Kuusniemen naiset

By Heikki Luoma

Jo riittää! Kuusniemen pitäjän naiset kyllästyvät seuraamaan miesten hölmöilyjä ja ottavat vallan omiin käsiinsä. Ensin he varaavat itselleen kunnan tärkeimmät paikat: Virpi Hakkarainen johtaa kunnanhallitusta ja Suvi Pohto itse kuntaa. Paula Jortikka alkaa vetää kirkkovaltuustoa syntisten edustajana. Ei aikaakaan, kun toimelias naisjoukko pitelee hyppysissään koko kylää aivan yrityselämää myöten, vaikka kaikki miehet ja varsinkaan P.A. Turpeinen eivät sitä tunnustakaan.Kuusniemen naiset on Heikki Luoman ehta maalaiskomedia, joka näyttää, mitä tapahtuu, kun naiset saavat kerrankin päättää. Luoman hulvattomat komediat ovat keränneet televisiossa miljoonayleisön.Suuryleisön keränneiden Maalaiskomedia-televisiosarjojen hahmot ovat taas täällä! Kuusniemen asukkaiden värikästä elämää seurataan nyt sarjojen käsikirjoittajan Heikki Luoman kirjoittamassa neljän romaanin sarjassa.

• Language: Suomi
• Publisher: SAGA Egmont
• Release date: Dec 8, 2021
• ISBN: 9788726877755

Book preview

Ensimmäinen luku

1.

Olemme aina vakuuttaneet itsellemme, että jokaisessa ihmisessä on joku muita voimakkaampi luonteenpiirre, joka vahvasti leimaa hänestä syntyvää mielikuvaa. Tuon mielikuvan mukaan me sanomme ihmisistä, että hän on sellainen ja sellainen. Emme siis määrittele häntä vähääkään ulkonäön perusteella, vaan sisäisten ominaisuuksien kautta. Emme etenkään naisolentoja. Miehestä voi helpommin sanoa vaikkapa niin, että Hän oli suuri miehenkollo, jonka oli pakko möläyttää kuuluville jokainen mieleensä tullut ajatus. Määritelmä ei ole omasta kynästäni vaan erään melko kuuluisan jutuniskijän, joka asui lähes tarkalleen Suomen keskipisteessä.

No, kyseessähän on Pentti Haanpää, johon olisi ollut mielenkiintoista tutustua.

Tässä julkaisussa lupaamme antaa lukijalle syväpsykologisia tulkintoja Kuusniemen naisten sielunelämästä. Olemmehan luoneet melkoisen määrän vahvatahtoisia ja omaleimaisia olentoja. Keitä kaikkia heitä onkaan? Lukijat muistanevat heidät meitä paremmin.

Naista ei ikinä voisi määritellä yhtä karhein sanankääntein joutumatta siitä tilille. Meillä ja Haanpäällä on eräs merkittävä ero: Haanpää tunsi miehet, me tunnemme naiset. Tämä toki pätee vain Kuusniemen naisiin ymmärrettävästä syystä, ja uskomme todella voivamme luonnehtia heitä jokaista muutamalla sanalla.

Ille faciet! Hän on sen tekevä! Tai siis me olemme sen tekevä:

Suvi Pohto, os. Aaltonen: Lujatahtoinen, oikeudenmukainen, itsenäinen, eroottinen. Monilla hyvillä ominaisuuksilla on aina myös kääntöpuolensa: Vaimon luja tahto aiheuttaa välillä haasteita miehelle, ja jos uskallamme sen tässä sanoa niin haasteita aiheuttaa myös tuo mainittu eroottisuus. Matiaksella on yhä oppimista sillä alueella.

Virpi Hakkarainen: Oikukas, kärsimätön, oikeuksistaan kiinnipitävä, hieman itserakas. Nuo Virpin luonteenpiirteet vahvistuivat isän silmäteränä ollessa, ja hänen ongelmansa on se, ettei kukaan voi ihmissuhteessaan odottaa pyyteetöntä palvontaa. Virpi käy edelleen elämänkoulua ja oppii koko ajan lisää.

