Jali ja rakkaustehdas

By Anna Multanen

Jali oli kuriton, hammasteleva keltainen labradorinnoutajan pentu, joka aiheutti omistajalleen Annalle enemmän päänvaivaa kuin iloa. Sen hepulikohtauksia ei mikään määrä liikuntaa tai koulutusta saanut rauhoittumaan. Jalin ADHD-tyyppinen käytös sai Annan etsimään vastauksia ja ratkaisuja monelta eri taholta ja sai hänet tutustumaan lähemmin mm. raakaruokintaan ja luonnonmukaisiin hoitokeinoihin. Alkoi koko elämän mittainen opintomatka, joka ei ole vieläkään päättynyt.

Annan etsiessä keinoja Jalin käytösongelmien ratkaisemiseksi hän joutui kasvokkain omien negatiivisten käyttäytymismalliensa ja tunteidensa kanssa. Tämä henkilökohtainen matka vei hänet jonnekin vielä syvemmälle, rakkauden perimmäiseen lähteeseen.

Jali ja rakkaustehdas on syväluotaava, riipaisevan henkilökohtainen muistelmateos, joka tutustuttaa lukijat täydentäviin hoitomuotoihin sekä eläinkommunikoinnin kiehtovaan maailmaan. Kirja herättelee lukijoita pohtimaan syvällisemmin omaa suhdettaan lemmikkeihinsä ja niiden ravistelevaa tehtävää omassa elämässämme.

• Language: Suomi
• Publisher: Books on Demand
• Release date: Dec 6, 2017
• ISBN: 9789515689023

Book preview

Tässä kirjassa kerrotut asiat kuvastavat kirjoittajan omia mielipiteitä ja kokemuksia. Kirjassa kerrottuja asioita ei ole tarkoitettu minkään eläinten lääketieteellisen sairauden diagnosointiin tai hoitamiseen tai koirien käytösongelmien hoitamiseen. Kirjan kirjoittaja ei ole vastuussa minkään kirjassa kerrottujen asioiden soveltamisesta käytäntöön.

Sisällys:

Tekijän kiitokset

Esipuhe

Elämää pennun kanssa

Ongelmakoiria ja ongelmakoirakouluttajia

Ylös pohjalta

Terveyden tukipilarit

Ystäviä lajista riippumatta

Opiskelua ja opetuksia

Ei pelkästään oireet, vaan myös syyt

Jalin elämäntehtävä - rakkaus

Sielunkumppanin lähtö

Elämä jatkuu…

Tekijän kiitokset

Sydämellinen kiitos perheelleni tuesta ja avusta vaikeina aikoina. En olisi selviytynyt ilman teitä. Kiitos Maiculle esipuheesta ja kannustuksesta, Annelle taitosta, kaikille ystävilleni ja Jalin ystäville. Erityiskiitokset kaikille Jalia hoitaneille ammattilaisille sekä Jalin kanssa kommunikoineille eläinkommunikoijille. Olitte korvaamattomia. Kiitos idolilleni Cesarille näyttämästäsi esikuvasta, jollaiseksi pyrin tulemaan. Kiitos positiivisuusryhmäni jäsenille, jotka kannustitte minua saamaan projektin valmiiksi!

Tämä kirja on totta kai omistettu Jalille, elämäni valon kantajalle! Kiitän jokaisesta yksittäisestä päivästä, jonka sain viettää kanssasi, opetuksistasi ja haasteista, joiden läpi pakotit minut kulkemaan. Ilman sinua tätä kirjaa ei olisi, ilman sinua minua itseäni ei olisi. Yritän palvella maailmaa edes murto-osalla siitä rakkaudesta, jolla sinä minua palvelit.

Kiitollisuus on ylitsevuotavaa.

Kirjailijasta

Anna Multanen on toiminut jo kymmenen vuotta eläinten hyvinvoinnin parissa. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri, eläinten luontaishoitaja ja diplomihomeopaatti. Hän toimii myös eläinkommunikoijana ja pitää erilaisia kursseja, koulutuksia sekä luentoja eläinten hyvinvointiin liittyvistä aiheista.

