Sivistynyt nainen matkustaa

By Ea Niemi

Tämä kirja ei ole turistiopas eikä kerro maailman parhaiden matkakohteiden upeimmista nähtävyyksistä. Tässä muistellaan omakohtaisia ihmetyksen aiheita, loistavia ja vähemmän loistavia hetkiä vieraan taivaan alla.
Taivaallisen hyvänmakuiset paistetut perunat nautittuna puiston penkillä lontoolaisessa kaatosateessa... tai kyyneleitä nielevä paikallinen seuramies Kainuun korkeudella... tai yö kaltereiden takana irlantilaiseen tapaan tarjoiltuna... nämä kaikki on kannattanut kokea.
Metro saattaa olla jonkin kaupungin vavahduttavin nähtävyys, joskus kannattaa siis laskeutua maan allekin ihmettelemään. Eläköön uteliaisuus!

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 18, 2021
• ISBN: 9789528099390

Ea Niemi

Ea Niemi on omaksi ilokseen kirjoittava lääkäri, taideterapeutti ja seksuaaliterapeutti, joka tarkkailee elämänmenoa uteliaana ja huvittunut pilke silmäkulmassaan. Pienoisromaanit sisältävät hyväntuulisia tarinoita, joiden aiheet on napattu arkisesta elämänpiiristä ja sattumukset ovat pääasiassa omakohtaisesti koettuja, osin myös hulvattoman mielikuvituksen tuotteita.

Book preview

Sisällysluettelo

Budapest kesällä 2010

Dubrovnik kesällä 2011

Khao Lak keväällä 2012

Italia keväällä 2012

Västra Nyland kesällä 2012

Englanti talvella 2014

Irlanti keväällä 2016

Toledo kesällä 2016

Bengtskär kesällä 2017 ja 2019

Pirita keväällä 2018

Road Movie Finland kesällä 2018

Krakova keväällä 2019

Kent kesällä 2019

Kos kesällä 2019

BUDAPEST KESÄLLÄ 2010

Siedätyslento Budapestiin

Matkustamisestakin voi saada tarpeekseen. Minun mittani täyttyi ikuisuus sitten, kun reissasimme lapsiperheenä Espanjan aurinkoon, taisimme silloin viettää viikon Kanarialla.

Lähdimme matkalle perjantai-iltana, jolloin lentoaseman ilmatilassa ja kiitoradoilla oli ruuhkaa. Saapuvilla koneilla oli etuoikeus laskeutua ja nouseville annettiin lähtölupa sitten, kun sekaan mahtui.

Siellä me istuimme lähes tunnin ahtaassa lentokoneessa odottamassa nousulupaa. Olin umpiväsynyt. Potkaisin jalallani ikkunan alustaa, jolloin seinälevy painui irvistäen monta senttiä sisäänpäin. Ymmärsin, että lentokone oli hajoamaisillaan, mutta mitä muuta saattoikaan odottaa Keihäsmatkojen halpalennoilta. Lapset pitkästyivät levottomiksi, aviomies kuorsasi äänekkäästi takanamme olevalla penkkirivillä. Tytär pyysi nolon näköisenä minua lopettamaan itkemiseni. Päätin, ettei enää ikinä aurinkolomia eikä enää ikinä lentämistä… jos tästä reissusta hengissä selvitään.

Joskus on pakko pyörtää pyhät päätökset. Päädyin mukaan kouluttamaan energistä terapeuttien ryhmää, joka yllättäen päätti tehdä kolmen päivän opinnäyteseminaaristaan ikimuistoisen. Ensin me suunnittelimme menevämme Viroon kartanoromantiikan taikapiiriin, ihan mahtava idea sinänsä. Seuraavalla tapaamisella joku ehdotti Berliiniä ja kulmani kurtistuivat. Kun kurssin edetessä joku keksi haikailla matkakohteeksi jopa taianomaista Istanbulia, melkein oksensin.

Kouluttaja ei voi noin vain hypätä kelkasta lentopelkoon vedoten. Valitin surkeaa kohtaloani tyttärelle ja pyytelin häntä tekemään kanssani siedätyslennon Tampereelle. Tytär avasi läppärinsä sohvapöydälle ja totesi samalla, että lentomatkan täytyy kestää vähintään kaksi tuntia, jolloin se ei ole pelkkää hermostuttavaa nousua ja laskua, vaan välillä voin rentoutua ja ihastella alapuolella levittäytyviä pilviä.

– Äiti, mihin Euroopan kaupunkiin sä haluaisit juuri nyt mennä, jos saisit valita?

– No vaikka Budapestiin. Miten niin?

– Muuten vaan. Milloin sulla mahtaa olla seuraavan kerran vapaa viikonloppu?

– Joo, parin viikon päästä varmaan.

– Lähdettäiskö torstaina vai perjantaina?

– Eiköhän viikonloppu ala perjantaista.

– Otetaanko Mika mukaan?

– Joo. Hei, mitä sä teet!

Tyttären rakennekynnet rapisivat vikkelinä läppärin näppäimillä ja hän ilmoitti minuutin kuluttua varanneensa alustavasti lennot meille. Hotelli voidaan valita joskus paremmalla ajalla.

- Siis mitä! Ollaanko me lähdössä Unkariin?

Lentomatka kului jännityksen vallassa, kun Karin Fossumin dekkari imaisi minut syvälle psykologisiin syövereihinsä. Finnairin kone kulki tasaisesti kuin lehmä apilapellossa enkä oikein käsittänyt, mitä pelkäämistä olin mielessäni hautonut.

