Savannien liituraidat ja pussaavat pulut

By Sesse Koivisto and Ilkka Koivisto

Miksi koiraspulut esittävät kosiotanssiaan myös muille koiraille? Kuinka usein leijona onnistuu saamaan saalista? Kuinka älykäs eläin norsu on? Miten seepraorit taistelevat?Savannien liituraidat ja pussaavat pulut on kiehtova tietokirja eläimistä ja niiden käyttäytymisestä. Biologien kokoama kirja esittelee toinen toistaan valloittavampia eläimiä ja kertoo niiden erityispiirteistä. Se kertoo niin gorilloista, korvahylkeistä kuin myös antiloopeista. Samalla kirja paneutuu myös teollisen eläinkasvatuksen ja jalostuksen ongelmiin. Kirja sopii jokaiselle eläimistä, eläinten käyttäytymisestä ja oikeuksista kiinnostuneelle.-

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 16, 2022
• ISBN: 9788728469095

Book preview

Savannien liituraidat ja pussaavat pulut

Cover image: Shutterstock

Copyright © 1984, 2022 Sesse Koivisto, Ilkka Koivisto and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728469095

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

Lukijalle

Suunnittelimme tätä kirjaa jo kauan ennen vuotta 1978, jolloin WSOY:n kirjallisuussäätiö myönsi meille tarkoitusta varten apurahan. Vaikka emme aikoneetkaan kirjoittaa mitään käsikirjaa eläinten käyttäytymisestä, tarkoituksemme oli kuitenkin laatia kirjasta johdonmukaisempi ja käsitellä eri eläinryhmiä laajemmin kuin nyt tapahtui. Valitsimme näet miltei sattumanvaraisesti eläimiä vain kahdesta lahkosta, linnuista ja nisäkkäistä. Emme tiedä itsekään, miksi valitsimme juuri ne lajit, joista kirjoitimme, ehkä siksi, että ne kokemuksemme mukaan yleensä eniten kiinnostavat ihmisiä. Mikään luku ei pyri olemaan tyhjentävä katsaus kysymyksessä olevista eläimistä tai käyttäytymisilmiöistä, onhan esimerkiksi leijonasta tai simpanssista kirjoitettu useita kirjoja. Jokaiseen lukuun olemme kuitenkin pyrkineet saamaan tuoretta ja ainakin jossain määrin suomenkielellä ennen julkaisematonta tietoa.

Jos nämä välähdykset innostavat lukijaa tarttumaan kokonaiseen kirjaan samasta aiheesta, olemme saavuttaneet tarkoituksemme. Vielä iloisempia olemme, jos lukija viehättyy entistä enemmän tarkkailemaan ympärillään olevia eläimiä aivan yhtä suurella rakkaudella kuin ne tiedemiehet ja -naiset, joiden tutkimuksista olemme kertoneet. Tarkkailemalla eläimiä ja pyrkimällä ymmärtämään niiden käyttäytymistä on helpompi ymmärtää myös ihmistä, silloinkin kun hän käyttäytyy häiritsevästi ja ärsyttävästi.

Toivottavasti kirjamme luvuista tulee esille se, että kehittyneet eläimet ovat yksilöllisiä, ne eivät ole toistensa kopioita, ja myöskin se, että eläimillä on tunteita, jos ei aivan samanlaisia kuin meillä, kuitenkin sellaisia, että ne pitäisi ottaa huomioon. Emme omista tätä kirjaamme kenellekään ihmiselle vaan eläimille, ystävillemme ja sukulaisillemme.

Korkeasaaressa, juhannusaattona 1984.

Sesse ja Ilkka Koivisto

Pulut — mielenkiintoista roskaväkeä

Helsingin Kauppatori on juuri nyt ankean näköinen, kun maaliskuun heleiden auringonpaisteisten päivien ja kirpeiden pakkasöiden ketjun on katkaissut sumuinen matalapaine, jolloin sään haltijat eivät tunnu osaavan päättää, milloin he rankaisisivat syntisiä pääkaupunkilaisia hyytävällä tihkulla, milloin taas pitäisi roiskia taivaan täydeltä räntää. Mutta kaikesta ankeudesta välittämättä tepastelee torin kiveyksellä kesykyyhkykoiras, puluherra, intomielin kuherrellen eikä se näytä masentuvan edes pulurouvien ilmiselvästä kalseudesta.

