Huvila Kulosaaressa

By Sesse Koivisto

Miten jaksaa eteenpäin, kun vuosikymmenten avioliitto päättyy eroon?Mirja Tienhaara istuu Kulosaaressa sijaitsevassa huvilassa. Hän katselee merta ja lähestyvää purjenevenettä. Talo on Mirjalle tärkeä: hän kirmasi saman talon pihalla jo lapsena. Nyt Mirja on jo isoäiti ja ympärillä pyörivät omat aikuiset lapset sekä lapsenlapset. Mutta puolisoa ei näy missään – Mirjalla on takanaan vaikea avioero. Pitkä avioliitto tunnetun arkkitehtipuolison kanssa päättyi, kun mies löysi rinnalleen nuoremman naisen. Mirja käy läpi historiaansa ja mennyttä parisuhdettaan yhä uudelleen ja uudelleen – miksi puoliso ei lopulta arvostanut Mirjaa tarpeeksi? Miksi koti oli miehelle rentoutumisen tyyssija ja Mirjalle työpaikka? Huvila Kulosaaressa on Sesse Koiviston koskettava romaani, jossa on omakohtaisia kaikuja. -

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Nov 10, 2022
• ISBN: 9788728468951

Book preview

Huvila Kulosaaressa

Cover image: Shutterstock

Copyright © 2012, 2022 Sesse Koivisto and SAGA Egmont

All rights reserved

ISBN: 9788728468951

1st ebook edition

Format: EPUB 3.0

No part of this publication may be reproduced, stored in a retrievial system, or transmitted, in any form or by any means without the prior written permission of the publisher, nor, be otherwise circulated in any form of binding or cover other than in which it is published and without a similar condition being imposed on the subsequent purchaser.

www.sagaegmont.com

Saga is a subsidiary of Egmont. Egmont is Denmark’s largest media company and fully owned by the Egmont Foundation, which donates almost 13,4 million euros annually to children in difficult circumstances.

HENKILÖT

VILLA SIGRID, huvila Armas Lindgrenintiellä

1

Mirja Tienhaara istui Kulosaaren huvilassa verannan kaiteeseen nojaten. Oli toukokuun alku ja torstaipäivä. Mirja katseli lähestyvää purjevenettä, joka oli juuri ohittanut Korkeasaaren. Etelätuuli toi meren tuoksua ja lokkiparvi pyöri rantakallion yläpuolella. Tässä hän oli katsellut merta ja laivoja jo lapsena, sillä hän ei ollut koskaan asunut muualla lukuun ottamatta sota-aikaa, jolloin Helsingin koulut oli suljettu. Mirjan isä Oskar Thorström oli ostanut Villa Sigridin venäläiseltä kenraalilta Hippolyte Studniskilta joskus 1920-luvulla ollessaan vielä äveriäs poikamies. Kenraalin nimi oli Mirjan ja hänen kaksosveljensä Maurin mielestä niin huvittava, että se jäi heidän mieleensä. Hän oli kuitenkin ollut tärkeä sotaherra, jota piiloteltiin punaisten vallan aikana Kulosaaren huviloissa.

Miksi minä vieläkin tässä asun, isoäitinä, Mirja mietti. Eikö se ole jo saamattomuutta, aloitekyvyn puutetta? Olisin voinut ostaa sopivankokoisen huoneiston keskikaupungilta eikä tarvitsisi miettiä mistä otan rahat tämän röttelön kunnostukseen eikä kykkiä puutarhassa hoitamassa ruusuja ja daalioita ja miettiä, kenet saan leikkaamaan nurmikon.

Silloin mustarastaan huilu alkoi kuulua talon takaa ja kevään ensimmäinen västäräkki pyrähti polulle. Mirja lakkasi kyselemästä itseltään, miksi hän yhä yli kuudenkymmenen vuoden jälkeen asui vanhassa perintöhuvilassaan. Hän tarvitsi tätä, kaikkea vihreyttä ympärillään, meren tuoksua, tuulen ulvontaa talon nurkissa ja lintujen ääniä. Viihtyisikö hän missään muualla ikävöimättä taloa, jossa oli koettu niin paljon onnen hetkiä, juhlia, häitä, ristiäisiä? Ja silloin kun hän pelkäsi kuolevansa surusta, talon vanhat seinät olivat lohduttaneet häntä.

