokainen suuri tieteellinen löytö kuitenkin ansaitsi nimen löytäjänsä mukaan. Niinpä Santeri nimesikin mystisen säteilyn Huittisen säteilyksi. Tuon hänen suuren keksinnön puolestaan oli tarkoitus lähettää Huittisen säteilyä ympäriinsä niin kauan kuin virtaa sen tehoksi riitti.

Se suuri mysteeri, joka tuota uutta säteilyä ja sitä lähettävää konetta ympäröi, olikin jotain sellaista, mikä olisi saanut kenen tahansa muun tiedemiehen jopa kauhun valtaan. Santeri ei nimittäin ollut milloinkaan saanut selville, mistä säteily oli peräisin ja mitkä olivat sen vaikutukset materiaan... Jotain hänen pitkäaikaistutkimukset olivat kuitenkin paljastaneet. Ne havainnot olisivat varsinkin saaneet tieteen etiikasta saarnaavat moralistitieteilijät pyörtymään. Kokonaisvaikutukset olivat tuntemattomat, mutta se yksittäinen havainto, jonka Santeri oli Huittisen säteilystä tehnyt sai hänet juuri kiinnostumaan siitä lempinimensä veroisesti enemmän kuin mistään muusta koko kosmoksessa. Näytti nimittäin siltä, että Santeri oli löytänyt säteilyn, joka tekee ihmisestä hullun!

Hulluussäteily! Santeri löytämänä ennen yhtäkään toista tiedemiestä! Eikä siinä kaikki. Hän oli keksinyt miten hallita niin vaarallista säteilyä – ainakin mitä tuli sen tuottamiseen. Samassa hullu tiedemies hätkähti. Hän huomasi keksineensä itselleen uuden liikanimen, jonka hän ristisi omatoimisesti käyttöön heti asennettuaan mielipuolinen tiedelaite suursähköverkkoon. Suuri Santeri kuulosti tutulta. Hetkisen aikaa herra Huittinen kelasi historintunneilla oppimaansa, kunnes löysi vastauksen. Aleksanteri Suuri! Tuo vanha lähi-idän, vähä-aasian ja Intian valloittaja hellenistiseltä ajalta.

Hetken pähkähullu pää raksutti, kunnes sai välähdyksen, joka oli jo tuloillaan. Siinä se oli Santeri muuttaisi nimensä heti kohta sen jälkeen, kun Huittisen generaattori käynnistyisi jossain Helenin voimalaitoksen virtapiirien loisteessa. Sinä hetkenä hän ikuistaisi nimensä historiaan. Nimi tulisi olemaan Alek Santeri. Vielä arkinimellään kulkeva tiedenero ei osannut selittää itselleen miksi tuon nimen katkaiseminen keskeltä kahden uuden nimen muodostamiseksi sai sen kuulostamaan niin hienolta. Ehkä tuo san Alek sai hänen nykyisen nimensä kuulostamaan siltä kuin se olisi vain korkea-arvoisille aatelisille ja ruhtinaille annettu etunimen arvoliite kuten von. Sinä hetkenä Santeri päätti muuttua uudeksi arvonimien säätäjäksi. Hän päätti, että Alek tarkoittaisi jumalaista. Pian sen jälkeen hän toteisi huulluutta kiiltelevillä silmillä kädet yli-ilmoille juhlallisesti kurkottaen: Jumalainen Santeri!

Palattuaan maanpinnalle, Santeri jatkoi pohdiskeluaan Huittisen säteilystä ja Huittisen generaattorista. Kas siinäpä voittamaton yhdistelmä! Santeri ei itsekään ymmärtänyt, mikä tuo kummallinen säteilly oikeastaan oli. Hän oli havainnut sen ensikertaa käynnistettyään Huittisen generaattorin vuosi takaperin. Santeri oli aivan varma, että hän oli saanut yhteyden ihmiskunnalle toistaiseksi tuntemattomaan ulottuvuuteen. Samalla hän todistaisi multiversumiteorian todeksi. Ilo ei kestänyt pitkään, sillä yhteys tuohon ulottuvuuteen ei pysynyt kauan auki. Vain muutamia sekunteja Santeri pääsi nauttimaan siitä, millainen todellisuus vallitsi Huittisen säteilyn dominoimassa ulottuvuudessa. Sen verran raju tuo lyhytkin kohtaaminen oli, että sen tuloksena Santerin arkielämän näyttämönä toimivaan ulottuvuuteen heijastui hetkellisiä vaikutuksia, jotka päätyivät tarkkana luettelona hänen tutkimuspäiväkirjaan.

