Samuel Kuolion Päiväkirja

By Aniiratak Nenialupmuk

Kellään ei mene yhtä huonosti, kuin Samuel Kuoliolla (ainakaan omasta mielestään), maailman vastenmielisimmällä kirotulla pojalla.
Elämä on paskaa, eikä siitä pääse eroon, vaikka miten yrittää. Onneksi voi purkaa pahaa oloaan musiikkiin ja päiväkirjaan.
Toiset pitävät kiittämättömänä, sillä onhan hän kaupungin rikkaimman miehen poika, mutta raha ei tee ihmiselle kuin pahaa. Enemmänkin kadehdittavaa löytyisi, mutta Samuelista ihmiset ovat tyhmiä. He eivät tiedä, miten perseestä asiat oikeasti ovat.
Muutenkin kuolemattomuuden paljastaminen saattaisi johtaa ongelmiin, ja tehdä elämästä vieläkin enemmän kärsimystä. Toistaiseksi ainakaan ei ole löytynyt parannusta kiroukseen.
Naapuriin muuttaa rasittava pikkupoika, johonkin friikkikerhoonkin pitäisi liittyä ja lähimetsä pelastaa, mutta muuten asiat ovat suhteellisen ennallaan. Kukaan ei pidä Samuelista, ja yöt pitää valvoa Bergenin seurana. Liekitetyillä Sikiöillä kyllä tuntuu menevän yllättävän hyvin.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 2, 2019
• ISBN: 9789528013136

Aniiratak Nenialupmuk

Omaa tietään vaappuva oman elämänsä lentotaitoinen pingviini, joka ei esittelyä kaipaa. Sen aika tulee joskus, jos on tullakseen.

Book preview

Joku onneton haluaa aina hyötyä sinusta, hyötyä antamatta mitään vastapainoksi. Mitä enemmän sinua voi käyttää, sitä enemmän sinua halutaan. Lopulta sinut on käytetty loppuun. Makaat arvottomana muiden roskien joukossa. Kaikki on lopussa.

Kannattavampaa on pysyä hiljaa, pitää kaikki itsellään. Silloin kukaan ei voi viedä sinulta mitään, sillä sinusta ei tiedetä. Olet yksin eikä ketään kiinnosta. Aivan sama olisiko edes sinua.

Parasta olisi lakata olemasta, kadota koko maailmasta. Kuolla pois, ettei olisi kenenkään harmina. Kaikkein helpointa, vaikka vähän luuseria. Mutta eihän minulla ole sellaista vaihtoehtoa. Minä olen, vaikka en halua. Tuskin on olemassa edes mitään muuta.

Joku itkee jossakin menetettyään lapsensa, toinen menetti parhaan kaverinsa. Minua ei kaipaisi edes vessan nurkan likatahra.

Joku on tappanut taas lapsia, nuoria ja naisia sekä myös kaikenlaista muuta. Joku jolla ei ole moraalia. Miksi sellaisten annetaan edes olla olemassa? Eikö ole mitään, millä purkaa kirousta?

Askel, toinen, kolmas, hampaat lihassa ja sätkivä saalis maassa. Ei tallaista pitäisi tapahtua. Joku huutaa, mutta hiljaisuuteen ääni katoaa. Kyyneleet viahtavat, mutta kukaan ei i voi tilannetta enää.

Hetken kuluttua olet, kuin sinua ei edes olisi ollut olemassa. Kylmä ja eloton raato maassa. Veresi näyttää kauniilta. Miksi yrität edes vastustella? Lopulta sinä kuitenkin mätänet mullan alla.

En osaa edes olla pahoillani. Siistin vain vaatteitani. Suuntaan askeleeni jonnekin pois. Pyyhin kaiken ja olen kuin mitään ei olisi.

Aamulla en usko tätä edes todeksi. Pirun friikkiä unta vaan. Miksi minua edes pitäisi kiinnostaa?

Sisällysluettelo

Turhaakin turhempi esittäytyminen

Keskiviikko 8.8.

Torstai 9.8.

Perjantai 10.8.

Lauantai 11.8.

Sunnuntai 12.8.

Maanantai 13.8.

Tiistai 14.8.

Keskiviikko 15.8.

Torstai 16.8.

Perjantai 17.8.

Lauantai 18.8.

Sunnuntai 19.8.

Maanantai 20.8.

Tiistai 21.8.

Keskiviikko 22.8.

Torstai 23.8.

Perjantai 24.8.