Kukaan arvostaan kiinni pitävä luonnonharrastaja ei viitsisi sitä katsoa, saattaisihan joku toinen luonnonharrastaja osua paikalle, ja millä sitten tällaisen lankeemuksen selittäisi. Pulut kuuluvat vain höpsähtäneille täti-ihmisille ja desinfioimislaitoksen pulunlikvidointiryhmälle.

Me alennuimme tarkkailemaan puluja hamassa nuoruudessamme ja yhä vielä on sydämen jossakin osassa — eteisessä tai kammiossa — sija tälle lintumaailman roskaväelle.

Useimmat tietävät, mitä puluherran kuhertelu ja kumartelu tarkoittavat: se on kosintaa.

Puluherra oikeastaan testaa parven jäseniä, se kuhertaa kelle tahansa, sillä pulujen kuten niin monien muidenkin lintujen keskuudessa sukupuolet ovat väritykseltään samankaltaiset. Puluilla on värieroja, mutta erot ovat sukupuolesta riippumattomia. Kirjavuus johtuu pulujen kaupungistumisesta; monet eläinlajit, jotka ovat vapaaehtoisesti tai pakosta tulleet ihmisen seuralaisiksi, ovat luopuneet luonnonmukaisesta univormusta, sehän on tuttua kotieläimistäkin.

Kesykyyhkyn kantamuoto on kalliokyyhky, jota yhä vielä tavataan luonnonvaraisena muutamilla seuduilla Keski-Euroopassa, vähän useammassa paikassa Välimeren maissa ja myös Lähi-Idässä. Kalliokyyhkyn univormu on sinisen savenharmaa, siivillä kaksi mustaa poikkijuovaa, musta pyrstö ja selkeästi rajoittuva valkea yläperä. Kaulalla on hieman metallinhohtoa. Sukupuolet ovat täsmälleen samanväriset, koiraalla on hivenen enemmän metallinhohdetta kaulalla. Aivan kalliokyyhkyn värisiä yksilöitä näkee vielä nykyäänkin pulujen joukossa, Helsingin kannassa niitä on erittäin epätieteellisen silmäilytutkimuksen perusteella noin joka kolmaskymmenes, siis osuus kaikista on noin kolme prosenttia.

Pohdintaan siitä, miksi kaikille ihmisen kanssa kosketuksiin joutuville eläimille käy näin, tarvittaisiin epäilemättä vähintään kymmenen sivua. Eläinten värit ovat joko suojavärejä tai signaaleja, kuten muualla kirjassa tarkemmin kerromme. On selvää, että väri suojavärinä menettää merkityksensä ihmisen seurassa, koska luonnonmukainen valinta, petoeläinten suorittama harvennus, ei enää tapahdu samalla tavalla kuin luonnonolossa. Mutta kuinka joillakin eläimillä on ollut varaa menettää myös signaaleja?

Kalliokyyhkyn valkoinen yläperä ja siipien mustat juovat ovat selviä lajituntomerkkejä, signaaleja, joita lajikumppani seuraa. Eikö kesykyyhkyjen tarvitse seurata toisiaan, koska vain muutamalla niistä on höyhenistössään nämä kalliokyyhkylle ilmeisen välttämättömät merkit? Emme kykene täsmällisesti vastaamaan. Ehkä lajituntomerkit ovat käyneet tarpeettomiksi, kun kaupunkioloissa ei ole muita lajeja, joihin kumppanin voisi sekoittaa. Valkoinen yläperä on ehkä ennen muuta hälytysmerkki silloin kun petolintu ilmestyy näkyviin, lippu jota ensimmäiseksi pakenemalla reagoinut vilauttaa muille. Ehkä kesykyyhkyjen matkat ovat kaupungissa siinä määrin lyhyitä ja tuttuja, ettei kenenkään tarvitse niin tarkkaan seurata toista.

Sama värien yhtenäisyyden menetys on ilmeinen muillakin ihmisen seuralaisilla. Varpunen ei ole paljon muuttunut, mutta varpusten joukossa näkee yllättävän monta valkeankirjavaa, ja variksien joukossa niinikään väripoikkeamia juuri valkoiseen on aika runsaasti. Naakat eivät ole muuttuneet, mutta Keski-Euroopan puistoissa on paljon mustarastaita, joiden tumman yleisvärin rikkovat valkoiset höyhenet isompina tai pienempinä laikkuina.

