Konstaapeli Pamppu

By Teemu Saarinen

No johan nyt! Kirjailija Pentti Mähösen uuden kirjan kirjoittaminen saa oudon käänteen, kun kirjan hahmot karkaavat kirjan sivuilta. Ja käy niin, että hahmoilla on painavaa sanottavaa kirjan juonenkäänteistä...Konstaapeli Pamppu puolestaan on poliisi, jolla ei ole homma ihan hanskassa. Joskus vaikuttaa siltä, että Pamppu saa enemmän tuhoa aikaiseksi kuin järjestystä. Miten murtomiesten kanssa mahtaa oikein käydä?"Konstaapeli Pamppu" sisältää nämä ja kaksi muuta nauruhermoja kutittelevaa tarinaa.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 29, 2021
• ISBN: 9788728045534

Book preview

Konstaapeli Pamppu

PIRRR… PIRRR…

– Kroooh… kroooh…

– Eero herää, kuulin unen läpi vaimoni Alman sanovan.

– Mitä, mitä? minä kysyin havahtuessani hereille. – Onko nyt jo aamu? Soiko herätyskello? Huomenta…

– Se on puhelin, Alma sanoi.

– Se on varmaankin sinulle, minä arvelin ja käänsin kylkeä.

– Ei varmasti ole, Alma väitti. – Ei minulle soitella keskellä yötä. Sinähän tässä poliisi olet.

– Olenko? minä kysyin tokkuraisena. – Niinpäs olenkin. Minähän olen konstaapeli Eero Pamppu!

Olin vasta aloittanut uudessa virassani, joten ei ollut mikään ihme, etten puoliunessa keskellä yötä heti muistanut koko asiaa.

– Pamppu! minä vastasin puhelimeen. – Onko? Ihanko totta? Hurjaa! Olen jo matkalla sinne!

– Kuka se oli? Alma kysyi.

– Ensio Kaakki. Hän asuu postin vieressä. Siellä on käynyt murtovarkaita. Ensimmäinen hälytykseni!

Minuuttia myöhemmin ajoin jo täyttä vauhtia kohti rikospaikkaa. Tulipa vain siinä mieleeni, että työmatkat kyllä sujuisivat nopeammin ja mukavammin, jos minulla olisi tehokkaampi hälytysajoneuvo. Mutta päällikkö oli kertonut, että ainakaan tämän vuoden määrärahoista ei liikenisi uutta kulkupeliä.

Minun oli siis turha haikailla vaihdepyörän perään. Täytyi vain purra hampaat yhteen ja polkea ylämäkeen ja vastatuuleen minkä vanhalla pyörällä pystyi.

Voi pahus. Näin auton valot edessäni pimeässä. Ei auta mikään, vaikka kuinka nolottaisi…

– Piiipaaa, piiipaaa, piiipaaa, minä huusin pimeässä yössä, sillä ohjesääntö vaati, että hälytysajossa täytyy yöllä antaa äänimerkkejä, jos tiellä on muita liikkujia.

– Piiipaaa, piiipaaa, piiipaaa…

Lähemmäksi päästyäni huomasin, että auton valot eivät liikkuneet. Autohan oli puoliksi ojassa.

– Haloo! minä huusin. – Oletteko ajanut ojaan?

– Neropatti, kuului auton luota.

Osoitin taskulampulla ääntä kohti ja näin ensin lyhyen miehen ja sitten toisen, pitkän miehen.

– Konstaapeli Pamppu, päivää… tai yötä, minä sanoin. – Minulla on melkoinen kiire, mutta täytyyhän minun kysyä, tarvitsetteko apua.

– No, kyllähän konstaapeli voisi auttaa vähän työntämään, jos konstaapeli vain ehtii, lyhyempi miehistä vastasi.

– Niin… no, mikäs siinä, minä lausuin. – Tönäistään auto ojasta! Ei siinä varmaan kauan mene.

– Jos konstaapeli vaikka työntäisi auton perästä, niin minä menen painamaan kaasua, lyhyempi ehdotti. – Ystäväni työntää etuoven kohdalta.

– Jaaha… No, selvä on, minä sanoin ja astelin auton perään. LOISKIS! Ja huomasin seisovani polviani myöten vedessä.

– Hii-op! pikkumies kannusti… Ja saimme kuin saimmekin auton ojasta. Miehet sulkivat saman tien ovet ja pienempi painoi kaasun pohjaan. Auto ampaisi rapaa roiskuttaen liikkeelle ja katosi hetkessä pimeään yöhön.

– Olkaa hyvät… ja hei