Lauantai 25.8.

Sunnuntai 26.8.

Maanantai 27.8.

Tiistai 28.8.

Keskiviikko 29.8.

Kirjoittajan maukaisut:

Turhaakin turhempi esittäytyminen

Eiks tämmösten nolojen päiväkirjojen alussa pitäis olla jotain tyttömäistä ihkutusta ja lässytystä sekä oman ittensä esittelyä? Mä en ainakaan osaa keksi just nyt mitään tarpeeks säädyllistä ja sopivaa itestäni tähän. Ties, vaikka joku joskus löytäis tän ja sattuis lukee tätä kirjaa.

Noh, tais tässä jokunen sivu kysymyksiä olla tasoo lempparimeikki ja -prinsessa, mut mä revin ne pois. Hyvänen aika miks mä ees kirjotan tähän kirjaan? Mitä mun kaltanen idiootti muka voi kirjottaa mitättömästä elämästään isoäidiltään kauan sitten saamaansa pinkkiin päiväkirjaan? Mun täytyy olla päästäni vialla ja seonnut kun ees aattelen kirjottaa tähän jotain just nyt.

Otetaanpa täältä pöytälaatikosta joku äikän tunnilla jaetuista hahmonsuunnittelu-ohjeistuksista. Niissä yleensä on hölmöjä kysymyksiä, joiden avulla oppilaiden sitten pitäisi osata luoda typeriä hahmojaan tarinoihinsa. Varoitan siis etukäteen oudoista kysymyksistä ja vielä oudommista vastauksista. Tästä se alkaa:

Nimi?

Samuel Elias Kuolio. Samuel siis olen.

Ikä?

Kuusitoista vuotta.

Sukupuoli?

Jos et vielä tähän asti luettuasi ole hoksannut sitä, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Tekstini taitaa olla liian haasteellista sinulle. Mä ihan oikeesti toivon et sää muutenkin lopettaisit toisten päiväkirjan urkkimisen. Ihan ihan tosissani oon sitä mieltä, et sun pitäs painuu hittoon siit lukemast tätä. Jätä mut rauhaan!

Ulkonäkö?

Mustat toispuoleisesti leikatut pitkät hiukset, silmälasit, mustat vaatteet ja sadan kuudenkymmenen kuuden senttimetrin pituus (kirjoitinkohan mä tota ees oikein?). Painoa en lähe täs mainihtee, kun ei kiinnosta tarkkailla. Alipaino I know. Se riittää.

Millainen koti?

Riippuu hieman siitä, mitä käsitteellä koti haetaan tässä yhteydessä. Epäilen sen tarkoittavan sitä paikkaa, jossa asun/joudun asumaan.

Ensimmäinen mieleeni juolahtava sana on vankila. Voisi kai sen fiksummin kuvata korkeaksi kivitaloksi kaupungin laidalla, mutta vankila kuulostaa kyllä osuvammalta kuvaukselta sille murjulle. Asun Hiidenkirnun kaupungissa.

Mitä söi tänään?

Kasviskeittoa. Olen vegaani, joten syön paljon kasviksia. Oikein viisas kysymys tähän väliin kyselyn keksijältä.

Luonne ja persoona?

Sitä sun tätä ja ei yhtään mitään. Luovaa sekoilua harrastava täyspaska ameeba zombie. Eiks ollukin hyvä kuvaus? Ainaki osuva ja niin ihq että huhhuh.

Mitä tekee torstai-iltaisin?

Miks just torstai-ilta? Torstaisin mulla on bänditreenit mun bändin kaa. Oon laulajana mun joskus aikoja sitten alakoulussa perustamassa bändissäni Liekitetyissä Sikiöissä.

Liekitetyt Sikiöt perustettiin joskus ala-asteen loppupuolella jonkun opettajan painostuksesta. Olin aluksi ideaa vastaan. Kuka nyt haluaisi vapaaehtoisesti musisoida koulun vastenmielisimmän tyypin eli Samuel Kuolion seurassa?

Onko perhettä?

Jälleen kerran voisin kyseenalaistaa yllä mainitun termin, mutta viisastelun sijaan kirjoitan suoraan oletuspohjalta. Muita sisaruksia mun perheessä ei ole. Olen ainoa lapsi.

Perheeseeni kuuluu siis lisäkseni kaksi jäsentä, mies ja nainen, jotka minut maailmaan luultavasti tuottivat. Aluksi epäilin jonkin aikaa olevani adoptoitu, mutta hylkäsin teorian.