Mirja katsoi rannekelloaan ja lähti keittiöön. Kaksoset Sari ja Siru tulisivat pian koulusta. He odottivat mummin voileipiä, koska Mirja halusi hemmotella ainoita lapsenlapsiaan. Cicero haukkui eteisessä, haukkui, vaikka tiesi hyvin keitä oli tulossa. Se haukkui ilosta eikä mikään saanut sitä vaikenemaan ennen kuin se tapasi tulokkaat. Tyttöjen äänet kuuluivat heidän komentaessaan koiraa, ja lisäksi kaikenlaista kolinaa, mikä johtui siitä, että koulureput ja kengät heiteltiin sinne tänne eteisen lattialle. Ainoa joka enää yritti puuttua tähän tapaan oli heidän isänsä Jaakko, Mirjan vävy.

Mummi, ootsä kotona? Hirvee nälkä. Oks sulla maapähkinävoita ja kokista? Siru huusi ennen kuin ilmestyi keittiöön.

Ei ole. Olen kattanut pöytään makkara- ja kurkkuvoileipiä ja jogurttia. Tiedätte hyvin että en osta cokakolaa enkä limsoja. Mitä kouluun kuuluu?

Tytöt alkoivat yhteen ääneen kertoa koulun tapahtumista asettuessaan ikkunan edessä olevan pöydän ääreen. Musta keskikokoinen villakoira kömpi pöydän alle odottamaan sinne tipahtelevia makupaloja. Tytöt olivat vaaleita, pieniä ja laihoja, eikä kukaan vieraampi erottanut heitä muusta kuin vaatteista. Siru pukeutui aina sinisiin, Sari keltaisiin. Heidän äitinsä Katri, Mirjan keskimmäinen lapsi, oli myös pieni ja hoikka, mutta hän oli ruskeasilmäinen tummaverikkö. Värit hän oli perinyt isältään Valtolta.

Koko Hiitosten perhe, Katri, Jaakko ja silloin vielä alle kouluikäiset tytöt muuttivat Villa Sigridiin kerrostaloasunnostaan Töölöstä sen jälkeen kun Mirja jäi yksin. Myös Sallianna, Mirjan esikoinen, genetiikan tohtori, muutti huvilaan samoihin aikoihin. Hän muistutti ulkonäöltään pitkää, hoikkaa ja vaaleaa äitiään. Mirjan kuopus, 30-vuotias poikamies Heikki, oli lapsesta asti asunut täällä. Heikin huone, jossa hän kirjoitti väitöskirjaansa taivaanvuohesta, oli yläkerrassa. Kolme sukupolvea samassa vanhassa puutalossa kuului Kulosaaren perinteisiin, vaikka ei enää nykyään ollut yleistä. Uudet talotkin olivat harvoin yhtä tilavia kuin Villa Sigrid.

Entisaikoina monet vanhoista huviloista rakennettiin kahden perheen asunnoiksi, ja niissä asui usein kolme sukupolvea. Se oli käytännöllistä: vanhempien käydessä töissä isovanhemmat pitivät lapsia silmällä. Monissa perheissä oli kyllä palvelusväkeä, koska kaikki tehtiin itse alusta alkaen. Omasta puutarhasta saatiin marjat, hedelmät ja vihannekset, joita säilöttiin talveksi, ja koska kaupoista ei saanut valmisvaatteita, ne ommeltiin itse. Joihinkin taloihin tilattiin ompelijatar päiväkausiksi. Sopua isoissa perheissä riitti vaihtelevalla menestyksellä.

