Bonneville

By Pelle Miljoona

Sunna on nuori tyttö kaukana kotona. Koti on Lapissa, Sunna Intian Goalla. Kun Sunna löytää tiensä englantilaisen Richardin ja tämän Indira-vaimon taloon, hänelle aukeavat ovet jännittävään yhteisölliseen elämään. Kasvisruokaa, päihteitä, hengellistä ajattelua ja ihmisiä maailman joka kolkasta...Mikään ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ja pian Bonneville kokee suuren menetyksen. Miten Sunnan käy? Onko hän löytänyt Bonnevillestä henkisen kotinsa vai onko Lapin tytön aika palata tunturien keskelle?"Bonneville" on Pelle Miljoonan mukaansatempaava romaani, joka vie lukijan keskelle Goan uushenkistä länsimaalaista yhteisöä.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: May 21, 2021
• ISBN: 9788726831634

Book preview

I

Hiekka hohkas kuuman päivän jäljiltä, maa otti hennon olennon syliinsä. Mereltä henkäys, hyväili hiuksii, puhals kireyden jäsenistä, aallot huokaili mantraansa. Takana päivät kastittomien tuoksuvissa, huutavissa vaunuissa, junan katolla aavikon tähtitaivaan alla, räjähtäny dösä, asfaltti kasvo perunaa. Lopuks prätkän tarakalla Goan silkkisessä illassa. Unta ja safkaa nimeks, olis voinu oikasta hiekalle ja nukkuu veks, pitkän pimeen unen jonka toisessa päässä venais seuraava aamu, jopa sitä seuraava. Teki mieli itkee, alko hyräilee.

»Hello stranger.» Nainen oli nuori. »Kaunis melodia.»

»Surullinen.»

»Kauniit on surullisii.»

»Jäi päähän, rampa kerjäläinen laulo ikkunan alla Bombayssa.» Nainen sittas viereen vaikenemaan. Tähti piirs kapeen vanan halki ulapan, mantereen puolelta palmujen takaa ruosteinen kuu hilautu laiskasti duuniin, purjehtimaan halki yön, valtas ulapan, haihdutti vanan ja karkotti tähdet. Vascosta nous charterkone, vilkkuvalo lakas hopeista merta, katos pohjosen taivaalle.

»Voittaa Lontoon sateet.»

»En tiedä, mä tuun pohjosesta.»

»Scotland?»

»Lapland.»

»Ootsä eskimo?»

»En aivan», tyttö helähti. Kelas jäätävää jänkää, rannattomii selkosii, kobolttitaivasta jonka horisonttiin aurinko ilmesty ruosteisena läikkänä kaheks iltapäivän tunniks. Kelas Pohjolan talven ikuista yötä sekä nuoren naisen kaipuutaan, joka oli ton avaruuden mittanen. »Jostain kuuluu musiikkia.» Vilkuili ympärilleen, palmujen katveeseen oli jemmattu snadi chaishop, ujo kuunvalo vasikoi.

»Kutsutsä tota musiikiks, mun oli pakko lähtee veks sieltä.» Samassa musa pykähti. »Mut Pedro väsää hyvää safkaa.» Nous ja veti tytön pydeen. Käsi kädessä ne kulki kohti valoo, nainen tuoksu patchulille.

»Mun nimi on Sunna», tyttö heitti, helout perään, sit astu bambukatokseen.

»Oh dear, kuinka sinä löysit meidät?» Kalanaamalla yksityiskoulussa opittu aksentti, lärvi johon aurinko ei tartu. Prätkäkundilla silumi suussa, hörähti möreesti, tötsyt harakoille, parta vaan savus.

»Sattumalta, mies toi Galangutesta.» Ilta kätki ujon punan, korkeilla poskipäillä hehku auringon poltinmerkit.

»Poimin hänet rannasta.» Nainen johdatti Sunnan sittaamaan niinimatolle matalan pöydän ääreen, jeesas repun selästä.

»Sulla on nälkä?» Ystävällinen kähee ääni, katseessa heijasteli kaukaset ulapat, tutkat ollu merelle lukittuna liian monta kertaa, liian kauan, liian kauas. Lärvistä näky et jotain oli opittu. Juonteikkaat handut, päässä huivi jonka alta mustat kiharat valu olkapäille, jänteitä ja sitkeetä lihaa luiden ympärillä, suolavedessä lionnu ja tuulissa kuivunu. Ei saanu rosvoo, vaik oli konkkanokka ja merirosvolook.

»Mistä arvasit, Pedro?» Sunnan itseluottamus teki comebackin.

»Mistä arvasit?» mies huuli pyöreenä. »Indira kerto tietenkin, et Pedro väsää Goan parhaat pöperöt», nauro aurinkoisesti. »Vegee, kalaa, vai miksattuu?»

