Vapaaksi murtautuneet - Osa 5

By Lisa Westerlund

Klara on löytänyt itsestään kirjoitetun vihablogin, mutta hän ei aio silti antaa periksi – hän on valmis taistelemaan. Nettitrollilla on kummallisen paljon tietoja Klarasta, mutta kaikkea uhkailija ei kuitenkaan tiedä. Klaran on toimittava – ennen kuin on liian myöhäistä!-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 1, 2020
• ISBN: 9788726427370

Book preview

www.egmont.com

Leila

Miksi sinun pitäisi kostaa Sashalle? Etkö voi antaa asian vain olla? David oli pysähtynyt. Leila ja hän olivat kävelleet tuntikausia. Saapuneet Söders Höjderille asti. David nojasi vasten kivistä muuria. Tukholma levittäytyi hänen edessään. Kauniina ja vaikuttavana. Leila seisoi hänen takanaan. Hämmentyneenä ja vihaisena.

Mutta David, etkö sinä ymmärrä. Minä olen antanut asian olla, tässä ei ole mitään meneillään. Ei ollut alkujaankaan! Leila hyppäsi ylös ja istui kivimuurille. Pakotti Davidin katsomaan itseään.

Miten minä voin luottaa siihen, kun edelleen käytät paljon aikaa ja energiaa kyseiseen ihmiseen? Minä haluan todella vain jatkaa eteenpäin. Meidän elämässämme. Haluan rakentaa jotain uutta ja parempaa. Ehkä me tarvitsemme uuden alun. Löydämme toisemme uudestaan, kuten kliseissä sanotaan. Mutta minä en voi lähteä tähän samalla, jos sinulla on Sasha mielessäsi.

He olivat lähteneet hiljaisina karaokebaarista. Alkaneet puhua haparoiden kaupungin läpi kävellessään. Leila oli kuunnellut läpi Drottninggatanin. Saanut vihdoin Davidin kädestä kiinni Gamla stanissa. Kertonut oman versionsa tapahtumista Riddarholmenissa ja läpi Slussenin. Saanut haparoivan halauksen. Rentoutunut. Kerännyt rohkeutta ja päättänyt versionsa kertomalla operaatiosta #sinuntodellinenminäsi Medborgarplatsenin kohdalla. Hän oli ajatellut, että David pitäisi ideasta. Reaktio oli kuitenkin päinvastainen. Ja nyt he olivat Tukholman huipulla ja takaisin nollapisteessä. Leila halusi vain lähteä. Hän tunsi, kuinka kyyneleet kerääntyivät kurkkuun kuin kasvava joukko göteborgilaisia Håkan Hellströmin konsertissa.

Olen pahoillani, mutta tämä kosto ei koske sinua. En halua mitään enempää kuin luoda jotain kestävää ja uutta sinun kanssasi. Mutta Sashassa on kyse jostakin muusta. Siitä, ettei pakene. On niitä, jotka juoksevat tulipalosta ja pelastavat itsensä. Sitten on niitä, jotka juoksevat kohti liekkejä ja pelastavat kaikki muut. Minä olen aina juossut liekeistä pois, mutta tässä on kyse jostakin suuremmasta. Tässä on mukana enemmän ihmisiä, ja jos minä juoksen tulesta pois Sasha saa vain jatkaa toimintaansa. Minun on mentävä tulta kohden.

Leila oli toivonut, että David olisi ottanut häntä kädestä. Katsonut häntä syvälle silmiin ja sanonut, että seisoisi hänen rinnallaan. Että totta kai he tekisivät tämän kaiken yhdessä. Sen sijaan David otti askeleen taaksepäin ja laittoi kätensä taskuihin.

Minä olen surullinen, Leila. En pysty tähän. Tämä tekee liian kipeää. Mutta kun tämä on ohi ja päästät irti tästä kaikesta, minä olen kuitenkin paikalla. Nähdään kotona. Minun täytyy ajatella.

Hän lähti. Tuosta vain. Ja Leila oli niin vihainen. Hän tunsi itsensä kuin piirroshahmoksi, jonka hiukset löivät salamaniskuja kohti taivasta. Salamaniskut loivat tummia uhkaavia pilviä, jotka peittivät taivaan, ja salamat alkoivat polttaa häntä sisä- ja ulkopuolelta, kunnes viha ahmaisi hänet lopullisesti ja hän räjähti. Hän juoksi Davidin perään ja tarttui tämän olkapäähän.

Oliko kaikki puhe siitä, että olemme olemassa toisiamme varten pelkkää paskapuhetta? Minä tein virheen. Yhden virheen. Hän nosti sormen Davidin silmien eteen. Se oli yksi ainoa kerta, ja minä olen madellut ja pyytänyt sinulta anteeksiantoa siitä lähtien. Mutta tämä tässä, helvetti David, tämä tässä on suuri petos. Ei voi olla oletusta, että suhdetta rakennetaan uusiksi pelkästään aurinkoisina päivinä. Saat luvan kääriä hihasi ja olla mukana myös paskassa. Muuten antaa vittu olla!

Ja näillä sanoilla Leila juoksi vastakkaiseen suuntaan. Kuuli pelkästään omat askeleensa ja tunsi poskiaan pitkin juoksevien kyynelten suolan maun suussaan. Nyt uhrin rooli sai riittää.

Klara

Klaran tavoitteena ei ollut koskaan ollut aloittaa sunnuntaitaan annoksella tuntemattomien ihmisten aiheetonta vihaa. Tässä hän kuitenkin istui, tietokone sylissään ja kirjautuneena sisään foorumeille. Hänellä oli kuitenkin sääntö. Viha ei saanut päästä makuuhuoneeseen. Pelkästään se, että vihaa oli hänen kodissaan oli kyllin sietämätöntä, mutta makuuhuone oli vapaa-alue. Siellä hän ja Pikkuinen asuisivat.

Pikkuinen oli Klaran pelastava ankkuri ja liikkeellepaneva voima. Hän teki kaiken Pikkuisen vuoksi. Ja jollain tavalla tuntui välillä siltä kuin juuri Pikkuinen olisi antanut hänelle voimaa taistella. Pikkuisen sisäänmuuton jälkeen Klara oli tuntenut itsensä rohkeammaksi. Vahvemmaksi. Hänen sisällään oli elämä. Ihminen, joka saisi tehdä