Trial-kerhon tulikoe

By Jorma Kurvinen

Trial-pyöräily on vienyt Joutomaan moottorikerhon pojat mukanaan. Kaikki seitsemän poikaa treenaavat tasapainokykyä vaativaa lajia innokkaasti. Tänä vuonna poikien harrastus on pääsemässä aivan uudelle tasolle, sillä pojat aikovat osallistua lajin kilpailuihin. Miten pojat selviävät tulikokeesta? Kuka heistä on parhain – ja selviääkö joku heistä palkintopallille saakka?-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Jun 29, 2022
• ISBN: 9788726425307

Book preview

kärpässieni.

1. luku

Ensimmäisenä ajava Mikkonen näytti kädellään merkkiä. Toisetkin rupesivat jarruttelemaan.

Syynkin keulamiehen pysähtymiseen näki: Nötte, Luukan pikkuveli, siellä istuskeli jäkäläkankaalla polkukoneensa selässä.

– Tietävätkö ne teillä kotona Nöten ajeluista näin kaukana? Lievonen epäili Luukalle.

Kunkku näytti tyytymättömältä.

– Saattaa sillä nyt olla lupakin. Minä tavi menin sille eilen vaakkumaan, että se voi päästä joskus kyytiin niin kuin Simokin, ja se on pistänyt heti emännän lujille.

– Se on sitte taksihommia, Saastamoinen ennusti. – Tuo ku saa päähäsä jotaki, sen pitää tapahtua kans heti.

– Minä ajelutan sitä pari kertaa tuossa Sillalla eestaas, Turkka lupasi.

– Eiköhän siinä enimmät innot lähde, ku minä sanon puolivälissä siltaa, että kättelee alaspäin.

Turkan pyörän istuimessa riitti pituutta kakkoskuskillekin, kun kokenut ajaja seisoi jalkatapeilla. Sillä tavalla Turkka oli ajanut rampa Simo Tavela takanaan hurjan kapean sillan yli heidän harjoitusalueellaan. Mutta voisi siinä ipanalta hymyt hyytyä…

Sepe Luukka hymyili vaivaantuneena.

– Se on vissiin eräänlainen pakkotilanne.

– Selvähän se on, että Nötte saa kyyditystä, kun on kerran luvattu, Annala päätti.

– Sen ei vaan tartte ruveta täällä saakka kuleksimaan, Lievonen huolehti edelleen. – Ajatelkaapa ettei meillä satu olemaankaan treenejä täällä ja Nötte änkeytyy tuonne harjoitusalueelle. Nyt rupijaa tulemaan pimeä jo melko aikaisin.

– Minä pistän sen järjestykseen, Luukka lupasi. – Pysyköön kaupungissa.

– Härnäis vaikka tosikko-Holappaa tai tekis jotakin muuta kehittävää, Perttunen suunnitteli.

Luukka oli juuri nykäisemässä kypärän korvilleen, kun Annala nosti kättään käskevästi.

Toisetkin yrittivät kuunnella. Se onnistui vasta Luukan sammuttaessa moottorin ja muun sakin noudattaessa esimerkkiä.

Viimeisen koneenäänen kadotessa kantautui joukon korviin huuto. Se tuli farmareitten tilustien ja sillan suunnasta.

Annala kääntyi kuin automaattisesti tarkistamaan sakkinsa. Ketään ei ollut ainakaan tuolla.

– Mitä ne nyt siellä karjuu? Turkka ihmetteli.

– Heidänpähän on asiansa, Luukka ratkaisi.

– Mitä kautta se tuo hampuusi on tuonne polkenut? Annala laskeskeli silmäillen kauempana ajoreitin varressa odottavaa Nötteä.

Luukka huolestui.

– Siitä otetaan selvää.

Toiset seurasivat kunkkua, joka veti lujalla vauhdilla pienen metsäaukion yli ojanreunakankaalle veljensä luo.

Nötte siellä kuunteli samaa huutamista silmät pyöreinä.

– En minä tiijä, metsänhoitaja vastasi toisten kysymykseen.

– Ekkö nää ajanu tuon kautta? Annala tinkasi.

Nötte näytti kädellään ojalaaksoon suoraan alas, heidän omalle kapealle »sillalleen».

– Ei ku tuosta.

Luukka ja Turkka vilkaisivat toisiinsa. Siinä ne olivat pikkuveljen säikyttelyt.

– Anna olla viimeinen kerta, kun menet tuonne yksinäsi, Annala kiihtyi.

Nöten katse tarkasteli hänen kasvojaan. Siirtyi niiltä velimieheen.

– Ei tuolla tunnu olevan kaksista tuoliakaan, nappula sinnitteli. – Kuunnelkaa itte!

Nyt ääni oli kirkas ja kova. Sanoista ei saanut selvää.

– Se on Jaana, Lievonen henkäisi.

Annala meni jo. Se oli käynnistänyt samalla hetkellä kun kuuli äänen kirkkauden.

Sakki painui perässä.

Luukka repi puseronhihaansa irti pikkuveljensä otteesta.

– Sinä lupasit, että te kyyditätte, Nötte hillui.

– Joku toinen kerta … Luukka lohdutti.

– Milloin sitten? metsänhoitaja repesi.

– Vaikka huomenna tai ylihuomenna.

– Minen usko että sittekää, Nötte kiljui isonveljensä jälkeen. – Te ootta semmosia valehtelijoita koko rele.

Syytös meni ihan hukkaan. Luukka paineli jo kypärä korvillaan täydellä metelillä kohti farmareitten tietä eikä kuullut veljensä antamasta epäluottamuslauseesta sanaakaan. Nöten sylkäisyllä menijän jälkeen oli yhtä huono tuuri: suurimman osan siitä metsänhoitaja joutui pyyhkimään omasta hihastaan.

Tosikko-Holappa on ihan oikijasa, Nötte purki raivoaan metsään kadonneitten jälkeen. – Te ootta paskasakkija jokkainen.

Saamastaan tuomiosta täysin tietämättöminä pojat rupesivat tippumaan taimitiheikön polunputkesta sillan ja tien läheisyyteen. Ensimmäisenä ajanut Annala veti kylmästi kanafarmarin ja pyöränsä vieressä seisovan tytön valun.

Nyrkkiä tytölle heiluttavan Tauno Tavelan kasvoille kohosi tyrmistys. Kanafarmari yritti etsiä sanoja, mutta huonolla menestyksellä.

Hevostyttö löysi niitä riitakumppaninsakin edestä.

– Mitä sinä tuut mulle huutamaan, Jaana kiljui naama kiihtymyksestä punaisena. – Minä oon kysyny lupaa sun veljeltäs jo kaksi vuotta sitte ja saanut sen. Huutakaa toisillenne, jos se on ylittäny valtuutensa.

Tyttö ei ainakaan