Paluu todellisuuteen

By Ari Ohvo

Paluu todellisuuteen -kirja on jatkoa romaaneille Kymmenen vuoden painajainen ja Kosto.

Näiden kahden rikosromaanin uskomattomat tapahtumat olivat johdattaneet kirjan päähenkilön eli eläkeelle jo siirtyneen hyvin toimeen tulevan isoisän ja hänen läheisensä tavallaan takaisin vuosikausia kestäneen painajaisen alkupisteeseen. Painajainen oli siis kestänyt jo 13 vuotta, mutta missään vaiheessa ei oltu saatu mistään minkäänlaista apua tämän painajaisen lopettamiseksi, eikä näköpiirissäkään edes ollut mitään helpotusta tilanteeseen.

Kirjan päähenkilö siis jatkoi uuvuttavaa kamppailuaan todella häiriintynyttä rikollisjoukkiota vastaan ja yritti suojata omaa sekä läheistensä terveyttä, yksityisyyttä ja omaisuutta niin hyvin, kuin se olosuhteisiin nähden vain oli mahdollista. Onneksi sekaan mahtui paljon myös antoisia ja onnellisia tapahtumia.

Mihin tämä kamppailu näitä häiriintyneitä rikollisia vastaan sitten lopulta johti, niin juuri näistä uskomattomista tapahtumista kirjan päähenkilö tässä Paluu todellisuuteen -kirjassa kertoo.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Nov 21, 2017
• ISBN: 9789515684110

Ari Ohvo

Ari Ohvo on kuusikympinen isoisä, joka on tehnyt yli 30 vuotisen varsinaisen työuransa IT-alalla. Vuosia hänen haavaansa oli kuitenkin kirjoittaa kirja ja ensimmäinen kirja näkikin sitten päivänvalon vuonna 2013 ja nyt kirjoja on julkaistu jo useita.

Book preview

Paluu todellisuuteen

Nimiösivu

Paluu todellisuuteen

Egypti, Hurghada

Gran Canaria

Azorit, Ponta Delgada

Tukholma

Tunisia, Hammamet

Kypros, Larnaka

Lanzarote, Puerto del Carmen

Valmistusmerkinnät

PALUU TODELLISUUTEEN

Kirjoittanut (2017) Ari Ohvo, Espoo

Copyright © Ari Ohvo, 2017

Kustantaja: BoD - Books on Demand, Helsinki, Suomi

Valmistaja: BoD - Books on Demand, Norderstedt,Saksa

ISBN: 978-951-56-8411-0

Johdanto

Minun nimeni on Ari Karhu ja tämä Paluu todellisuuteen-kirjani on jatkoa romaaneille Kymmenen vuoden painajainen ja Kosto. Näiden rikosromaaneiden uskomattomat tapahtumat olivat johdattaneet kirjan päähenkilön eli eläkkeelle jo siirtyneen hyvin toimeen tulevan isoisän ja hänen läheisensä tavallaan takaisin vuosikausia kestäneen painajaisen alkupisteeseen. Painajainen oli siis kestänyt jo 13 vuotta, mutta missään vaiheessa ei oltu saatu mistään minkäänlaista apua tämän painajaisen lopettamiseksi, eikä näköpiirissäkään edes ollut mitään helpotusta tilanteeseen.

Kirjan päähenkilö siis jatkoi uuvuttavaa kamppailuaan todella häiriintynyttä rikollisjoukkiota vastaan ja yritti suojata omaa sekä läheistensä terveyttä, yksityisyyttä ja omaisuutta niin hyvin, kuin se olosuhteisiin nähden vain oli mahdollista. Mihin tämä kamppailu sitten näitä häiriintyneitä rikollisia vastaan lopulta johti, niin juuri näistä uskomattomista tapahtumista kirjan päähenkilö tässä Paluu todellisuuteen -kirjassani kertoo.