Tuulia Turpeinen, os. Huttunen: Äidillinen, luotettava, pitkäjännitteinen, huumorintajuinen. Tämä nainen on valmis antamaan, ei vain saamaan. Ihanteellinen kumppani Turpeiselle.

Paula Jortikka, os. Lemetti: Impulsiivinen, huumorintajuinen, nopeaälyinen, äkkipikainen, äidillinen, eroottisesti kokeilunhaluinen, mutta ehdottoman uskollinen. Hänelle itselleenkin yllätyksenä äidillisyys näyttäytyy kuitenkin hallitsevana luonteenpiirteenä, ja juuri se tekee hänen ja Laten avioliitosta niin onnellisen. Latehan on ikuisesti äitinsä poika, kuten muuten useimmat kunnon miehet.

Viola Hakkarainen, os. Haukka-Aho: Vallanhaluinen, ailahteleva, pitkävihainen, osaa olla rakastettava niin halutessaan. Myös laskelmoiva, vaikka useimmiten laskee väärin mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Viola uskoo ymmärtävänsä miehiä, mutta itseymmärrys puuttuu häneltä lähes täydellisesti, joten hän ei tule koskaan myöntäneeksi olleensa väärässä.

Valma Poutiainen – Voivalin, os. Alaviehko: Uskollinen, ahdasmielinen, epäluuloinen. Huumorintajuakin on, mutta se on todella omaperäistä. Omaa onneksi kyvyn myöntää omat virheensä, mikä tekee hänestä melko siedettävän aviopuolison. Valma paranee kuin viini vanhetessaan.

Hellä Piiparinen, os. Lehmus: Pidättyvä, päättäväinen, herkkä, räjähtävän eroottinen vaikka ei uskoisi. Piiparinen uskoo jo, mutta myös toivoo, että puoliso oppisi antamaan edes jonkinlaisen myrskyvaroituksen. Taiteilijaluonne, joka ymmärtää sen vuoksi miehensä omaleimaista elämäntapaa.

Eija Äkerlund, os. Salokangas: Järkevä, sensuelli, jalat tiukasti maassa pitävä. Hyvä ihmistuntija, näki Valtsussa paljon muutakin kuin Turpeisen autonasentajan. Optimistinen luonne, joka edelleen odottaa että perhe alkaisi lisääntyä luonnollista tietä.

Mirjami Kuosmanen, os. Hänninen: Huumorintajuinen, harkitseva, erittäin itsenäinen. Niin itsenäinen, että uskalsi nähdä Kylmälehdon omalla tavallaan. Niin lujatahtoinen, että saa ilman muuta tulevan miehensä vähentämään riskinottojaan. Mahdottomiin ei Mirjamikaan sentään pysty, sillä ylipanostaja pysyy aina ylipanostajana.

Maaret Morottaja. Jäänyt meillekin jotenkin salaperäiseksi Lapin tytöksi, joka ehkä juuri siksi kiehtoo mielikuvitustamme, kuten ehken olette panneet merkille. Kaipaa jo takaisin Ouniksen erämaihin ja kotikyläänsä, josta vielä löytyy aitoa välittämistä ihmisten kesken. Tämä tyttö on täynnä tarinoita, joita hän on kuunnellut erätulilla ja porokämpillä. Että pitikin antaa sen, anteeksi hänen, ihastua täysin sopimattomaan kohteeseen! Pidätämme itsellämme option puuttua tapahtumien kulkuun.

Tarinassamme tulee viuhahtelemaan, anteeksi vilahtelemaan monia muitakin naisolentoja, mutta pidättäydymme näissä tutuimmissa. Ainakin toistaiseksi.

2.

Ihminen on maailmankaikkeuteen heitetty olento, laji, joka näyttää poikkeavan kaikista musta lajeista siinä, että hänellä on tietoisuus olemassaolostaan. Tai niin väitetään, mehän emme sentään voi mennä esimerkiksi muurahaisen pään sisään esittämään kysymystä: Kuka olet, mistä tulet, mihin olet menossa? Mutta palaamme tähän muurahaisaiheeseen tuonnempana toisessa yhteydessä.

