Taika Kuu ja Hämyheikkimies

By Emilia Asikainen

Taika Kuun mielestä maailmanloppu on lähellä ja hän onkin varustautunut siihen hyvin. Toivottavasti, sillä pian pamahtaa! Tai lätsähtää. Tai lotisee. Riippuu siitä, mikä katastrofi on kyseessä.

Taika Kuun ensimmäinen matka vie pois rakkaan isän luota aivan uudenlaiseen ympäristöön, jossa ei ole kovin paljon aikaa ajatella maailman loppumista. Taika oppii tekemään työtä, löytää äidin näköisen naisen ja saa sattumalta todella kummallisen yhteistyökumppanin pelastautumissuunnitelmiensa toteuttamiseen.

Taika Kuun maailma on pullollaan jännitystä ja lämmöllä maustettua huumoria. Sopii hyvin iltasatukirjaksi.

Ikäsuositus: 7-14 vuotta

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 19, 2021
• ISBN: 9789528091714

Emilia Asikainen

Taika Kuu ja Hämyheikkimies on Emilia Asikaisen esikoiskirja. Iltasatukirjoja solkenaan lukeva kuvataiteilija/puutarhuri on huomannut, kuinka vaikeaa on löytää kirja, joka sopii luettavaksi monen ikäiselle lapselle, ja joka on vieläpä lukijankin mielestä kutkuttavaa luettavaa. Tähän haasteeseen hän kirjoittajana tarttui, ja niin syntyi Taika Kuu ja Hämyheikkimies.

Book preview

LUKU 1

Näkemiin!

Hieman kuluneen näköinen bussi pörähtää käyntiin erään linja-autoaseman pihalla. Bussissa on hyvin vähän matkustajia, sillä se ei ole menossa mihinkään erityisen tärkeään paikkaan.

Toiseksi viimeisellä penkillä istuu tuiman näköinen lapsi. Hän on litistänyt nenänsä ikkunalasiin ja tiirailee parhaillaan tylsemmästäkin tylsempää näkyä edessään. Asemarakennus ja sitä ympäröivät kerrostalot ovat värittömiä ja kolkon näköisiä. Lapsen mielestä ohi kävelevät ihmisetkin näyttävät harmailta.

Onkohan tämä harmaus vain minun mielessäni, vai ovatko nuo ihmiset oikeasti noin zombeja? hän ehtii pohtia hetkosen, kunnes bussin nytkähdys saa hänet ymmärtämään, että matka on vihdoin alkanut.

Tämä lapsukainen, jonka nimi on muuten Ailakki Taikakukka Maariankämmekkä Kuula, ottaa nyt naamalleen vahingoniloisen ilmeen, työntää kielensä ulos ja kuiskaa sitten ulkona käveleville harmaille ihmisille. Böööö! Ei tule ikävä!

Näin hän hyvästeli kotikaupunkinsa Kovalahden, jossa oli asunut kaikki kahdeksan elämänsä vuotta. Vain isää tulisi ikävä. Isä oli sanonut ettei voi saattaa Ailakkia bussiin, sillä muuten isä rupeaisi niiskuttamaan. Siispä hän oli kävellyt Ailakin kanssa puolimatkaan, ja he olivat hyvästelleet toisensa pikaisesti, mutta lämpimästi. He eivät näkisi toisiaan pitkään aikaan. Ailakki oli katsahtanut vielä isää, joka mennä lompsotti kuluneissa lenkkareissaan ja polvipussihousuissaan kadun yli, kadoten sitten seuraavan korttelin kulman taakse.

Ailakki Taikakukka Maariankämmekkä Kuula oli ajatuksiltaan niin kiireinen lapsi, ettei hänellä ollut aikaa esimerkiksi vihata asioita. Hän vihasi ainoastaan harmautta, omaa nimeään ja maailmanloppua. Nimen hän oli saanut vanhemmiltaan, kuten me kaikki olemme. Ailakin vanhemmat olivat halunneet antaa tyttärelleen hyvin runollisen ja kauniin nimen, johon sisältyi valikoima heidän lempikasvejaan. Nimi oli kuitenkin niin pitkä, että Ailakki Taikakukka Maariankämmekkä Kuula oli typistynyt ajan mittaa nimeksi Aila. Aila Kuula.

Lapsen korvaan nimi Aila kuulosti vanhan tädin nimeltä. Sellaisen tädin, joka on harmaa. Hän oli päättänyt varastaa toisesta nimestään Taikakukka sanan Taika, sekä sukunimestään Kuula sanan Kuu, jotta hänen nimensä olisi lopulta sen arvoinen, kuin kahdeksan vuotiaalla lapsella kuuluu olla. Taika Kuu. Ei hassumpaa! Ei harmaa ollenkaan, vaan satumainen ja kodikkaan lämpöinen, kuin isän iltasuukko.