Vaikka olenkin niin erilainen, minun täytyy olla aivan biologisesti Benjamin ja Birgitta Kuoliolle syntynyt vahinkolapsi. Se on ainoa mahdollinen teoria. Huomaan, etten ole toivottu jäsen perheessä, joten minua ei ole voitu adoptoidakaan.

Onnellinen vai onneton?

Happyhappy jeejee. Kukat kukkii ja linnut laulaa. Kaikilla on hauskaa, ja mä hyppään taas kalliolta.

Syntymäpaikka ja kasvaminen?

Aina olen ollut ja kärsinyt tästä Hiidenkirnun ah niin ihanasta pikkukaupungista.

Millainen lapsuudenkoti?

No sellainen kuin kotini jo kuvasinkin olevan. Vankila täynnä paskaa henkilökuntaa.

Vanhempien työt?

Iskä: Kaupungin rikkain mies. Metsäntuhousfirma Puutuotteen johtaja, eli kaupungin pahimpia saastuttajia. Kaupungin suurimpana työllistäjänä vaikutusvaltainen, mutta ylimielisyytensä takia inhottu.

Luulee olevansa tärkeä ja vaikutusvaltainen, mutta oikeasti on vain äkäinen kusipää. Kaiken lisäks huutaa joka hetki, kun se puhuu.

Äiti: Koulubussikuski. Valittaa aina töistä, eikä jaksa koskaan mitään. Aina vaan kitinää siitä, miten karmeita pentuja bussiin tuli. Vaihtas töitä, jos on nii perseest. Kuka käski alkaa bussikuskiks?

Isän kanssa kaikki sujuu kuin tanssi, mutta pojan kanssa on kuin perseeseen ammuttu karhu. Molemmat aivan varmasti salaliitossa mua vastaan. Ihan varmasti saatana!!!!!

Missä opiskelee?

Musalukiossa ois tarkotus alottaa pian. Taidelukio se kai on mikä lie. Ihan huippua, että pääsin sinne. Perseest vaan, etten mä saanu lähtee mihkää Hiidenkirnun ulkopuolelle.

Yksinäinen?

Ehkä. Tosin ei. Mikäs täs. Pärjäänhän mä yksinki. Muut on vaa hidaste ja vaiva.

Ensirakkaus?

Rakkaus? Rakkaus? Nyt ei kyllä oikeen natsaa. Skipataan!!

Tärkein ystävä?

Minä itse of course.

Vihamiehiä?

Sarkastisesti sanottuna kuka nyt minua voisi vihata.

Opiskellut?

Musiikkia ois tarkotus opiskella ja muuten oon vaan opiskellu peruskoulus.

Harrastukset?

Bändi, kirjoitus, runot ja metsissä vaellus.

Unelmat?

Jaksaiski uhrata aikaa unelmoinnille.

Suurin epäonnistuminen?

Syntymä.

Suurin onnistuminen?

Ihan ku mä oisin jossai joskus onnistunutkin. Ehkä Taidelukion musalijalle pääsy ja bändin perustaminen. Lasketaanko 9.8 keskiarvo peruskoulun päättötodistuksessa suureksikin onnistumiseksi?

Kolme suurinta pelkoa?

Mä paljastun maailmalle.

En pääse ikinä pois.

Menetän viimeisetkin ihmisyyden ja inhimillisyyden rippeeni.

Mitkä asiat tekevät vihaisiksi?

Tekopyhät ihmiset, valehtelijat, huijarit, kiusaajat, vanhempani. Lähes kaikki kurja. Yhteenveto: ihmiset!

Entä onnelliseksi?

Omien ajatusten ja tunteiden paperille purkaminen, musiikki, metsissä vaeltelu, nukkuminen (silloin harvoin, kun saan nukuttuu minihetkenki se on ihan unelmajuttu) jalukeminen.

Moraali ja maailmankatsomus?

Aika hyvin varmaan tullut esille. Uskon Jumalaan ja kaikki pelastuu rukoilemalla. Kun elää hyvin, pääsee Taivaaseen ja kaikilla on mukavaa. Maailma on pinkkiä hattaraa. Aivan varmasti ja lehmätkin osaa lentää.

No, kaikkihan on aina sanonu, että olen joku kirottu paholaislapsi ja naapurissa asuva vanha pappakin kehotti painumaan takas jonnekin Helvetin pimeimpiin kolkkiin.