Kaikki yksilöivä tieto, kuten nimet, tuntomerkit, ominaisuudet ja kuvaukset ovat keksittyjä tai niitä ei mainita kirjassa lainkaan, ettei vaan kenenkään, varsinkaan epäiltyjen, yksityisyyttä missään nimessä loukattaisi. Epäiltyjen yksityisyyden turvaaminen kun tuntuu meidän yhteiskunnassa olevan jopa tärkeämpää, kuin syyttömien vahinkoa kärsineiden uhrien yksityisyyden ja oikeuksien kunnioittaminen ja turvaaminen.

Paluu todellisuuteen

VKO40:

Oli vuoden 2006 hieno syksyinen lauantaiaamu ja olin nukkunut pitkään ja erittäin sikeästi. Kun sitten vihdoin heräsin, niin huomasin, että huulillani oli todella leveä hymy. Avasin silmäni ja minun piti hieraista pari kertaa silmiäni, sillä ympäristö ei todellakaan näyttänyt ollenkaan siltä, kuin olin alitajunnassani odottanut. Katselin hämärässä hetken ympärilleni ja yhtäkkiä tajusin, etten ollutkaan laivan hytissä, vaan kotona omassa sängyssäni. Helvetti, ei voi olla totta, ajattelin. Koko Tukholman risteily ja kaikki sen tapahtumat olivatkin olleet vain pelkkää unta ja Jani Petteri oli siis elossa. Makailin sängyllä ja mietin surullisena, että isoisä ei ollut sittenkään saanut hyvitystä omille ja läheistensä vuosia kestäneille kärsimyksille. Sain keräillä jonkin aikaa itseäni, että jaksoin taas lähteä liikkeelle tämän todella musertavan pettymyksen jälkeen. Lopulta sitten kuitenkin nousin ylös sängystä ja menin laittamaan itselleni tuhdin aamiaisen. Paluu todellisuuteen oli alkanut.

Sunnuntaina alakerran asunnon edessä olivat vanhapoika Raunin sijaisäidin oikean pojan Matin tyttöystävä Mirka, joku valkopartainen jätkä, jota luulin ensin olkalaukku lippalakkipojaksi ja joku toinen nainen pienen rotan kokoisen koiran kanssa. He nähtävästi hakivat jonkun Metsä -nimisen firman pakettiautolla jotain tavaraa alakerran asunnosta tai sen varastosta. Olin omalla terassillani, kun tämä joukkio siirtyi pikku hiljaa terassini lähelle siten, että meidän välille syntyi näköyhteys. Kukaan ei kuitenkaan sanonut mitään. Kaikki vain tuijottivat hetken toisiaan ja sitten poistuivat paikalta, kukin omille tahoilleen. Minäkin suhtauduin yhtä välinpitämättömästi Mirkaan ja hänen poikaystäväänsä, kuin alakerran vanhapoika Rauniin ja hänen sijaisäitiinsä.

Miksi suhtautumiseni sitten oli niin välinpitämätöntä heitä kohtaan? Kaikkihan oli saanut alkunsa jo vuosia aikaisemmin, kun Raunin sijaisäiti asui vielä Raunin kanssa alakerrassa. Heillä oli tapana juopotella, riidellä, kiroilla ja huutaa lähes jatkuvasti. Viisi päivää juopoteltiin ja kaksi levättiin. Se oli lähinnä heidän elämäntahtinsa. Mietimme usein ex-vaimoni kanssa miten ihminen yleensä pystyi ja jaksoi kaataa viinaa kurkkuun siihen tahtiin, kuin alakerrassa kaadettiin. Siellä kuulemma syötiin jotain lääkkeitäkin ja huuhdeltiin ne sitten alas viinalla. Heräsimme usein keskellä yötä syvästä unesta siihen, kun sijaisäiti huusi makuuhuoneessa kurkku suorana, että

Ole nyt saatana hiljaa, että mä saan vihdoin nukuttua!

