Musta ruutuässä

By Outsider

Kirjailija Henrik Horna istuu Kööpenhaminan satamassa Suomen Turistiauton bussissa, kun paikalle saapuu Ylijohtaja Ruuskanen. Horna tunnistaa tämän oitis seikkailija Pekka Lipposeksi, joka vaikuttaa silminnähden pelästyneeltä. Pian Lipponen kertoo olevansa matkalla Pariisiin, jotta pääsisi karkuun häntä jo pitkään jahdannutta puukonheittäjää, Canif-Hamidia. Alkaa vaarallinen takaa-ajo Euroopassa, johon myös Horna kauhukseen ja ilokseen sekaantuu.Musta ruutuässä vuodelta 1958 on Outsiderin eli Aarne Haapakosken jännitysromaani, jossa vilisevät hyytävät hahmot ja suurkaupungit murhanhimoisissa tunnelmissa.Pekka Lipponen ja Kalle-Kustaa Korkki ovat liikemiehiä, jotka ovat tottuneet matkustamaan ympäri maailmaa. Vaara vaanii kuitenkin yllättävissä paikoissa – edessä on kiperiä tilanteita niin New Yorkissa, Tokiossa kuin myös Pariisissa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 21, 2021
• ISBN: 9788726824988

Book preview

1

Satoi kuin saavista kaataen.

Jo neljä tuntia sitten olisi Ariadnen pitänyt saapua Kööpenhaminan satamaan. Kello oli melkein kolmetoista ja Suomen Turistiauton kuljettaja katseli ikävystyneenä sateenpiiskaamaa ikkunaa. Merellä on ollut hiivatinmoinen myrsky ja matkustajat ovat kaikki merisairaita, hän mietti. On siinä taas matkalla hoivattavaa.

Etuistuimella haukotellut upeakurvinen vaaleaverikkö alkoi piirrellä huuliensa kaarta punaisella puikolla, tarkkaillen edessä olevasta auton peilistä taiteilunsa onnistumista. Hän sipasi vielä pari piirtoa, lipasi huuliaan kielellään ja pani huulipuikon käsilaukkuunsa.

Hei, Jammu! Nukutko sinä?

Kuljettaja kohentautui istuimellaan.

Katselin vain kuinka teet itseäsi kauniiksi, Kikka. Montako miesmatkustajaa meille pitäisikään tulla?

Bussin emäntä otti kojelaudan lokerosta nipun papereita ja silmäili niitä.

Neljä plus neljä on Elon laskuopin mukaan kahdeksan.

Vanhoja tätejäkö …?

Suomen Turistiauto ei tavallisesti vaadi matkustajiltaan papintodistusta, tyttö sanoi kärkevästi. Sitäpaitsi ei kuljettajalle kuulu vilkuilla takana istuviin naisiin. Onko selvä, Jammu!

Kuulostaa kuin olisi. Vai kahdeksan meille vain tulee. Mutta tämähän onkin viimeinen vuoromme Pariisiin. Viimeistä edellinen, Kikka oikaisi. Ehdimme nipinnapin yöksi Hampuriin. Mutta tuolta niitä jo tuleekin. Hän nousi ja työnsi bussin oven auki, sateen piiskatessa armottomasti sisään. Ensimmäinen tulija oli keski-ikäinen, hiukan pukettivatsainen mies, jolla oli sadetakki ja salkku kainalossa, kasvoilla tärkeä ilme, joka kuitenkin suli leveäksi myhäilyksi.

Jahah! Sutjakka tyttöpä täällä onkin emäntänä. Laiva myöhästyi pirskatisti, ja puolet matkustajista on merisairaita. Mutta minä en milloinkaan tule merisairaaksi — vaikka harvoinhan minä laivalla matkustelenkaan. Ahväärimiehillä on kiire, pitää lentää … Mutta mukavaltahan täällä näyttää. Istuimet kuin lentokoneessa ikään. Taitavat olla taaksepäin vedettävät … Minä tykkäänkin semmoisista, niissä on mukava ottaa vaikka pienet nokkaunet … Jahah, mikä paikka minulle olikaan? Jos saa valita, niin minä istun mieluummin ihan takana. Nimeni on muuten Ruuskanen, Ylijohtaja Ruuskanen …

Minä olen bussin emäntä ja minua sanotaan Kikaksi, vaaleaverikkö esitteli. Ylijohtaja saa valita minkä paikan vain haluaa. Meillä ei näin syksyisin enää ole tungosta. Johtaja Ruuskanen työntäytyi salkkuineen bussin takaosaan. Samalla saapuikin lisää matkustajia. Bussin emäntä piti nimihuutoa ovella.

"Toimittaja Ollenberg kai …?

Tumma, sotilaallisen ryhdikäs mies kohotti hattuaan.

Minä olen. Hän loi arvostelevan katseen bussin emäntään, kohensi solmiotaan ja istahti ensimmäiselle paikalle ikkunan vierelle. Seuraava tulokas oli laihankarmea, sadetakkinen herra, ohut salkku kainalossa.

Tuomari Uusivuori varmaankin …?

Ei, vaan kirjailija Horna. Saan kai istua toimittaja Ollenbergin vierelle?