Miten nii takas? Selittyskin kaikki niin yksinkertasesti vaan toteamalla, että Samuel on Saatanan kiroama ja Jumalan hylkäämä lapsi. Sillä sipuli ja piste.

Todellisuudessa kuitenkaan kaikki ei ole läheskään niin yksiselitteistä. Mutta ei toi kyl sillei kovin kaukaa haettu juttu oo. Maailmankatsomus siis suhteellisen normaalilla tasolla.

Mitä ei koskaan tekisi?

Hmm... Liikaa sellaisia asioita. Varmaankaan jatkaisi uraa vanhempien jalanjäljissä ja jäisi kotiin loppuiäkseen asumaan. Hiidenkirnusta helvettiin ja äkkiä kiitos.

Heikkoudet?

Vahvan ulkokuoren alla sykkii herkempi sydän (haha hyi). Olen lujittanut itseni siten, etten anna muiden herjojen ja loukkausten vaikutusten näkyä minussa. Murehdin asioita sitten myöhemmin omissa oloissani.

Ainoana empaattisia tunteita herättävän asiana koen eläinten olot ja niiden auttamisen. Heikkous kai sekin. Heikkoa Samuel. Olet säälittävä luuseri.

Viimeksi katsottu leffa?

Mä katon tosi vähän telkkarii (voi leffoja toki muutenki kattoa) mut joku kauhuleffa se tais olla. En kyllä muista nimeä, kun ei ollut millään tapaa mieleen jäävä. Tusinapaskaa kuraa. Siin tais olla joku teddynalle, joka salakuvas lapsia.

Entä kirja?

Joku runokirja. Olisiko ollut Laulavat tulppaanit? En kyllä oo ihan varma, kun luen niin paljon kaikenlaisia runoja. Ah, olevinaan niin taiteellista.

Mistä seuraa uutisia vai seuraako ollenkaan?

Joskus jostain aamulehdestä. ellei ole roskiksessa. Yleensä en kyllä mitenkään, kun ei jaksa kiinnostaa.

Lempikirosana?

Vaikee valita. Aika lailla kaikki. Varmaa perus vittu niinku kaikil pikkujonneil ja -lissuil.

Suurin salaisuus?

Haluanko oikeasti jakaa sitä tässä? En, mutta kysyttiinkö tässä minun mielipiteitäni sen suhteen, että aionko vastata?

Ei. Taisin myös jollain epämääräisellä tavalla luvata itelleni vastaavani kaikkiin kysymyksiin. Toisaalt vois kyseenalaistaa mitä ihmettä mä välitän tälle paskakirjalle annetuista lupauksista, mut pyhpah. Ihan ku päiväkirjaan ei muutenki kirjotettas arkaluontosempaa tekstii, joka ei sovellu muitten luettavaks.

Mä mitä luultavammin näen kaikenlaisia harhoja ja kuvittelen asioita. Ooh! Olipa suuri paljastus, kun kyseessä on Samuel Kuolio, Saatanan kiroama lapsi.

Keskiviikko 8.8.

Samuel! Ei tuon näköisenä mennä kouluun! Kaikkihan nauraa sulle! Ei kukaan ees tunnistais ootko sä nainen vai mies! Haluutko sä oikeesti mennä uuteen kouluusi jonkun transun idiootin näköisenä!? Et varmana kerro muille sun nimees! Ne yhdistäis sut heti mun lapseksi ja mun maine menis! En osaisi muka kasvattaa lapsestani kunnollista miestä! Näyttelet ees normaalia mun vuoksi! Jätät ees noi ketjut pois! Ne häiritsee mua!

Mun isä ei ikinä osaa olla huutamatta mulle. Inhoan sitä tyyppiä kaikista eniten. Mä en koskaan kelpaa sille. Aina on jotain pielessä.

Se halusi pojan, josta kouluttaa kunnon jatkajan suvulle, eikä mun kaltaistani. Saatana muka kironnut mut.

"Enköhän mä pärjää isukki. Mä oon kuustoista ja aloitan lukion. Luuletko, että mua hetkauttaa sun ärjyilysi? Moni tyypeistä tuntee mut jo valmiiksi, joten sun pelisi on siltä osalta jo menetetty.

Mitä väliä sille ees mulle on? Oikeestaan sun ei tarvii huolehtii sun egosi menetyksestä yhtään enempiä. En aio olla sen kanssa missään tekemisissä koko päivänä."

