Luunkerääjä: Tarinoita maalta ja mereltä

By R. Maasusi

Luunkerääjä sisältää kymmenkunta tarinaa lapsuudesta aikuisuuteen. Maasusi leikittelee jokaisessa tarinassa totuuden ja mielikuvituksen rajamailla. Huumorintäyteisissä tarinoissa kohdataan välillä myös vastatuulta.

Tarinat sijoittuvat maalle ja merelle. Lapsuuteen ja aikuisuuteen. Välillä kiipeillään katolle, välillä käydään ylemmissäkin sfääreissä

Janoat takuulla lisää...

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Aug 31, 2015
• ISBN: 9789523189850

R. Maasusi

R. Maasusi on Tampereella asuva kirjailija ja merenkulkija. Synt. 1985 Kajaanissa. Hän käsittelee teoksissaan ihmisen elämän taitekohtia omasta, ja muiden perspektiivistä. Hetkeksi jo kirjoittamisen unohtanut Maasusi on tullut takaisin. Kipinä on syttynyt uudelleen. Hän on tullut tunnetuksi novelleistaan ja esseistään.

Book preview

Sisällysluettelo

Kirjoittajan sana

Luunkerääjä

Epäilys

Tupakkalakko

Kiire

Merenmittaaja

Helvetti

Pelihullu

Myyntimies

Firma

Kuutamokeikka

Valmistusmerkinnät

Kirjoittajan sana

Olimme lukion liikunnantunnilla pelaamassa golfia. Vuosi oli 2001. Mätkimme palloa rangella ja menin vahingossa alueelle, jossa ei saisi olla. Lupasit laskea liikunnan numeroani tämän vahingon perusteella.

Olit ehkä kuullut minusta juttuja tai jostain syystä vaan vihasit minua, ehkäpä kateudesta. Tai toisaalta, ehkä menestyksesi johti pissan nousemiseen päähäsi ja päätit käyttää diktaattorin asemaa hyväksesi?

Pelasin kuitenkin nuihin aikoihin jalkapalloa korkealla tasolla. Heitit vielä päästötodistukseenkin numerokseni kasin. Unohditko, että opettajan on oltava tasapuolinen oppilaille? Kasin, olinko oikeasti kasin oppilas? Tuota nyt et usko itsekään.

Toivon, että joku päivä luet tämän.

Tämä on sinulle Jussi. Nyt minä annan sinulle arvosanan. Se olisi 5, mutta lasken sen 4:ään.

Viiniä nautiskellen

R. Maasusi, oppilaasi.

Luunkerääjä

Aamukahvia juodessani, kiinnitän huomiota vastapäätä istuvan, kaksi-vuotiaan Lumia-tyttäreni aamiaiseen. Hän istuu tukevasti tuolillaan vihreä ruokakauluri rinnuksillaan. Äiti on kattanut hänelle maissinaksuja ja lasillisen tuoremehua. Lisäksi on pieni lasipurkillinen Pilttiä, jossa on päivänselvä rusakon kuva. Luonnollisesti tyttö kutsuu kyseistä muonaa nimellä: Pupu. Lastenruokapurkissa mainostetaan lisäksi isoin kirjaimin: EI SOKERIA.

Ajat ovat muuttuneet omasta lapsuudestani. Muistan usein ottaneeni pari sokeripalaa heti aamulla, jolloin sain kohotettua verensokerin vaaditulle tasolle. Laitoimme myös aika ajoin sokeripalan päälle muutaman Carmolis-yrttitipan, jolloin sokerin maku sai pikantin lisän, ja taudit pysyivät loitolla. Lumian ruokailua seuratessani vaivun ajatuksiini, 90-luvun alkuun, Kajaaniin ja omaan lapsuuteeni.

Minulla oli tapana olla kesäisin paljon mummolassa, jossa viihdyin mainiosti. Iso piha mahdollisti kaikenlaisten urheilulajien ja pelien harrastamisen. Saunoimme usein ja kävimme puronsuussa ongella. Katselimme myös paljon televisiota, lähinnä jalkapalloa. Kentällä tuntui aina olevan vain yksi pelaaja; Diego Maradona.

Oli helteinen kesäpäivä ja päätimme Väinö-ukkini kanssa lähteä torille. Hiki alkoi virrata jo heti aamusta, joten otimme mukaamme vesipullon ja hyppäsimme paikallisbussiin. Linja-autossa ei ollut kuin muutama matkustaja, mutta silti se kulki omaa linjaansa aina ajallaan. Väinö kaivoi muutaman markan housujensa taskusta ja antoi ne kuljettajalle. Huh, selvisin maksamatta. ajattelin. Istahdimme vierekkäin bussin keskivaiheille, minä sain tietysti ikkunapaikan.

Oli mukavaa seurata vaihtuvia maisemia samalla kun kaupungin keskusta lähestyi. Ylitimme korkean sillan. Tässä kohtaa matkaa minua olisi yleensä jännittänyt, muttei tällä kertaa. Matka sujui hyvin ja pian saavuimmekin jo torin laitaan. Otimme kulaukset vesipullosta ja sukelsimme myyntikojujen sekaan.

Kohtasimme torilla monenlaisia myyntipisteitä. Karamellin myyjä huuteli ohikulkeville ihmisille kantavalla äänellä ja kehui tuotteitaan. Hänellä oli kauppakassin kokoinen muovipussi, johon hän mätti monenlaisia karkkeja höpöttäen samalla itsekseen. Lopuksi hän vielä kehui antavansa asiakkaalle kaupan päälle suklaalevyn, jonka sitten asetti pussin päällimmäiseksi. - Taas joku onnellinen sai valtavan pussin karkkia.

Jatkoimme matkaa ja ilmassa tuoksui tuore kahvi. Väinö päätti ostaa kupillisen. Minä sen sijaan sain eräältä mukavalta rouvalta mansikan maistaakseni. Se oli juuri täydellinen mansikka: suuri, ei liian makea, ei liian mauton.

Astelimme eteenpäin mukulakivetyksellä ja mietimme kuka ihme on laittanut kaikki nuo kivet yksitellen paikoilleen. Siinä on varmasti mennyt koko