Kauppatorilla kuhertelevan koiraspulun olo ja olemus poikkeavat sen arkimenosta. Kaulahöyhenet ovat pörhöllä, koko eturuumis paksuna, pää jäisi huomaamattomaksi ellei se kieppuisi ylös ja alas linnun vielä kaiken kukkuraksi pyöriessä ympäri. Siivet ovat riipuksissa ja pyrstö levällään alaviistoon. Seremoniaan kuuluvat askeleet ovat »kuin ruusuntippoja», koiras nostelee jalkojaan tehostetusti kuin sotilaat paraatimarssissa. Kurkusta kuuluu tuo tuttu kumea kuherrus. Tämä touhukas meno on kuitenkin vasta alkua. Usein se tosin jääkin vaille jatkoa, sillä pulujen parvesta ei niin vain löydä naarasta, jolla ei jo olisi puolisoa. Pulut näet elävät kiinteässä liitossa ja ilmeisesti useat parit pitävät yhtä niin kauan kuin elonpäiviä riittää.

Parittoman naaraan löytyminenkään ei vielä takaa onnellista jatkoa, sillä vaikka pulut eivät liene aivotoimintojensa puolesta kehittyneimpiä lintuja, eivät ne ole automaattejakaan. Kuhertavan koiraan täytyy miellyttää naarasta, ja aivan ilmeistä on, että naaras on parvessa nuorena tyttönä eläessään jo silmäillyt vaivihkaa nuoria koiraita ja leskimiehiä valinta mielessä. Tämä tuntuu ehkä inhimillistämiseltä, mutta havainnot eläinten parinmuodostuksesta viittaavat kerta toisensa jälkeen siihen, että monet mielestämme alhaisella kehitystasolla olevat eläimetkin tuntevat lajikumppaninsa henkilökohtaisesti ja rakastuvat parinmuodostusiässä tarjolla olevaan kumppaniin, tai ovat rakastumatta. Ajan oloon niidenkin keskuudessa käy kuten ihmisten, lähes jokainen löytää sopivan kumppanin.

Neidon vihje

Lintujen parinmuodostus on monivaiheinen vuoropuhelu — pulumaailmassa puhevalta on pariutumattomalla pulunaaraalla. Naaras antaa kosijalle myöntävän vastauksen hyppäämällä sitä kohti määrätyssä asennossa niska köyryssä. Tämä voi toistua useita kertoja, ja loppujen lopuksi tämä vaihe päättyy siihen, että naaras asettuu valittunsa viereen ja alkaa sukia sen niskahöyheniä, ja valittu kyhnyttää takaisin.

Tässä on hyvin tärkeää, että tiettyjen seremonioiden ansiosta pari tulee läheisemmäksi kuin normaali parvikumppani. Pulut eivät päästä kumppania kylkituntumaan kuin poikkeustapauksissa: kun on kova nälkä ja ruokaa aivan läjässä. Myös kovalla pakkasella voi nähdä pulujen kyyhöttelevän aika lähekkäin jopa kylki kyljessä, mutta muulloin ne pitävät yllä tuota tyypillistä yksilöetäisyyttä, joka nähdään niin selvänä lintuparvissa.

Naaraan myöntävän vastauksen ilmoittava hyppy vie sen jo yli koiraan yksilöetäisyyden rajan. Kun suitaan niskahöyheniä, mihin ei välttämättä päästä parinmuodostuksen ensimmäisenä eikä vielä toisenakaan päivänä, ollaan jo paljon pitemmällä. Tämä käyttäytyminen on hyvin tavallinen linnuilla, ja sen symbolimerkityksen oivalsi Konrad Lorenz jo kauan sitten naakoistaan ja papukaijoistaan. Niska on linnun arin kohta, isku sinne voi viedä hengen ja tämän linnut vaistomaisesti »tietävät». Tositappelussa ne suuntaavat iskunsa juuri sinne.

Riistantutkija Risto Komu näki kerran kuinka pari teerikukkoa nokki kilpakumppaninsa hengiltä lyhyessä ajassa niskaan suunnatuin iskuin, poloinen kun oli soidintouhujen riehoissa juuttunut kiinni suopursujen varsiin.