Eiks Samuel vois sitoo hiuksensa kiinni? Silloin näyttäisi, että sillä olisi lyhyt tukka. Tiiäthän sä Benjamin. Siis sellainen normaalien miesten tukka.

Äiti ilmestyy aina joka ikiseen väliin olemaan isän puolella. Aluksi mä luulin, että isä on aivopessyt sen palvomaan itseään tai uhkailee sitä. Myöhemmin teoriani paljastuikin vääräksi. Ne ilmeisesti ihan tosissaan ovat samaa mieltä asioista ja pitävät toisistaan. Rakkaus, hyi helvetti.

Ehkä ne ovat jotain sukulaisia, kun niillä on niin samankaltaiset nimetkin. Sointuvat mukavasti yhteen. Näyttävätkin niin toisiltaan. Epäilen, että olisivat sisaruksia, kun ovat noin samanlaisia. Identtisiä kaksosia kenties?

Ajatus insestin seurauksena syntyneenä lapsena olemisesta kuvotti hetken. Sen jälkeen muistin, että Benjamin Kuolion ja Birgitta Kuolion lapsena oleminen oli joka tapauksessa kuvottavaa tekipä asialle mitä tahansa.

Mun vanhemmat kohtelevat mua aina kuin oisin roska. Ehkä mä olen vahinkolapsi. Kyllä, insestin seurauksesta identtisten kaksosten välille syntynyt vahinkolapsi. En mä edes tiedä voivatko mies ja nainen olla identtisiä kaksosia. Nehän on eri sukupuolta.

Ehkä ne on serkkuja, sillä mummi olisi varmasti puhunut äidistäkin lapsenaan, kuten isästä. Ei mummi valehdellut koskaan. Mummi oli paras tyyppi, joka mun elämässä oli lapsuusaikoina ollut. Sitten se meni kuolemaan ja mä jäin yksin.

Siitäkin hiusten sitomisesta ne sai mesottua ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kuulosti riitelyltä, mutta turha toivo. Ne vain keskustelevat aina tuolla tavalla keskenään. Kiva vaan huomata, että mä en saanut sanoa mitään, vaikka keskustelun pää-aihe olinkin.

Voisitteko lopettaa puhumasta kuin olisin muualla?!

Poika turpa kiinni! Etkö huomaa, että yritämme äitisi kanssa keskustella?! Etkö sä koskaan opi olemaan häiritsemättä?!

Isä ei kunnioita mua ollenkaan. Joka hetki se yrittää pilata mun elämääni ja saada mut pois sen elämästä.

Laita ittes vähän toisen näköseks, ettet näyttäs noin neidiltä! Saa hävetä silmät päästään! Onneks mä en oo näkemässä! Älä sit itke, kun sua ruvetaan kiusaamaan!

Kiusataan jo, joten turha kehoitus. Eka koulupäivä edessä, mutta tiesin jo suunnilleen kaikki tyypit. Pikkukunnan miinuksia.

Noh, menehän nyt siitä pikkuprinsessa! Vielä ehdit meikata, jos kiirettä pidät! Ei minua kiinnosta enää! Näytä vaikka miten homomaiselta. Ei kiinnosta! iskä jatkoi ja näytti ovea.

Homomaisuus. Oikeesti mä en kestä. Ja toi iskän tekodramaattisuuspeleily. Syöpää.

Hyi hyi älä puhu tuollaisia poikamme kuullen. Keskustellaan näistä asioista Samuelin lähdettyä makuhuoneen puolella.

Miks vitussa mä sillä hetkellä eksyin miettii mutsii ja faijaa keskustelee homomaisisesta pojastaan lirkutellen makuuhuoneensa tunnelmavalojen alla? Hyi jalkasilsa. Siinnä meni neki olemattomat ruokahalut sitten.

Ai keskustellaan vaan? isä kysyi katsoen kikattelevaa äitiä oksettavan ahneella katseella.

Mietitään sitä sitten, äiti sanoi iskien viekkaasti silmää ja virnistäen.

Aivan sama. Enhän mä muutenkaan mitään aamupaloja tarviis. En ainakaan ton teidän pelleilynne jälkeen. Veitte mun ruokahalun jutuillanne. Mut voishan sitä silti jotain haukata. Jumalauta läskit siirtykää nyt! Kai te nyt muualle voitte mennä räpättämään?!

On meillä siinnä huumorintajuton poika! Mennään muualle. Muistakin poika, että meille et kiroile! Puhut kunnioittavasti vanhemmillesi! isä mylvi niin, että kerkesin pienen hetken epäillä katon romahtavan niskaan.