Mirja silmäili ympärilleen keittiössä. Se oli melkein samassa kunnossa kuin hänen lapsuudessaan. Hän ei ollut luopunut suuresta puuhellasta, koska siinä oli niin hyvä uuni ja ruoka hautui herkulliseksi hellan reunalla. Talvella liesi lämmitti ihanasti. Vieressä oli kyllä sähköliesi, sekin vuosikymmeniä sitten hankittu. Keittiö oli kuin Ingmar Bergmanin elokuvasta Seitsemäs sinetti hellan yläpuolella olevaa kupua myöten. Sen reunalla kiilteli kuparikattiloita ja -pannuja. Ruokapöytä, jonka ääressä tytöt istuivat ikkunan edessä, oli tehty paksuista laudoista ja patinoitunut tummaksi. Se oli ollut talossa jo silloin kun isä sen osti. Keittiö oli Mirjan mielestä viihtyisä ja käytännöllinen, vaikka tyttäret väittivät, ettei koko Kulosaaressa ollut yhtä vanhanaikaista keittiötä.

Perheen painostuksesta hän oli kuitenkin hyväksynyt tiskikoneen. Talon ulkoseinällä köynnöstelevä villiviini peitti osan ikkunasta, ja tuulella sen oksat rummuttivat lasia. Kaksosten mielestä kuin jossakin kauhuleffassa.

Keittiö oli melkein samassa kunnossa kuin silloin kun Mirjan äiti, Erna Thorström siellä hääräsi. Oliko se samanlainen siksi, ettei hän uskaltanut muuttaa mitään, vaikka äiti oli kuollut jo kymmeniä vuosia sitten? Pelkäsikö hän että äiti tulisi kummittelemaan, jos hän olisi tehnyt siitä erilaisen? Ehkä niin. Mutta toisaalta hän halusi säilyttää kaiken sellaisena kuin huvila oli silloin kun hän oli vielä onnellinen aviovaimo ja perheenäiti.

Tyttöjen juttuja kuunnellessaan Mirja alkoi valmistella päivällistä, jota perhe yleensä söi yhdessä, ainakin ne joilla ei ollut muuta menoa. Hän alkoi pilkkoa vihanneksia ja nosti suuren rautapadan hellalle. Yhteinen päivällinen arkisin ei enää ollut mikään itsestäänselvyys. Monissa perheissä isän tai äidin työpäivä jatkui kokouksissa, tai heillä oli kuntosalia, peli-iltaa tai sitten lapsia vietiin erilaisiin harrastuksiin. Kaikilla kiire jonnekin. Mikrossa lämmitettiin valmisruokia tai jokainen otti jääkaapista mitä sattui löytämään. Viikko saattoi kulua niin ettei perhe koskaan ehtinyt keskustella keskenään. Mirjasta se olisi ollut vahinko. Yhdessä voitiin keskustella asioista, joista lapset oppisivat jotakin, ja samalla tarttuisivat hyvät pöytätavat, ainakin jos ne olivat vanhemmille tuttuja.

Mirja muisti, kuinka äiti oli komentanut häntä ja Mauria: Älä makaa pöydällä, pois kyynärpäät pöydältä! Pitää syödä niin että kirja pysyy kainalossa! Mirjan lapsuudessa ei murrosikää tunnettu, koko sanaakaan ei ollut. Vanhempia ei velvoitettu ymmärtämään lastensa henkisiä kasvukipuja, joita fyysinen muuttuminen vain lisäsi. Henkisen epävarmuutensa murrosikäinen peitti yrmeyteen, ja omat vanhemmat olivat maailman tyhmimpiä ja naurettavimpia otuksia. Onneksi olivat ystävät, Mirjalla paras ystävä, luokkatoveri Irja, jolle hän sai rauhassa haukkua äitiään.

Kun Mirjan lapset olivat vuorostaan murrosiässä, hän tunsi olevansa kuin kasviprässin välissä. Täytyi ymmärtää lapsiaan ja huvilassa asuvia vanhempiaan, joille ei saanut sanoa poikkipuolista sanaa. Senhän neljäs käskykin opetti. Oli joustettava sekä ylös- että alaspäin. Sen olisi kestänyt paremmin, jos Valto olisi ollut kotona, tarjonnut olkapäänsä jota vasten painautua silloin kun tuntui vaikealta. Mutta hän ei kuunnellut, tai jos kuunteli, suuttui, koska ei pystynyt muuttamaan asioita. Hän ei ymmärtänyt, että pelkkä kuunteleva korva olisi riittänyt ja kenties lause: Kyllä kaikki järjestyy, kultaseni.

