Kukon kultajyvä

By Juhani Konkka

Kun ahne keisari vie köyhän naisen kukolta kultajyvän, kukko sisuuntuu. Jyvä on saatava takaisin! Hänen emäntänsä tarvitsee kultajyvää enemmän kuin upporikas keisari! Keisari ei kuitenkaan ole kukon kanssa asiasta samaa mieltä. Ja minkälaista vastusta yhdestä kukosta voisi muka olla oikealle keisarille? Keisari joutuu kuitenkin yllättymään – tämä kukko ei hevin anna periksi."Kukon kultajyvä" on yksi viehättävistä tarinoista Juhani Konkan lastenkirjassa, johon on koottu itämaisia satuja. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 17, 2021
• ISBN: 9788726855999

Book preview

www.egmont.com

Kukon kultajyvä

O lipa kerran vanha vaimo.

Hän oli niin köyhä, ettei omistanut kuin kukon.

Kukko ruopi kerran roskakasassa ja löysi kultajyvän.

Sattuipa siitä kulkemaan ohi valtakunnan keisari. Hänen aarrekellaristaan puuttui kultajyvä. Nähtyään nyt sellaisen kukon nokassa keisari sanoi:

— Kukko, anna minulle tuo kultajyvä! Kukko pöyhisti sulkiaan:

— Enkä anna! On se emännällekin tarpeen!

Keisari ryösti kukolta kultajyvän, vei sen palatsiinsa ja piilotti aarrekellariinsa. Kukko suuttui, lensi aidalle ja alkoi huutaa:

— Kukko-kiekuu! Ho-hoi, paha keisari, anna pois minun kultajyväni!

Jotta ei kuulisi kukon huutoa keisari käski palvelijoiden sulkea palatsin ikkunat.

Mutta kukko lensi ikkunalaudalle, koputti nokallaan lasiin, läiskytteli siipiään ja huusi:

— Kukko-kiekuu! Ho-hoi, paha keisari, anna pois minun kultajyväni!

Keisari suuttui ja sanoi kamaripalvelijalleen:

— Hei, mies, mene, ota tuo kukko ja heitä kaivoon! Kamaripalvelija meni, otti kukon ja heitti kaivoon. Mutta kaivon pohjalla kukko sanoi:

— Vesi vetonen, valu kaikki sisääni!

Ja kaikki vesi kaivosta valui kukon sisälle täyttäen sen helttaa ja varpaita myöten.

Ja sitten kukko lensi jälleen keisarin ikkunalle:

— Kukko-kiekuu! Ho-hoi, paha keisari, anna pois minun kultajyväni!

Keisari suuttui entistä pahemmin ja sanoi kokilleen:

— Hei, kokki, mene, ota tuo kukko ja heitä se paistumaan palavaan uuniin.

Kokki meni, otti kukon ja heitti sen paistumaan palavaan uuniin.

Mutta uunissa kukko sanoi:

— Vesi vetonen, valu ulos ja sammuta tuli!

Ja kaikki vesi valui kukon sisältä ja sammutti tulen.

Kukko pyrähti taaskin keisarin ikkunalle ja huusi entistä äänekkäämmin:

— Kukko-kiekuu! Ho-hoi, paha keisari, anna pois minun kultajyväni!

Keisari vallan raivostui ja huusi puutarhurilleen:

— Hei, mies, mene, ota tuo kukko ja heitä se mehiläispesään.

Puutarhuri meni, otti kukon ja heitti sen mehiläispesään.

Mutta mehiläispesässä kukko sanoi:

— Mehiläiset, pikku kyyhkyläiset, piiloutukaa höyheniini, kätkeytykää siipieni alle!

Ja mehiläiset piiloutuivat kukon höyheniin, kätkeytyivät siipien alle.

Kukko lensi taaskin palatsin ikkunalle ja huusi:

— Kukko-kiekuu! Ho-hoi, paha keisari, anna pois minun kultajyväni!

Keisari oli ihan pakahtua raivoonsa ja huusi hovimiehelleen:

— Hei, mies, mene, ota tuo kukko ja tuo se tänne: panen sen housuihini, istuudun sen päälle ja litistän sen kuoliaaksi.

Hovimies meni, otti kukon ja toi sen keisarille. Keisari työnsi kukon leveisiin pöksyihinsä. Mutta silloin kukko sanoi hiljaa:

— Mehiläiset, pikku kyyhkyläiset, tulkaa pois höyhenistäni, tulkaa siipieni kätköstä! Pistäkää, purkaa pahaa keisaria!

