Päiväkirja

By Eeva Raito

Päiväkirjaan kätkeytyy nuoruuden kiihko.
Marke on kuudentoista ja pitää päiväkirjaa. Siihen hän kirjoittaa ilot, surut, ihastukset ja muut. Rippileirillä Marke on aivan ihastunut Nikoon, joka ei vaikuta edes huomaavan häntä. Ja syksyllä, kun Niko alkaa pyydellä häntä treffeille, Marke ei enää näe ketään muita kuin Jaskan, huumaavan 18-vuotiaan, jolla on ihana sininen Volkkari.
Ystävät yrittävät varoitella Markea Jaskan kyseenalaisesta maineesta, mutta se ei Markea kiinnosta. Ja kun Jaska pyytää Markea mukaansa kaverinsa kotibileisiin, Markesta tuntuu, että kaikki hänen unelmansa toteutuvat. Unelmat tosin saattavat muuttua painajaiseksi yllättävän nopeasti, ja silloin punnitaan ystävyys.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Mar 27, 2024
• ISBN: 9788728501535

Book preview

Päiväkirja

Cover image: Shutterstock

Copyright ©1977, 2024 Eeva Raito and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728501535

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

NÖYRYYTYS

»Perjantai lokakuun 18.

Rakas Päiväkirja!

Ihanaa, kun on taas perjantai. Meillä oli tänään ruotsin kokeet ja luulen, että ne meni ihan pipariksi. Enempää en halua koulusta kirjoittaa ja tuokin jo kertoo kaiken. Minä näin Jaskan tänään ruokiksella ja se moikkas mua! Olin Minnan kanssa Primulassa ja Minna oli ihan vihreenä kateudesta. Jaska on ihana! Ja sillä oli fantastiset falmersit.

Niko soitti, kun olin tullut koulusta. Ihan torvi tyyppi! Se pyysi mua katsomaan jotain typerää elokuvaa illalla ja minä lupasin mennä. Siellähän sitten odottelee! Mä en tajua kuinka kauan se jaksaa roikkua mun kiusana.

Ei tänään ole paljon muuta sitten tapahtunutkaan, ellei sitten illalla jotain tapahdu. Aion mennä pyörimään Natsalle, jos vaikka Jaska olis siellä. Mutta siitä mä kerron vasta, huomenna.»

Mape napsutti pari kertaa kuivamustekynää ja pisti sen sitten pöydälle; Hän luki nopeasti läpi kirjoittamansa niin keskittyneenä, että huulet liikkuivat luettavan mukana, ja sulki sen jälkeen päiväkirjan. Sitä oli mukava kirjoitella, vaikkei mitään ihmeitä olisi tapahtunutkaan. Jälkeenpäin sitten aina näki, mitä oli milloinkin tehnyt tai ajatellut, ja oli jotenkin lohdullista nähdä, miten pieniltä suuretkin surut ja huolet näyttivät muutaman viikon kuluttua, kun niistä luki päiväkirjasta. Sellainen ystävä se oli, päiväkirja. Vaikka ei sitä kehdannut kenellekään näyttää. Kuolisi hän varmasti, jos joku sen joskus saisi käsiinsä ja lukisi.

Mape melkein pelästyi ajatusta ja lukitsi päiväkirjan huolellisesti, pisti kaappiin, siihen ainoaan lukolliseen ja lukitsi vielä ovenkin tarkistaen monta kertaa, että se varmasti meni lukkoon. Sen jälkeen hän heittäytyi vuoteelle selälleen ja katseli kattoon.

Oli niin tyhjänpäiväinen olo. Mitään ei koskaan tapahtunut, ei ainakaan mitään mukavaa. Koulua ja vanhempien jäkätystä oli elämä. Kaikkeen muuhun kun oli muka keskenkasvuinen paitsi koulunkäyntiin ja siivoukseen. Liian nuori tai liian vanha, jompi kumpi, muttei koskaan sopivasti. Jaskakin oli varmaan jo kahdeksantoista, kun sillä oli ajokorttikin. Mitähän sitä tosiaan tekisi, jos Jaska joskus pysähtyisi juttelemaan ja ehdottaisi vaikka, että lähdettäisiin jonnekin yhdessä?