Siihen vanhapoika Rauni vastasi todella lapsenomaisella äänellään, että

Enpäs ole hiljaa, enpäs ole hiljaa!

Usein hän vielä jatkoi naurettavaa käytöstään laulamalla jotain kappaletta karmealla lampaan määkimistä muistuttavalla äänellään. Aivan uskomatonta!

Mietimme usein ex-vaimoni kanssa, että soittaisimmeko poliisit vai psykiatrit paikalle. Emme sitten kuitenkaan koskaan soittaneet kumpaakaan. Keskustelin tästä kestämättömästä tilanteesta muutaman kerran Matin ja Mirkan kanssa, mutta he eivät tehneet asialle yhtään mitään, vaikka molemmat tunsivat tilanteen jo entuudestaan ja alakerran molemmat henkilöt olisivat jo siinä vaiheessa olleet valmiita jonnekin parantolaan tai hoitolaitokseen. Tämä vuosia jatkunut pattitilanne sitten pikkuhiljaa tulehdutti myös minun välit Mattiin ja Mirkaan.

Se talo, jossa asuimme, oli muuten kaksikerroksinen rivitalo, jossa oli 10 asuntoa. Talon päädyssä oli kaksi asuntoa päällekkäin, joista ylempi oli meidän asunto ja alempi oli vanhapoika Raunin tai oikeastaan hänen sijaisäitinsä, joka oli siis jo silloin jossain hoitolaitoksessa.

Talossa oli ullakkotila, joka oli täysin avoin koko talon pituudelta. Jos siis jostain asunnosta oli avattu kulkuyhteys ullakolle, niin sitä pitkin pystyi vaivattomasti menemään vaikkapa johonkin toiseen asuntoon, josta myös oli avattu kulkuyhteys ullakolle. Näin helppoa se olisi ollut!

VKO41:

Alkuviikon vietimme naisystäväni Marian kanssa tyttäreni Sadun ja hänen perheensä luona juhlimassa tyttäreni syntymäpäiviä. Perjantaina siskoni Reetta ja hänen nuorin tyttärensä kävivät tervehtimässä minua ja hakivat myös joitakin aikaisemmin luokseni unohtuneita tavaroita. Samalla juotiin kahvit ja syötiin jäätelöä eikä sinä aikana nojatuolissa muuten nipistellyt yhtään. Tulivat kuulemma äitini kautta, joten olikohan siellä yläkerrassa oleva hiippailija kuullut heidän suunnitelmansa tulla meikäläiselle?

VKO42:

Maanantaina yritin kirjautua Facebook -sovellukseen, mutta ohjelmalta tuli ilmoitus, että tunnukseni oli lukittu koska tililläni oli havaittu epäilyttävää toimintaa. Tunnistettuani kuvista viisi kaveriani tili avattiin ja pääsin jatkamaan. Facebook -sovelluksen mukaan kyseessä oli turvatoimi. Kaverini Helinä kertoi, että vastaavaa epäilyttävää toimintaa oli esiintynyt joillakin muillakin hänen kavereistaan. Loppuviikon aikana tein lyhyen IT -projektisuunnitelman eräälle ennestään tutulle yritykselle.

VKO43:

Maanantaina vaihdoin lakanat sänkyyn ja yöllä ei pölähdellyt vaaleita hiukkasia eikä ollut yhtään kuuma. Tämä sama ilmiö oli esiintynyt ennenkin. Tiistaina tietokone boottasi itsensä omia aikojaan pitkästä aikaa. Yöllä pölähteli ja oli taas tukahduttavan kuuma yhden normaalin yön jälkeen. Torstaina aamulla olin kirjoittamassa Kaupungin kirjastossa ja hetken päästä kun olin kirjautunut nettiin, nettiyhteys katkesi kokonaan pariksi minuutiksi. Tämä oli varsin tuttu ilmiö kotikoneellakin, mutta todella outoa kirjaston työasemalla. Perjantaina iltapäivällä vanhapoika Rauni tuli taas kotiinsa alakertaan omalla autollaan, mutta jonkun toisen kuskaamana. Lauantaina puolen päivän aikaan vanhapoika Rauni ja hänen autonsa olivat poistuneet paikalta, mutta illalla ne olivat taas paikalla. Vanhapoika Rauni oli näköjään saanut korttinsa kuivumasta, kun heitti omalla autollaan päivän aikana kuskinsa jonnekin.