»Ei kalaa, please, olin neljä kuukautta kalatehtaassa.» Sunna tuoksutteli tukkaansa, hymy sytty tummiin, snadisti vinoihin silmiin. »Mä haisen vieläkin kalalle.»

»Oh dear!» Kalanaama plokkas kalliit sheidsit silmille, hapuili ku sokee, haisteli. »Minä arvasin, että naisia on läsnä, silli tuoksuu.»

»Lärvi kii, Richard!» Indira kivahti, hymyili anteekspyytävästi Sunnalle. »Idiootti», osotti kalanaamaa kansainvälisellä käsimerkillä. Prätkäurpolla oli fun fun fun.

»Siis vegemössö», Pedro nyökkäs.

»Black tea, please.» Indira istahti Sunnaa vastapäätä.

»Mulle Kingfisher, kylmä bitte!» Pulska huus.

»Uli, sun piikki menee jo katosta läpi.»

»Monsuunit tulee vast kesäkuussa, sul on yli neljä kuuta aikaa korjata katto, hoh hoh!» Se diggas omasta huumoristaan, Pedro kuittas kolistelemalla kattiloita keittokatoksessa. Uli taputteli pötsiään, jatko ittekseen: »Kreutzbergin sossu ei skulaa, liikaa turkkilaisia käsi ojossa.»

»Mikä vulgääri öykkäri», kalanaama mutis. Ulilla pitkät piuhat, kalanaaman sanat liian vaikeita, jotain piti heittää:

»Pistä kreivin piikkiin, hoh hoh!»

»Se raapii taivasta. Hei jos sä haluut bissen, tuu hakemaan, mä laitan leidille ruokaa.»

Uli lyllers keittokatokseen, Richard alko ladata silumii. Nurkassa loju pari hämyy, toisella tambura sylissä, toisella skitta, antennit niin solmussa et yhteistä säveltä ei löytyny, nyökkäili vaan toisilleen et kohta lähtee. Oli pari dogii kans, ja Sunnan ja Indiran katseet kohtas kynttilän valossa. Indiralla suuret ruskeet silmät, katse pulppus syvältä, avoin, snadisti julkee mut hämmentyny katse, ja suuta enemmän ku laki määrää, valkosen miehen laki valkoselle naiselle. Indira oli selkeesti toista maata. Se hymyili, täyteläisten huulien välistä paljastu tasanen, hohtava hammasrivi, hiukset kastanjaa, leikattu muodikkaasti lyhyiks. Nuori sensuelli nainen, joka osas kantaa taakkaansa, kauneuttaan.

»Onks suihkua?» Sunna ujosti.

»Lähin on Auschwitzissa.» Uli lyllers jääkaapilta, avas hampaillaan pullon, kalanaama fiksuna et pitää venata monsuuneita.

»Takana on kaivo!» Pedro huus.

»Mä voin tulla näyttää valoo.»

»Kiitos, Indira.»

Polku vei kituliaan pensaston poikki bambumetsikköön, joka siivilöi kuutamon ruosteiseks hämäräks. Härät ja lehmät hamus suojaa tulevalta yöltä palmujen katveesta, märehti vaitonaisina elämäänsä, snadit porsaat viipotti pensaissa, vinku kimeitä vastauksii emon röyhtäilylle. Meri feidautu.

»Ei kai täällä oo käärmeitä?»

»Paratiisissa on», Indira nauro. »Kato, eiks oo kaunis?»

»Mikä?»

»Kaivo!» Nostolaite tiivisty maisemaan.

»Kaikki on», Sunna huokas. Indira nakkas ruukun mustaan aukkoon.

»Viel on vettä, mut kaivo huokaa jo.»

Sunna riisu nopeesti. Kohotti hennoilla käsillä ruukun, sulki silmät ja anto raikkaan makeen veden valuu.

»Ei meitä kukaan näe. Sä voit riisuu alasti.» Indira nosti uuden ruukun, Sunna naurahti häveliäisyyttään, riisu pikkuhousut.

»Voinks mä pestä sun hiukset?»

»Jos tahdot», Sunna ujosti. »Shampoo on pussissa.»

»Tää on parempaa.» Indira plokkas Pedron santelisaippuan kaivon reunalta.

»Ihana tuoksu.»

»Ihanat hiukset.» Indira puhu taskulamppu suussa. »Mullakin oli pitkät hiukset, palmikko pakaroihin.»

»Miks leikkasit?»

»Turhamaisuutta», Indira hymähti. »Etten näyttäis liian intialaiselta.» Kaato vettä ja saippuoi, Sunnan silmät revähti auki, väris ku haavanlehti.

»Onks sulla kylmä?»