Valtolla ei ollut enää aikaa, hän oli aina menossa, milloin oli tärkeä kokous, milloin hänen suunnittelemansa pankkirakennuksen avajaiset Rovaniemellä tai ravintolan Iisalmessa, milloin taas ulkomainen delegaatio tuli tutustumaan Helsingin arkkitehtuuriin, ja Valto lounasti vieraiden kanssa Savoyssa ja illasti Kalastajatorpalla. Valton mielestä Mirjan huolet olivat aika huvittavia pikkuasioita hänen kiireittensä ja tärkeiden työasioittensa rinnalla. Puhutaan mukavammista asioista, Valtolla oli tapana sanoa. Hän ei halunnut kuulla omassa kodissaan ikäviä asioita. Mirjalle koti oli myös työpaikka, Valtolle ainoastaan lepopaikka, jossa ruoka tuli valmiina pöytään, eikä kukaan puhunut muista kuin miellyttävistä asioista, ja jossa muut korjasivat astiat pöydästä niin että hän sai heittäytyä olutpulloineen television ääreen katsomaan urheiluruutua tai jalkapallo-ottelua.

Katri ajoi kotiin iltapäiväruuhkassa Sörnäisten rantatietä. Potilaita oli ollut aamusta alkaen, eikä hänellä ollut aikaa edes ruokatuntiin. Hän kävi vain keittämässä kahvia ja haukkaamassa voileivän potilaan odottaessa vuoroaan. Jalkoja väsytti ja hartiat olivat kankeat hänen sulkiessaan vastaanoton. Vaikea juurihoito oli onnistunut hyvin, vaikka potilas oli odottanut liian kauan ennen kuin pakotti itsensä hammaslääkärille. Katri oli helpottunut, kun sai hampaan pelastetuksi.

Nyt kun hänellä oli perhe, Jaakko ja kaksoset ja lisäksi vaativa työ, hän eli aivan muunlaista elämää kuin nuorena, jolloin ei osannut päättää, mitä hänestä tulisi isona. Hän opiskeli kauppatiedettä, mutta kyllästyi siihen puolessa vuodessa. Sen jälkeen hän siirtyi yliopistoon opiskelemaan äidinkieltä ja kirjallisuutta, koska hän rakasti lukemista niin kuin Mirjakin. Siihen mennessä hän oli seurustellut ainakin viiden miehen kanssa mutta kyllästynyt jokaiseen. Aloitettuaan hammaslääkärin opinnot Katri tapasi Jaakon, joka oli valmis lääkäri ja opiskellut nuorena kandidaattina Keniassa.

Jaakko Hiitonen on ihan erilainen kuin kaikki muut miehet, joita olen tavannut. Sen miehen minä haluan vaikka mikä olisi, mutta ei hän minua edes huomaa. Anna jokin vinkki, Sallianna, millä minä sen tyypin isken, hän oli sanonut siskolleen.

Ole vain oma itsesi, sinun charmillasi se onnistuu, Sallianna oli vastannut, ja niin siinä oli käynyt. Mutta kuinka erilainen hän olikaan nyt kuin silloin perheen villikissana! Pitäisi vain muistaa silloin kun hermostuu kaksosiinsa, millainen oli itse samassa iässä.

Autojono hidastui ja pysähtyi hänen lähestyessään Kulosaaren siltaa. Mies edessä olevassa autossa luotti korkean selkänojansa näkösuojaan ja kaiveli keskittyneesti nenäänsä. Katri avasi radion mutta sulki sen jonon alkaessa taas liikkua. Pysähdyksen syy selvisi sillalla: peräänajo. Bemari ja pakettiauto seisoivat ajotien sivussa ja yllättävän rauhalliset kuljettajat odottivat poliisia. Toinen heistä sytytti savukkeen. Katri tunsi olevansa nälkäinen. Ihanaa päästä valmiiseen pöytään, enää ei tarvinnut kotimatkalla poiketa kauppaan ja ruveta valmistamaan ruokaa nälkäiselle perheelle. Jaakkohan ei juuri koskaan ehtinyt kotiin ennen häntä. Kolari oli viivästyttänyt hänen matkaansa. Cicero oli ulkona kun hän ajoi pihaan ja hyppi innoissaan auton edessä mutta varoi ketterästi jäämästä alle.

