Muutosten Tuulet

By Iiris Aroniemi

Iiris uskalsi vihdoin aloittaa oman elämän ilman narsistista puolisoaan. Riipaisevan rakkauden taakse jättäminen ei ollut helppoa. Avioero oli kaikessa tuskaisuudessaankin tie onnellisuuteen. Iiris hyppäsi oravanpyörästään tyhjän päälle jättäen kaiken entisen taakseen. Sydän ja mieli rikkoutuneena hän ei uskonut enää rakkauteen. Elämä on kuitenkin ihmeitä täynnä, Iiris sai todeta uuden rakkauden kynnyksellä.
Vaikeuksien kautta hän selvisi vihdoin saavuttaen tasapainon ja sisäisen rauhan elämäänsä. Selviytymistarina tuo lohtua ja rohkeutta samankaltaisissa tilanteissa oleville.
Narsistin Vuoristoradan jälkeisistä tunnelmista hän kertoo tässä todellisiin tapahtumiin perustuvassa teoksessa.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 4, 2016
• ISBN: 9789523397859

Iiris Aroniemi

Kirjailija Iiris Aroniemi on luonnon ja eläinten ystävä. Teoksen kuvituksessa on Aroniemen ottamia luonto- ja eläinkuvia, sekä tekstit ovat hänen tekemiään eläinkommunikointeja.

Book preview

Pahin vastustajasi olet sinä itse.

Lukijalle

Kirjoitin tämän jatko-osan Narsistin Vuoristoradalle - haluten rohkaista samankaltaisissa tilanteissa olevia muuttamaan elämänsä suuntaa.

Tämä on minun tarinani perustuen todellisiin tapahtumiin. Elämä on toisinaan vaikeaa ja monimutkaista, kuitenkin juuri sellaista, millaiseksi sen itse luomme.

Minä elin vuosia toisen ihmisen mielivallan alla, alistuin ja luovuin minuudestani.

Miksikö? Rakastuin mieheen, joka oli kuin suoraan sadusta. Hetken onni kääntyikin vuosien painajaiseksi. Tässä tositapahtumiin perustuvassa teoksessa kerron, kuinka pääsin irtautumaan vaikeasta parisuhteesta, mitä kaikkea se minulta vaati ja mitä kävin läpi. Samankaltaisissa tilanteissa ja suhteissa oleville toivon rohkeutta lähteä omaan elämään. Sillä mikään muu eikä kukaan toinen ole sinun oman elämäsi arvoinen, kuin sinä itse. Älä anna kenenkään pelotella itseäsi. Tämä hetki on sinun, ota se haltuun.

– Iiris -

Sisällysluettelo

2. Luku

3. Luku

4. Luku

5. Luku

6. Luku

7. Luku

8. Luku

9. Luku

10. Luku

11. Luku

12. Luku

13. Luku

14. Luku

15. Luku

16. Luku

17. Luku

18. Luku

19. Luku

20. Luku

21. Luku

22. Luku

23. Luku

24. Luku

25. Luku

26. Luku

27. Luku

Olin elänyt Artsin kanssa yli kymmenen vuotta vuoristorataa. Artsi oli edelleen vahvasti elämässäni mukana, enkä tiennyt pakokeinoa. Tajusin etten selviä enää itse, mikäli jään narsistin rakkauden raunioille. Elimistöni reagoi voimakkaasti ja sydän huusi tuskaa.

Syyllisyyden tunne raastoi sisintäni, omatuntoni kolkutti jo pelkästä ajatuksesta:

Jätän tuon miehen.

Hoivaamisviettini oli kuitenkin jo loppusuoralla – en jaksanut enää. Artsi saa jäädä, hän on selvinnyt ennen minua, miksei siis minun jälkeeni.

Sisimmästäni nousi voimakas tunne: Minä lähden.

Artsi oli saanut diagnooseja ja hoitosuunnitelman lääkkeineen. Elämä jatkui kuitenkin saman kaavan mukaan, ylämäkeä enimmäkseen. Pienen hetken olin jo alistunut tulevaisuuteen jonka Artsi minulle loi.

- Oot niin vatipää akka, ei sua kukaan huoli! Artsi raivosi minulle. Olin jo niin turtunut hänen solvauksiinsa, etten välittänyt.

Aika ajoin Artsi oli suljetulla osastolla. Artsia kävin katsomassa siellä usein, vein hänelle mitä milloinkin. Tulin apealle mielelle joka kerta, Artsi oli omassa maailmassaan. Irtaantuminen ei onnistunut helposti.

Enhän mä voi jättää tuossa tilassa olevaa ihmistä.

Tunteeni olivat sekaisin, halusin auttaa, olla tukena samalla kun suunnittelin jättäväni hänet.

Tuon ajan jakson aikana olin aivan varma, etten selviäisi mistään. Kiroilin toisinaan jopa ääneen elämääni.

Voi vittu tätä paskaa!

Luin paljon kirjoituksia ja tarinoita mielensairauksista, perhehelveteistä ja sorretusta itsetunnosta.

Tarinat vahvistivat sitä minkä jo tiesinkin, vaikken sitä ollut vielä sisäistänyt; minä en ole syyllinen Artsin ailahtelevaan mieleen.

Olin syyllinen vain siihen mitä annoin itselleni tapahtua. Jäämiseeni oli ainoa syy minussa. Annoin pelolle liikaa valtaa.

Jättääkseni pelon taka-alalle, lähtöni tarvitsisi suunnitelman. Pyörittelin asioita mielessäni koko ajan. Käydessäni läpi eri vaihtoehtoja, syyllisyyden tunnot yrittivät lannistaa minut.

* * * *

Artsin päästyä osastolta pidemmäksi aikaa kotiin, uudet vaikeudet alkoivat. Hän piti tiiviisti yhteyttä kavereihinsa. Toinen toistaan rajumman näköistä tyyppiä vieraili meillä, lopulta joku heistä muutti naapuriin asumaan. Pahinta oli tavata henkilö, joka vuosia sitten tappoi kaverini. Olin seurassa, jossa ihmishenki ei merkitse mitään. Poliisit tekivät iskujaan säännöllisin väliajoin, meilläkin kävivät joskus tarkastamassa tilannetta.

Täällä on poliisi! Maahan! Maahan!

Huudot kaikuivat pitkin taloa ja huoneistoja.

Katsoin kuinka karhuryhmä kilpineen ja kypärineen hyökkäsi. Ihmisiä makasi pitkin lattioita kädet niskan takana. Osa heistä oli alasti ja kaikki sekavassa tilassa. Huumeet ja alkoholi olivat tehneet tehtävänsä. Poliisi tutki järjestelmällisesti jokaisen huoneen.

Minun oli vaikeuksia pitää koirani Laku hallinnassa. Se halusi hyökätä ja puolustaa. Pelkäsin Lakun pääsevän jonkun kimppuun, jolloin poliisi käyttäisi asettaan. Tilanne oli tunnissa ohi. Osa lähti raudoitettuna poliisin mukaan, loput jäivät