»Ei, tuntuu niin ihanalta saada ittensä puhtaaks», valehteli. Eka kerta vuosiin ku joku kosketti, sai koskettaa. Indira pesi hellästi mut stydillä otteella, puuvilla kastu ja nännit koski Sunnan selkää, niinku salamat ois lyöny läpi laihan kehon. Huuhteli runsaalla vedellä.

»Voisin pestä sut kokonaan?» Vaikeneminen, myöntymisen merkki, Indira riisu märän paitansa. Kaivonreunalla nippu kookospähkinän siemenkodan pehmeitä jouhia, vanha goalainen pesusieni, ekomalli. Sunna seiso silmät kii ja väris, ku Indira pesi selän, kainalot ja kädet.

»Pienet, mut omat», Sunna kuiskas, ku rinnat sai hellää.

»Kantajansa näköset, kukkaan puhkeamassa.» Indira siirty nauraen litteälle vatsalle, pesi reisien sisäpinnat, sit sieni pysähty epäröiden, pysähty vaahtoavaan syliin.

»Ehkä jatkat itse loppuun.» Vapisevin sormin Sunna tarttu jouhikkoon ja lopuks Indira kaato ruukullisen maan eliksiirii. »Älä hiero.» Suuteli avoimella suulla silmät, sylkäs saippuat olan yli. »Näin mutsi teki, ku olin lapsi.»

»Niin munkin», Sunna helis ku tuulikello. Käsi kädessä ne käveli takas, niinku vanhat frendit, tunnin ikäinen ystävyys.

Safka venas pöydässä, koirat vieressä, et tuleeks kukaan ihmisdogi skruudaan vai hotkastaanko menemään. Jätkien pöytään oli tullu lisää pokaa, brittejä ja japaninpoika. Pedro roudas bissee, Sunna hyökkäs safkaan, Indira istu seuraks, koirat pettyneinä rantsuun tsiigaan mimmejä.

Silumi kiers ikuista rundii, läppä lens korkeissa sfääreissä. Oli kai charasin saastuttama ilma, ku teki kirkkaistakin ajatuksista tunkkasii, neronleimaukset haileita. Japaninpoika yritti päästä juttuun messiin, ei ehtiny sanoo ku hai ja se vaiennettiin. Silumi tuli kohdalle, nippon imutti et kiikarit sumeni ja savu tuli korvista, sit alko pospottaa muinaisjapanii kadonneen hokkaidolaisen heimon kanssa.

Uli toljotti monttu auki ja rummutti let’s gouta pöytään, aikansa ennenku mölähti:

»Vittu, te ootte tyhmii paskiaisii! Mä en tajuu teidän jutuista hevonpaskaa ja mitä mä en tajuu, sitä ei oo.» Nakkas snadin soolon.

»Hyvä Uli!» Indira huus korvat täynnä skeidaa, mitä eetterissä lens, mutis Sunnalle Ulin älynlahjoista. Taas nähtiin et syväluotaava pohdiskelu meni vituiks, ku naiset alko hämmentää. Jengi pykähti. Japaninpoika oli kääntyny rantsuun päin, tsiigas tähtii ja suunnitteli jotain stidiaskin kokosta laitetta mis ois kaikki mitä moderni ihminen tarttee. Richard tsekkas, et onks T-paidan krokotiili aito, syötti sille riisinjyvää, Uli rummutti tyytyväisenä let’s gouta, välillä soolo. Soittohämyt, unohtakaa.

Pedro sai päivän pulkkaan, sittas rinkiin.

»Kausi piikissä ja mä odotan jo monsuuneita.»

»Ehkä sul on sillon aikaa korjata katto, hoh hoh.»

»Oh dear, monsuuniaikana kului patruunoita.»

»Ei tartte kuunnella Ulin vitsejä», Pedro nauro, »ei teknoo eikä Enfieldin papatusta.»

»Enfield on kunkku!» Uli mahtipontisesti. »Vaik onkin englantilainen, kuuntele soundii: pa-pa-pa-pa, taidetta vittu.»

»Teutoni on sittenkin ihminen, hänellä on aivan oikeita tunteita.»

»Älä tuomitse, Pedro.» Tötsyjä väsäävä hämy, ku farisealainen, sormi pydessä. »Tekno on vanhan perimätiedon jatkumo, tanssi avaa portin niinku salattuun maailmaan. Se on niinku avain, uutta kulttuurii, kato jokaisella sukupolvella on kapinansa.» Vika sisäls myötätuntosta säälii Pedrolle.

»Emmä niinku tuomitse! Mut emmä niinku näe mitään kapinaa.»

»Musiikista puheenollen Pedro, sinun stereosi ovat epäkunnossa.» Richard plokkas pöydältä korkin, tähtäs ja nakkas nurkkaan.