Lopeta Cicero, älä riko sukkiani! Cicero juoksi edeltä pysähtyen ulko-ovelle. Katri jäi hetkeksi katselemaan huvilaa, jonka ikkunoista valot loistivat kutsuvasti. Täällä hän oli viettänyt lapsuutensa aivan kuten äitikin ja nyt kaksoset, kuudentoista ikäiset, kolmas sukupolvi. Kestäisiköhän tämä röttelö vielä heidänkin lapsiaan? Katri otti laukkunsa, lukitsi auton, käveli hiekoitettua pihatietä ja avasi ulkooven. Keittiöstä tulvahti lämmin ruuantuoksu. Hän oli erottavinaan valkosipulin, tuoreen inkiväärin ja basilikan tuoksut. Mirja on ehkä loihtinut jotakin itämaista. Katri riisui takkinsa ja meni keittiöön.

Mirja seisoi höyryävän padan ääressä hikipisaroita nenällään ja halasi Katria. Voi tätä keittiötä, Katri ajatteli taas kerran katsellessaan ympärilleen. Kieltämättä se oli kodikas, vaikka ei enää tältä vuosisadalta.

Mitä tänään saadaan? hän kysyi nostaessaan padan kantta.

Kreolilaista kanaa. Mirja sekoitteli paistosta kahdella puulastalla. Nouseva höyry sai veden Katrin kielelle. Voinko tehdä jotain?

Avaa kookosmaitotölkki, sitä tarvitaan tähän.

Cicero oli tyypillisenä villakoirana vahtinut heidän jokaista liikettään paikaltaan ikkunan edessä, mutta syöksyi äkkiä kauheasti haukkuen eteiseen. Ovi kävi ja Jaakko tuli sisälle.

Hyvä on Cicero, riittää jo. Lakkaa hyppimästä, toin sinulle puruluita. Jaakko kaivoi salkustaan puruluun, jonka Cicero otti hampaisiinsa ja lähti piilottamaan sitä jonnekin, luultavasti kaksosten sänkyyn. Jaakko suunnisti keittiöön kreolilaiskanan tuoksujen houkuttelemana ja suukotti kumpaakin naista poskelle. Kuinka sinä voit? hän kysyi Mirjalta.

Kun tällä iällä herää aamulla eikä mitään paikkaa kolota, voi luulla olevansa kuollut. Ilmeisesti olen kuitenkin elossa, kun laitan teille ruokaa. Mitä itsellesi kuuluu?

Kiitos hyvää. Tänään olen saanut leikata koko päivän, ei yhtään kokousta. Todella hauskaa. Jaakko oli ortopedi, osaston ylilääkäri. Hän oli lähellä viittäkymmentä, komea harmaasilmäinen mies, jonka tuuheassa vaaleassa tukassa oli jo hopeaa ohimoilla.

Mirja oli kattanut ruokasaliin, jonne Heikkikin oli ehtinyt yläkerrasta koneensa äärestä ja Sallianna huoneestaan. Kaikki muut paitsi kaksoset istuutuivat pöytään.

Missä Siru ja Sari ovat? Eivät kai enää koulussa? Vai ovatko saaneet jälki-istuntoa? Jaakko ihmetteli.

Ei nykyään enää anneta jälki-istuntoa niin kuin meidän nuoruudessa. He ovat kuulemma tulleet aikoja sitten ja menneet kaveriensa luo, Katri tiesi.

Muut olivat jo aloittaneet syömisen, kun kaksoset ilmestyivät ruokasaliin naamat punaisina ja mulkoillen vihaisesti toisiaan.

Mikä nyt on? Jaakko kysyi. Näytätte siltä kuin olisitte tapelleet.