Nyt kun lintu sallii valitun kumppanin nokkia tätä arkaa aluetta, se osoittaa erityistä luottamusta ja saa tästä ilmeisesti tiettyä mielihyvää, nauttii avuttomana olemisesta. Saattaa olla että monien lintujen kuten sorsien ja kanalintujen tapa tarttua paritellessa partnerin — siis naaraan — niskahöyheniin nokalla ei ole pelkästään tasapainon säilyttämistä varten, kuten on tulkittu, vaan sillä on myös tunnemerkitys. Samalla tavoin tarttuvat monet kissaeläinurokset, kuten leijonat ja leopardit, hampaillaan naaraan niskaan. Ainakaan niillä se ei tapahdu tasapainon vuoksi. Pulukoiraat eivät käytä niskahöyhenotetta. Mutta ei kiirehditä vielä tähän vaiheeseen. Tätä edeltää vielä parinmuodostuksen varmistaminen.

Nuorikko tutustutetaan tulevaan kotiin

Pulujen parinmuodostuksen alkamiseen päättyy valitettavasti se osuus, jonka tavallinen kaupunkilainen pääsee niiden monivivahteisesta avio- ja perhe-elämästä näkemään, ellei pulupari ole sattunut valitsemaan kodikseen parveketta. Parvekkeen omistajalle on siitä tietysti omat haittansa, mutta mielenkiintoinen seurattava pesivä pulupari on. Useimmat pulut pesivät kuitenkin silmien tavoittamattomissa ullakoilla yhdyskuntina ja niissä pariskunnan keskinäiseen elämään tuovat väriä myös naapurit, suhteet niihin.

Meillä oli aikanaan keinotekoisesti luotu pulukolonia Ikaalisten kappalaispappilan kanalassa, joka oli pulavuosien jälkeen jäänyt tyhjilleen. Kantalinnut, joita oli 23, tuotiin Helsingistä. Ne pyydystettiin Vallilan raitiovaunuhallin vintillä olleesta suuresta yhdyskunnasta yön pimeydessä, pulujen määrän rajoittamisesta huolehtivan viranomaisen ystävällisellä avustuksella.

Saattoi olla, että laatikkoihin osui lintuja, joiden puolisokin tuli samalle matkalle, mutta kun sitten tarkkailimme parven käyttäytymistä sen toivuttua alkuhämmennyksestä näytti siltä, että valmiita pareja oli tuskin kahta enempää.

Olimme naulanneet kanalan eri puolille eritasolautoja joilla pulut istuskelivat. Ne jotka joutuivat ahtauden vuoksi istumaan liian lähelle toisiaan, harrastivat merkillistä hermostunutta siiven nykimistä. Ajan oloon selvisi, mitä se viestitti. Se oli siivellä lyönnin aloitusliike.

Aloitusliikkeitä käytetään tilanteessa, jossa lopullinen suoritus ei lähde liikkeelle, vaan jää puolitiehen. Usein linnut tekevät esimerkiksi lentoon lähdön aloitusliikkeen, johon kuuluu siiven selkeitä nostoja, kuitenkin yleensä hitaampia kuin kunnon siivenlyönti lentoon lähdettäessä. Aloitusliikkeellä on useissa tapauksissa varmasti myös muukin kuin viestittävä merkitys, eläin kiihdyttää itseään suoritusvireeseen. Vähän samalla tavalla hyppyyn valmistautuva urheilija heiluttelee itseään ja samalla keskittyy ajatuksissaan suoritukseen.

Kun kyyhkykoiras on saanut hallintaansa pesäalustan, se alkaa kuhertaa voimakkaalla äänellä, joka on häirinnyt monen kaupunkilaisen aamu-unia. Tämä kuherrus on niin sanottua pesänilmoitusta, joka on ilmeisesti osoitettu naaraalle, ei ehkä niinkään reviirinilmoituslauluna toisille koiraille. Saattaa sillä olla sekin merkitys, mutta kesykyyhkyn naapurit ovat yleensä niin lähellä, että vähempikin metelöinti riittäisi. Tosin jälleen on muistettava, että kesykyyhkyn käyttäytymistä tarkkailtaessa ei ole niinkään syytä katsella sen ympäristöoloja vaan on pyrittävä muistamaan, että sen käyttäytyminen on sopeutunut niihin oloihin, joissa kalliokyyhky elää, tavallisimmin suurten kallioiden luolissa. Olennaista on, että tätä pesänilmoitusääntä käyttää myös pariutumaton koiras, jolla ei ole vielä tietoa puolisosta.

Jos sitten on käynyt niin, että naaras tuolla torin kiveyksellä on esittänyt tarjouksen hyväksymistä osoittavan eleen, koiras lentää pesäpaikalleen ja ääntelee aivan uudella tavalla, ns. pesäkutsuäänellä. Se on pitkäveteinen, suhteellisen voimakas ääni — ei kuitenkaan yhtä voimallinen kuin tuo pesänilmoitus.