Mutta ei tarvinnut pelätä, että Jaska sellaista ehdottaisi, ei hänelle! Tuskin vilkaisikaan koskaan, paitsi tänään, kun se jostakin syystä oikein tervehti. Ensin hän oli luullut, ettei se häntä tarkoittanut, ja oli jo melkein kääntyä katsomaan ympärilleen ketä se tervehti, mutta kyllä se häntä moikkasi! Ja hän tunsi harmikseen punastuvansa kuin mikäkin rapu. Eikä saanut muuta kuin nyökätyksi, varmaan ihan idioottimaisen näköisenä. Sitten oli tilaisuus jo ollutkin ohi, jos se nyt mikään varsinainen tilaisuus oli ollutkaan, ja Jaska oli jatkanut matkaansa kavereittensa pöytään. Hän oli tehnyt pari kertaa asiaa muka vessaan sen viidentoista minuutin aikana, mitä ruokatuntia oli vielä kestänyt, koska reitti kulki Jaskan pöydän ohi, mutta ei se enää edes vilkaissut häneen. Ja Minna oli tietysti virnistellyt vahingoniloisesti.

Mapen ilmeikkäät kasvot vääntyivät vihaiseen irvistykseen, kun hän ajatteli asiaa. Ei pitäisi Minnalla olla kanttia virnistellä. Itse kulki jonkun näppylänaamaisen teryleenityypin kanssa. Jaskaa sekin katseli kieli pitkällä ja ottaisi varmasti jos saisi …

— Mape! Puhelimeen! äidin huuto katkaisi hänen ajatuksensa ja hän vääntäytyi ikävystyneenä vuoteelta. Kuka siellä nyt soitteli? Minna tietysti, kukapa muukaan. Tai sitten Niko. Kun sillekin saisi kerran sanottua, ettei hän ollut kiinnostunut. Mutta ei sitä oikein viitsinyt, kun kuitenkin tuntui jotenkin kivalta, että edes joku soitteli ja yritti häntäkin. Sai ainakin kerrottavaa tyttökavereille, että kundit soittelee, mutta ei oikein kiinnosta. Vaikka voisihan sitä kertoa vaikkeivät ne soittelisikaan.

— Tule nyt jo! äiti hoputti.

— Joo, joo! Mape vastasi kyllästyneellä äänellä. Aina äitikin hosui ja hoputti. Sen päähän ei mahtunut, ettei puhelimeen sopinut rynnätä niin kuin olisi odottanut puhelua, ei varsinkaan, jos soittaja oli joku sellainen kuin esimerkiksi Niko.

Mape löntysteli alakertaan ja tarttui laiskasti kuulokkeeseen kasvoillaan mahdollisimman välinpitämätön ilme, vaikkei soittaja sitä pystynytkään näkemään. Äiti jäi uteliaana norkoilemaan olohuoneen ovensuuhun ja Mape heilautti tälle äkäisesti kättään. Äiti häipyi, mutta korvat sillä kuitenkin oli hörössä nurkan takana.

— Joo, hän sanoi puhelimeen.

— Jaska täällä terve, Jaska Koivunen.

Kuuloke oli pudota Mapen kädestä. Pilailiko joku raa’asti, vai oliko se todella Jaska? Ei, ei kukaan pilaillut, hän tuntisi Jaskan äänen vaikka unissaan.

— Terve! Mape vastasi vaikka tuntui, ettei hän saisi mitään kurkustaan, hän pelkäsi alkavansa änkyttää, jos sanoisi enemmän kuin yhden sanan.

— Paulilla on bileet tänään, sen vanhemmat on Kanarialla, Jaska selitti, eikä Mape tiennyt, kuka oli Pauli eikä oikeastaan välittänytkään. — Ajattelin kysäistä haluaisitko lähteä mukaan?

Haluaisinko? Se kysyi haluaisinko lähteä mukaan! Totta kai minä haluan!

— Mikäs siinä, Mape sanoi mahdollisimman huolettomalla äänellä. — Koska?

— Nyt heti. Soitan baarista ja lähden ajelemaan sinnepäin. Olen siellä teidän talon kohdalla vartin kuluttua. Moi!

— Moi! Mape vastasi ja kuuli kuinka kuuloke laskettiin alas toisessa päässä. Hän piteli omaansa vielä hetken kädessään kuin epätietoisena siitä,