Mä inhoon tota apinaa, Siru sanoi.

Sama täällä, Sari murahti.

Lopetatte heti tuon ja tulette pöytään. Heikki, vaihda Sarin kanssa paikkaa niin etteivät nuo kaksi istu vierekkäin Katri sanoi ja lisäsi: Minulla oli ihan tarpeeksi rankka päivä niin etten jaksa selvittää noiden riitoja. Selvittäkööt itse.

Heikki nousi keräten lautasensa ja lasinsa ja istuutui sitten Sirun viereen. Perhe jatkoi keskustelua siitä mihin se jäi tyttöjen tullessa. Kaikki olivat nähneet Aki Kaurismäen elokuvan Mies vailla menneisyyttä.

Ehkä te tykkäsitte filmistä siksi, kun sillä naisella on samanlainen luuviuluhabitus kuin äidillä, Heikki epäili.

Kiitos vain termistä, Mirja sanoi. Minä otan sen kuitenkin kohteliaisuutena. Tarkoitettiin kylläkin Kati Outisen näyttelijäntyötä.

Sehän ei näyttele, se vain on, sen ei tarvitse näytellä, niin hyvin se elää filmissä mukana, eläytyy, Sallianna selitti. Mistä olet saanut reseptin tähän kreolilaiseen kanaan? Se on todella hyvää.

Jostain lehdestä kai, en enää muista. En voi olla leikkaamatta lehdistä reseptejä, joita on laatikot täynnä, enkä sitten muista käyttää niitä. Tämä on vahingossa jäänyt mieleen. Jälkiruuaksi saatte omenakiisseliä, täytyi käyttää viimeiset omenasosetölkit. Mirja nousi kerätäkseen lautaset, mutta Heikki ehti ennen häntä. Kaksoset murjottivat edelleen.

Illalla ovikello soi, mutta Ciceroa lukuun ottamatta kukaan ei reagoinut. Ulko-ovea ei pidetty lukossa jos oltiin kotona. Kukapa nyt Kulosaaressa kävisi varkaissa, kun kaikki yleensä tunsivat toisensa. Taloon tuli Mauri, joka oli etukäteen ilmoittanut tulostaan. Hetken kuluttua hän ilmestyi olohuoneeseen Ciceron hypellessä hänen vieressään. Hän halasi Mirja-siskoaan ja tämän tyttäriä ja rapsutti Ciceroa korvan takaa. Jaakolle ja Heikille hän heilautti kättään. Kyseltyään kuulumiset ja kerrottuaan omansa Mauri halusi tavata kaksoset ja meni heidän huoneeseensa.

Puolen tunnin kuluttua hän palasi ja kertoi, että vain Siru oli kotona, Sari oli lähtenyt ulos. Siru oli kertonut isoenolle, mistä heidän riitansa oli johtunut. Sari oli koulun ranskanryhmässä ihastunut Gusseen, jota Siru ei tuntenut, koska hän ei opiskellut ranskaa. Sarin ja Gussen seurustelu oli edennyt jo lupaavasti, kunnes tänään oli sattunut katastrofi. Siru oli seissyt koulun käytävällä tutkimassa ilmoitustaulua, kun Gusse oli tullut ja sanaa sanomatta kaapannut hänet syliinsä ja moiskauttanut suukon keskelle suuta. Jos poika ei olisi ollut niin komea, Siru olisi läimäyttänyt häntä, mutta päästyään irti ja katsottuaan hänen naamaansa Siru oli jäänyt hämmentyneenä seisomaan ja tuijottamaan. Sen kaiken Sari oli nähnyt, koska hänellä ja Gussella oli ollut sovittu tapaaminen juuri siinä, ilmoitustaulun edessä. Sari oli syöksynyt kiukusta punaisena ja lyönyt Gussea poskelle. Sen jälkeen hän oli marssinut tiehensä. Myöhemmin hän oli haukkunut Sirua miehenkipeäksi hutsuksi.

Tietenkin minä sanoin sen, mitä kumpikaan kaksosista ei ollut tajunnut, sen että Gusse luuli Sirua Sariksi, eihän hän edes tiennyt, että Sarilla on identtinen kaksossisko, Mauri nauroi.