Lisätietoja:

https://annamultanen.wixsite.com/[e-mail]

Esipuhe

Hyvä lukija,

Olen erittäin liikuttunut ja ylpeäkin siitä, että olen saanut kirjoittaa tähän Annan ja Jalin lämminhenkiseen rakkaustarinaan esipuheen. Tämä kirja, joka nyt on edessäsi voi merkitä enemmän kuin äkkiä osaat arvatakaan. Anna kirjoittaa paljon tieteeseenkin pohjautuvaa asiaa, mutta myös lempeällä mukaansa tempaavalla tavalla. Kirjassa pureudutaan äärimmäisen tärkeisiin jokapäiväisiin lemmikinomistajaa koskettaviin asioihin. Omassa työssäni eläinkommunikoijana kohtaan lukemattomia eläinten omistajia joilla on suuri hätä tai epätietoisuus lemmikkinsä käytökseen tai terveyteen liittyvissä asioissa. Aivan kuten Anna tässä kirjoittaa, kaiken sen mitä on Jalin kanssa käynyt omassa elämässään läpi, näen myös omassa työssäni monien kohdalla. Me ihmiset vaellamme valtavassa viidakossa eläinten koulutuksen, ruokinnan ja terveydenhoidon saralla, tässä kirjassa Anna antaa monia vastauksia, jotka voivat auttaa aivan ketä tahansa lemmikin omistajaa. Vaikka sinulla ei olisikaan ongelmia eläimesi kanssa, tämä kirja voi ohjata sinua näkemään asioita tavalla, joka vie lemmikkisi hyvinvointia eteenpäin entistä paremmaksi. Kirjassa nousee hyvin tärkeään osaan se, miten perinteinen lääketiede ja luontaishoitomuodot voivat kulkea käsikädessä täydellisessä harmoniassa. Olen omalla matkallani kohdannut monia eläinlääkäreitä, joka ajattelevat erittäin kokonaisvaltaisesti, yhdistävät eläinkommunikointia ja homeopatiaa ja vaikkapa energiahoitoja. Energiahoidollakin on todettu positiivisia vaikutuksia sekä ihmisten että eläinten toipumisessa vaikean sairauden jälkeen tai sen keskellä. Sanottuani kaiken tämän, kirjassa kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi nousee nuoren naisen ja hänen koiransa välinen suhde. Anna saa Jalilta elämänsä suurimman ja tärkeimmän lahjan, jonka jokainen meistä voi löytää omassa elämässään, kuka mitäkin kautta. Itse sain samankaltaisen lahjan hevoseltani. Tuon aarteen löytääksesi, tämä kirja voi auttaa sinua avautumaan ollaksesi valmis ottamaan oman lahjasi vastaan, sitten kun aika on sinun kohdallasi oikea.

Kiitos Anna ja Jali ja kaikki muut ihanat eläimet,

Maiccu Kostiainen, Eläinkommunikoija

Elämää pennun kanssa

Jali: "Siisteyttä pitää kotona olla. Anna on siinä turhan tarkka. Ei se huuda ja hihku nähdessään koirankarvaa, vaan tyynesti ja hiljaisen nöyrästi siivoaa meidän jälkiämme (mielikuva repaleiseksi järsitystä paperin palasta lattialla).

Jämpti pitää olla, se on Annan tunnuslause: tehdään mitä on sovittu! Eikä piiruakaan tahtoisi antaa periksi, joustaa. Tukanrajassa sillä välillä kihelmöi, pistelee. Hieroo otsaansa kun on taas tullut luvattua liikaa toisille ja itselleen vähemmän. Hohhoijaa, kiirettä liikaa, sanon minä."