Ja mehiläiset tulivat kukon höyhenistä ja siipien kätköstä ja alkoivat pistellä keisaria.

Keisari ryntäsi pystyyn ja hyppi ja koikkelehti lattialla.

— Voih, oi-voih! keisari huusi ja valitteli. — Paha periköön tuon ilkeän kukon! Viekää se aarrekellariini, etsiköön sieltä kultajyvänsä ja painukoon tiehensä!

Kukko vietiin aarrekellariin.

Mutta siellä kukko alkoi laulaa omiaan:

— Kiiltävät kultarahaset, hohtavat hopeapenningit, tunkeutukaa vatsaani ja kupuuni, kätkeytykää höyheniini.

Ja kulta- ja hopearahat tunkeutuivat kukon mahaan ja kupuun, kätkeytyivät höyheniin.

Ja kukko vei ne kaikki emännälleen. Ja emäntä jakeli niitä köyhille, mutta jätti itselleenkin.

Sitten emäntä ja kukko viettivät huolettomia päiviä siihen asti, kunnes kumpikin kuoli.

Maailman voittaja

K aukana itämailla eli entiseen aikaan köyhä mies, joka ei omistanut maata eikä karjaa, vaan yhden ainoan laihan takkuisen aasin. Kuultuaan kerran, että oli olemassa jokin sellainenkin maa, jossa kukaan ei ollut vielä kertaakaan nähnyt aasia, hän vaipui syviin mietteisiin.

— Mitähän, hän ajatteli — mitähän jos veisin aasini sinne? Ehkäpä siellä joku hyvinkin ostaisi sen.

Niinpä mies sitten istuikin aasinsa selkään ja lähti matkaan. Monien vuorten yli, monien laaksojen poikki hänen piti ajaa ja monta suurta järveä kiertää ennen kuin pääsi maahan, jossa kukaan ei ollut nähnyt aasia.

Jo pääkaupungin ulkopuolella ihmisiä alkoi kerääntyä joukoittain katsomaan outoa ihme-eläintä. Mutta yhtäkkiä katsojat joutuivat suuren pelon valtaan: aasi pysähtyi ja alkoi kiljua siten kuin kaikkien aasien on tapana kiljua. Korvia vihlova huuto säikytti ihmiset niin, että nämä hajaantuivat kaikille tahoille. Pian he kuitenkin rauhoittuivat, kun aasi kiljumisensa jälkeen muuttui aivan säyseän näköiseksi. He kerääntyivät jälleen aasin ympärille ja kysyivät:

— Mikä ihme-elävä tämä oikein on?

— Tämä on maailman voittaja, vastasi mies.

Katsojien joukossa oli muutamia kuninkaan hovimiehiä. Eräs heistä lähti ratsain ilmoittamaan kuninkaalle, että kaupungin ulkopuolella oli merkillinen olento, jota sanottiin maailman voittajaksi. Kuningas käski tuoda sen heti luokseen.

Mies ja aasi vietiin kuninkaan palatsin pihalle. Siellä aasi kohotti jälleen päänsä ja alkoi kiljua.

Sen huuto oli niin voimallista, että kuninkaastakin tuntui kuin palatsin seinät olisivat tärisseet. Hevoset palatsin pihalla säikähtivät ja lähtivät laukkaamaan karkuun. Syntyi tavaton sekamelska. Hovimiehet kiirehtivät ovista ja ikkunoista sisään.

Kuningas katseli parvekkeelta hälinää. Kun aasi oli hiljentynyt ja seisoi jälleen mitä rauhallisimman näköisenä, kuningas ei voinut olla huudahtamatta ihastuneena:

— Mutta tuohan vasta ihmeellinen löytö, on totisesti! Kääntyen miehen puoleen hän virkkoi:

— Hei, äijä, myy minulle tuo maailman voittaja!

— Mikäpä siinä, vastasi mies, — voidaanhan tämä myydäkin.

— Paljonko tahdot siitä?

— Saman verran kulta- ja hopearahoja kuin se itse painaa.

Summa tuntui kuninkaasta kovin suurelta. Hän vaipui mietteisiinsä, mutta silloin hovimiehet alkoivat puhua:

— Osta, kuningas, osta pois! Se voittaa