Paiskasin keittiön oven kiinni. Ihan sama. Kai sitä ilman aamupalaakin pärjäisi. Kuulin kuinka faija yritti huutaa jotain perääni ja pinkaisin juoksuun. Oli saatava ajatella jotain muuta. Bussillekin oli ehdittävä.

Taidelukiolle, sain lopulta sanotuksi kuskille, joka ilmeisesti oli odottanut tietoa jo jonkin aikaa. Piti kerätä itsensä juoksemisen jäljiltä.

Tulihan se sieltä. Kaksi euroa kiitos. Menepäs istumaan, ettei tarvitse koko päivää odotella. Hopihopi.

Ympäriltä kuului iloista puheensorinaa. Kaikilla oli jotain mukavia kesälomakokemuksia jaettavanaan.

Toiset olivat käyneet ulkomailla, toiset mökillä ja kolmannet ties missä. Minä istuin kaikki lomapäiväni sisällä huoneeni kalteri-ikkunan takana rustailemassa runoja ja kuuntelemassa faijan valitusta.

Illat kuljeskelin metsissä hyttysten ruokana mietiskelemässä ja yöt väittelin Bergenin kanssa siitä, kumpi meistä hallitsee ja kumpaa.

Vaikka oonkin lähestulkoon aina yksin, en oo koskaan yksin. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Ainakaan se ei poista yksinäisyyttäni millään tavalla. Oikeastaan lisää sitä ainoastaan. Olis paljon kivempi juttu olla oikeesti yksin, mutta kun ei. Ei sitten.

Havahduin ajatuksistani siihen, kun joku istui viereeni. Joku oli hyvin lähellä. Kukapa muukaan se viereeni istunut olisi ollut kuin ainainen kiusankappale nimeltään Matti-Antero Virta? Poika virnisti minulle teennäisen hyväntuulisesti.

Kas Samuel, sinuakin näkee. Mitenkäs Samueliinin kesäloma meni? Jäbä on hengissä vielä. Eiks sun kaltasten kuuluisi palaa tuhkaksi auringossa? Matti-Antero kysyi yrittäen olla mahdollisimman hauska ja vitsikäs.

Haloo idiootti! Etkö sä kuullut, että mä kysyin sun kuulumisia!? Onko vaikkua korvissa!? Harmittaako jokin, kun oot noin hiljaa? Menikö ihana kesäromanssi jonkun söpön pikkupojan kanssa poikki vai jäivätkö kesän bikinikuvat teettämättä?

Ainoastaan bussin etuosassa istuskelleet pikkupojat eivät kiinnittäneet tilanteeseemme huomiota. Heillä oli kova kilpailu siitä, kuka omisti hienoimpia pelejä puhelimessaan ja kellä ylipäänsä oli paras puhelin.

Mulla oli koko joukon surkein puhelin. Tai tavallaan se oli paras. Se oli ollut mulla jo viisi vuotta ja toimi edelleen moitteettomasti. Mitään muuta sillä ei pysty tekemään kuin soittamaan ja lähettämään viestin, mutta ihan tyytyväinen mä siihen olen. Ainakin akku kestää monta päivää.

Niin Samuel sano nyt jotakin. Kerro edes mitä sä mietit nyt? Mua kiinnostaa tietää, Matti-Anteroa oli mahdotonta saada luovuttamaan. Niinpä mä päätin töksäyttää sille jotain nasevaa, jotta saisin sen hiljennettyä.

Paskat sua oikeesti mun asiat kiinnostaa. Sä haluut vaan jotain tietoja, joista ilkkua mulle kakki nää yhteiset bussimatkamme. Mut jos sä välttämättä niin kovasti haluat tietää, niin mietiskelen tässä ihan vain sitä, miten hyvältä mä näyttäisinkään pinkissä pitsimekossa ja verkkosukkiksissa toisin kuin sä. Ja sitä, miten tyhmäksi mä tuntisin itteni, jos oisin sä.

Matti-Anteron ilme tosiaan oli näkemisen arvoinen. Se katsoi mua inhon vallassa ja esitti oksentavansa. Tunnelman kiusallisuus oli käsin kosketeltavissa.

Onnistuin olemaan hiljaa. Mitä rauhallisempana mä onnistuin itseni pitämään, sitä vähemmän mun tarvitsi rupatella Bergenin kanssa.