Tuo viisisekunttinen kohtaaminen vaikutti Santeria ympäröivään todellisuuteen hullunkurisesti. Raportoituja havaintoja olivat pikkulintujen käyttäytyminen kuin ne luulisivat olevansa hyttysiä, Santerin koiran äkkinäinen kissamaistuminen ja kärpästen outo mieltymys hakeutua hämähäkinverkkoon. Tehtyään outona havaintopäivänä selvää häntä ahdistelleesta verenimijä-pääskysestä, paijattuaan kehnosti kehräävää Albert-koiraansa ja tarkasteltuaan hämähäkin verkosta turistikohteen tehneitä kärpäsiä, Santeri huomasi itsessäänkin outoa käyttäytymistä. Hän havaitsi tunteneenssa vastustamatonta halua kiivetä sähkötolppaan pukeutuneena Elvis Presleyksi esittääkseen takavuosien musaikonin unohtumattomia klassikkoja kovalla äänellä. Kovien ponnistelujen jälkeen hän sittenkin pyörsi hullun ideansa.

Santeri uskoi pakottavan tarpeen esiintyä rock-musiikin pioneerina johtuvan lyhytaikaisesti altistumisesta toisen ulottuvuuden säteilylle. Ei olisi tarvittu kuin muutama sekunti lisää ja Elvis Presley olisi herännyt eloon sähkömaston latvassa. Sen sijaan vastaavanlaisia yhtä hullunkurisia reaktiota kuten kastematojen joukkokaivautumisen maan alta aurinkoa ottamaan matosille ikävin seurauksin Santerin generaattori aiheutti ollessaan käynnissä. Se sai luvan kelvata. Tulokset olivat yhtä lupaavia varsinkin sen suhteen, että näytti olevan mahdotonta ennustaa sitä tarkkaa hulluuden lajityyliä, jonka generaattorin säteilyly sai aikaan. Vaikka Santeri antoi madoille sädemittarilla mitattuna täsmälleen yhtä suuren säteilyannoksen samoissa olosuhteissa, matojen hulluuskohtaus vaihteli. Yhdessä kokeessa ne kietoutuivat toisiinsa monta metriä pitkäksi matosolmuksi. Toisella kertaa ne jännittivät ruumiinsa sojottamaan tikkusuorana tolppana puolittain mullan ulkopuolella muodostaen suorastaan taiteellisen matotolppapellon. Santerin päivä päivältä mielipuolistuvaa mieltä kihelmöi ajatella, mitä kaikkea tuntematon säteily saisikaan aikaan pahaa aavistamattomissa ihmisissä.

Havainnot vakuuttivat Santerin säteilyn olemassaolosta. Ikäväkseen hän joutui toteamaan, ettei saanut milloinkaan uutta yhteyttä tuohon ulottuvuus X:ään sitkeistä yrityksistään huolimatta. Korkeamman voiman tahto vai mikä saikaan aikaan tuon oudon päivän, jolloin tuntematon universumi säteilyineen näyttäytyi hetkellisesti juuri Santerille. Huittisen säteilyn olemassaolo tuossa Huittisen ulottuvuudessa teki tiedemieheen lähtemättömän vaikutuksen. Santerin tekemät havainnot antoivat hänen viisaalle hiukkasfysiikan tuntevalla päälleen riittävästi tietoa, jotta oli mahdollista jäljitellä mysteerin verhoaman säteilyn vaikutuksia.

Santeri yrittikin kotitiedemiehenä toistaa vaikutukset, jotka hän ympäröivään eliömaailmaan tuona generaattorin ensitoimintapäivänä havaitsi. Siinä kesti aikansa. Santeri tiesi, että tunnetutkin säteilytyypit saattoivat aiheuttaa ihmisissä vaikka mitä riippuen niille altistumisajasta ja pitoisuudesta. Jos säteilykylpy ei aivan täyshulluja tuottanut niin ainakin kohtalaisia sekopäitä saatettiin odottaa. Santeri löysi mielestään oikean hulluusyhdistelmän testattuaan lukuisasti eri säteilyannosten vaikutuksia elollisiin olentoihin. Hän ei kuitenkaan kyennyt aiheuttamaan täsmällisen samaa vaikutusta, jonka vuoksi linnut kuvittelivat olevansa hyttysiä, kärpäset rakastavansa hämähäkinverkkoa ja koirien luullessa olevansa kissoja. Puhumattakaan täysin laulutaidottomien muuttumisesta rock`n rolllin kuninkaiksi!