»Täh!» Korkki narahti, narkki korahti, soittohämy hiero ottaa, et vittu mikäs muhun osu. Haperossa päässä alko risteillä: hei hei kukas mä oon, hei hei missäs mä oon? Lopuks et mikä vitun juttu tää on?

Richard otti bogeyfeissin, sihahti suupielestä, ja nimeltä kutsuttu kytkeyty snadilla viiveellä internettiin, töni kaveria messiin näkyvään uljaaseen maailmaan. Teknofriikki sai tödeniukset rediks, sydäs ja pisti kiertämään. Ekan kerran sinä iltana Pedro tarttu silumiin, mahtiblossit, veti henkee, sit alko kertoo rauhallisella äänellä:

»Ennenvanhaan kun näillä rannoilla oli vain muutama kalastajan tönö, sähköstä ei nähty ees unta eikä turisteista painajaisia, mulla oli tapana vaeltaa pitkät matkat. Alotin nousevan kuun aikaan Arambolista, uin salmen yli Chaporaan, Vagatoresta kävelin Acuanaan, kalastajien veneissä Vascoon, taas rantaa pitkin aina Tanokseen asti.» Pedron silmiin sytty unenomainen, snadisti lasittunu katse ja soittohämyt alko skulaa, uskomatonta mut totta. Hiljasta kaunista musaa, komppas Pedron stoorii ja jengi piti turpansa kii, Uli ei piereskelly. »Nukuin pitkillä autioilla rannoilla, mietiskelin, tuijotin kuuta, kuuntelin merta, ympärillä valtava avaruus. Oli helppo kuvitella olevansa ainut ihminen tällä planeetalla. Vain luoja, mä sekä kaunis paratiisi. Joskus villi rantakoira käperty viereen nukkumaan. Heräsin ku aurinko nous ja jatkoin matkaa. Päivisin poikkesin sisämaan kyliin, ihmiset anto ruokaa, jako vähästään ja vettä nostin heidän kaivoista. Kiire ei ollu, saatoin jäädä pariks päiväks ja tein työtä riisini eteen, iltasin kuuntelin vanhojen kalastajien tarinoita. Jatkoin matkaa, perillä käännyin takaisin. Saatoin olla parikin viikkoa, enkä tavannu ku muutaman ihmisen.»

»Varmaan kaipaat noita aikoja?» Sunna kysy.

»Muistelen, en kaipaa», Pedro hymyili. »Siitä tulis vaan surulliseks.»

»Ajattelin nukkua rannalla», Sunna romanttinen kulkurihehku silmissään.

»No way!» Niinku sonnilauma ois opetellu englantii.

»Siitä vaan tyttöseni, jos haluat välttämättä tulla raiskatuksi ja ryöstetyksi», Richard valisti. Uli kerto ranskalaisesta joka edellisellä viikolla oli tapettu Bagassa, parin sadan rupian vuoks. Sunna kapsahti puihin.

»Sunna tulee meille yöksi», Indira totes. »Richard, pitäis lähtee. Jos muistat mitään eilisillasta, pyysit vieraita.»

»Oh dear, pyysinkö? Partytime! Ei meillä ole kiire, ne ihmiset osaavat bailata ilman isäntääkin, sitä paitsi Jammu ja Kamelipoika ovat kotona. Väsätään vielä yhdet, kuten rahvaanomainen sanonta kuuluu.»

»One for the road!» Kaikki messissä, niinku sonnilauma ois opetellu lisää kielii.

Hitaasti jengi valahti rantsulle. Pedro jäi korjailemaan pulloja, soittohämyt jammas ku vikaa päivää. Seurue selvitti ittensä polun päähän, mis prätkät oli. Indira polkas viissatasen Royal Enfieldin käyntiin.

»Anna reppu, mä laitan tankin päälle. Istu sä väliin, Richard saa istuu takana.»

»Missä minun pyykkipoikani ovat?» Kalanaama kaiveli taskujaan, löys kolmannella rundilla, sito silkkisten prässihousujen lahkeet, nenäliinalla pyyhki pölyt krokotiilikengistä, änkes Sunnan taa.

Polku muuttu kapeeks kuoppaseks asfaltiks. Indira anto kahvaa, nakkas kolmosta sisään, Sunnalle huikkas: »Jos pelottaa, ota kii mun rinnoista!» Sunna kelas, epäröi hetken, sit tarttu lujasti. Tuns käsissään Indiran kimmoisat bösat ja kovina törröttävät nännit.

»Mistä minä pidän kiinni!» Richard yritti hivuttaa handunsa mimmien väliin, ei natsannu.

»Sä oot niin sekasin, et kannattais pitää kii päästäs», Indira huikkas, lisää kahvaa ja samalla Uli hivuttautu rinnalle.

»Deutschland, Deutschland über alles» Teki natsitervehdyksen, paino ohi.

»Oh dear! Älä päästä hunnia ohi!» Indiraa