Eläinmaailman emoja ja poikasia

By Sesse Koivisto and Ilkka Koivisto

Jännittävää tietoa niin susiperheen elämästä kuin myös tiikerien lisääntymisestä.Kun simpanssilaumaan syntyy uusi poikanen, tapahtuu jotain ihmiselämästä tuttua: koko lauma saapuu ihmettelemään uutta tulokasta. Emon ja poikasen välille muodostuu vahva side. Suhde ei katkea edes uuden poikasen myötä – jopa murrosikäiset kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaat simpanssit hakevat usein emonsa luota lohtua. Mitä muuta simpanssiemon ja sen poikasen suhteeseen mahtaakaan kuulua?Eläinmaailman emoja ja poikasia on ihastuttava tietokirja eläinäideistä ja niiden poikasista. Kirja kertoo esimerkiksi gorillan, leijonan ja karhun kiehtovista perhesuhteista.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 16, 2022
• ISBN: 9788728469088

Book preview

Eläinmaailman emoja ja poikasia

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1987, 2022 Sesse Koivisto, Ilkka Koivisto and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728469088

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

LUKIJALLE

E läinlasten näkeminen saa meidät ihmiset heltymään, useimmat niistäkin jotka eivät erityisesti ole eläimistä kiinnostuneita. Ovathan ihmislapsetkin hellyttäviä sukupuolesta ja rodusta riippumatta. Meidät valtaa voimakas suuttumus, jos näemme lapseen kohdistuvaa väkivaltaa oli sitten kysymys sodan uhriksi joutuneesta ihmislapsesta tai kiusatusta koiranpennusta. Käyttäytymistutkija Konrad Lorenz on selvittänyt, että juuri ne tuntomerkit, jotka tekevät ihmis- tai eläinlapsesta hellyttävän – pyöreys, kömpelyys, suuret silmät ja kupera otsa – ovat luonnon keino saada aikuiset suojelemaan ja hoivaamaan noita avuttomia pienokaisia.

Tähän kirjaamme olemme valinneet eläinlapsia hiukan sattumanvaraisesti nisäkkäiden ja lintujen joukosta. Olemme luopuneet kotieläimistä, koska varsinkin koirista ja kissoista on jo lukemattomia kirjoja. Olemme pyrkineet kertomaan näistä eläimistä olennaisimman, sen miksi ne hoitavat poikasiaan juuri niin kuin niiden on tapana.

Ihmisiin verrattuna eläinten lapsuus on yleensä taistelua elämästä ja kuolemasta. Meillä ihmisillä on tapana säälitellä niitä eläimiä, joiden osana on joutua toisten eläinten saaliiksi, ja asetumme niiden puolelle. Ajattelemme että luonto on julma, kun se sallii pienen antiloopinvasan joutua leijonan ruuaksi ennen kuin sen elämä on edes alullaan. Tosiasiassa leijonien elämä on paljon kovempaa kuin niiden saaliseläinten, jotka kuivuuden tullessa savannille voivat lähteä sinne missä ruoho vihertää. Leijonanpennuista suurin osa kuolee nälkään, vain alle puolet elää täysikasvuiseksi. Leijona joka metsästää elääkseen ei ole yhtään julmempi kuin nakkimakkaraa mussuttava pikkutyttö. On luonnotonta haaveilla tulevaisuudesta, paratiisista jossa karitsa lepäisi rauhassa leijonan vierellä. Eivät ne nytkään ole keskenään vihollisia sen paremmin kuin ystäviä. Antiloopinvasa kuolee leijonan hampaissa silmänräpäyksessä, tuskaa kokematta. Me ihmiset sen sijaan aiheutamme eläimille tuskaa ahneudessamme ja ymmärtämättömyydessämme. Norsujen ja ihmisapinoiden yhteydessä olemme kertoneet, kuinka sanomatonta kärsimystä ne saavat kokea ihmisten huvittamiseksi sirkuksessa ja usein myös eläintarhoissa.

Joidenkin eläinten pienokaiset syntyvät yhtä avuttomina kuin ihminen, petoeläinten pennut ovat aluksi sokeita ja usein myös kuuroja, ja emon on piilotettava ne viikkokausiksi. Mutta eteläamerikkalaisen jyrsijän, kapybaran, poikaset ovat syntyessään kuin vanhempiensa pienoismalleja, ne syödä rouskuttelevat ruohoa jo ensimmäisenä elinpäivänään ja uivat taitavasti. Lumivuohen kilit hyppivät kalliolla jo päivän vanhoina, kun taas vastasyntyneet kengurun lapset ryömivät emonsa pussiin tulitikunmittaisina sokeina ja karvattomina alkioina.