Jos hän ei milloinkaan saisi tunnustusta Huittisen ulottuvuuden ja siellä vaikuttavan Huittisen säteilyn löytämisestä, niin ainakin hän voisi jäljitellä molempia niin hyvin kuin parhaan kykynsä mukaan pystyi. Niinpä tuo Huittisen generaattori autotallin verstaspöydällä oli tarkkaallen ottaen Santerin kehittelmä ihmekone levitti ympäriinsä tunnettuja säteilytyyppejä, jotka jäljentivät Huittisen säteilyn vaikutuksia, mutta eivät olleet itse tuo mystinen uusi säteilylaji. Se vastasi sitä kuin yrittäisi jäljentää tunnetun taidemaalarin huipputyötä. Lopputulos saattoi olla jäljentäjän taidosta riippuen melkein yhtä hieno, mutta siitä ei milloinkaan tullut alkuperäisen taiteilijan kädenjälkeä. Santeri tunsi aavistuksen omaista pettymystä siitä, ettei ollut onnistunut vangitsemaan tai tuottamaan ihka oikeaa Huittisen säteilyä, mutta oliko sillä sen väliä, jos vaikutus Huittisen generaattorin säteilyssä oli sama? Hullu Santeri tiesi hyvin, että eihän Einsteinin teorisoimaa gravitaatiosäteilyäkään oltu koskaan todistettavasti löydetty, vaikka se olikin kiinteä osa tähtitieteen kivijalkateorioita. Jos makeinen maistuu melkein yhtä hyvältä kuin alkuperäinen, niin onko sen statuksella jäljitelmänä mitään väliä?

Se elää! Se elää! huusi Santeri taivaita kohti ilakoiden onnistuneen testikäynnistyksen jälkeen. Tilanne muistutti sitä kuuluisaa kohtausta tunnetusta kauhuklassikosta, jossa muuan mielipuolinen tohtori seurasi Frankensteinin hirviön heräämistä. Santeri saattoikin samalla meiningillä kuvitella luomuksena nousevan kuin valtavana jättiläisenä, joka jätti kääpiöksi varjoonsa kaiken muun ihmisen luoman. Tuo jättiläinen tottelisi ainoastaan Santeria. Alek Santeria... Kuin hän olisi se ainoa olento universumissa, jolla on mahti komentaa tuota maailmojen tuhoajaa...

TULKOON KAAOS

Se oli sekä vapauttava että tuskainen kokemus. Santerin muisteluretki läpi Helsingin oli päättynyt. Hän ajoi kohti viimeistä päämääränsä, joka odotti suurimman paikallisen sähkönjakelijan voimalaitoksella. Elämän kipupisteiden muisteleminen ei aiheuttanut reaktiota, jonka Santeri oli itseltään kieltänyt. Siirtymärituaalin tarkoitus ei ollut lepyttää hänen vihaansa. Päinvastoin. Sen oli määrä kasvattaa se äärimmilleen, jotta tuolla sähkölaitoksen uumennissa helvetin masiinan käynnistäminen sujuisi mahdollisimman vähillä tunnon tuskilla. Älä tee sitä antaaksesi anteeksi. Tee se herättääksesi koston himo ilmiliekkiin! Niin Santeri oli hokenut kiertoajelun ajan, jonka välipysäkkejä olivat lapsuuden koti, alakoulu, yläkoulu, lukio, hengailumesta eli ostari, vanhat kesätyöpaikat paskantärkeine pomoineen ja viheliäinen isojen poikien vittuilupaikkana mieleen jäänyt R-Kioski. Eikä siinä edes ollut koko komeus retken välietapeista. Jokaista siirtymä Santeri oli nostalgisesti elävöittänyt musiikkipätkällä noilta tuskan vuosiltaan. Jokaiselta kouluasteelta päällimäisenä mieleen jäänyt biisi säesti siirtymistä tuskan paikasta seuraavaan kuin hautajaiskulkueen surumusiikki vainajen viimeistä matkaa.