Ihmisen määrittelijöitä löytyy ihmiskunnan historiasta aivan riittävästi, sillä määritteleminen on helppoa. Vaikeampaa on sovittaa ihminen määriteltyyn kokonaisuuteen. Tämä toimekas kädellisten laji on myös osoittautunut harvinaisen jästipäiseksi kaikkia ylhäältä annettuja oletuksia kohtaan. Parin kolmen tuhannen vuoden ajan saattaa muutama sata miljoonaa ihmistä uskoa yhteen totuuteen elämän tarkoituksesta, mutta sitten ilmestyy edellisiä vakuuttavampi totuudenpuhuja, joka kertoo tajunneensa mitä olevaisuus on, ja jopa sen, mikä on elämän tarkoitus.

Ihmisiä voi toki tarkastella ja määritellä paljon arkisemminkin, siihen tapaan kuin olemme kahdessa edellisessä romaanissamme antaneet Varma Kylmälehdon tehdä. Tehtävänanto ei edellyttänyt muuta kuin sen, että kyseinen älykkö luonnehtii kuusniemeläisiä kanssaihmisiään puolueettomasti.

Tämän toki tiesimme mahdottomaksi, sillä kenenkään on mahdotonta kirjoittaa yhtään kenestäkään ilman asenteellisuutta. Poikkeuksena ovat suurten hallitsijoiden elämäkertojen kirjoittajat, jotka kertovat totuuden ja vain totuuden. Tämä traditio ilmenee jo egyptiläisten historioitsijoiden hieroglyfeistä, joskin monien faaraoiden on täytynyt elää todella pitkä elämä ehtiäkseen suorittaa kaikki ne uroteot ja kansansa hyväksi tehdyt uhraukset.

Toisin sanoen: Kylmälehdon hieroglyfeistä saattoi välittyä tavallista läpinäkyvämpää asenteellisuutta, mikä aiheutti kiukkuisia purkauksia arvioinnin kohteilta.

Kuten lukija jo huomasikin, niin teimme tällä kertaa omakätisesti kyseisen esittelyosion. Joku saattoi sen luettuaan heitellä väheksyviä arvoita sen pintapuolisesta näkökulmasta, sukupuolisesta asenteellisuudesta, jopa syyttää meitä sovinismista, mikä ei olisi täydellinen virhearvio.

Tuo viimeisin viittaus suorastaan pakottaa meidät siihen, mitä nyt aiomme tehdä. Meillähän on kyky vierailla henkilöittemme ajatusavaruudessa ja ottaa selvää mitä heidän mielessään aivan oikeasti liikkuu, mitä toivovat ja mitä ennen kaikkea tahtovat. Rajoitumme liikkumaan nykyajassa ja vain muutamien äsken mainittujen henkilöitten parissa. Saatamme aivan uteliaisuuttamme kurkistaa parin kolmen tutun mieshenkilönkin tajuntaan.

3.

Meille ominaiseen tapaan tartumme toimeen välittömästi, ja löydämme itsemme Kuuniemen kirkonmäeltä. Lienee sunnuntai, sillä Fiskarsilla valetut kirkonkellot moikuvat parhaillaan kutsuvasti. Suntio Jortikka näkyy kiskovan köydestä pumpulitupot korvissaan ja kieli poskessa. Kansaa näyttää kokoontuvan sanankuuloon kiitettävästi, eikä ihme, sillä seurakuntavaalit lähestyvät. Ehdokkaiksi aikovien on syytä näkyä seurakunnallisissa tapahtumissa. Farisealaisuuttako muka? Kyllä, enimmäkseen, mutta joukosta löytyy oikeastikin hartaita ja vilpittömiä sanankuulijoita.

Viola näkyy tälläytyneen etummaisen penkkirivin keskipaikkeille yhdessä Armaksensa kanssa. Tämän pariskunnan luo löytäisi vaikka silmät sidottuna, sillä Violan hajusteet ja Armaksen yhtä runsaalla kädellä kädellä hölvätty partavesi ohjaisivat erehtymättä perille. Koska syvähaastattelu tapahtuu äänettömästi, emme perusta mitään siitä että urut alkoivat juuri soida ja kirkkokansa puhkeaa veisaamaan. Violan vierellä istuva Hakkarainenkin on laulavinaan, mutta tosiasiassa suu aukeilee vain sen vuoksi, että häntä haukotuttaa armottomasti. Viola veisaa tuttua virttä 462 ilman että se synnyttäisi hänen mielessään yhtään siihen liittyvää ajatusta:

Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen, tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen…

Viola Hakkarainen, miksi istutte kirkossa juuri nyt?

