Pekko ja Petriina 2: Ensimmäinen ratsastustunti

By Kirsten Sonne Harild and Hanna Gibson

Aika nousta satulaan!

Kun Petriina kuvittelee ensimmäisen ratsatustuntinsa, kaikki menee aivan pieleen. Ponit juoksentelevat villeinä. Ratsastajat törmäilevät toisiinsa tai putoilevat poniensa selästä. Silti Petriina odottaa malttamattomasti lauantaita, kun äiti vie hänet ja Pekon ratsastuskoulun alkeiskurssille. Vaikka satulaan nouseminen ja ratsastaminen jännittää Petriinaa, hän on myös innoissaan oppiessaan uusia asioita. Löytyisikö ratsastuskoululta myös uusia ystäviä?

Pekko ja Petriina on hauska ja koskettava kirjasarja poneista, ystävyydestä ja hevostyttöydestä. Tanskalainen Kirsten Sonne Harild on julkaissut Tanskassa jo yli 70 lastenkirjaa. Hänellä on taito kirjoittaa lasten maailmasta lasten silmin.

• Language: Suomi
• Publisher: Word Audio Publishing
• Release date: Feb 16, 2022
• ISBN: 9788702355628

Book preview

ÄIDIN EHDOTUS

Petriina oli tavallinen tyttö, mutta kaksi viikkoa sitten hänelle oli tapahtunut jotakin ihmeellistä. Hän oli voittanut maatalousnäyttelyn arvonnasta itselleen oman pienen shetlanninponin, jonka nimi oli Pekko.

Petriina oli suhtautunut Pekkoon aluksi epäileväisesti, koska hän oli pelännyt hevosia valtavasti. Aluksi hän ei ollut uskaltautunut edes Pekon lähelle, eikä missään nimessä ollut edes kuvitellut koskevansa poniinsa.

Tänä lauantaiaamuna Petriina oli kuitenkin mennyt talliin yhdessä äitinsä kanssa, ja nyt hän uskaltautui ensimmäistä kertaa menemään Pekon karsinaan täysin yksin.

– Äiti, Petriina sanoi.

– Mitä rakas? äiti kysyi.

– Pekko puski minua.

Äiti katsoi sisälle karsinaan.

– Kovaako?

– Ei kun ihan hiljaa mahaan. Katso, nyt se tekee niin uudestaan, Petriina naurahti. – Mitä sinä haluat Pekko?

– Se haluaa vain näyttää, että ilahtui tulostasi, äiti sanoi, – ja se taitaa myös miettiä, toitko sille jotain.

– Ai porkkanaa vai? No tietysti toin sinulle porkkanaa, Petriina sanoi ponille ja kaivoi taskuaan. – Tästä saat!

Pekko pureskeli saamaansa porkkanaa ja tuuppasi Petriinaa uudelleen.

– Hassu poni, Petriina sanoi Pekon otsatukkaa silittäen.

Petriina tunsi olonsa varmaksi ja ylpeäksi. Tähän hän ei olisi pystynyt kaksi viikkoa sitten.

Äiti talutti Pekon ulos karsinasta ja sitoi sen kahdella narulla käytävälle. Petriina ja äiti siivosivat karsinasta kakat ja likaisia olkia ja veivät ne kottikärryillä ulos lantalaan. Sen jälkeen he harjasivat Pekkoa käytävällä.

– Onpa se pölyinen, Petriina sanoi ja yski samalla kun hän pudisti kädessään olevaa harjaa.

– Se on piehtaroinut ulkona kuralätäkössä, äiti sanoi ja haki samalla kaviokoukun. – Muistetaan putsata kaviotkin.

– Pekon haisulijalat. Sinä saat tehdä sen sillä välin, kun minä pidän kiinni nenästäni, Petriina sanoi.

Äiti hymähti ja kysyi:

– Miltä luulisit omien jalkojesi haisevan, jos kävelisit niillä märissä oljissa ja hevosenkakassa?

Petriina katsoi vähän kauempaa, kuinka äiti kumartui Pekkoa kohti, nosti sen jalkaa ja irrotti kavionpohjaan tarttuneen lian.

– Tätä keskikohtaa pitää varoa, äiti opasti, – siinä on säde, ja se on niin herkkä, että sitä ei saa raapia.

Petriina meni lähemmäksi katsomaan.

– Tuo vaalea kolmioko? Petriina ihmetteli.

– Juuri se, ja se tulee vielä paremmin esiin, kun kaikki lika on poistettu. Kun puhdistamisen aloittaa kavion ulkoreunalta, siihen ei osu vahingossa. Valmista tuli!

Äiti meni seuraavaksi Pekon takajalan viereen, asettui selkä Pekon päätä kohti, kumartui ja otti jalasta kiinni. Pekko vastusteli ja potkaisi kevyesti taaksepäin.

– Äiti varo, Petriina sanoi nopeasti.

Juuri tästä Petriina ei tykännyt hevosissa. Äiti ei kuitenkaan irrottanut otettaan jalasta.

– Se vain pelleilee vähän, hän sanoi.

– Noin sinäkin teit pienenä, kun yritin