Mikäli kaikki sujuu hyvin, tottelee koirasta seurannut naaraspulu pesäkutsuääntä ja lentää pesälle kutsujan luo. Nyt tilanne on jälleen yksilöetäisyyden kannalta kriittinen. Pesän omistaja osoittaa tässä tilanteessa selvää hermostuneisuutta. Tilanne on koiraalle ambivalentti; sillä on kaksi vastakkaista käyttäytymistarvetta: toisaalta vieras kyyhkynen pitäisi ajaa pois, toisaalta juuri suostutelluksi saatu hempukka pitäisi kaikin mokomin pitää pesällä. Eikö jälkimmäinen käyttäytymisvaihtoehto ole ainoa mielekäs?

Se on ilman muuta mielekäs, mutta pulujen elämä ei ole näin suoraviivaista, koska ne eivät tiedä toimintojensa päämääriä. Niiltä ei voi odottaa kovin selkeää käyttäytymistä eri tilanteissa.

Pulukoiras on juuri saanut työllä ja taistelulla valloitetuksi arvokkaan pesäpaikan (puluilla on pesäpaikoista pulaa muuallakin kuin aikoinaan meidän kyyhkyslakassamme, ennen kuin älysimme lisätä pesähyllyjä). Vieras yksilö on aina vieras, mahdollisesti pesäpaikan valloituksen yrittäjä, eikä koiras ole vielä tutustunut kihlattuunsa niin hyvin, että tuntisi sen ehdottoman varmasti. Se ei ilmeisesti myöskään ole täysin »sisäistänyt» puolison valloituksen ensimmäisen vaiheen onnistumista.

Tässä tilanteessa pesäpaikan omistava koiras nykii siivenkärjillään aikaisemmin selostamaamme siivellä lyönnin aloitusliikettä. Myös pesälle tullut naaras saattaa aika ajoin nykiä siivillään. Mutta samanaikaisesti pariskunta sukii toistensa niskahöyheniä sellaisella hartaudella, että samanveroista tapaa ehkä vain apinoiden turkinpuhdistuksessa, joka ei siis ole turkinpuhdistusta ollenkaan samassa määrin kuin hellyydenosoitusta.

Näitä hyväilyharjoituksia jatketaan sitten monta päivää. Yhä vähemmäksi jäävät hermostuneet siiven nykimiset. Sukimisen kohteen kokemasta nautinnosta kertovat ummistetut silmät, melkein sen katselemisestakin nauttii. Silloin tällöin näkee hyväilevän nokkimisen kohdistuvan silmän seutuun ja suorastaan silmään, arkaa aluetta sekin.

Vaatimatonkin pesä vaatii työtä

Kun pesän rakentaminen alkaa, on naaras jo siinä määrin asettunut taloksi, että se vastaa pääasiassa itse rakennustyöstä. Koiras kerää pesäainekset, pieniä risuja, olkia ja vastaavaa, usein myös kulttuuririhkamaa kuten narun ja rautalangan pätkiä, kangassuikaleita jne. Olemme nähneet pulunpesän jonka materiaali oli pääasiassa vappuhuiskun suikaleita. Tarkkasilmäinen kadullakulkija on saattanut nähdä pulun keräävän pesäaineksia ja vievän ne nokassaan. Emme voi olla jälleen pahoittelematta, että pulut pesivät kätköissä, joihin ei yleensä pääse kurkistamaan itse pesän rakennusta. Vaikka lopputulos on hatara verrattuna monen linnun taiturilliseen, suorastaan taiteelliseen pesään, on pulunaaraan hartaus tarkkailemisen arvoista, kun se asettelee pesäainekset ympärilleen muodostaen pesämaljan.

Outo vaihe pesinnässä

Kun pesä on valmis, seuraa vaihe, jota jo eläinten käyttäytymistutkimuksen uranuurtajat, Käthe ja Oskar Heinroth, aikanaan kummastelivat ja pohtivat: naaras kulkee kadulla nopein askelin, roteva koiras takana. Aina kun koiras saa naaraan kiinni, se nokkaisee tätä. Naaras yrittää kiirehtiä alta pois ja lopulta kyllästyneenä se nousee siivilleen ja katoaa koiras perässään. Ahdistettu naaras lentää lopulta pesään ja siellä se vihdoin saa olla rauhassa.