Useimmiten eläinlasten äiti saa yksinään kasvattaa poikasensa aikuiseksi, isä saattaa lähteä omille retkilleen heti häiden jälkeen, tai sitten yksinhuoltaja onkin isä, kuten useilla kahlaajilla esimerkiksi keräkurmitsalla on asia. Hellyttäviä ovat pienet kynsiapinat, joiden kaksoslapsia isä kantaa selässään ja tuo sitten äidille imetettäviksi. Vain hyvin harvoin – joissakin lintuperheissä kuten isojalkakanoilla – poikaset kasvavat aikuisiksi näkemättä vilaustakaan vanhemmistaan.

Yleensä nisäkkäiden ja lintujen lapset saavat emoiltaan parhaan mahdollisen hoidon ja huolenpidon. Tämä vaihtelee sen mukaan, millaisiin oloihin nuo pienokaiset syntyvät. Pingviinien poikaset kuoriutuvat munasta Etelänavan pakkasten ja viiman keskellä emonsa höyhenien suojaan, virtahevon poikanen syntyy matalaan, lämpimään rantaveteen ja osaa heti kävellä ja uida. Vastasyntynyt oranginpentu takertuu äitinsä karvoihin, sillä sen on pysyteltävä mukana tämän huimissa ilmalennoissa sademetsän puiden latvoissa. Gorillaemo joutuu kannattelemaan lasta toisella kädellään, koska tämä ei osaa pitää kiinni.

Linnunpoikasista toiset viipyvät pesässä useita viikkoja ennen kuin uskaltautuvat ulkomaailmaan. Aluksi äiti tai molemmat emot vielä ruokkivat pesästä lähteneitä. Toiset taas, kanalinnut, kahlaajat, sorsat, hanhet ja joutsenet ovat pian munasta kuoriutumisen jälkeen valmiita seuraamaan emoa. Linnunpoikaset ovat elämänsä alussa alttiita joutumaan saalistajien ruuaksi tai öinen kylmyys uhkaa palelluttaa ne kuoliaaksi; emojen on suojeltava niitä monilta vaaroilta.

Toivomme kirjamme herättävän lukijoissa myötätuntoa ja hellyyttä eläinmaailman lapsia kohtaan. Olisimme myös iloisia, jos tätä kirjaa katselevista ja lukevista lapsista kasvaisi aikuisia, jotka näkisivät eläimissä muuta kuin hyöty- tai vahinkoeläimen, metsästettävän saaliin tai vaarallisen pedon, ja että he eivät haluaisi katsella temppuja tekeviä eläimiä sirkuksessa. Olisi hyvä jos ihmiset jo lapsina oppisivat nauttimaan pelkästä eläinten havainnoimisesta. Eläin menettää aina jotain, jos se joutuu ottamaan ihmisen huomioon eikä saa olla aivan omissa oloissaan. Ehkä on hauskaa saada eläimeen kontakti syöttämällä sitä kädestä tai koskettelemalla sitä, mutta sittenkin arvokkaampia elämyksiä saa silloin kun on oppinut seuraamaan eläimiä ulkopuolisena tarkkailijana.

Korkeasaaressa, joulukuun 14. päivänä 1986

Sesse ja Ilkka Koivisto

SIMPANSSI

Viisas äiti

K un simpanssilaumaan on syntynyt lapsi, kaikki ovat ihastuksissaan ja haluavat katsella uutta tulokasta, joka kyyhöttää emon rintaa vasten sen karvoihin takertuneena. Luonnossa simpanssit synnyttävät harvoin, neljän – viiden vuoden välein, ja tästä syystä lapsen syntymä on aina tapaus.

Simpanssit elävät Afrikan sademetsissä laumoissa, joihin kuuluu 30–60 yksilöä, uroksia ja naaraita. Simpanssiperhe eroaa ihmisperheestä siinä, että siihen ei koskaan kuulu isää, vain äiti ja sen eri ikäisiä poikasia. Urokset kohtelevat ystävällisesti lapsia – ne ovat noita pikku vintiöitä kohtaan ihmeen kärsivällisiä ja voivat helliä niitä – mutta kukaan laumaa tarkkailleista ihmisistä, eivät edes simpanssit itse tiedä, kuka on poikasen isä. Sitä tärkeämpi on äidin merkitys lapselle, äidin suhtautumisesta riippuu, millainen aikuinen pikkusimpanssista kasvaa.

Simpanssilaumassa vallitsee arvojärjestys, hierarkia, jonka korkeimmassa asemassa on johtajauros. Se on yleensä iäkäs, suurikokoinen ja voimakas. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että vähäpätöinen uros sattumalta keksii keinon nousta arvojärjestyksessä. Muuan uros löysi tyhjiä öljytynnyreitä, joita kolistelemalla se sai aikaan sellaisen