Tässä kohtaa tarinaa myös me alamme kutsua Ailaa nimellä Taika, sillä muuten lukeminen menisi aivan liian sekavaksi!

Taika tarkasteli ikkunasta omaa peilikuvaansa arvioiden. Hän oli mielestään ihan hauskan näköinen. Ei mikään kaunotar, mutta ei hän sellainen halunnut ollakaan. Hän halusi olla vahva ja päättäväinen, sillä sellaista luonnetta tarvitaan, kun tulee vakavat paikat. Ikkunasta hahmottui pyöreähköt kasvot, joita ympäröivät harjaamattomat, piikkisuorat, mustat hiukset. Nenä oli terävä ja pieni, suu viivasuora ja totinen. Silmissä ja niitä ympäröivissä mustissa kulmakarvoissa sen sijaan oli ystävällisyyttä, jonka huomasi tarkkaavainen ihminen.

Jos Taikaa vilkaisi noin vain ohimennen, saattoi hän vaikuttaa jopa häijyltä pieneltä ipanalta. Mutta jos oli aikaa tarkastella häntä kauemmin, niin että omien silmien katse kohtasi hetkeksi hänen silmänsä, silloin katsoja tunsi ystävällisen ja lämpimän tuulahduksen rinnassaan. Taian silmät tosin olivat astetta herkemmät. Ne eivät kestäneet pitkää tuijottelua, vaan räpsähtivät päättäväisesti kiinni, jos katsoja erehtyi niissä kauemmin viipymään. Taian silmät olivat ruskeat, mutta ne näyttivät lähes mustilta. Hän olikin aivan varma, että mustien silmiensä ansiosta kaikki maailman eläimet rakastuivat häneen ensi silmäyksellä! Harmi vaan että hän oli niille jokaiselle allerginen..

Tätä ja muuta pohtiessaan Taika käänsi päänsä toiseen suuntaan, jossa istua kyykötti kanssamatkustaja. Matkustaja oli arviolta hieman häntä nuorempi poika, joka oli tietämättään nyt jäänyt kiinni nenän kaivamisesta. Hän istui käytävän toisella puolella omaan ikkunaansa tuijottaen. Bussi hytkyi ja heilahteli mutkaisella tiellä.

Taika siristi silmänsä viiruiksi. Häntä rasitti se, että ihmiset useinkin olivat niin kovin rauhallisia. Tuokin pojannassikka istui täysin huolettomana ja pyyhki räkää penkkiin. Yäk! Taika päätti herättää pojan ajatuksistaan. Tiesithän että vuoden, parin päästä sinuakaan ei enää ole? Oletko varustautunut sitä varten? hän lausahti, kuin olisi sanonut jonkin ihan tavallisen asian. Poika säpsähti ja kääntyi Ailaan päin silmät suurina. Miten niin? Miten minua ei muka ole? hän kysyi närkästyneenä.

Taika kaivoi lappuhaalarinsa etutaskusta nipun lappusia. Hän ojensi niistä yhden pojalle. Poika epäröi, mutta tarttui tytön ojentamaan lappuun ja luki.

NÄIN MAAILMANLOPPUSI TULEE:

- uusi jääkausi

- meteoriitti läpäisee ilmakehän ja törmää maahan

- jäävuorten sulamisen aiheuttamat tulvat

- juomaveden totaalinen loppuminen

- lmaston lämpeneminen (kärvennyt hengiltä)

- pölyttäjien massatuhoutuminen

- avaruusolioiden hyökkäys

- ydinsota

- epidemiat

- nälänhätä

Sinulla on aikaa muutama vuosi.

Varustaudu ajoissa!

Terveisin

Taika Kuu

Luettuaan lapun loppuun saakka poika vilkaisi ympärilleen pelokkaana, kuin turvaa etsien, ja hakeutui sitten istumaan bussin etuosaan lähelle bussinkuljettajaa. Sieltä hän vielä varovaisesti kurkisti taakse Taian suuntaan, josta Taika heläytti hänelle rohkaisevan hymyn ja näytti peukkua. Taika oli tyytyväinen itseensä. Jälleen kerran hän oli jakanut arvokasta tietoa tietämättömälle.

Bussi kaartoi renkaat rahisten kapeammalle hiekkatielle. Maisema oli muuttunut hiljalleen betoninharmaasta pellon ruskeaan, metsän vihreään ja taivaan siniseen. Taivaan sinessä näkyi jo hitunen violetin sävyjä, sillä ilta oli pian tulossa. Taika ei tiennyt, paljonko kello oli, sillä hän ei pitänyt kelloista. Kellot saivat hänet ajattelemaan liikaa ajan kulumista ja maailman loppumista. Niinpä hän arvaili ajan kulumista tarkkailemalla ympäristöä ja muita merkkejä. Kurrrr.. Vatsan kurinasta päätellen kohta oli iltapala-aika. Tie oli kaventunut kapenemistaan. Bussi tuskin mahtui ajamaan sillä. Taian jalat alkoivat vipattamaan penkissä rauhattomina. Jalatkin tiesivät, ettei matkaa ollut enää pitkälti jäljellä.