VKO44:

Keskiviikkona alakerrassa oli taas kaikenlaisia nuoria virittelijöitä paikalla. Kuinka ollakaan, niin torstaina aamulla kännykkäni oli aivan sekaisin, kellokin oli aivan väärässä ajassa. Eipä ollut tätäkään ennen sattunut. Nähtävästi kännykkäänikin oli alettu hakkeroda aivan, kuten kotikonettani oli hakkeroitu jo vuosikausia. Sain kännykän auki vain ensin sulkemalla sen. Päivällä tietokone jumitti ja boottasi omia aikojaan, niin etten saanut pidettyä sitä ollenkaan auki. Kaikenlaista oli taas meneillään, kun alakerran Rauni poikaystävineen oli saapunut kotiinsa. Mutta oliko sekin vain pelkkää sattumaa?

Eipä ollut muuten enää näkynyt Kaupungin kirjastossa sitä pelleä, joka istui tietokoneen ja kuulokkeiden kanssa joka päivä kirjastossa paikalla, josta näki kaikki kirjastoon tulijat ja lähtijät, kun kirjoitin pari kuukautta päivittäin viimeisintä kirjaani.

Jatkossa kotikoneeni oikutteli joka päivä viikosta toiseen ja aina välittömästi kun menin koneelle.

VKO45:

Alkuviikosta kävin tyttäreni Sadun luona. Loppuviikosta varasin yhden kahden hengen huoneen eräästä Patong Beachin hotellista ja samana iltapäivänä joku varasi samalle ajalle aivan samanlaisen huoneen samasta hotellista. Niin tuttu tilanne taas tämäkin eli häiriintynyt meitä vainoava perverssi oli nähtävästi taas ollut asialla. Ne saavat jotenkin nuuskittua kaikki minun varaukset ja muut tekemiset tietokoneella.

Alakerran vanhapoika oli nyt nähty useita kertoja auton ratissa, joten hän oli tosiaankin saanut korttinsa kuivumasta tai sitten ajoi laittomasti. Alakerrassa oli koputeltu olohuoneen patteria nyt joka ilta ainakin kolmen viikon ajan. Saa nähdä kuinka kauan hullujen huoneen suljetun osaston touhu jatkuisi! Sama helvetin hiippailu ainakin jatkui ja ajoittain pölähteli vaaleita nipisteleviä hiukkasia ja oli todella tukahduttavan kuuma nukkuessa vaikka makuuhuone oli muuten lähes kylmä.

VKO46:

Maanantaina oli vuodevaatteitamme sängyssä taas päivän aikana sorkittu. Helvetti ettei näitä hulluja saada millään tuomiolle! Olin päivällä syömässä vanhan kaverini kanssa, kuskasin Reetan nuorimman tyttären ratsastamaan ja olin poissa kotoa koko päivän. Maanantaina yön aikana oli yhden suihkugeeli pullon korkki aukaistu kylppärissä.

VKO47:

Alakerrasta ei pahemmin ollut kuulunut mitään, mutta sen vaistosi ja köhiminenkin sen paljasti, että alakerran Rauni seurasi jollain ihmeen tavalla koko ajan meidän asunnon tapahtumia. Alakerran terassin ovikaan ei paukkunut enää kovin usein eli oliko Rauni vähentänyt tupakan polttoa vai oliko se alkanut