Vaaleaverikkö nyökkäsi ja hymyili. Hän teki merkinnän papereihinsa ja auttoi sisään kaksi naista, joista toinen., vaikutti säädylliseltä kansakoulunopettajalta, mutta toinen oli Marilyn Monroe-tyyppiä kurveiltaan, vilkkaat mantelisilmät ja tumma tukka. Siinä olivat neidit Heller ja Honkanen. He sijoittuivat bussin keskivaiheille. Heidän jälkeensä tuli yksinäinen, jo iäkkäänpuoleinen mies, hiukan kumaraharteinen, mutta vilkkaasti elehtivä. Hän oli tuomari. Uusivuori Viimeisinä juoksi kaksi muovikaapuihin verhoutunutta naista, ilmeisesti äiti ja tytär. Tytön hiukset riippuivat märkinä olkapäillä, hänellä oli väljä hame ja semmoinen säkkijakku jota teinitytöt käyttävät. Vanhempi nainen oli varhaiskeski-iän parhaassa kukkeudessa pellavanvärinen tukka, mietteliäät silmät ja hymyilevät huulet. Tulijat eivät olleet äiti ja tytär, vaan rouva Kure ja abiturientiksi aikova neiti Pikkonen.

Bussin emäntä silmäili listaansa.

Rouva Kure ja neiti Pikkonen varmaankin …?

Kyllä. Kesti niin kauan ennenkuin selviydyimme tullimuodollisuuksista. Ja sitten odotimme sateen lakkaamista …

Bussin emäntä nyökkäsi.

Laiva myöhästyi paljon. Mutta, nyt, pääsemmekin lähtemään. Toivotan teille Suomen Turistiauton puolesta kaikille oikein hyvää ja hauskaa matkaa.

Jammu käynnisti moottorin ja käsitteli vaihteita. Iso autobussi kääntyi hitaasti ja ajoi Kööpenhaminan sataman portista kaupungille.

Sade jatkui. Odense, Beltin sillat ja Kollund vilahtelivat ohi. Rehevä Tanskanmaa kukoisti syksyisessä vihreydessään Sitten pilvien verho repesi ja oltiin yhtäkkiä kirkkaassa auringonpaisteessa. Bussin emäntä puhui käsimikrofoniin ja esitteli nähtävyyksiä. Pysähdyttiin ja matkustajat valokuvasivat toisiaan upean tanskalaisen herraskartanon puiston reunassa. Johtaja Ruuskanen vain pysytteli takaistuimella ja torkkui. Häntä eivät tanskalaiset maisemat näyttäneet kiinnostavan. Saavuttiin Flensburgiin illan hämärtyessä. Tullimuodollisuudet sujuivat nopeasti ja niin siirryttiin Saksan puolelle. Seuraava etappi olisi Hampuri, mutta matkan varrella pysähdyttiin erään saksalaisen gasthausin edustalle. Bussin emäntä ilmoitti, että käytäisiin kahvilla, Turistiauto tarjoaisi.

( Johtaja Ruuskanenkin näytti heränneen ja kömpi viimeisenä bussista. Toimittaja Ollenberg ja kirjailija Horna olivat istahtaneet aitiopöytään ja johtaja Ruuskanen tuli siihen kolmanneksi.

Mutta minä otan. Kahvi ei sovellu minun maksalleni — biiriä ja pari kunnon kinkkuvoileipää. Hän puhui savolaisittain saksaa gasthausin tytölle.

Horna katseli uteliaana johtaja Ruuskasta.

Olemme kai tavanneet jossakin …?

Johtaja Ruuskanen kävi voileivän kimppuun.

Saattaapa olla. Minä matkustelen paljon — yleensä lentokoneella. Ranskassa, Italiassa ja Tangerissa. Olen ollut vähän joka puolella, Hawajissa ja Pernapukossa. Ahvääriasioita …

Horna nyökkäsi.

Aivan niin. Teidäthän tunnetaan kuuluisana afäärimiehenä ja seikkailijana. Missä päin Kalle-Kustaa Korkki nykyisin matkailee?

Johtaja Ruuskanen sävähti ja räpytteli silmiään.

Pirskatti. Mistä minä tiedän … K-orkki … Kuka se, semmoinen on?

Horna naurahti ja sytytti savukkeen.

Älkää suotta olko noin vaatimaton, ylipääjohtaja. Kyllä minä teidät tunsin heti kun tulitte bussiin ja tunsivat kai toisetkin. Kuulin naisten kuiskailevan teistä. Ei Pekka Lipponen voi tuntemattomana matkustella, vaikkapa ottaisi nimekseen Ruuskanen.

Johtaja vilkaisi säikähtäneenä ympärilleen ja siirsi sitten tuolinsa lähemmäksi.

Pirskatti … Tunsivatko ne, vaikka minä meinasin matkustaa incognitona. Kuka muuten tuo mies on? Pekka nyökäytti tuomari Uusivuoreen pain, joka istui yksinään nurkkapöydässä.

Hän on tuomari Uusivuori, matkustaa Pariisiin.

"Entäs tuo isokurvinen tyttö? Onko hän suomalainen?

Helsingitär ja pesunkestävä sellainen, toimittaja Ollenberg puuttui puheeseen esitellen itsensä. Kyllä minäkin teidät heti tunsin, herra ylipääjohtaja. Olen lehdessäni julkaissut teidän mainioita seikkailujanne. Saisinkohan haastatella teitä nyt samalla. Sähköttäisin lehdelleni heti. Miksi ylipääjohtaja matkustaa tuntemattomana? Onko joku tärkeä afäärijuttu tekeillä vai ovatko kansainväliset konnat kintereillänne. Missä Kalle-Kustaa Korkki nykyisin on ja …

Hss!, Pekka suhahti. Pirskattivieköön! Kohta koko maailma tietää, että minä olen täällä. Ei mitään haastatteluja. Olen lomamatkalla ja... Pekka heitti taas levottoman silmäyksen ympärilleen, sillä pari miestä oli tullut sisään ja asettuivat viereiseen pöytään. Pelkäättekö, että joku konna on kintereillänne? Horna kysyi.

Pekka hörppäsi olutlasinsa tyhjäksi.

"Kieltäydyn kerta kaikkiaan vastaamasta. Minulla ei ole