Hohhoijjaa, olisi tässä parempaakin tekemistä kuin istua puolitoista tuntia kuuntelemassa Piiparisen horjahtelevaa musisointia ja Pohdon puolivillaisia puheita. Persehän tässä puutuu väkisinkin ja tuo selkänojakin on liian jyrkässä kulmassa. Neiti Huttunenkin näkyy tulevan miehensä ja pojantorvelonsa kanssa… ja kun pojan näkee niin isästä ei voi erehtyä, aijai, niin isänsä näköinen että surku käy. Tuleeko tuo naikkonen samassa liian kireässä hameessa kuin toissa pyhänäkin! Eipä sillekään naiselle tyylitajua siunaannu vaikka liikakiloja siunautuu hyvää vauhtia…

Siunaannu? Käytit kovin kirkollista ilmaisua, Viola Hakkarainen. Miksi?

Mitä? No niin, eikö sieltä tulekin suntio Jortikan puoliso pentuineen. Oijoi, ei tuo suntion asema nyt sentään niin tärkeä ole, että vaimon täytyy joka jumalan sunnuntai olla sillä ylvästelemässä. Vei minun paikkani kirkkovaltuustossa, mutta katsotaan seuraavissa vaaleissa mistä kana pissii…

Pysytelläänpä hetki äskeisessä. Tuleeko koskaan mieleen, että olisiko kannattanut kohdella Turpeista vähän armollisemmin?

Minkä ihmeen takia, sehän rikastui vasta sen jälkeen kun minä otin sitä eron! Se vätys sai juuri sen verran kuin ansaitsi, harva se viikko mankumassa jotakin vaikka minulla oli krooninen päänsärky. Hyh, mokoman takia olisi pitänyt muka ruveta valvomaan…

Rouva Hakkarainen, tämä on kirkko!

Mitä, enhän minä mitään sanonut?

Hakkarainen hätkähti ja kääntyi vaimonsa puoleen kuiskaten:

– Mitä?

– Minähän juuri sanoin että enhän minä mitään sanonut!

– Niin niin, totta kai. Arvelin vaan kun… Mikä sinua puistatti?

– Ole nyt hiljaa, kaikki katsovat!

Hakkarainen oli kuin tarjottimella seuraavaksi haastateltavaksi:

Mikä johtaja Hakkaraista nukuttaa?

Ylijohtaja Hakkarainen, jos saan pyytää täsmällisyyttä, kiitos! Kieltämättä meni yöllä vähän pitkäksi, mutta onneksi Viola ei herännyt. Tulevan kauppakeskuksen hallituksen puheenjohtajuus kuuluu minulle ilman muuta, siitä nyt ei pitäisi olla kahta sanaakaan… Mitkä helkkarin sukat tuo Viola minulle oikein tyrkkäsi kun vasenta nilkkaa kutittaa niin saakelisti. Katkaissut tietysti pesukoneesta virran kesken huuhteluohjelman…

Eikö johtaja Hakkarainen todellakaan tunne minkäänlaista hartautta istuessaan tässä temppelissä?

Pitäisi oikein tehdä ehdotus, että ne vanhat vaakunat palautettaisiin penkkirivien päätyihin. Hakkaraisilla oli tiettävästi oma vaakunansa, vaikka aateluus meidän suvultamme evättiinkin jonkun kirotun juonittelun vuoksi. Jo Sven Hackaran isän isoisän urotyöt olisivat oikeuttaneet aatelisarvoon…

Anteeksi nyt, mutta tämä esi-isänne upotti avantoon umpihumalaisen huovin lyötyään häntä ensin korennolla päähän ja…

Tuo ei pidä paikkaansa! Hakkaraisen suvun kilvestä ei tahroja löydy!

