Radioaktiivisia unia

By Miska Räsänen

Maailma on nukahtanut. Eikä se ole heräämässä.

Kansainvälinen UNI-projekti on ollut käynnissä vuosisatoja, mutta ihmiskunta nukkuu edelleen. Laitoksessa Nukkumatit seuraavat ihmiskunnan viimeisiä rippeitä.

Radioaktiivisia unia kertoo lyhyen dystopisen tarinan siitä, miten ihmiskunta päätti nukkua pahimman yli.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: May 19, 2020
• ISBN: 9789528021698

Miska Räsänen

Miska Räsänen (tai olenbluu) on savolainen kirjoittaja, jonka tekstejä on joissain antologioissa, muutamassa zinessä ja omakustanne e-kirjana. Silloin kun ei kirjoita, Räsänen tuskastelee sen kanssa, että pitäisi kirjoittaa. Hänellä on kotona kaksi traakkipuuta, jotka molemmat ovat erityisen hupaisaa seuraa.

Book preview

Radioaktiivisia unia

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.

Valmistusmerkinnät

1.

No niin, onhan tämä päällä.

Hei.

Olet varmaan jo hereillä uudessa uljaassa maailmassa. Me emme tienneet, miten sanoa tätä sinulle, mutta me emme ole siellä. Et ehkä näe meitä enää, mutta nauti uudesta maailmasta. Laitoimme tämän sinun muistinpalautuskansioosi tasolle viisi. Toivottavasti olet viihtynyt Laitoksessa. Meille kerrottiin koko prosessi. Pääset varmaan jo kohta ulos puhtaaseen luontoon.

Näithän hyviä unia? Olethan turvassa hoitajien kanssa? Olisi niin paljon kaikkea, mitä haluaisimme kysyä sinulta. Mutta me toivomme, että kun heräät, saat ainakin tämän viestin. Ja olet turvassa.

Rakkaudella,

äiti ja isä.

[KIRJE #2539. SAAJA KUOLLUT UNI-PROJEKTIN AIKANA UNISYKLIN KOLLAASIVAIHEESSA. TOIMITTAMISEN ARVIO: EPÄONNISTUNUT TOIMITTAMINEN. VIESTISTÄ POISTETAAN TUNNISTETIEDOT JA VIESTI VIEDÄÄN HISTORIA-ARKISTOON KÄYTETTÄVÄKSI AJAN KUVAUKSESSA.]

2.

Hän oli yksinään kannella. Hän oli itkenyt, mutta kukaan ei olisi voinut huomata sitä. Edes hän itse ei tiennyt oliko itku oikeaa vai pelkkää esitystä. Kauempaa kuului askelia. Iloisia, reippaita askelia, jotka etenivät nopeasti kohti häntä. Hetken ne kuuluivat voimakkaina vieressä, mutta sitten ne katosivat. Hän pinnisteli ja yritti kuulla ne uudelleen. Äänet olivat jossain kaukana, mutta hän ei päässyt niihin käsiksi. Kaukana ohuen seinämän takana, jonne hänellä ei ollut asiaa.

Hän oli lakannut itkemästä. Syy suruun oli täysin unohtunut. Silmiensä kuivuttua, hän astui ovesta väririkkaaseen lasipalloin koristeltuun saliin. Jokaisessa lasipallossa oli tuikku, joka sai lasin loistamaan. Kasvit olivat kukkeimmillaan. Seinät olivat täynnä köynnöskasveja. Ne kiertelivät seiniä pitkin korkealle kattoon. Hän käveli suoraan pöytään ja istui tuttaviensa seuraan.

"Missä sinä kävit?" hänen paras ystävänsä kysyi.

Hain lisää juotavaa, hän vastasi. Miten hän ei saanut mieleensä ystävänsä nimeä. Pienet asiat hänen elämässään vain katosivat ja liukuivat kauemmas kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Hän nosti lasin huulilleen ja maistoi makeaa juomaa. Katsellessaan lasia hän yritti muistella, missä vaiheessa hän oli hakenut sen.

Hei, mennään tanssimaan, hänen vieressään istuva poika sanoi. Hän oli tuntenut Treyn aina. Nimi vain unohtui. Hän kääntyi ystävänsä puoleen pyytääkseen, että tämä vahtisi lasia,