Oli aurinkoinen kesäpäivä, kun lähdimme hakemaan pentua kotiin. Olin haltioissani siitä, että vihdoinkin saisin ikioman koiran. Olin käynyt läpi labradorinnoutajien kasvattajia, mutta pentua oli ollut yllättävän vaikea löytää. Labradorinnoutajia on olemassa sekä näyttelylinjaisia että metsästyslinjaisia. Metsästyslinjaisten kasvattajat eivät halunneet antaa niitä koteihin, joissa ei harrastettaisi metsästystä, ja näyttelylinjaisten kasvattajat puolestaan halusivat, että koiran kanssa käytäisiin näyttelyissä. Minulla ei ollut aikomusta harrastaa kumpaakaan, joten oli hankala löytää kasvattajaa, joka myisi minulle labradorinnoutajan pennun. Kunnes törmäsin netissä ilmoitukseen, jonka mukaan eräällä kotikasvattajalla oli pentuja, ja ne sijaitsivat vieläpä poikaystäväni vanhempien naapurissa! Mikä onnenpotku! Otin saman tien yhteyttä kasvattajaan, ja hän suhtautui myötämielisesti suunnitelmiini ottaa koira kerrostaloon. Hänen mielestään asunnon koolla ei ollut merkitystä, kunhan koira saisi tarpeeksi virikkeitä ja liikuntaa. Mennessäni pentuja katsomaan oli muut pennut jo varattu. Yksi keltainen uros oli vielä vapaa. Sanoin, että se on sitten minun.

Hakiessani pentua kotiin minulla oli mukanani aivan liian iso kaulapanta sekä talutin. Pentu oli erittäin innoissaan ja pureskeli sormiani jatkuvasti. Poikaystäväni vanhempien vanhempi koira suhtautui epäilevästi tulokkaaseen. Pentuni ei ollut siitä millänsäkään. Meidän oli tarkoitus ajaa etelämmäs vanhempieni luo ja olla siellä ensimmäinen yö. Kuitenkin automatka muodostui melko painajaismaiseksi. Heti kun laskin pennun sylistäni auton takapenkille, alkoi uikutus ja parkuminen. Pentu oli aivan hädissään. Se rauhoittui heti ottaessani sen syliin, mutta heti kun yritimme taas käynnistää auton ja lähteä liikkeelle, hysteerinen parkuminen alkoi jälleen. Emme päässeet kovinkaan pitkälle ilman, että piti taas pysähtyä lohduttamaan pentua. Lopulta keksin kääriä pennun kostutettuun pyyhkeeseen ja laittaa sen auton jalkatilaan. Siellä se rauhoittui hetkessä ja nukahti loppumatkaksi. Ehkä sillä siis olikin vain kuuma, autossa kun ei ollut ilmastointia.

Vanhempieni luona pentu sai osakseen ihailua, ja tietenkin kaikki halusivat viettää aikaa sen kanssa. Olin myös jo keksinyt, mikä pennun nimeksi tulisi. Olin joskus nähnyt elokuvan Jali ja suklaatehdas, ja tuo nimi oli jäänyt mieleeni. Päätin, että koirani nimeksi tulisi Jali.

Ensimmäisen yön Jali nukkui kanssamme vanhempieni luona omakotitalossa. Nukuin omassa vanhassa huoneessani, ja Jalin piti pysyä lattialla. Olimme päättäneet, ettei koiraa opeteta tulemaan sänkyyn. Sohvalle se sai puolestamme tulla. Jali vinkui yöllä useita kertoja ikäväänsä ja yritti päästä viereemme. Pysyin kovana ja roikotin vain kättäni sängyn laidan yli ja silittelin Jalia rauhoittavasti. Se auttoi, ja Jali rauhoittuikin sitten aina takaisin nukkumaan. Selvisimme ensimmäisestä yöstä kunnialla.

Aamulla alkoi sisäsiisteyskoulutus. Veimme pentua tiuhaan ulos ja kehuimme, kun se pissasi sinne. Aloin yhdistää pissaamiseen käskyn pissaa, ja se rupesi nopeasti tuottamaan tulosta. Myöhemmässä elämässään Jali osasi aina käydä pyynnöstä pissalla, mikä oli kätevää esimerkiksi silloin, kun oli kiire lähteä jonnekin ja koira piti saada käymään pissalla ennen autoon menoa. Pidimme ulko-ovea auki ja koira nukkui sisällä. Ihmiset kävelivät sisään ja ulos ovesta. Jali tottui nopeasti siihen, että ihmisiä tulee ja menee ja ettei itse välttämättä pääse aina mukaan. Jalilla ei ollut taipumusta haukkua tulijoita tai vahtia ulko-ovea. Tuntui, että tämäkin asia sujui hienosti sisäsiisteyden opettelun ohella.

Jali oli aikamoinen