Vaikeaa oli päättää, mikä näistä elämän etapeista oli saanut Santerin sapen eniten kiehumaan. Kiehuminen oli niin kiivasta, että vaikutti siltä kuin mitään positiivista ei olisi tuona pitkänä vuosikymmenien ajanjaksona sattunut. Kyllä Santeri tiesi, että niitäkin paskan seassa lillui, mutta kun tuota sontaa vain oli niin julmetusti, etteivät ruusut päässet kaiken sonnan hajun alta tuoksumaan. Paskakokemukset jättivät Santerin elämän yhtälöön paskavakion, jota ei häipynyt.

Vitutuksesta soikeana Santeri oli päättänyt kyykkypaskata 7. luokkansa koulukuvan päälle ja jättää se makaamaan kuin haisevaksi manifestiksi Töölön yhteiskoulun portaikolle. Typeräähän se oli, koska kaikki ne ärsyttävät naamat olivat aika päiviä sitten vaihtuneet ainakin oppilaiden osalta. Sama päti moneen vanhaan opettajaankin kuten ärsyttävään uskonnonmaikka Himaseen. Tollo luuli olevansa korkeimman voiman parast tuntija maan päällä Uskomukset luotiin omassa pääkopassa ja vain siellä! Kaikille oli annettu yhtäläinen oikeus pyrkiä muuttamaan maailma omanlaisekseen. Himasen turjakkeelle suuri totuus oli katolinen uskonto. Santeri pojalle suuri totuus oli jotain aivan muuta ja selittämätöntä. Selittämätöntä kuten se kaikkea olevaista suurempi voima itsessään. Jeesustelijat painukoot vittuun! huudahti Santeri. Vastaanottajana paatokselle olivat ainoastaan vanhan auton seinät, katto ja lattia.

Santerin kiroilemiskammiona ja alemmuuskompleksin täydellisenä symbolina toimiva pikkuauto karautti Helenin – Salmisaaren voimalan – lähistölle. Se pysähtyi mielenvikaisen ajurinsa käskystä läheisen tien varteen parkkiin sakkoalueelle sakkoaikaan. Hullua Santeria ei kuitenkaan voinut vähempää kiinnostaa saisiko sakkoa taikka kakkua. Sakkoa hän ei ollut aikeissa maksaa eikä yhtään innokkaammin linnatuomiota istua. Tänään olisi hänen viimeinen päivänsä. Viimeinen taistelu. Viimeinen koitos. Lopullinen konflikti. Niinpä oli se ja sama jättikö auton sakkoparkkiin. Antakoon vittu sakkoa, jos kiinnostaa viran puolesta niin päteä! tokaisi Santeri sammuttaessaan autoaan. Toisella puolella tietä näkyi pääkaupungin suurin sähkölaitos. Siinä missä kaikki muut helsinsinkiläiset näkivät paikan, jonka ansiosta yhteiskunta sai virtaa ja vältti katastrofin, Santeri näki ihkamuuta. Hän näki toki energiaa kuten tuon laitoksen nimikin sanoo, mutta Santerille se energia edusti jotain ihan muuta. Siinä missä se oli muille järjestyksen energiaa, hänelle se oli kaaoksen energiaa. Kaaoksen voimakeskus!! hurjaksi taas kerran yltynyt Santeri sanoi itselleen ja näytti käsillään kohti sähkölaitosta kuin julistaen sen omakseen.

Kukaan Helsingissä ei osannut arvata, mitä kadulle pysähtyneen harmittomalta näyttävän pikkuauton takakonttiin kätkeytyi. Santeri ja vain hän sai tuon ylhäisen kunnian. Odotellessaan tuhon avainten antajaa tuota Santerin luotettua tuttavaa, joka Helenissä työskenteli ja ojentaisi pian hänelle luvat astella laitokseen sisään Huittisen generaattori mukanaan, Santeri päätti kehitellä mielessään paremman nimen kaaoskoneelleen. Hän katseli heiveröistä parransänkeään hivellen kohti kaaosenergian ylläpitäjäksi pian muuttuvaa sähkölaitosta, mutta ei keksinyt mitään sitkeästä yrittämisestä huolimatta. Turhauduttuaan luovuuden puutteeseensa Santeri päätti syödä ehkä viimeisen ateriansa: Pirkan kanakolmioleivän ja Starbucksin kylmäkahvin. Tuo ruoka-juoma-parivaljakko oli perkeleenmoinen yhdistelmä opiskeluhetkien ratoksi jo ties miten kauan Santerin elämässä. Niinpä ne saivat toimia myös viimeisenä ateriana.