Ei varmaankaan, kun Isonvihan aikaan Pohjanmaalle matkaavat venäläiset kasakat kiskoivat ne tökeröt vaakunakilvet irti ja pilkkoivat polttopuiksi nuotioihinsa. Pari viikkoa myöhemmin moni heistä kaatui Napuen kentällä, tiesittekö sitä johtaja Hakkarainen?

Ylijohtaja, jos saan edelleen pyytää… Kunnallisneuvoksen arvokin on jo aivan siinä kintaalla, ja kukaan ei pääse sanomaan ettenkö minä olisi sitä ansainnut. Viola sanoo että minä olen niin kunnallisneuvoksen näköinenkin ja tottahan se on. Sen muotokuvan voisi periaatteessa tilata jo nyt kunnan piikkiin, mutta totta kai joku pilkunhalkoja takertuisi valtuustossa mokomaan muotoseikkaan. No niin, Piipariselta lipsahti taas väärälle koskettimelle! Virkavapaallahan sen pitäisi olla, mitä se nyt tänne änkeytyi? Siitä tehtiin musiikkineuvos samaan aikaan kun minua koskeva ehdotus hylättiin! Minä, minä, minä teen kantelun tuomiokapituliin jos ei se viinan kanssa läträäminen lopu…

Tuo on panettelua. Meidän käsittääksemme Piiparinen ei ole ottanut viime aikoina juuri mitään kovin nestemäistä. Sitä niin herkästi liioitellaan taiteilijoitten pikku poikkeamia tavallisen tallaajan polulta. Nytkin on vaikeata kuvitella, että joku voisi täydemmin antautua sille mitä on juuri tekemässä.

Palatkaamme hetkeen ennen äskeisen virren aloittamista ja piipahtakaamme urkuparvella… Piiparinen!!

Täh? Ei kai se ollut minun omatuntoni joka on viime aikoina ollut niin sanoakseni lepotilassa?

Ettei vain olisi hukkunut! Et kai sinä onneton juo viinaa kirkossa? Kuten huomaatte, olemme sinut Piiparisen kanssa.

En tietenkään, minähän juuri nimenomaan varmistin että taskuuni unohtunut pullo on tyhjä. Nämä taskukokoiset lasivalmisteet, läpinäkyviä kun ovat, jäävät niin helposti povitaskuun kun vaihdan takkiani silloin jos joudun tuuraamaan Hellää. Tavatonta, en kai minä puhunut itsekseni… No niin, nyt putosi korkki povitaskussani olevasta reiästä, eihän tätä voi näin jättää…

Älä nyt sentään konttaa sinne tuolien alle, voihan sen korkin etsiä kirkonmenojen jälkeenkin. Kuulitko sinä, Piiparinen!

Mitä? Mainitsiko joku nimeni?

Annetaan pullon olla ilman korkkia, nythän se on tyhjä joka tapauksessa, eikä kukaan nähnyt. Mutta emme yhtään epäile vaikka sinun maksasi alkaa oireilla, Piiparinen. Vai joko niitä oireita on ollut?

Kieltämättä aavistuksen hellä viimeaikoina… Hah hah, siis vaimoni Hellä on viimeaikoina varoitellut samasta asiasta mutta aivan turhaan.

Olisikohan viisasta jutella rovastin kanssa kuin mies miehelle heti kirkonmenojen jälkeen?

Helläkin taisi mainita siitä aamulla… Jaaha, on aika aloittaa ensimmäinen virsi. Sibeliusta, sanat Augus Waldemar Koskimiehen… Hmmh… hnoniin… Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen, sen kaiken hyvän tuojan ja…

Säkeistön lopulla Piiparinen terästyi:

…ja kaiken taitavasti hän ohjaa tuolta taivaastaan! Ohjaa? Toivottavasti mopedissani ei jäänyt ryyppy päälle, se savuttaa aina sen jälkeen niin ikävästi.

Kuten näimme, niin kyllä Piiparinen on tosissaan ja tietää musiikista kaiken! Hakkarainen katsokoot itseensä ellei se parjaaminen lopu. No, mitä nyt vielä?