Kysymyksessä ei ole koiraan yritys raiskata naarasta eikä se myöskään ole parittelun aloitusta. Parittelu on paljon hienovaraisempi tapahtumasarja, johon ei liity väkivaltaa. Mutta miksi sitten koiras näin kovaotteisesti ahdistelee naarasta? Tätä ovat pohtineet ne harvat, jotka ovat pysähtyneet tarkkailemaan tätä lintumaailman paarialuokan jäsentä. Käthe ja Oskar Heinroth arvelivat, että tämän käyttäytymisen motiivina on koiraan halu opettaa naaraalle pesäpaikka, jotta pesäänmeno tapahtuisi lähes refleksinomaisesti. Tämä on tietenkin mahdollista, mutta toinen selitys tuntuu paremmalta. Koiras varmistaa, ettei naaras pääse parittelemaan vieraan koiraan kanssa. Vaara on ilmeinen uusien parien keskuudessa. Tätä ajatusta tukee se, että nuoret puluaviomiehet ovat selvästi kiihkeämpiä ajelijoita kuin jo kerran tai useita kertoja pesineiden parien koiraat. Vanhojen parien koiraista tätä käyttäytymistä ei juuri näekään.

Pussaavat pulut

Jo ennen edellä kuvattua omituista vaihetta pulut ovat saattaneet paritella, joka tapauksessa koiras ajelee naarasta ennen munintaa. Parittelu sitävastoin alkaa aivan toisin. Joko koiras tai naaras, joskus molemmat yhtäaikaa osoittavat innostuksensa intiimiin toimitukseen koukkaamalla nokalla hartiahöyheniinsä aivan samalla tavoin kuin silloin, kun pulu puhdistaa hartiahäyheniään. Olemme yrittäneet usein seurata ja rekisteröidä, millä tavoin paritteluvalmiutta osoittava hartiahöyhenien symbolinen sukimiskoukkaus eroaa tavallisesta sukimisesta. Olemme olleet havaitsevinamme, että se tehdään suurieleisemmin, ehkä aavistuksen verran hitaammin. Emme silti ole varmoja, mutta kun tietää, että eläinten ruumiinhuollon liikkeistä erilaisiksi viesteiksi ritualisoituneet liikkeet suoritetaan yleensä alkuperäistä mahtipontisemmin ja hitaammin, on syytä epäillä näkevänsä enemmän kuin ehkä todellisuudessa näkeekään.

Ensimmäisiä ilmauksia seuraa yleisesti tuttu »pulujen pussaus», joka on kuvattu mm. korusähkekaaviossakin, siinä joka ennen oli kihlaparin onnittelusähkeistä eniten suosiossa. Valitettavasti tämä sähke on poistettu. Kuvassa oli vain se virhe, että pulut suutelevat lennossa eivätkä jalat tukevasti maassa.

Tämäkin käyttäytyminen on ritualisoitunut arkikäytöstä. Se on poikasten ruokkimista. Puluvanhemmat kuten kaikki muutkin kyyhkyt oksentavat poikasilleen niiden ensimmäisinä elinpäivinä kuvustaan erittyvää ns. kupumaitoa ja myöhemmin myös kuvussa pehmenneitä jyviä. Suutelutilanteessa naaras on poikkeuksetta poikasen roolissa ja koiras ruokkii sitä, joskus on nähty koiraan kuvusta todella nousseen ruokaa naaraan suuhun, ja tämä nieleskelee jyvät tyytyväisenä.

Kun tätä pussailua on harrastettu muutaman kerran usein samalla pyörittäen päätä ylös ja alas, naaras kyyristyy, koiras nousee sen selkään ja parittelee. Usein eläintarhan virka-aikana tehdään puhelimessa kysymys, joka tuntuu askarruttavan monia enemmän kuin klassinen kukkien ja mehiläisten lisääntyminen: kuinka linnut parittelevat? Useimmilla lintukoirailla ei ole siitintä. Linnut vain sijoittavat taitavasti peräaukkonsa vastakkain, jolloin koiraan siemenneste lurahtaa naaraan munatorveen. Sorsilla, hanhilla ja joutsenilla on siitin, joka lienee tarpeellinen siksi, että näiden lajien parittelu tapahtuu vedessä ja siemennesteen hukkaan joutumisen vaara on suurempi kuin maalla.

Kun pulujen tärkeä toimitus on ohi, kävelee koiras korostetun