Metro vie ja mustalaisviulu soi

Perillä tytär osti heti kentältä meille matkakortit, joilla saisimme aitoa paikallistuntumaa busseissa ja metrossa. Tylsimykset ne takseilla ajelevat, seikkailijat jalkautuvat kansan pariin. Täysi bussi lähti keinahtelemaan kohti kaupunkia, meidän piti vain osata jäädä pois oikealla pysäkillä ja siirtyä metroon.

Tienvarret kukkivat punaisenaan unikoita. Minä olin häikäistynyt, niin ihania kukkia ja toisaalta niin syntisiä ja vaarallisia, onhan tämä eksoottista. Lähestyessämme kaupunkia ihastelin ääneen rapattuja, yksikerroksisia, pikkuisia taloja, nekin näyttivät eksoottisilta. Tytär ja vävy katsoivat toisiinsa paljonpuhuvasti, mutta eivät sanoneet mitään.

Budapestin metro on henkeäsalpaava elämys. Laskeuduimme laukkuinemme maan alle ja siirryimme samalla häkellyttävään kaurismäkeläiseen rappioon. Vaunujen lähestyessä aistittavaksi tuli ensin ilmavirta, sitten meteli ja sen jälkeen ilmestyi tunnelista itse ruosteinen metrojuna. Astuimme sisään ja jäimme käytävälle notkumaan kattokahvan varaan. Juna lähti liikkeelle, vauhti kiihtyi ja vaunu alkoi huojua puolelta toiselle, me huojuimme myös.

Tunsin tehneeni aikamatkaa taaksepäin jomman kumman maailmansodan kieppeille. Yritin huutaa nuorelle parille haltioituneena tuntemuksiani vaunun ryskeen ja kolinan läpi. Täällähän voi huudella mitä tahansa, eihän sukulaiskansa ymmärrä suomen kieltä. Tuskinpa täpötäydestä Finnairin koneesta kukaan muu oli keksinyt lähteä seikkailemaan tällaiseen romuun, eihän tämä ole täyspäisten hommaa. Kiljuin tyttären ja vävyn suuntaan metelin yli:

- Tätä menoa me kynnetään Uralille saakka ennen kuin tästä vehkeestä jarrut löytyy!

Kapistus pysähtyi kuitenkin seuraavalle asemalla hillittömästi kirskuen ja nykien. Vävy laski kartasta pysäkkejä, kuudennella meidän piti hypätä kyydistä, se oli lähinnä hotelliamme.

Keskustassa nousimme metrovaunusta ja vastassa oli mieletöntä vauhtia kiitävät rullaportaat, jotka tuntuivat jatkuvan taivaisiin saakka. Ihmisiä matkasi molempiin suuntiin, tunsin tulleeni kuhisevaan muurahaispesään. Kiireisiä olentoja vilisti ylös ja alas. Alas metrotasoa ja meitä kohti huristeli istumarattaissa kiukutteleva pikkulapsi. Kärryn etupyörät viuhtoivat ilmassa askelman ulkopuolella. Hento äiti piteli kiinni rattaiden kahvasta. Näin jo mielessäni kaikki katastrofin merkit tenavan rimpuillessa istuimellaan, mutta pieni ja napakka naisihminen kiepautti rattaat alhaalla tottuneesti lattialle ja häipyi vikkelää vauhtia parkuvine lapsineen tunnelin uumeniin. Huokasin helpotuksesta ja havahduin laukkuineni jatkamaan matkaa ylöspäin.

Hotelli oli upea, kuin muisto menneiltä ajoilta. Aulan pylväät ja koristeveistetyt huonekalut loivat utuisen, puuterimaisen hienostuneen ilmapiirin. Beigeen sävytetty hotellihuone otti sivistyneen naisen suojiinsa. Tunsin siirtyneeni ajassa taaksepäin katsellessani kapealta parvekkeelta vastapäisen vanhan rakennuksen seinäreliefejä kapean sivukadun toisella puolella.

Metrolla lähdimme myös katsastamaan kaupungin iltaelämää. Olen kokenut oloni joskus epävarmaksi jopa Stockmanin loivien liukuportaiden hitaassa kyydissä, mutta nyt epäilin kykyäni selvitä ehjänä metroportaiden alaspäin sukeltavasta äärimmäisestä koettelemuksesta. Portaikko mennä viuhtoi vinhaa vauhtia suunnattoman kuilun syövereihin ja nuoripari astui reippaasti kyytiin. Minua huimasi, vaikka en ollut vielä edes kyydissä. Pidätin hengitystäni, keskityin ja hyppäsin askelmalle. Tytär katsahti olkansa yli, veti suupieltä vinoon ja totesi ennen naurukohtaustaan:

- Kuule äiti, sun ei tarvitse hypätä, otat vaan ihan normaalin askeleen eteenpäin.

Keskustan kaduilla oli iltamyöhällä vilkasta hyörinää, mutta löysimme pian miellyttävän oloisen ravintolan. Pöytään istuuduttuamme tarjoilija kysyi ensimmäisenä, mistä olemme kotoisin.

- Finland, Finland, yes!

Eteemme tuotiin kohtuullisen maistuvat sapuskat ja saimme syödessämme kuunnella salissa kiertelevää mustalaisorkesteria. Tummatukkaiset miehet punaisissa, kirjailluissa liiveissään, kaksi viulua ja basso. Ilta