Jalkiot tuntuvat tänään liukkailta, en kai minä laittanut vääriä kenkiä jalkoihini… Hyvä tavaton, nämähän ovat eri paria, no jopas nyt jotakin. No niin, nyt tuli aa vaikka piti olla hoo, täytyy lurauttaa pieni hämäys. Hän hyisen hallan häätää ja aallon tainnuttaa… Jaaha, vielä kolmaskin säkeistö, niin tietysti, onhan siellä taululla selvästi yksi viiva kolme… Se on tämä kolmas säkeistö hänen sukulaisensa Ilta, vai oliko Aamu Koskimiehen lisäys vuoden 1923 virsikirjaan… Mitähän varten Hellä on ollut viimeaikoina huonovointinen aamuisin? Ei kai, ei voi olla, vaikka toisaalta…

Ei mitään vaaraa Piiparinen, Hellä ei voi olla raskaana siitä yksinkertaisesta syystä minkä vuoksi useimmat naiset eivät ole. Jätämme nyt urkulehterin ja palaamme kirkkosaliin.

4.

Kas vain, Valmakin on kirkossa, mutta Voivalinia ei näy. Tai näkyy tietysti meille, mies istuu parhaillaan ongella Urmaansaaren kärjessä, johon on nenästänyt veneensä. Tuskin ajattelee mitään, on sen oloinen, mutta ainahan voimme hänen mielenmaisemaansa silmäillä. Emme häiritse tohtoria yhtään enempää kuin on tarpeellista, kuunnellaan vain mitä mielessä liikkuu:

Kylläpä liplattaakin laineet mukavasti tuohon veneenlaitaan.

Tuo tervan tuoksu on sitten täyttä nektaria, varsinkin kun on oikeata hautatervaa… Rainerin varastoista löytyi ja vielä jäikin. Mitenkähän se pärjäilee sen puolta nuoremman eukkonsa kanssa, vaikka onhan sitä nykyään konstit jos toisetkin. Mutta niin vain sai Raineri vielä jälkikasvuakin vanhoilla päivillään… Onkos se likka jo toisella kymmenellä? No nyt nykäisi, mutta taisi vain pikkusärki härnätä. On se kumma kun nöösinä ollessa yritettiin aina ujuttaa koukku madon mahaan niin ettei sitä yhtään näkyisi, hehheh! Ikään kuin kala muka olisi osannut erottaa koukun madosta. Ja liotettiin samaa matoa minuuttikaupalla. Kaikki entsyymithän siitä liukenee, ja ne jos mitkä sinttejä houkuttaa. Oli sekin tapaus kun Raineri sai tässä samassa paikassa minun onkeni koukun silmiensä väliin ja minä, samanikäinen kloppi, katkaisin sen hohtimilla ja vedin pois. Ei siinä aikuisia tarvittu ja selkäänhän tuosta olisi tullut molemmille, se oli maan tapa siihen aikaan. Se on mukava kun tuuleskelee niin pysyvät hyttysenpirulaiset loitolla. Valma se ei vaan innostu tähän onkimiseen, onneksi, hehe, saapahan vanha tohtorinjäärä olla hetken omissa oloissaan… Mistähän sille äljähti mieleen lähteä kirkkoon juuri tänä sunnuntaina, tavallisena arkipyhänä… Olisihan se ollut soma nähdä Suviakin. Suvi niin, jotain lämmintä ja valoisaa tulee aina mieleen kun kuulee sanan Suvi, tai ajattelee. Voi likka jos tietäisit mitä näinkin vanhassa päässä vielä liikkuu…

Täytyy sanoa että tällä miehellä on ulkoinen ja sisäinen maailma balanssissa, joten palatkaamme sinne missä hänen ajatuksensa äsken käväisi. Valma on kaivanut nenäliinansa esiin ja niistää varovasti. Matias rovasti on jo päässyt saarnansa lopuille. Valma kuulee kyllä Matiaksen varman äänen, mutta sanojen sisältö ei yllä tajuntaan saakka. Valma on oman liikutuksensa vallassa. Yritämme olla mahdollisimman hienotunteisia.

Valma Alaviehko, mikä teidän on?

Valma Alaviehko – Poutiainen kiitos,