Ennen kuin Santeri haukkasi herkullista kerrosleipää hän jumitti katseensa Helenin päälaitokseen. Siinä kuin jähmettyneenä hän silmäili ja tuumasi yrittäen saada välähdyksen, joka saisi hänet keksimään kaivatun suuren nimen huippukeksinnölleen. Ei taaskaan mitään! Kauempaa hän ei kestänyt leipä melkein suussaan. Oli pakko haukata! Santeri ahmaisikin leivästään kertaheitolla melkein neljänneksen ja kulautti perään kylmäkahvia kitaansa. Nam! hän mauskutteli äänekkäästi ateriaa. Yhtäkkiä häntä alkoi kutittaa vastustamattomasti nilkasta. Hän kurottautui raapimaan jalkaansa laskien kahvitölkkinsä oikenpuoleiselle penkille. Kurkottaessaan alas kohti vasemman jalkansa nilkkaa hän löi päänsä rattiin ja kolmioleipä putosi siinä samassa epähuomiossa pölystä ja liasta lilluvaan jalkatilaan. Samperin pamperin saatana! kiroili Santeri epäonneaan. Äkkivitutus sai uuden sfäärin, kun hän huomasi, että kolmioleipä oli tippunut jalkatilan paskan sekaan syöjän kannalta huonoimmalla mahdollisella tavalla: osuen epäpuhtauksiin syömäkohta edellä! Santerin haukkaama leivän osa majoneeseineen ja kananpaloineen oli nyt ties millaisen epäpuhtauden kuorruttama.

VIT-TU! tokaisi Santeri tavuttaen painokkaasti voimasanan kuuluvalla äänellä. Ei auttanut, kun halkaista leipä likaantuneesta kohdasta ja pyyhkiä vähemmän pölyyn sotkeutuneet osat puhaltamalla ja huiskimalla. Phuuu! Santeri puhalsi vielä kerran leivän päälle kuin varmistaen viimeistenkin likojen poistuminen. Sitten hän tohti syödä. Hän tekikin leivästä selvää pikavauhtua kuin olisi pelännyt sen tippuvan tai muulla tavalla pilaantuvan uudelleen. Perään hän kulautti starbucksit melkein loppuun asti. Puolisen desiä kofeiininestettä jäi pahvitölkin pohjalle viimeistelyä odottamaan. Suupieliään kielellään sivellen Santerin mieleen palasi herkulllisen hiukopalan tyynnyttämän vitutuksen takaa kesken jäänyt pikkutehtävä. Hän jatkoi suurkeksintönsä nimen pohdintaa. Hmmmmm... Santtu tuumasi pitkällisesti. Edes herkkuleipä ei saanut aivonystyröitä keksimään uutta. Juuri kun harmitus meinasi palata aivonystyrät kuitenkin yllättivät. Siinä se on! Täydellinen nimi! hän huudahti niin että auto sattumalta katselleet ulkopuoliset olisivat nähneet hänen elehtivän kuin mikäkin draamanäyttelijä menopelinsä sisällä.

Santeri ei sitä itse sillä hetkellä hoksannut. Oli kuitenkin kirkkaan päivän selvää, että upean nimen keksiminen koneelleen johtui siitä epäonnisesta sattumuksesta, joka sai hänen leipänsä putoamaan auton jalkatilaan. Likaantuneesta leivästä hänen mieleen muistui kuuluisa Murphyn laki, jonka selittämiseen käytettiin myös leipäaiheista vertausta. Santeri muisti todennäköisyysmatematiikan alkeiskurssin opettajan kertoneen kauan sitten siitä kurssiopiskelijoille. Tuo lehtori Pasanen vertasi Murphyn lakia lattialle tippuvaan