Mahtaakohan Gusse antaa korvapuustia anteeksi. Siihen se alkava seurustelu saattaa loppua. Mirja otti uunista lämmittämänsä sienipiirakan ja laittoi lautaset keittiön pöydälle. Mauri otti kaapista korkkiruuvin ja alkoi avata tuliaisiksi tuomaansa punaviinipulloa.

Nuoruusvuodet antoivat meille rakkautta ja ruusuja, vanhuuden päivinä meillä on ystävyyttä ja viiniä, Mauri sanoi. Se Thomas Mooren ajatus sopii meille kummallekin.

Niinhän se on. Sinun Tainasi kuoli ja minun Valtoni lähti. Jäljelle jäi ystävyys ja viini, luojan kiitos.

Minä en oikein koskaan pitänyt Valtosta. Hän oli niin erilainen kuin minä, vaikka voihan erilaisistakin ihmisistä pitää. Ei se ole edes rakkauden este, erilaisuus voi rikastuttaa suhdetta. Mutta en pitänyt Valton itsekeskeisyydestä ja levottomuudesta. Hän ei pysynyt koskaan paikoillaan. Jos hänen kanssaan keskusteli, hän saattoi lähteä huoneesta kesken toisen lauseen.

Valto ihastuu aina uusiin ihmisiin ja on hurmaava, mutta hän ei kiinny keneenkään. Hänellä on aina kiire jonnekin. Minä aluksi pitänyt sinun Tainastasi, niin kuin tiedät, mutta sitten tajusin, että se oli mustasukkaisuutta. En olisi antanut sinua kenellekään, joka merkitsi sinulle enemmän kuin minä. Mutta kun tutustuin Tainaan paremmin, rakastin häntä kuin siskoa, jota minulla ei ollut. Mirja maistoi lasistaan. Onpa tämä hyvää viiniä.

Kun kokee läheisen ihmisen kuoleman, se muuttaa ihmistä. Ei se tee paremmaksi eikä huonommaksi, se vain muuttaa. Vaikka suru hiukan himmenee vuosien mittaan, ei se katoa. Se jää. En tiedä, olisiko ollut helpompaa, jos meillä olisi ollut lapsia. Sinun lapsesi ovat tuntuneet omilta. Lapsettomuutta on heidän takiaan kestänyt paremmin. Ainakin minä kestin. Tainalle se taisi olla vähän vaikeampaa, koska hän olisi halunnut olla äiti.

Äidin kuoleman jälkeen sinä aloitkin taas käydä täällä. Minusta oli haikeaa, kun muutit pois kotoa heti ylioppilaaksi tulon jälkeen. Toisaalta teidän riitojakin oli kamala kuunnella. Isäkin säesti äitiä, Mirja muisteli. Onkohan nykyäänkin vanhempia, jotka määräävät, mitä heidän lapsistaan pitää tulla?

Ehkä silloin, jos heillä on työ, jonka jatkajaksi he haluavat lapsensa. Usein papit toivovat pojistaan pappeja. Mauri katseli ympärilleen ja hymyili. Nyt tänne on ihan toisenlaista tulla kuin ennen, äidin aikana. Silloin olisi pitänyt ensin ottaa rohkaisuryyppy. Täällä on toinen henki.

Äitiä ei lohduttanut vähääkään, että ainoa tytär opiskeli yliopistossa. Kun äidille oli riittänyt keskikoulu, hän ei arvostanut minun opiskeluani. Saattoihan se olla kateuttakin. Äiti oli kuitenkin asiantuntija joka alalla, minä taas olen opiskellut niin paljon, että tiedän kuinka vähän minulla on tietoa omaltakin alaltani. Aina on etevämpiä. Ja kun Salliannan syntymän jälkeen jäin kotiin, en ehtinyt enää seurata aikaani, vaikka minulla on loppututkinto.

"Seurata aikaa! Minne sitä sitten ollaan menossa? Jospa se huohottava kiire nykyään onkin pyörimistä