Taika kaivoi lappuhaalareiden sivutaskusta taitetun paperimytyn, jonka hän varovasti avasi ja suoristi silittämällä paperin bussin ikkunaa vasten. Ikkuna tuntui kylmältä, vaikka oli kesä. Taian lappuhaalareissa oli monenlaisia taskuja, joilla oli tietty tarkoitus. Hän ei juuri koskaan käyttänyt muita housuja, ja oli tulla hulluksi jos isä joskus halusi pestä ne. Sen tähden isä oli turvautunut äärimmäisiin keinoihin ja pessyt housut keskellä yötä Taian nukkuessa. Vaikka isä oli kovin hajamielinen, hän ei koskaan unohtanut käydä haalareiden taskuja läpi ennen pesua. Isä pinosi liput ja laput, pienet kivet ja kepukat nätiksi kasaksi Taian kirjoituspöydälle. Isällekin olivat paperilaput hyvin tärkeitä: hän kirjoitti niihin runoja. Bussin ikkunaa vasten avatussa paperissa ei ollut runoa. Siinä oli Pelastautumissuunnitelma nro 1 ja nro 2.

PELASTAUTUMISSUUNNITELMA NRO 1

Todennäköinen katastrofi: jäävuorten sulamisen aiheuttamat tulvat

Ongelma: asumukset jäävät veden alle

Ratkaisu: rakennetaan asumus korkealle ilmaan

Tämän tekstin alle Taika oli piirtänyt jonkinlaisen majan, joka roikkui kolmen oksan varassa korkealla puussa. Puun alapuolella lainehti vesi, joka kuhisi haikaloja. Alas puun runkoon oli köytettynä pikkuinen vene, jossa istui mustatukkainen lapsi. Lapsella oli onki kädessään.

Taika katsoi piirrosta mietteliäänä, otti sitten kynän yhdestä hyvin kapeasta taskustaan ja piirsi köysitikkaat, jotka johtivat veneestä puussa keikkuvaan majaan. Lopuksi hän piirsi veneessä istuvalle lapselle hymynaaman.

Pelastautumissuunnitelma nro 2 oli alkanut kiinnostamaan Taikaa ihan toden teolla. Hän oli yhä varmempi siitä asiasta, että suurin osa erilaisista katastrofeista olisi vältettävissä maan alla. Hän oli lukenut että maan alla lämpötila on tasaisempi, ja sinne on mahdollista varastoida ruokaa.

Tällainen arvokas maanalainen asumus täytyisi tietenkin salata kaikilta niiltä, joita hän ei haluaisi pelastaa. Ainakin naapurin Petteri saisi mielihyvin jäädä maan päälle, ja kaikki muutkin, jotka häntä olivat kiusanneet. Taialla ei tosiaan ollut kovin montaa ystävää, sillä useimmat olivat pelästyneet kovasti saadessaan lapun Näin maailmanloppusi tulee. Vähän tuntemattomammat olivat jopa haukkuneet häntä. He eivät osanneet arvostaa ystävän neuvoja! Jos tarkemmin katsotaan, Taialla ei ollut ystävää ollenkaan. Ainoastaan isä oli kuunnellut aivan kaiken, mitä hänellä oli sanottavaa maailman tuhoutumisesta ja siihen liittyvistä tarpeellisista toimista.

Taika rakasti isää. Hän rakasti isää niin paljon, että hän oli valmis vastineeksi kuuntelemaan isän kamalia runoja. Silti he molemmat tulivat onnelliseksi toistensa kuuntelemisesta, ja saivat jonkinlaisen rauhan rauhattomiin sieluihinsa. Isä oli ehdottomasti ensimmäisenä pelastettavien joukossa!

Pelastautumissuunnitelma nro 2 oli toteutettava hyvin salaa ja hyvin salaisessa paikassa. Niin salaisessa paikassa, että vaikka joku kävelisi siitä aivan läheltä, kulkija ei huomaisi mitään kummallista.

Taika otti kynän suustaan ja ryhtyi piirtämään. Ensin hän piirsi vinon talonrötiskön, sellaisen jota sanotaan autioksi taloksi. Sitten Taika siirtyi kynällään talon sisäpuolelle ja piirsi sieltä johtavan tunnelin maan alle. Sinne hän louhi eri kokoisia onkaloita ja kirjoitti niihin sanoja kuten: ruokavarasto, makuupaikka, ilmaa, vesisuoni. Viimeiseen kammioon hän piirusti pienen mustatukkaisen lapsen, jolla oli kädessään taskulamppu. Lopuksi Taika piirsi lapselle